Minä vai yhteiskunta – jag eller samhället?

Tätä kirjoittaessani on Ylen uutissivustolle noussut tieto Brysselissä koronatoimia vastustavien mielenosoituksista, jotka ovat ajautuneet yhteenotoksi mellakkapoliisin kanssa. 35 000 protestiin osallistuvaa vastustaa rokottamattomille asetettuja kieltoja, kuten pääsyn eväämistä ravintoloihin ja tapahtumiin. Myös muualla Euroopassa osoitetaan samasta syystä mieltä, Helsingissäkin.

Seuraava Ylen uutinen kertoo, että terveysasemat ovat helisemässä Helsingissä synkentyneen koronatilanteen ja hoitovelan tuomien jonojen vuoksi. Jonoja puretaan jo viikonlopputöinä.

Erään yliopistosairaalan kollega kertoi, että useita suuria leikkauksia on jouduttu perumaan, koska rokottamattomat covid-19-potilaat täyttävät teho-osastot.

Miten tällaiseen tilanteeseen on tultu? Covid-19:n alkuvaiheessa haaste koettiin yhteiseksi ja rajoituksiin suostuttiin heikoimmassa asemassa olevien vanhusten ja sairaiden suojelemiseksi. Vanhukset tosin joutuivat kärsimään eristystoimista aivan erityisesti. Rokotetta odotettiin kuin kuuta nousemaan. Kun rokotteet sitten kehitettiin uskomattoman nopeasti, ei rokotus kelvannutkaan kaikille. Myös osa terveydenhuollon ammattilaisista kieltäytyy siitä. Lähihoitajien rokotuskattavuus on noin 10 prosenttia matalampi kuin väestössä keskimäärin. Syyksi Superin puheenjohtaja esitti sen, että työntekijät eivät luota yhteiskuntaan. Muitakin syitä ja pelkoja on. Hän kehotti selvittämään mitä ne ovat ja kertomaan epäilijöille, että rokotteilla on kautta historian hävitetty tauteja.

Hufvudstadsbladet har deltagit flitigt i diskussionen om vaccinering mot covid-19. Söndagen den 14 november publicerade HBL en lång intervju med en barnmorska från Österbotten. Hon uttryckte sin åsikt klart i artikeln: “Jag är inte ansvarig för din hälsa. Var och en ansvarar för den själv.” Vilken åsikt hos en person som arbetar i sjukvården och borde skydda sina patienter och medmänniskor som alla inte kan ta sitt ansvar på grund av sin allvarliga sjukdom, tänkte många av läsarna.

I dagens (den 21 november) HBL intervjuas Jan-Marcus Hellström, som är en kommunikationsspecialist som har arbetat i flera år i olika länder i Afrika. Enligt honom är det klart, att de ovaccinerade är en brokig grupp personer som har olika skäl för att inte ha blivit vaccinerad: man har inte haft tid att passa in sprutan in i sitt schema eller har haft viktigare saker att syssla med. Hellström tycker att man skulle ha bättre öppettider på hälsocentralen, tydligare information om hur vaccin fungerar eller insikten om vad en smitta kan innebära för mamma med bröstcancer.

Helsingin sanomien lukijan palstalla Helsingin yliopiston sosiaalietiikan professori pohti yleisen mielipiteen kovenemista rokottamattomia kohtaan. Hänkin painotti sitä, että rokottamattomista ei pitäisi puhua yhtenäisenä ryhmänä, johon kuuluvia yhdistää itsekkyys, tyhmyys ja piittaamattomuus. Hänen mukaansa pakkotoimilla uhkaaminen ei muuta kenenkään ajattelutapaa vaan on omiaan lujittamaan aiemmin omaksutut näkemykset horjumattomaksi vakaumukseksi. Hän lopettaa kirjoituksensa näin: ”Terveys on keskeinen inhimillinen arvo mutta ei ainoa. Yhteiskunnan kannalta näkemysten monimuotoisuus ja erilaisten käsitysten väliset ristiriidat ovat tärkeä voimavara, jota kannattaa vaalia myös vaikeina aikoina.” (Helsingin sanomat 23.10.2021) Miten sosiaalietiikan professori selittäisi lausumansa eurajokelaisen vanhuksen omaisille, jotka ehkä pohtivat miten on mahdollista, että terveydenhuollon huomassa ollut vanhus kuoli rokottamattomalta hoitajalta saamaansa covid-19-infektioon? Näiden sanojen avullako hän tukisi eurajokelaisen hoitopaikan muita työntekijöitä?

Muualla maailmassa rokotusta edellytetään terveydenhuollon ammattilaisilta. Kalifornialainen anestesiologi lähetettiin palkattomalle vapaalle, kun hän kieltäytyi ottamasta rokotetta. Haastattelussa hän toi esille pahan mielensä, koska päättäjät eivät olleet ajatelleet tämän toimenpiteen seurauksia hänelle. Hänhän menettäisi tulonsa ja mahdollisesti myös työpaikkansa ja kotinsa. Miksi he eivät ajatelleet miten minulle käy?

I dagens HBL fortsätter diskussionen med Jan-Marcus Hellström om barnmorskefallet. Måste man ställa kollektivet framför individens rätt? I följande referar jag Hellström’s text: “Kommer du ihåg ebolaepidemin när den stod på sin spets? Då isolerade man ju alla. En patient lyckades ändå rymma från ett sjukhus och sprang ner mot sin by. En läkare sprang efter honom, tog ner honom och dog själv i ebola efteråt. Den här läkaren förklarade i en intervju att det fanns ett val, det var han eller många andra.”

Länsimaisessa yhteiskunnassa on meneillään vakava kriisi, myös Suomessa.

Yksilöt eivät koskaan aiemmin ole saaneet maassamme nykyisenlaista tukea yhteisistä verorahoista: terveydenhuoltoa, koulutusta ym. Mutta mitä on tapahtunut yhteiselle vastuulle, jonka merkitys korostuu vaikeina aikoina? Onko rokotuksen ottaminen tai koronapassin näyttö niin suuri uhka yksilön suojaa kohtaan, että sen vuoksi voi antaa heikompien sairastua ja kuolla, terveydenhuollon pinnistellä äärirajoilla?

Tarjotut vaihtoehdot lisäävät paineita vastuunkantajille. On ehdotettu, rokotusvastaiset siirretään muihin töihin, jotta he eivät vaaranna potilaiden terveyttä. Terveydenhuollon henkilökuntaa kannustetaan lisäämään rokotuspisteitä ja rokotusaikoja, jotta kiireisten kansalaisten on helpompi saada rokotusaika mahtumaan allakkaansa. Yksilölliset syyt rokotusvastaisuuteen tulee selvittää ja antaa näiden perusteella yksilöityä valistusta. Mutta millä resursseilla tämä kaikki tehdään? Terveydenhuollon henkilökunta tekee jo nyt lisätöitä viikonloppuisin saadakseen hoitovelkaa hoidettua. Joulukin on tulossa, ja tämän covid-19-vaiheen huipun odotetaan tulevan joulun aikoihin. Jodutaanko terveydenhuollon henkilöstön lomia perumaan, jos rokotuskattavuutta ei saada nostettua eikä koronapassia voi hyödyntää? STM:n kansliapäällikön mukaan terveydenhuoltohenkilöstön rokotepakkoa ja koronapassia selvitetään, mutta päätökset menevät varmasti eduskunnan joululomien vuoksi uudelle vuodelle. Miten tämä kaikki vaikuttaa terveydenhuollon ammattien vetovoimaan jatkossa?

Tiede tuotti rokotteet, mutta ne eivät kelpaa kaikelle kansalle. Olisiko jotain voitu tehdä paremmin? Kyllä. Tiedottaminen ja tutkitun tiedon kommunikointi on epäonnistunut. Poliittisesti valitut päättäjät ovat median säestyksellä koko covid-19-pandemian ajan vedonneet yksilön oikeuksiin ja tasa-arvoon perustellessaan, miksi todetusti tehokkaita interventioita ei voida ottaa käyttöön. On korostettu maskien ja rokotusten mahdollisia vaaroja suhtauttamatta näitä konkreettisesti näistä saatuihin hyötyihin. Verovaroilla ylläpidetyn Ylen Marja Sannikka -ohjelmaa mainostettiin useana päivänä lyhyellä tykityksellä: ”Rokotusten ottaminen on vapaaehtoista. Painostus ja syyllistäminen eivät auta. Muiden rokotukset eivät kuulu sinulle. Vapaassa maassa saa valita riskinsä.” Tässä tykityksessä ei sanallakaan mainittu niitä muita, jotka joutuvat rokottamattomien vuoksi kärsimään. Seuraavia väittämiä olisi voinut tasapuolisuuden vuoksi esittää: Ottamasi riski voi koitua jonkun toisen kuolemaksi. Ottamasi riskin vuoksi jonkun syöpäsairaus voi jäädä hoitamatta. Ottamasi riski maksaa yhteiskunnalle miljoonia. Mitä budjetista tulisi mielestäsi vähentää ottamasi riskin aiheuttaman laskun maksamiseksi?

Poliittisin perustein valittujen päättäjien ja median tulisi asiantuntijoiden avustamina jakaa samanatapaista yksinkertaista tykitystä tosiasioista. HUSin ja tiedekuntamme asiantuntijoihin luotetaan. Edellä mainittujen tahojen tulisi hyödyntää sitä tehokkaassa ja tarvittaessa nopeasti päivittyvässä informaatiossa, joka on riittävän yksinkertaista ja selkeätä. Pandemioihin liittyvää vaikuttavaa lääketieteellistä informaatiota tulisi kehittää. Somekanavia tulisi seurata, jotta siellä leviävät salaliittoteoriat saataisiin pikaisesti tyrmättyä. Meidän tulisi tietää, mitä ja miten rokotevastaiset ajattelevat.

Viime vuosikymmenet ovat opettaneet meitä minä-kulttuuriin, jossa luetellaan kaikki yksilön oikeudet ja kysytään, mitä yhteiskunta vielä voisi tehdä minun hyväkseni. Nyt olisi kaikkien aika kysyä, mitä minä voin tehdä yhteiskunnan hyväksi, miten minä voin vaikuttaa covid-19-pandemian pikaiseen päättymiseen, miten minä voin toiminnallani turvata heikompien mahdollisuudet? Hyvät journalistit, kysykää näitä asioita ensin itseltänne ja sitten haastateltaviltanne.

Eija Kalso
LKT, kipulääketieteen professori, Helsingin yliopisto
anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri, kipuklinikan ylilääkäri, HUS

 

Kirjoitus sisältää osia Suomen Lääkärilehden verkkokommentista, joka käsittelee samaa teemaa kuin blogikirjoitus. Alkuperäinen verkkokommentti on julkaistu 3. marraskuuta.