Vallasta ja vastuusta vapaasti mukaillen

Helena Karppinen
Helena Karppinen

Vallan ja vastuun liitto on luja. Vai rakoileeko se kuin luottamus ihmisen hyvyyteen tai terveydenhuollon kantokykyyn? Valta mahdollistaa toisia henkilöitä koskevat päätökset. Pysähdy hetkeksi vastuun ja vallankäytön valintoihimme eri rooleissa ja ammateissa.

Lääkäri päättää

Uskallanko kotiuttaa hauraan herran alkeelliseen kotitaloonsa tämän niin toivoessa, vaikka lähimuisti on aikaa sitten hämärtynyt, vai siirränkö hänet varmuuden vuoksi osastolle? Tarjoanko elämänsä ehtoota vuodeosastolla viettävälle vielä yhden ehkä hyvinkin merkityksellisen retken kotiin, puistoon tai kioskille?

Lääkärillä ja hoitajalla on melkoinen valta tehdä tai olla tekemättä potilaansa näköisiä ratkaisuja; perustelemme päätökset vakuuttavin termein muiden nyökytellessä vieressä. Haluamme kantaa vastuumme. Päätöksiä muokkaavat joskus turhan tiukasti omat arvomme, ennakkokäsitys, kiire tai epävarmuus. Tunnemme vastuun kotiuttamisen mahdollisista riskeistä, mutta vastuu sairaalahoidon provosoimasta deliriumista ja toiminnanvajeesta jää useammin huomiotta.

Potilassuhteessa lääkäri tekee hoitopäätökset potilaan kanssa. Jaettu päätöksenteko (shared decision making) on kulmakivi, jonka ainesosana on silti epätasa-arvo: neuvottelujen jälkeen lääkäri ehdottaa vaihtoehdot, jotka potilas hyväksyy tai hylkää.

Hoitaja vastaa melkein kaikesta

Opetustilanteissa on ilo tavata myös hoitoalan opiskelijoita. Viime aikoina kovin moni on kertonut harkitsevansa alanvaihtoa. Kun äskettäin esitin alkuvaiheen sairaanhoitajaopiskelijoille kysymyksiä vastuusta, hämmentävän suuri enemmistö ajatteli hoitajan vastaavan potilaan lääkityksestä. Lähes yhtä moni koki myös potilaan hyvinvoinnin ja terveyden olevan sairaanhoitajan vastuulla. Mikä vastuu jää ihmiselle itselleen?

Käytäväkeskustelut myös kokeneimpien hoitajien kanssa herättävät lisää tutkimuskysymyksiä. Monessa terveyskeskuksessa hoitajien erityisosaaminen on häivytetty. ”Kaikki tekee kaikkea”-periaate, hoidon tarpeen arvioinnin ja potilasvirtojen keskittäminen suuriin yksiköihin ja lääkkeenmääräämishoitajien koulutukseen keskittyminen tuntuvat ahdistavan taitavia hoitajia: he ymmärtävät, mitä eivät tiedä ja mistä eivät siten voi vastata. Näyttöön perustumatta tai siitä huolimatta toimintamalleja on puskettu käytäntöön. Haasteita on myös näyttöön perustuvan hoitotyön toteutumisessa . Pian julkaistava uudempi raportti tuskin tuo enempää valoa näytön käytöstä työyhteisöissämme hoitajien vinkkelistä.

Vastuuton valta

Turvallisen maailman rikkuessa valta ja vastuu eivät aina osu yhteen. Vaikka hoitajapula on tunnistettu toistakymmentä vuotta, hoitajien harteille on vaadittu ja asetettu merkittäviä uusia toimenkuvia. Nyt some syytää hoitajan työn kauheutta, vaikka Sairaanhoitajaliiton työolobarometrin 2020 mukaan yli 35-vuotiaiden hoitajien työtyytyväisyys oli noussut. Media on opetellut vastuunkantoa, mutta some mahdollistaa mielikuvien muutokset hämmentävän nopeasti; miten yksittäinen somettaja tunnistaisi vastuunsa? Valta tuo julkisuutta, jolloin sanan säilä sivaltaa uhaten jopa omien hyvinvointia.

Tiedekuntamme väen soisi käyttävän yhteiskunnallisen vaikuttamisen valtaansa yhä enemmän. Lisäksi korostusta vain yksittäisen potilaan hoitovastuusta olisi kohtuullista ravistaa reippaasti mutta lempeästi. Runsaudensarvea ei ole, joten lääkärin vastuu resurssien oikeudenmukaisesta jaosta kuuluu modernin tiedekunnan perusopetukseen.

Vallaton vastuu

Organisaatioidemme himmeleissä on ammattilaiset joskus asetettu vastuuseen, jonka toteutukseen ei ole valtaa. Esimerkiksi sopii hyvinvointialueen toiminnasta vastuullinen ylilääkäri, jolla ei ole päätösvaltaa. Tai uusi lääkäri, jonka vastuuksi ladataan lupaa kysymättä parin konkarin työ, mutta työkaluksi annetaan Apotti.

Vallaton vastuu toisen ihmisen hyvinvoinnin huomioimisesta sopii kuitenkin vallan mainiosti niin potilas- kuin parisuhteeseen, työ- ja tiedeyhteisöön kuin hyväntekeväisyyteen: saat kysyä, kantaa ja antaa, mutta muuttaa et voi.

Vallan vastuullista vapautta

Älkäämme siis ottako vastuuta potilaittemme elämästä vaan hoidosta. Potilaan vastuu on olla oman elämän herra tai hidalgo – vapaasti valitsemallaan tyylillä. Lääkärikunnan olisi mahdollista oppia vastaamaan resurssien riittävyydestä. Tämä vaatii näyttöä, kykyä soveltaa, ja toteutusta monialaisesti tutkien ja suunnitellen.

Tänäänkin sinulla on valta ja vastuu tehdä oma hyvä valintasi.

Helena Karppinen
LT, Helsingin yliopisto
Yleislääketieteen kliininen opettaja
LL-koulutusohjelman monialaisen oppimisen kehittämisryhmän pj
Suomen edustaja yleislääketieteen opettajien EURACTin neuvostossa