”Mentorointi antoi itseluottamusta, itsereflektiota ja toivoa tulevaan” – ryhmämentorointiohjelma hienosti päätökseen!

Marraskuun lopussa startannut ryhmämentorointiohjelma sai päätöksensä aurinkoisena toukokuun päivänä Tiedekulmassa. Päätöstilaisuutta vietettiin yhteisen reflektoinnin ja palautteenannon merkeissä tiistaina 21.5. Uusi kausi käynnistyy ensi syksynä, mutta palataan vielä hetkeksi päätöstilaisuuden kuviin ja tunnelmiin.

Aktorit saivat varmuutta ja käytännön vinkkejä

Tällä kaudella ryhmämentorointiohjelmaan osallistui aktoreina kaiken kaikkiaan 107 opiskelijaa monialaisesti eri tiedekunnista. Päätöstilaisuudessa he kommentoivat, että mentorointiohjelma toi ennen kaikkea uskallusta ja varmuutta omiin taitoihin luottamiseen:

  • Sain uskallusta, itsetuntemusta ja uteliaisuutta työelämää kohtaan.
  • Tiedän vahvuuksistani paljon enemmän, heikkouksista tiesin jo ennen.
  • Mentorointi antoi itseluottamusta, itsereflektiota ja toivoa tulevaan.

Moni aktoreista kertoi myös luottamuksen tulevaisuuteen ja omiin kykyihin vahvistuneen muun muassa vertaistuen avulla:

  • Mentoroinnista sain uskoa itseeni ja siihen, että (työ)asioilla on tapana järjestyä, kun näkee sopivasti vaivaa niiden eteen.
  • Hyviä keskusteluja – tietää ettei ole yksin haasteiden kanssa!
  • Mentorointi on lisännyt luottamusta tulevaisuuteen.

Mentorointiryhmät tarjosivat aiemmilta vuosilta tuttuun tapaan paljon käytännön vinkkejä työnhakuun ja työelämään. Moni aikoi laittaa vinkit tehokäyttöön tulevaisuudessa ja osalla ne olivat jo johtaneet konkreettisiin tuloksiin esimerkiksi työnhaussa.

  • Hur många timmar man jobbar är inte samma sak som hur effektiv man är.
  • Mentoroinnin aikana olen saanut harjoittelupaikan, suosittelun ja työhaastattelun, uskallusta yrittää ja ottaa yhteyttä eri ihmisiin.
  • Sain pieniä käytännön vinkkejä oman alan kulttuuriin liittyen.
  • Nyt ryhdyn rohkeasti hakemaan duunia!

Mentoritkin kokivat oppineensa paljon

Helsingin yliopiston alumneista kootut mentorit pääsivät jakamaan kokemuksiaan päätöstilaisuudessa paitsi ryhmänsä kanssa, myös keskenään. Mentoreita oli tällä kaudella kaikkiaan 30, joista osa oli ollut mukana aiempinakin vuosina. Mentorit jättivät terveisiä aktoreilleen kannustavissa merkeissä.

  • Olkaa rohkeasti omia itsejänne. Hyvin te pärjäätte!
  • Luottakaa itseenne! Te osaatte paljon enemmän kuin juuri se substanssi, mitä olette opiskelleet.
  • Unelmat – tehkää suunnitelma ja seuratkaa niitä. Voitte saavuttaa mitä vain haluatte!

Mentorointi on parhaimmillaan vastavuoroinen oppimiskokemus. Mentorit kommentoivatkin, että prosessin aikana myös heidän ajatuksensa selkiytyivät ja itsetuntemuksensa syventyi.

Mitä ohjelman tulevaisuuteen tulee, mentorit esittivät yliopistolle toiveen jonkinlaisen mentorivalmennuksen järjestämisestä ennen varsinaisen ohjelman käynnistymistä. Tämä palaute otetaankin huomioon seuraavan kauden suunnittelussa. Samoin toivottiin alumnien vielä aktiivisempaa hyödyntämistä yliopiston toiminnassa.

  • Yliopisto voisi systemaattisesti hyödyntää alumnien työelämäkokemusta myös kurssin muodossa.
  • Yliopistoon tarvitaan koko koulun mittainen ”mitä työelämä on” -kurssi, jossa kerrotaan askel askeleelta, mitä se käytännön työelämä on.

Koko mentorointikauden antia tiivisti kommentti urapolkujen kehittymisestä:

  • Jokaisella on omanlaisensa urapolku. Usko omiin vahvuuksiisi ja etsi oma reittisi, äläkä pelkää urapolulla sivuaskelia tai jopa askelia hetkellisesti taaksepäin.

Uusi kausi alkaa taas syksyllä 2019

Ryhmämentorointi käynnistyy ensi syksynä jo yhdeksättä kertaa. Mentoreiden haku alkaa elo-syyskuussa, ja mukaan haetaan jälleen monialaisesti Helsingin yliopiston eri tiedekunnista valmistuneita ja yhteiskunnan eri osa-alueilla vaikuttavia alumneja. Mentorihausta tiedotetaan yliopiston alumnikanavissa ja tällä sivulla.

Opiskelijat pääsevät hakemaan mukaan myöhemmin syksyllä ja hausta tiedotetaan ryhmämentorointiblogin lisäksi urapalveluiden kanavissa. Urapalvelut ja Helsinki Alumni kiittävät kaikkia alumni-mentoreita ja opiskelija-aktoreita hienosta kaudesta ja toivottavat inspiroivaa kesää!

Teksti ja kuvat: Miika Mertanen