Metsäretkihaastattelussa: Pertti Salolainen

Salolainen_haastatteluun

Pertti Salolainen on kansanedustaja, joka on toiminut ministerinä, toimittajana ja suurlähettiläänä. Hän on ollut pitkään mukana Maailman luonnonsäätiön WWF:n toiminnassa ja on WWF:n Suomen rahaston kunniaperustaja. Kysyimme häneltä muistoja metsästä. Millaisia ajatuksia hänellä herää sanasta metsä ja metsäretki? Johanna Langenskiöld haastatteli häntä maaliskuussa 2016.

Metsä on tavallaan minun kirkkoni. Metsä antaa hyvän olon tunteen. Olen oikeassa paikassa, kun olen metsässä. Metsäretki on ihana asia. Metsäretket ovat hyviä henkireikiä, jotka antavat voimaa ja tekevät onnelliseksi. Suomalainen metsä, etenkin alkuperäismetsä, merkitsee minulle erittäin paljon. Tänä päivänä se merkitsee minulle myös melko suurta onnettomuutta sen vuoksi, että meillä Suomessakin metsäalueita tuhotaan liian paljon. Suomalainen alkuperäismetsä alkaa olla harvinaisuus. Täyttäessäni hiljattain vuosia pyysin ystäviltäni tukea alkuperäismetsän säilyttämiseen. Keräsimme yhdessä 10,000€. Ostamme Perintömetsäsäätiölle alkuperäismetsää. Niin paljon metsä merkitsee minulle.

Jos haluan ihailla maisemia, hakeudun kallion laelle. Jos olen mennyt metsään seuratakseni eläimiä, istun kuusen alla. Minulla on ihania, upeita muistoja luonnosta. Isäni oli kova sienestäjä, ja hän vei minua usein metsään. Isä opetti minut tunnistamaan sieniä. Pikkupoikana tädin ja hänen kalastajamiehensä luona Kustavissa viettämäni kesät herättivät luontosuhteeni ja vaikuttivat sielunmaisemaani pysyvästi. Kalastaminen, luonto ja siihen liittyvä ihanuus ja kauneus olivat siihen aikaan niin läsnä. Kävimme Kustavissa myös paljon metsässä, etenkin marjametsässä. Omien lasteni kanssa kävimme aikanaan paljon sienimetsässä. Olen onnistunut istuttamaan lapsiini luontorakkauden. Iloitsen siitä.

Metsässä liikkuminen edistää lapsen parasta. Lapsia kannattaa viedä metsään siksi, että he voisivat olla elämässään todella onnellisia ja kokea sitä riemua ja iloa, mitä luonnosta ja metsästä voi saada. Luonto antaa terveyttä, tasapainoa ja perspektiiviä elämään. Lasten pitäisi oppia rakastamaan luontoa ja metsää.

Kipinä hyvään luontosuhteeseen voidaan istuttaa lapsiin jo kouluaikana. Minulla oli aikanaan esimerkillinen biologian ja maantieteen opettaja, Vilho Valtteri Vaarna. Hän vei meitä retkille esimerkiksi Viikkiin, joka on yksi hienoimpia luontoalueita Suomessa. Siellä tutustuimme muun muassa kasveihin, sammakoiden kutuun ja ensimmäisiin muuttolintuihin.

Kyllä jokaisen suomalaisen koululaisen tulisi päästä metsäretkelle ainakin kerran vuodessa. Olen aivan varma, että kiva päivä metsässä tuottaisi tulosta. Hyvä opettaja on mielestäni avainasemassa. Hyvä opettaja voi istuttaa lapsiin luonnonrakkautta. Olen vakuuttunut siitä. Myös muiden lapsille tärkeiden aikuisten tulisi viedä lapsia luonnon helmaan.

Olen kokenut luonnossa niin paljon upeita elämyksiä, että on vaikeaa nostaa esiin yksi tietty metsäretkikokemus. Metsässä liikkuminen on ihanaa. Olen tehnyt paljon luontoretkiä, ja harrastan myös lintujen seurantaa. Osallistun esimerkiksi BirdLifen järjestämään Tornien Taistoon joka kevät. Olen rakentanut ja ripustanut satoja linnunpönttöjä, pöllönpönttöjäkin. Mikään ei ole upeampaa kuin saada metsässä pöllö pesimään itse tehtyyn pönttöön. Minä todella arvostan ja rakastan luonnossa liikkumista. Metsän äänimaailma on hieno. Olen vuosien varrella oppinut tunnistamaan paljon lintuja äänen perusteella. Eräällä susien, ahmojen ja karhujen valokuvausreissullani Kuhmossa kuulin karhun murahtelua. Onhan sekin upea juttu.

Mielipaikkani Suomen luonnossa… Menisin Lappiin rajanpintaan, kalaan Nuorttijoen varteen. Siellä on upeat metsät ja jylhät kanjonit. Toinen mielipaikkani on Lemmenjoen kansallispuisto syksyllä, jolloin voi kokea olevansa kuin satumaailmassa. Värit ja kaikki kauneus on sanoinkuvaamatonta.

Jos saisin päättää yhden retkikohteen, johon veisin parhaita ystäviäni, veisin heidät Lemmenjoen kansallispuistoon. Menisimme pitkällä jokiveneellä jokea ylöspäin ruska-aikana. Sitä ei voittaisi mikään.

Käyn metsässä verraten harvoin, mutta silloin kunnolla, viikon, parin vaelluksilla. Kesiä vietän mökilläni meren rannalla Kustavissa. Lisäksi käyn säännöllisesti Viikissä, varsinkin lintujen kevätmuuton aikaan. Keväisin käyn myös ulkosaaristossa Haminan Rakinkotkassa seuraamassa arktista muuttoa. Siinä vasta hieno luonnonnäytelmä kun miljoonat linnut muuttavat pitkin Suomenlahtea!

 8.3.2016

Haastattelija Johanna Langenskiöld

Pertti Salolaiselta kysyttiin seuraavat kysymykset:

Millaisia ajatuksia sinulle herää sanasta metsä?

Mitä ajattelet, kun kuulet sanan metsäretki?

Mitä suomalainen metsä merkitsee sinulle? 

Mikä on lempipaikkasi metsässä?

Millaisia metsään liittyviä muistoja sinulla on lapsuudesta?

Minkä vuoksi suomalaisia lapsia kannattaisi viedä retkelle metsään?

Mikä on parhain metsäretkimuisto? Mitä silloin tapahtui?

Onko sinulla Suomen luonnossa jokin mielipaikka? Millainen se on? 

Jos saisit päättää yhden retkikohteen, johon veisit parhaita ystäviäsi, mikä se olisi? Miksi veisit heidät juuri sinne?

Miten usein käyt nykyään metsässä?