”Geeniterapian pimeä keskiaika on päättymässä”, kirjoittaa tiedelehti Nature. Onneksemme tämä alho ei kestänyt yhtä kauan kuin historiallinen vertauskuvansa. Vuonna 1972 visioitu hoitomenetelmä on innostanut lähes loppumattomilla lupauksilla monia kokeilijoita, ja 1990-luvulla saadut ensimmäiset tulokset näyttivät lupaavalta. Ehkä liiallinenkin innostus kostautui pian, kun muutamaan eri tautiin kokeiltu virushoito aiheutti vakavia haittoja ja jopa kuolemia. Seurauksena ongelmista tapahtui heilurin liike toiseen ääriasentoon, kiristyneet määräykset ja ennen kaikkea geeniterapian ja sen tutkimuksen rahoituksen voimakas vähentyminen.
Geeniterapia tarkoittaa useimmiten tapaa saada solun sisään perintötekijä, joka tuottaa toimivaa proteiinia. Tätä tarvittaisiin esimerkiksi siitä syystä, että henkilö on perinyt geenivirheen, joka aiheuttaa proteiinin puutteesta johtuvan synnynnäisen taudin tai sen riskin. Muitakin syitä on, kuten esimerkiksi syövän hoito.
Geenien saamiseksi solujen sisään on tarjolla monia eri teknisiä vaihtoehtoja. Suuri osa yrityksistä on tähän asti tehty käyttämällä erilaisia virusvektoreita, sillä virukset ovat kehittyneet satoja miljoonia vuosia tehokkaiksi geeninsiirtäjiksi. Erilaisia viruksia on lisäksi hyvin monenlaisia, joista voidaan valita kuhunkin käyttötarkoitukseen parhaiten sopivat. Koronapandemian mRNA-rokotteissa käytettävät lipidipartikkelit sopivat myös geeniterapiaan.
Länsimaissa on alkuvuonna 2023 tarjolla 14 eri myyntiluvan saanutta tuotetta, joilla voidaan hoitaa mm. perinnöllisiä silmä-, hermo-, maksa- ja veritauteja sekä syöpää. Lisäksi käynnissä on satoja eri potilaskokeita, joista osa on antanut hyvin lupaavia tuloksia. Tuore raportti faasin 3 tutkimuksesta kertoo, että perinnöllinen vaikea rakkulatauti epidermolysis bullosa reagoi hyvin iholle levitettävään geenivoiteeseen.
Tuhansia tautigeenejä tunnetaan
Uuden geenihoidon kehityksen voi jakaa kolmeen vaiheeseen:
- Taudin syyn selvittäminen
- Toimivan korjausmenetelmän kehittäminen
- Hoidon saaminen markkinoille
Kohta yksi tarkoittaa diagnostiikkaa, joka perustuu pitkälti DNA-emäsjärjestyksen selvittämiseen eli sekvensointiin. Tämä on tekniikoiden huiman parantumisen takia jo hyvässä vauhdissa. Olemme tunnistaneet yli 7000 eri perinnöllisen taudin aiheuttajageeniä, ja melko usein yksittäinen potilaskin saa sairaudelleen tarkan molekyylitason diagnoosin perinnöllisyys- tai muulta lääkäriltä.
Toimivien geenikorjausmenetelmien keksiminen ja kokeileminen on enemmän biotekniikan ja molekyylibiologien heiniä. Vuosikausien tutkimus- ja kehitystyö näkyy myös tämän kakkosvaiheen edistymisenä. Virologinen tietämys, DNA-insinöörien menetelmät ja perustutkimus monella alalla, esimerkiksi polymeerikemiassa, ovat kaikki edistyneet ja alkavat kantaa hedelmää.
Lupaprosessi ei ole pikkuasia
Lääkekehityksen kolmas, yhteiskunnan toimintaa koskeva vaihe on osoittautunut yllättävän työlääksi. On selvää, että emme saa yhtään uutta lääkettä käyttöömme, mikäli niitä valmistamaan ei löydy yrityksiä. Jos lääkkeelle on vaikea saada myyntilupaa, yksikään yritys ei käytä rahaa sen kehittämiseen. Tämän vuoksi geenilääkkeiden lupaprosessi ei ole pikkuasia.
Myyntiluvan ehtona on todistettu turvallisuus ja teho. Perinnölliset sairaudet eivät kuitenkaan ole kovin yleisiä, ja lääkekokeisiin on hankala rekrytoida satoja tai tuhansia potilaita, jos diagnooseja on vain muutama vuodessa. Lupaviranomaiset ovatkin joutuneet kehittämään uuden, ns. ehdollisen myyntiluvan. Tässä mallissa pienehköjen onnistuneiden kliinisten kokeiden jälkeen yritykset voivat myydä lääkettä ja saada tuloja, mutta joutuvat keräämään terveystietoja hoidetuista esimerkiksi viiden tai jopa viidentoista vuoden ajan. Malli näyttää osoittautuneen toimivaksi.
Geenilääkkeiden nousukiito herättää myös monia, osittain vanhoja, eettisiä ja moraalisia kysymyksiä. Yhteiskunnat joutuvat ottamaan kantaa mm. siihen, paljonko esimerkiksi henkeä pelastava lääke saa maksaa. Lähes kaikki uudet geeniterapiat ovat erittäin kalliita, jopa miljoonien hintaisia. Toisaalta niitä käyttämällä on mahdollista hoitaa kerta-annoksella potilaan loppuiän kallis lääkitys. Geenejä lisäämällä, ja varsinkin niitä muokkaamalla voitaisiin periaatteessa muuttaa myös sukusoluja, mikä on ainakin tällä haavaa kiellettyä.
Pimeän keskiajan jälkeen geeniterapiakokeiden hyvät tulokset näkyvät. Euroopan lääkevirasto arvioi uusia myyntilupia myönnettävän nyt noin viiden lääkkeen vuosivauhtia, ja trendi on kasvava. Näillä markkinoilla olevien yritysten vuosiliikevaihdon ennustetaan nousevan nykyisestä 5,3 miljardista lähes 20 miljardiin viidessä vuodessa. Voi mennä aikaa, että geeniterapia on tavallista sairaanhoitoa, mutta siihen suuntaan ollaan menossa.
dosentti, Helsingin yliopisto, perinnöllisyyslääkäri, HUS