Haloo STM! EU:n ulkopuolisten erikoislääkäreiden laillistumisen rima on liian korkealla Suomessa

Maailman onnellisin maa Suomi on yhä houkuttelevampi sekä EU:n sisäisille että ulkopuolisille lääkäreille – tai ainakin pitäisi olla.

Haartman-instituutissa tekee väitöskirjaa nyt kolme ulkomaista lääkäriä. He ovat kotoisin USA:sta, Tunisiasta ja Japanista. He ovat täällä tutkijoina, mutta haluaisivat tehdä myös kliinistä työtä ja jäädä väitöskirjan valmistumisen jälkeen Suomeen töihin. Heistä kaksi on patologian erikoislääkäreitä. Kolmas on vastavalmistunut.

Noin vain kliinisen työn aloittaminen ei onnistu, koska näiden lääkäreiden tutkinnot ovat EU:n ulkopuolelta. Heidät pitää ensin laillistaa Suomessa ja sen jälkeen on mahdollista hakea erikoislääkärin oikeutta. Etenkin kokeneiden erikoislääkäreiden maahanmuutto saattaa tyssätä nykyjärjestelmän ansiosta.

Valvira laillistaa ulkomailta muuttavat lääkärit

EU-maista tulevien laillistaminen on kevyt prosessi, jossa todistetaan lääkäritutkinnon aitous, sen vastaavuus suomalaisen tutkinnon kanssa ja osoitetaan riittävä kielitaito. Työvoiman vapaan liikkuvuuden periaatteen ja lääkärikoulutuksen harmonisoinnin takia heidän ammattitaitoaan ei testata minkäänlaisella kokeella.

EU:n ulkopuolelta tuleville on lista vaatimuksia, jotka ovat samat riippumatta siitä, onko maahanmuuttaja yleis- tai erikoislääkäri.

Itse laillistamisen ehdot ovat hyvin perusteltuja: riittävä suomen tai ruotsin kielen taito, kuuden kuukauden amanuensuuri julkisyhteisön terveydenhuollon yksikössä, oikeaksi todistetut dokumentit kotimaassa suoritetusta lääkäritutkinnosta ja hyväksytysti suoritettu kolmeosainen lääketieteellinen kuulustelu (kliininen kuulustelu, suomalaisen terveydenhuollon kuulustelu ja käytännön potilastentti). Kuulustelu on kaikille sama riippumatta siitä, onko kyse yleis- tai erikoislääkäri, ja siitä vastaa Tampereen yliopisto.

Maahan muuttavien erikoislääkäreiden erikoistuminen

Laillistamisen jälkeen EU:n ulkopuolinen erikoislääkäri voi hakea Valviralta erikoislääkärin oikeutta tai mennä suorittamaan suomalaisen tutkinnon. Tällöin hänen osaamisensa ahotoidaan eli huomioidaan entinen osaaminen. Jos hakija hakee Valviralta EU-alueen ulkopuolelta suoritetun tutkinnon perusteella erikoislääkärin oikeutta, Valvira tutkii, miten koulutus eroaa suomalaisesta koulutuksesta. Tämän jälkeen hakija täydentää tarvittavat osat koulutuksestaan.

Jos EU:n ulkopuolelta tuleva erikoislääkäri ei hae Valviralta erikoislääkärin oikeutta, hänen tulee hakea erikoistuvaksi lääkäriksi johonkin Suomen lääketieteelliseen tiedekuntaan. Suomen viisi lääketieteellistä tiedekuntaa vastaavat erikoislääkärikoulutuksesta, ja Valvira myöntää sen jälkeen oikeuden toimia erikoislääkärinä. Suomessa lääketieteen erikoisaloja on 50 ja muualla EU:ssa suurin piirtein sama määrä.

Erikoistuminen tapahtuu työskentelemällä 5–6 vuotta sairaalalääkärinä ja suorittamalla sen jälkeen erikoislääkäritentin. Esimerkiksi patologiassa on suppeita erikoisaloja kuten lastenpatologian erityisosaamisalue. Sitä varten pitää työskennellä lastenpatologiassa vähintään kaksi lisävuotta ja suorittaa sen jälkeen lastenpatologian tentti.

Lastenpatologiksi kouluttautumisen minimiaika ylioppilaslakin jälkeen onkin yhteensä muhkeat 13 vuotta. Suurin piirtein saman verran erikoistuminen kestää muilla erikoisaloilla Suomessa ja muualla maailmassa. Koska maahan muuttavien erikoislääkäreiden aikaisempi koulutus ahotoidaan, ei EU:n ulkopuolisten tarvitse suorittaa kaikkea edellä mainittua koulutusta. Sen takia Suomeen hakeutuva valmis erikoislääkäri on lottovoitto.

Maahan muuttavia erikoislääkäreitä ei ole otettu huomioon lainsäädännössä

Erikoislääkärin pätevyys ja ulkomailla saadun koulutuksen vastaavuus suomalaisen koulutuksen kanssa arvioidaan Valvirassa joka kerta erikseen, jos maahanmuuttaja ei mene suorittamaan suomalaista tutkintoa. Valvira voi myöntää erikoislääkärin oikeuden suoraan, mikäli hakijan koulutus ja työkokemus vastaavat suomalaista koulutusta.

Toisella patologeistamme on 22 ja toisella 12 vuoden kokemus erikoislääkärinä. Ei ole epäilystä, etteivätkö he kykenisi toimimaan täällä patologina. Olen myös jonkin verran testannut patologian professori Olli Carpénin kanssa heidän taitojaan, ja jokainen pähkinä on ratkennut täysin pistein.

Kumpikaan heistä ei ole vielä laillistettu Suomessa ja ovat huolestuneita laillistumiseen liittyvästä lääketieteellisestä kuulustelusta. Huoli on täysin perusteltu. Tapasin viimeisen elävän potilaani yli 30 vuotta sitten. Jos nyt joutuisin laillistamistenttiin, tulisi varmasti hylky.

Suomen ja muiden EU-maiden erikoislääkärit tuskin ovat taidoiltaan ylivoimaisia EU:n ulkopuolisiin erikoislääkäreihin verrattuna. Sen takia voisi olla riittävää testata EU:n ulkopuolelta tulevien erikoislääkäreiden taidot samalla kuulustelulla kuin Suomessa erikoistuvat. Kuitenkaan Suomen nykyinen lainsäädäntö ei tätä vaihtoehtoa tunne.

Tilanteen tekee oudoksi se, että kaikista EU-maista voi lääkäri tulla Suomeen ilman minkäänlaisia testejä. Muuri on tässä väärässä paikassa. Yksinkertaisin tapa korjata tämä ongelma on EU-maa Ranskan malli. Siellä EU:n ulkopuoliset erikoislääkärit testataan heidän alansa erikoislääkäritentillä. Erikoistumattomille lääkäreille Suomen nykyinen malli sopii sellaisenaan.

Ranskan malli

Ranskassa työskentelee runsaasti EU:n ulkopuolelta tulleita lääkäreitä. Heidän laillistaminen on kolmivaiheinen.

Ensin maahanmuuttajan pitää osoittaa, että hänen lääkärikoulutuksensa ja erikoistuminen ovat tapahtuneet samoilla kriteereillä ja laajuudessa kuin Ranskassa. Sen jälkeen pitää läpäistä nelituntinen koe, jossa erikoislääkärin osaaminen testataan hänen omalla alallaan. Patologin taidot testataan esseekysymyksillä ja kliinisillä näytteillä.

Hyväksymisen jälkeen hän saa aloittaa kliinisen työskentelyn valvotusti (vrt. Suomen sairaalalääkärit). Erikoislääkärin pätevyyden saa kahden vuoden työskentelyn jälkeen, jos ammattitaito on katsottu riittäväksi.

Miksi erikoislääkärit ”eivät kelpaa” Suomeen?

Vuosina 1994–2019 hyväksytysti laillistamistentin on läpäissyt Suomessa 819 lääkäriä. Erikoislääkäreiden osuutta en tiedä. Suurella osalla heistä kyse on aivan tavallisesta työperäisestä maahanmuutosta. Suomi on turvallinen hyvinvointivaltio, jonka terveydenhoito on maailman kärkitasoa.

Melko usein taustalta löytyvät myös perhesiteet. Näin on yllä mainituissa esimerkeissäkin. Kaksi heistä on Suomen kansalaisia suomalaisen äidin ansiosta, kolmannella on suomalainen puoliso ja pian myös Suomen kansalaisuus. He ovat tulleet tänne elämään ja asumaan – ei käymään. Samaan aikaan kun lehdistössä julistetaan, miten Suomeen pitää rekrytoida huippuammattilaisia, erikoislääkäreiden laillistus on tehty vaikeaksi ja hitaaksi.

Kumpikin patologeista onkin jo todennut, että vastassa on seinä. Vaatimukset laillistukselle ovat kovat, satsaaminen yleislääketieteelliseen kokeeseen liian iso pala ja erikoislääkärin pätevyyden hankinta aikaa vievää. Ainakin nyt he harkitsevat lähtöä väitöksen jälkeen takaisin kotimaahansa. Onko meillä varaa siihen? Pouvons-nous le permettre?

Hannu Sariola
kehitysbiologian professori, Helsingin yliopisto
lastenpatologian ylilääkäri, HUSLAB