MOOC-koulutus

HY-opetusteknologiapalvelut kävivät 7.6. pitämässä hankkeeseemme osallistuville MOOC-koulutuksen, jossa käytiin lyhyesti läpi Moodlen ja Mooc:in ominaisuuksia.

Koulutukseen osallistuneet pääsivät myös kysymään heitä askarruttavia asioita. Varsinkin tekijänoikeus kysymykset ja kuinka tehdä Mooc:ista vuorovaikutteinen olivat suosittuja aiheita. Koulutus oli kokonaisuudessaan hyvin onnistunut ja nyt on hyvä lähteä jatkamaan kurssien suunnittelua ja toteutusta varsinkin kun kaksi hankkeeseen palkattua projektisuunnittelijaa aloitti työnsä kesäkuun alussa.

Krista Suominen

Moodle-miitti 2018

28.5. Kielikeskuksen juhlasalissa oli Opetusteknologiapalveluiden järjestämä Moodle-miitti-tapahtuma jossa eri opetuksen tarjoajat esittelivät kunka he ovat hyödyntäneet Moodlea ja sen ominaisuuksia opetuksessa. Tapahtumassa esiintyivät Eeva Voutilainen Avoimesta yliopistosta, Tuula Huuskonen Helsingin yliopiston kirjastolta, Reijo Käkelä Bio- ja ympäristötieteellisestä ja Marko Alamäki Opetusteknologiapalveluilta. Tapahtuman lopussa oli vielä lyhyt katsaus mitä muutoksia Moodleen on tulossa seuraavassa päivityksessä joka on 27.6.

Moodle ominaisuuksista esillä olivat mm. Moodlen sanasto-toiminto ja H5P-työkalut. Tapahtumassa käydyssä keskustelussa tuli esille, että H5P-työkalut eivät välttämättä sovellu ”vakavaan” arviointiin vaan toimivat esimerkiksi paremmin itsearvioinnissa. Ne ovat kuitenkin visuaalisia ja interaktiivisia ja mahdollistavat välittömän palautteen antamisen opiskelijalle.

Bio- ja ympäristötieteellisessä Moodlea oli myös käytetty mahdollistamaan flipped classroom-opetusta eli missä opiskelijat opiskelevat itsenäisesti luennon aiheen ennen luennolle tuloa. Opetusmenetelmän hankaluutena on yleensä se kuinka opiskelijat saadaan motivoitua opiskelemaan asiat ennen luentoa. Bio- ja ympäristötieteellisessä ongelma oli ratkaistu niin, että ennen luentoa piti suorittaa pieni osakoe (2 kertaa viikossa) itsenäisesti opiskeltavasta materiaalista  jotka olivat tässä tapauksessa lyhyitä opetusvideoita (n. 10 min). Sen lisäksi opiskelijoiden piti vielä vertaisarvioida toisten opiskelijoidn osakokeita. Osakokeiden painoarvo oli yhteensä 40%, kun loppukokeen painoarvo oli 60%. Tällä menetelmällä saatiin hyviä oppimistuloksia ja myös opiskelijat pitivät menetelmästä.

Voit käydä tutustumassa tarkemmin tapahtumaan ja sen esityksiin Moodle-miitin Moodle-sivuilla:

  • Mene osoitteeseen moodle.helsinki.fi
  • Löydät alueen hakusanalla Moodle-miitti.
  • Klikkaa itsesi osallistujaksi.

Vierailin myös Lumatikka-ohjelman verkkokoulutusten koordinoinnista vastaavan Inkeri Sundqvistin Youtube-blogi postauksessa joka käsitteli Moodle-miittiä: https://www.youtube.com/watch?v=J1PD_NvNnoo

Krista Suominen