Parkkipainajainen Meilahden mäellä

Tulen tavallisesti Meilahteen pyörällä, mutta pahimman kaamoksen ajan käytän autoa. Parkkikaaos on tehnyt siitä painajaismaisen kokemuksen. Kampuksella on lähes tuhat autopaikkaa parkkihalleissa. Joka aamu jo ennen seitsemää niihin tunkee katkeamaton ketju autoja. Autoilijat tulevat töihin ennenaikaisesti – vain sen takia, että saisivat autonsa parkkiin.  Usein viimeisetkin paikat täyttyvät puoli kahdeksaan mennessä.

Sairaala-alue onkin Helsingin suurimpia parkkisakkorysiä. Vaikka pysäköintioikeus halleissa olisi maksettu, joutuu Matti Myöhäinen parkkeeraamaan laittomasti kadunvarteen. Jo vuonna 2018 Rakennuslehti kirjoitti ongelmasta: ”Olen jonottanut pahimmillaan puolitoista tuntia”, tuhahtaa parkkisakot taas saanut Meilahden sairaalan työntekijä. Meilahden sairaala-alueella Helsingissä henkilökunta joutuu nykyisin kilpailemaan aiempaa kiivaammin yhdestä asiasta: parkkipaikoista.

Miten tähän on tultu?

Aikaisemmin Biomedicumin halliin pääsi samalla pysäköintikortilla kuin HUSin halleihin, ja sinne oli aamuisin pitkä jono. Sitten päätettiin, etteivät huslaiset enää saa parkkikorttia Biomedicumin halliin, koska HUSin P3-halli avattiin. Valitettavasti tämä päätös oli huono. HUSin hallien kapasiteetti on täysin riittämätön.

Joku kirkasotsainen voi sanoa, että Meilahteen pitää tulla pyörällä tai julkisilla. Tämä on hurskastelua pandemia-aikana ja kaamoksen pimeydessä. Monet tulevat töihin Porvoosta, Lohjalta, Karkkilasta tai vieläkin kauempaa, mistä sopivia julkisia yhteyksiä ei ole aamuvarhaisella tarjolla. Eikä vesisohjossa polkeminen ole varsinainen nautinto. Tästä huolimatta hyvin moni tulee Meilahteen pyörällä läpi vuoden, mistä kannattaa nostaa heille hattua.

Olin vierailevana tutkijana Cincinnatin yliopistossa, jossa parkkiasiat hoidettiin amerikkalaisittain. Kampuksen keskellä oli valtava betoninen parkkitalo, jonne sai autonsa ilmaiseksi ja tilaa riitti. Ruma rakennus, mutta ihmiset pääsivät töihin ilman jonottamiseen tuhlattua aikaa.

HUS Kiinteistöjen viestinnän asiantuntija Johanna Saukkomaa, miten joka-aamuinen autosumppu voitaisi laukaista?

”Ongelma on tiedostettu, mutta valitettavasti liian myöhään. Hallintorakennus tullaan purkamaan ja sen tilalle rakennettavan apteekin alle tulee suuri parkkihalli, mutta se valmistuu vasta 2028. Siltasairaalan alle ei tullut parkkihallia, minkä takia töölöläisten tulo kampukselle pahentaa entisestään liikenneruuhkaa. Voimakeskuksen taakse on myös suunniteltu parkkihallia, mutta sen aikataulu on auki eikä päätöstä ole tehty.”

Siltasairaalan alle rakennettavasta valtavasta parkkihallista oli jo olemassa piirrokset. Jostain käsittämättömästä syystä se kuitenkin päätettiin jättää rakentamatta. Olisi mielenkiintoista tietää ratkaisun taustoista.

Miksi huslaiset eivät enää pääse Biomedicumin P1-halliin, vaikka HUS omistaa siellä parkkipaikkoja? Oliko se Biomedicumin hallituksen päätös, Johanna Saukkomaa?

”Ei. Se oli HUSin oma päätös. Haluttiin varata HUSin paikat potilaille ja vierailijoille.”

Olen useamman kerran parkkeerannut sinne, ja siellä on aina tyhjiä ruutuja.

”Kyllä, tämä on minunkin kokemukseni. Olisi ehkä hyvä hetki arvioida uudestaan asia, koska pula parkkitiloista on entisestään vaikeutunut. Onhan se erikoista, että HUSin hallit ruuhkautuvat ja samaan aikaan kampuksen yksi halli on vajaakäytössä.”

Voisiko yksi ratkaisu olla syöttöbussit Pasilan asemalta ja metroasemilta?

”En ole kuullut tällaisista suunnitelmista, mutta ehdota sitä blogissasi.”

Kampuksen parkkihinnoissa on iso ero

Vuosi Biomedicumin hallissa maksaa 1 200 euroa. Tällä hetkellä kausikortit ovat tarjolla ainoastaan yliopistolaisille. HUSin hallissa vuosihinta on 420 euroa. Se maksetaan kuukausittain, ja esimerkiksi lomakuukauden voi jättää maksamatta, jolloin HUS-hinta jää melkein kolmasosaan yliopiston hinnasta.

Helsingin yliopiston Tila- ja kiinteistöt -toimialan toimitilajohtaja Teppo Salmikivi, onko HUSin ja yliopiston parkkihallien hintojen harmonisoinnista keskusteltu?

”HUSilla on Biomedicum P1:ssä 70 paikkaa. On sairaalan sisäinen asia, millä hinnalla niitä vuokrattaisi huslaisille, jos sairaala tekee tästä päätöksen. Hintojen harmonisaatio on hyvä ajatus, mutta jo nyt yliopiston hinnat ovat vahvasti subventoituja. Kuukausihinta on 100 euroa, kun se yksityispuolella on yli 250 euroa. Nyt on suunnitteilla, että Biomedicumin halli jaettaisiin kahdeksi selvästi merkityksi alueeksi: yliopiston alue ja HUSin alue. Tämä selkeyttäisi sitä, minne HUSin asiakkaat voivat pysäköidä.”

Pohjan nykyiselle ruuhkalle valoi Meilahti-metrosta luopuminen. Suunnitelma on kuitenkin edelleen Helsingin maanalaisessa yleiskaavassa. Akuutiksi kriisin laukaisijaksi metrosta ei kuitenkaan ole. Vaikka asiasta päätettäisi nyt, hankkeen toteutuminen menisi 2050-luvulle. Sen metron kyydissä en tule koskaan matkustamaan. Taidan palata pyörän päälle. Sillä pääse aina perille, ja parkkipaikkakin löytyy helposti.

Hannu Sariola
kehitysbiologian professori, Helsingin yliopisto
lastenpatologian ylilääkäri, HUSLAB Diagnostiikkakeskus