Elämän pituiselle metsäretkelle

Tarja Heikkonen

Kirjoittaja on Suomen luonnonsuojeluliiton Ympäristökasvattajien puheenjohtaja Tarja Heikkonen. Kuvaaja: Marko Leppänen

Metsän kokeminen on yksilöllistä niin lapsille kuin aikuisille. Kaikkia kiinnostavat kuitenkin tarinat, äänet ja uudet kokemukset. Erikoisimmat jäävät muistiin, ja niihin osaa ainakin seuraavan kerran varautua.

Kaikkein järisyttävin oli lapsena mustikkametsässä noussut ukonilma. Kun metsästä lopulta pääsi äidin kanssa märkänä kotiin, piti mennä sängyn alle piiloon.

Lapset kokevat metsän ehkä herkemmin kuin aikuiset. Kivetkin heräävät henkiin, kun niitä oikein katsoo. Ja muurahaispesää pitää aina pysähtyä tutkimaan. Muumipeikon metsäretkeä osa odottaa jo etukäteen.

Kuinka moni muistaa metsässä suomalaisia tarinoita haltijoista? Silloin metsässä asui kuningas Tapio, mahtava naavaparta, jota piti kunnioittaa. Vaimonsa Mielikki saattoi koristella metsää auringon säteillä ja auttaa loukkaantuneita eläimiä. Vanhat tarinat ovat aarreaitta, josta voidaan ammentaa oppia nykypäivään. Katso karttaa, niin et eksy ja joudu metsänpeittoon.

Metsään voi edelleen mennä haltioitumaan, oppimaan ja keräämään omia tarinan aineksia. Tai voi katsoa Metsän tarina –elokuvan, jos haluaa nähdä sellaisiakin metsiä, joita ei taajamissa tapaa. Siispä poikkea haltijoiden poluille. Kun metsä ei ole enää niin tuttu, kuin se ehkä ennen ihmisille oli, kannattanee tehdä pientä tutkimusta etukäteen.

Onko metsä luontokokemukseen riittävän suuri tai pieni, on taas monesta kiinni. Pääasia, että se on jonkinlainen luontokohde, ja tarjoaa mahdollisuuden aidon luonnon kohtaamiseen. Jos taloja näkyy liikaa ja liikennettä, ei siinä vähene stressi eikä pääse valloilleen leikkien luovuus. Luonnonsuojeluliiton kyselyiden mukaan metsän pitäisi olla 300 metrin päässä. Ihanteellisinta on, jos metsä alkaa suoraan koulun tai päiväkodin takapihalta. Metsä voi olla kauempanakin, jolloin sinne meneminen vaatii pienen taivalluksen. Kävely tai pyöräretki voi olla hyvinkin piristävä siirtymätaival.

Koulun turvallisuusohjeiden mukaan metsän pitäisi olla mahdollisimman esteetön. Lasten kannalta päinvastoin: mitä enemmän kiipeilypuita, siirtolohkareita ja piilopaikkamättäitä, sen kiinnostavampaa. Mitä leveämpi latupohja, jossa hölkkääjät ja koiranulkoiluttajat liikkuvat, sitä vähemmän metsän tuntua. Ajatukset harhautuvat ihan muuhun kuin luonnosta nauttimiseen. Siis ainakin vanhemmat ja isovanhemmat: käykää metsän syliin lasten kanssa pienille poluille, näette ja koette enemmän. Eväshetkeä ei voita mikään. Se on usein retken kohokohta.

Ihmisessä on jäljellä keräilijätaipumus, siksi kotiin on mukava ottaa jokin luontomuisto matkalta, käpy tai taikakeppi. Siitä saa vaikkapa askarreltua korun tai koristeen. Älypuhelimella voi ottaa kuvia muistoksi, ja elää retken toiseenkin kertaan. Kunhan älypuhelin jää muuten sivuosaan. Valokuva voi olla arvokas dokumentti. Kun tulet samaan paikkaan parin vuoden päästä, voi olla että tilalla on kantoja tai kerrostaloja, niitä ihmismuurahaisten rakentamia.

Lasten ja koulujen mielipidettä pitäisi kaupungin luontokohteiden suunnittelussa kuulla. Miettikää koulun tai päiväkodin vanhempainilloissa, mitä voisitte tehdä. Joskus koulun ja vanhempien yhteydenotoilla päättäjiin on saatu säilymään luontokoulu kuten Vantaalla. Janakkalassa Turengin koulun ja opettajien yhteydenotoilla kunnan virastoihin saatiin säilymään koulun tärkeä lähimetsä, josta on kerrottu myös Luonnonsuojeluliiton Koulumetsäoppaassa. Luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistykset olivat myös apuna. Silti vakuuttavampaa on, jos päiväkodit ja koulut ovat etunenässä puolustamaan lähimetsäänsä. Turengin koululle oli tärkeää saada kunnan kaavoituksesta päättäviä retkelle koulumetsään. Keväisellä piknikillä koululaiset pääsivät selittämään lähes puu puulta, miksi luonnontilainen koulumetsä on niin tärkeä. Yhdessä kahvitellessa oli mukava ja helppo keskustella ja näyttää hienoa koulumetsää päättäjille.

Koulumetsiä voi auttaa myös pöntötyksellä, askartelemalla hyönteishotelleja tai ainakin siivoamalla roskat. Lähiympäristön puolustamisesta voi alkaa elämänpituinen metsäretki luonnon hyväksi.

Kuten Eeva Heilala toteaa metsärunossaan

”Siitä on jo kauan

kun minuun meni metsätähti

ja yhtä se kukkii”

 

Tarja Heikkonen

Suomen luonnonsuojeluliiton Ympäristökasvattajien puheenjohtaja

Vinkkejä metsäkasvatukseen

www.sll.fi/mita-me-teemme/ymparistokasvatus/koulumetsat/koulumetsaopas

http://www.sll.fi/mita-me-teemme/ymparistokasvatus/luonnonhenkien-satupolku

http://www.sll.fi/mita-me-teemme/ymparistokasvatus/paiva-elaimena-kilpailu-1

http://www.sll.fi/mita-me-teemme/ymparistokasvatus/tarinoita-metsasta