Metsäretkihaastattelussa: Tero Pitkämäki

Tero Pitkämäki (synt. 19.12.1982) on suomalainen keihäänheittäjä. Pitkämäki on moninkertainen arvokisamitalisti, olympiamitalisti ja maailmanmestari. Hänet on valittu kolme kertaa Vuoden urheilijaksi. Tero Pitkämäkeä haastattelivat Katariina Kuoppala, Sara Lönnroth ja Heidi Ruostekoski. Millaisia muistoja Terolla on metsäretkistä?

Mikä on ollut lapsuutesi mielileikkipaikka?

Pulkkamäki oli ehdoton lapsuuteni suosikkileikkipaikka. Metsässäkin tuli leikittyä aika usein. Teimme kavereiden kanssa metsään pieniä majakyliä. Siellä vietettiin pitkiä päiviä.

Nykyään tulee käytyä aika usein lähimetsässä poikani Jimin (kesäkuussa 2 vuotta) kanssa – ainakin 3-4 kertaa viikossa. itse käyn talvella hiihtolenkeillä ja kun lumi on sulanut, juoksulenkeillä kaksi kertaa viikossa.

kuva3

Miksi ja milloin mielestäsi lapsia ja nuoria kannattaisi viedä retkelle metsään?

Me aloitettiin heti, kun Jimin kävely kehittyi siihen malliin, että alkoi pysyä omin voimin pystyssä. Metsäpolut on hyvä paikka kehittää tasapainoa – samalla metsä ja luonto tulevat tutuiksi, eikä niitä tarvitse pelätä.

Miten kannustaisit lapsia ja nuoria liikkumaan luonnossa?

Kaikin tavoin, mitä mieleen tulee. metsäpolut ovat lenkkeilypaikkoina erinomaisia – kävelyä, juoksua, hyppelyä jne.