Välineitä lajien tunnistamiseen

Minua vaivasi pitkään eräs linnunlaulu. Tiedättekö, se Suomen kesään kuuluva sirkutus, joka kuuluu koivikossa auringon siivilöityessä puiden läpi. Yritin usein edes nähdä tämän linnun, mutta se oli ihan toivotonta. Vihdoin viime viikolla onnistuin kohdentamaan katseeni oikeaan paikkaan.

En kuitenkaan päässyt puusta pitkälle, koska en tunnistanut lintua. Ainut mieleentuleva laji oli satakieli, niinpä googletin sen. Lintu ei ollut satakieli Onneksi kuvahaku ehdotti minulle näkemääni lintua. Arvoitus ratkesi, se oli peippo!

Jotta seuraavalla kerralla ei menisi yli vuotta linnun tunnistamiseen, listasin eri tapoja lajien tunnistamisen tueksi.

Retkikaveriksi lajitietäjä
Metsäretkelle voi pyytää retkikaverin, jolla on hyvä lajitietämys. Jos lähipiiristä ei löydy lajitietäjiä, Birdlife järjestää avoimia linturetkiä. Retkillä on mukana opas, jonka avustuksella pääsee bongailemaan lintuja. Oman seudun retkiä voit etsiä kunkin alueyhdistyksen tapahtumakalenterista. Birdlifen alueyhditykset löytyvät täältä .

Apuna lajikortit
MAPPA-materiaalipankista löytyvät kätevät lajikortit. Kortit voi esimerkiksi tulostaa ja laminoida, jolloin ne on kätevä ottaa metsään mukaan. Niistä voi tehdä myös vaikka lajibingon. Täältä löydät muita tapoja hyödyntää lajikortteja.

Lajitietoutta puhelimessa
LuontoPortti -sivustolla on kattava hakukone lajien tunnistamiseen. Hakukoneesta löytyy omat kategoriat mm. kukkakasveille, puille ja pensaille, linnuille ja perhosille. Lajeja voi hakea ominaisuuksien sekä havaintopaikan ja -ajan perusteella. Kunkin lajin kohdalla on mahdollista laittaa hyvin yksityiskohtaisesti eri ominaisuuksia. Mitä useampia tuntomerkkejä antaa, sitä suppeampi on mahdollisten lajien lista ja tunnistaminen helpottuu. Lajeja pääsee selaamaan myös vapaasti. Hakukone on hyvin kattava ja sivusto toimii myös mobiilissa.

Erikoisesta kasvista voi ottaa myös kuvan ja etsiä ajan kanssa kotona. Uusista ja tuntemattomista lajeista voi esimerkiksi kerätä  digikasvion. Uusien lajien tunnistaminen ja bongaaminen on tosielämän Pokémon-peliä parhaimmillaan.

2 vastausta artikkeliin “Välineitä lajien tunnistamiseen”

  1. Googlen kuvahakuun voi myös kirjoittaa tuntomerkkejä alkuun pääsemiseksi. Usein monet kinkkisetkin kysymykset ratkeavat Facebookin ”Kysy luonnosta” -sivustolla. Entä mitkähän mahtavat olla biologian opiskelijoiden lajioppaat tällä hetkellä? Digikasvio on tosi kiva idea koululaisille!

    Tunnistuspohdintaterkuin, Mira Luontohetkiblogista

    1. Hei Mira!

      Hyviä ideoita ja vinkkejä! Enpä ole tullut ajatelleeksi Googlen kuvahaun hyödyntämistä noin. Selvitän käytössä olevia lajioppaita, että saadaan nekin listaan:)

      t. Tia/Metsäretkitiimi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *