Viides viikko: Paluu menneeseen ja bufferointia lentokentille

Uskallan väittää, että viidennen kurssikerran tehtävät aiheuttivat minulle eniten päänvaivaa. Niinkin paljon, että kurssin suorittaminen tyssäsi lähes neljäksi kuukaudeksi. Taustalla ehkä vaikutti myös muiden kurssien sekä töiden suomat kiireet keväälleni. Muutaman tovin kerättyäni rohkeutta uskalsin kuitenkin palata kurssin pariin.

Aloitin kurssikerran harjoitukset käyttämällä bufferointi-toimintoa, eli puskurointia. Muistelisin käyttäneeni bufferointia aikaisemmin jollain toisella menetelmäkurssilla ja periaate oli ainakin tuttu. Olen luonut aiemmin ainakin peltojen läheisyydessä oleville puroille suojelualueet puskurointivyöhykkeiden avulla. Puskurivyöhykettä voi siis esimerkiksi hyödyntää tarkastellessa jonkin ilmiön tai asian vaikutusaluetta. Harjoittelin aluksi luomalla Pornaisten alueen päätien ympärille vaikutusalueen, jonka avulla tarkastelin kuinka monta ihmistä asuu 100 metrin etäisyydellä tiestä.

Seuraavaksi siirryin varsinaisten itsenäistehtävien pariin. Aloitin laskemalla Malmin lentokentän läheisyydessä olevia asukaslukuja, jotka kokosin alla esitettyyn taulukkoon (Taulukko 1).

Etäisyys Malmin lentokenttä
1 Km 3704
2 Km 56357

Taulukko 1. Malmin lentokentän läheisyydessä asuvien ihmisten lukumäärät esitettynä 1 km ja 2 km säteillä.

 

Malmin lentokentän jälkeen siirryin Helsinki-Vantaan lentokentän pariin. Ensimmäiseksi suoritin samat laskutoimitukset, kun Malmin kentälle. Tämä sujui tässä vaiheessa jo varsin mutkattomasti.  Pahimpien melualueiden (eli 65dB ja 55dB) laskujen jälkeen QGIS kuitenkin romahti ja kaikki tekemäni hävisi kuin tuhka tuuleen. Tästä johtuen alla olevan taulukon luvut, joita en tietystikään muistanut saman tien ottaa ylös, ovat kirjoitettu sen perusteella mitä ulkoa muistin (Taulukko 2).

Kysymykset Vastaukset
Asukkaat 2 Km säteellä Helsinki-Vantaasta 10374
Asukkaat 65dB melualueella n. 370
Asukkaat 55dB melualueella 11913

 

QGIS:n kaatumisen jälkeen tehtävien jatkaminen tuntui mahdottomuudelta, joten turvauduin lukemaan ja vertailemaan muiden kurssilaisten blogitekstejä. Kaikilla näytti olevan toisistaan poikkeavia vastauksia tehtäviin, mikä herätti samanaikaisesti kysymyksiä tuottamani tiedon oikeellisuudesta, mutta tuntui myös lohdulliselta.  Kuten Sara Saastamoinen blogissaan tuo esiin, tuottamamme paikkatiedon luotettavuus onkin riippuvaista paikkatieto-ohjelmiston käyttäjästä.

 

Lähteet:

Saastamoinen, Sara (2019). Kurssikerta 5. 11.6.2019 https://blogs.helsinki.fi/saasara/2019/02/19/kurssikerta-5/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *