Ohjelma

MIESTUTKIMUSPÄIVÄT, pe 21.8.2020.

Suomen Miestutkimuksen Seura (SuMS), Lapsuuden, nuoruuden ja perheen tutkimuskeskus PERLA, Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan (TANE) ja Helsingin yliopiston valtiotieteellinen tiedekunta järjestävät valtakunnalliset Miestutkimuspäivät pe 21.8.2020. Tapahtuma alkaa klo 10.15 yleisesitelmillä. Iltapäivällä järjestetään työryhmiä, joissa tutkijat, jatko-opiskelijat ja graduntekijät esittelevät miehiin, poikiin ja maskuliinisuuksiin liittyviä tutkimuksiaan. Tapahtuma on yksipäiväinen.

Vallitsevasta tilanteesta johtuen tapahtuma järjestetään verkossa Zoom-alustalla.

Verkkoetiketti Miestutkimuspäiville 2020 osallistumiseen

1) Kirjautuessasi Zoom-alustalle
a. käytä koko nimeäsi (Matti Mäkinen) tai selvästi tunnistettavaa nimimerkkiä (Matti M.)
b. sulje kamera ja mikrofoni.

2) Esityksen aikana vain esiintyjä pitää päällä mikrofonin ja kameran.

3) Jokaisen esityksen jälkeen on varattu 10-15 minuuttia aikaa yleisökysymyksille ja -kommenteille. Puheenvuoropyyntö tehdään chat-toiminnon kautta. Mikäli haluat esittää kysymyksen, kirjoita chatiin sana ”puheenvuoropyyntö”. Voit myös kirjoittaa kysymyksesi tai kommenttisi suoraan chatiin. Session puheenjohtaja lukee chatiin jätetyt kysymykset/kommentit ja jakaa puheenvuoropyynnöt. Saadessasi puheenvuoron avaa mikrofoni (ja halutessasi kamera). Esittele ensin itsesi ja sen jälkeen esitä kysymyksesi/kommenttisi. Pyri olemaan puheenvuorossasi lyhyt ja ytimekäs, jotta mahdollisimman moni saa mahdollisuuden kysyä/kommentoida.

4) Kaikenlainen asiaton käytös (mm. välihuutelu) on kielletty. Asiattoman käytöksen vuoksi osallistuja voidaan poistaa Zoomista.

5) Nämä säännöt ovat sitovia ja Zoom-alustalla toimitaan vain niitä noudattaen.

 

 

OHJELMA

10.15-10.30 Miestutkimuspäivien avaus: SuMSin puheenjohtajan avaussanat

10.30-12.30 Yleisesitelmät (pj Hanna Ojala)
Akatemiatutkija Tuija Huuki: Taidelähtöiset menetelmät ja poikatutkimuksen sensitiiviset aihepiirit

Väitöskirjatutkija Henri Hyvönen: Miehen kunniasta miesten hegemoniaan – suomalaisen miestutkimuksen teoreettisia kehityslinjoja

Vanhempi tutkija Jukka Lehtonen: Vääränlaisia poikia, miehiä ja maskuliinisuuksia? Sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus miestutkimuksen reunoja nakertamassa

12.30-13.45 lounastauko

13.45-15.45 Työryhmät I (pj Petteri Eerola)
13.45-14.15 Tuula Kolehmainen: Miehinen haavoittuvuus afrikkalaisamerikkalaisessa kirjallisuudessa

14.15-14.45 Satu Venäläinen: “Meillä on empatian puute miehiä kohtaan”: miesten uhriuteen kytkeytyvät affektiivis-diskursiiviset käytännöt

14.45-15.15 Marja Peltola & Ann Phoenix: Maskuliinisuus ja valkoisuuden normi 12–15-vuotiaiden poikien kertomuksissa monikulttuurisuudesta

15.15-15.45 Tuija Koivunen & Tiina Saari: Suorittavaa työtä tekevien miesten ammattiylpeys

15.45-16.00 tauko

16.00-17.30 Työryhmät II (pj Timo Aho)
16.00-16.30 Toni Kosonen & Miikka Vuorinen: Näkökulmia miesten kanssa tehtävään uraohjaukselliseen ja sosiaalipedagogiseen vuorovaikutustyöhön

16.30-17.00 Kai Lehikoinen: Miehet ja heteronormatiivisuus tanssin taiteen perusopetuksessa

17.00-17.30 Isto Turpeinen: Miesten tanssi maailman kanssa

Tapahtuma on avoin ja maksuton. Tervetuloa kaikki aiheesta kiinnostuneet!

Suomen Miestutkimuksen Seura (SuMS)

Lapsuuden, nuoruuden ja perheen tutkimuskeskus PERLA

Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan (TANE)

Helsingin yliopiston valtiotieteellinen tiedekunta

 

 

TYÖRYHMÄESITYSTEN ABSTRAKTIT

Tuula Kolehmainen: Miehinen haavoittuvuus afrikkalaisamerikkalaisessa kirjallisuudessa

Miesten haavoittuvuus on tabu, ja erityisesti afrikkalaisamerikkalaisten miesten kohdalla harvinainen tieteellisen keskustelun aihe (ks. Curry 2017). Afrikkalaisamerikkalaisten naisten kirjoittamia teoksia on tutkittu paljon naiskokemuksen näkökulmasta, mutta miehisen haavoittuvuuden ilmentymät ovat jääneet lähes kokonaan vaille tieteellistä huomiota. Ilman tutkimusta miesten haavoittuvuudesta vahvojen miesten ja heikkojen naisten stereotypioiden purkaminen on mahdotonta.

Esitelmässäni kerron väitöstyöstäni, “‘Like Men They Stood’: Male Vulnerability as Resistance to Stereotypes in Fiction Written by African American Women”, jossa tutkin miehistä haavoittuvuutta ja afrikkalaisamerikkalaisiin miehiin liitettyjä stereotypioita neljän afrikkalaisamerikkalaisen naiskirjailijan–Toni Cade Bambaran, Alice Walkerin, Toni Morrisonin ja Gloria Naylorin–tuotannossa. Kartoitan siis niitä voimia, jotka kaikkialla–mutta erityisesti Yhdysvalloissa–uusintavat rodullistettujen miesten syrjintää. Tavoitteenani on lisätä ymmärrystä siitä, miten erityisesti miehiä koskevat stereotypiat ja rodullistettu haavoittuvuus rakentuvat ja toimivat. Valitsemiani kirjailijoita on kritisoitu miesten negatiivisesta ja stereotyyppisestä kuvauksesta varsinkin afrikkalaisamerikkalaisen yhteisön piirissä (ks. McDowell 1997). Tutkimukseni kautta olen havainnut, että miesten kuvaus voidaan kuitenkin nähdä vähemmän negatiivisena, ja että teoksissa päinvastoin puretaan mustiin miehiin liitettyjä stereotypioita.

Olen valinnut aineiston yhtäältä teoksissa esiintyvien mieshahmojen perusteella, ja toisaalta kirjailijoiden taustat yhteiskunnallisina toimijoina–erityisesti mustan feminismin piirissä–huomioon ottaen. Musta feminismi ja niin kutsuttu ”womanism” (ks. Walker 1983) ovat intersektionaalisia lähestymistapoja, joiden tavoitteena on ymmärtää mustien naisten kokemusta sekä rotuun että sukupuoleen perustuvan sorron alla. Kuitenkin myös mieshenkilöhahmot kokevat näissä teoksissa moniperustaista syrjintää. Tästä syystä olen valinnut intersektionaalisen lähestymistavan ja ottanut huomioon myös muita syrjinnän muotoja, kuten ableismin, homofobian ja luokkasorron.

Päähypoteesini ovat: 1) mustia mieshahmoja kuvataan valituissa teoksissa ajoittain negatiivisesti ja stereotypioihin nojaten, 2) teoksissa kuitenkin puretaan rasistisia stereotypioita ja 3) purkaminen tapahtuu haavoittuvuuden ilmentymien avulla. Tutkimukseni osoittaa, että kaunokirjallisuuden avulla voidaan haastaa vallitsevia rotuun ja sukupuoleen liittyviä diskursseja.

Curry, Tommy, J. 2017. The Man-Not: Race, Class, Genre, and the Dilemmas of Black Manhood. Philadelphia: Temple University Press.

McDowell, Deborah. 1997. “Reading Family Matters.” Haunted Bodies: Gender and Southern Texts, toim. Anne Goodwyn Jones ja Susan V. Donaldson, University Press of Virginia, s. 389-415.

Walker. Alice. 1983. In Search of Our Mothers’ Gardens. San Diego, New York & London: Harcourt Brace Jovanovich, Publishers.

 

Satu Venäläinen: “Meillä on empatian puute miehiä kohtaan”: miesten uhriuteen kytkeytyvät affektiivis-diskursiiviset käytännöt

Miesten uhriutta korostavat puhetavat ovat yleistyneet etenkin nettiympäristöissä, kuten manosfäärin antifeministisissä merkityksenannoissa. Tarkastelen esityksessäni puhetta miesten uhriudesta – etenkin heteroseksuaalissa parisuhteissa – sekä nettikeskusteluissa että sosiaali- ja kriisityöntekijöiden parissa toteutetuissa fokusryhmähaastatteluissa. Analysoin näissä konteksteissa tuotettuja, maskuliinisuutta tietyillä tavoin väkivaltaan, yhteiskuntaan ja sukupuolistuneisiin valtasuhteisiin suhteuttavia merkityksiä affektiivis-diskursiivisten käytäntöjen käsitettä hyödyntäen. Tämän käsitteellistyksen avulla pyrin hahmottamaan paitsi diskurssien ja affektien yhteenkietoutumisia myös niiden yhdessä muodostamien merkitysten ja affektiivisten asemointien kontekstisidonnaista saataville asettumista ja sitä, millä tavoin ne tarjoutuvat näissä eri konteksteissa identiteettien rakennusaineksiksi. Analyysini osoittaa, kuinka netissä kiertävät sympatiaa, vihaisuutta ja vihaa ruokkivat merkitykset saavat fokusryhmissä vastakaiukseen ammattilaisten asemoitumisia vastuullisiin positioihin, joista käsin pyritään korjaamaan netissä korostettuja miesten uhriuden unohtamiseen liittyviä epäkohtia. Netissä kiertäviä merkityksiä ja affekteja kuitenkin myös osin kyseenalaistetaan ammattilaisten puheessa, etenkin niiden affektiivisuuden negatiivista kärkeä neutralisoiden ja uudelleen ohjaten. Näiden dynamiikkojen valottamisen kautta pyrin esityksessäni pohtimaan sitä, millä tavoin antifeministisiin tarkoitusperiin kietoutuneet merkitykset voivat tulla osaksi arkiajattelua ja verhoutua edistyksellisyyttä tavoitteleviksi päämääriksi.

 

Marja Peltola & Ann Phoenix: Maskuliinisuus ja valkoisuuden normi 12–15-vuotiaiden poikien kertomuksissa monikulttuurisuudesta

The myth of (historical) monoculturalism has had and continues to have strong influence on how Finnishness is understood in Finland: as white and excluding other ethnicities (e.g. Tervonen 2014). Only within recent decades the growing numbers and increased diversity of ethnic and racialized minorities in Finland have slowly given rise to more critical discussions and rethinking of national identity and Finnishness. As a part of the positive imagining of “new”, more multicultural Finland, the young generation is often given a special position. One of the popular narratives assumes that Finnish children and young people (who are still implicitly assumed to be white) are, unlike older generations, living their lives in multicultural contexts and therefore growing up “tolerant” and considering multiethnicity as “normal”.

Such imagination is deeply problematic for at least two reasons. Firstly, Finnish society and its institutions – like schools that are in focus in this article – are still so predominantly white and Finnish that large numbers of white Finnish children and young people even in urban areas have limited experiences of ethnic diversity in everyday encounters. Even in ethnically more diverse contexts, the mere existence of diversity doesn’t automatically lead to encounters over ethnic divides. Secondly, the assumptions of “tolerant” young generation, especially when combined to expectations of decreasing racism and increasing equality among young people, come close to colour blindness, which in itself is a form of racism that obscures the normative position of whiteness and the existence of racial inequalities and racism in the society (e.g. Bonilla-Silva & Dietrich 2011).

In this article, we analyse critically Finnish 12–15-year-olds’ (boys’, mostly) narratives on multiethnicity in the context of a study on young masculinities. Our starting point is to understand Finnishness and whiteness, like other ethnic categories, as intersecting with other social differences, masculinity being our second key focus at this time. The article draws on an interview data gathered with 32 interviewees (27 boys, 4 girls, 1 trans) in three comprehensive schools in Helsinki, as a part of the project Masculinities and Ethnicities in New Times: 11–14-year-olds in Helsinki schools (Helsinki Collegium for Advanced Studies, 2017–2018).

We argue that while the interviewees widely embraced the egalitarian multicultural ideologies, the norm of whiteness was largely unquestioned in the school contexts, and was visible for instance in who were assumed to “blend in”, who to be “tolerant” and who to cause “trouble”. In the everyday life of pupils, the norm of whiteness intertwined and worked together with other norms of peer culture, such as the norm of ordinariness and avoidance of breaking the rank and the norms related to masculinity (and femininity).

Intertwinement of “doing boy” and the norm of whiteness was visible for instance in how racialized/racist name-calling was largely understood as a part of “joking” central to masculine performativity. White Finnish boys constructed their masculinities as not racist, yet even when witnessing racism they were able to distance themselves from it and minimize it without feeling really any opposition to it. The combination of whiteness, male gender and egalitarian ideas allowed an unquestioned position of an “ordinary boy”, who was able at the same time to construct himself as tolerant, to benefit from a privileged position, and to see multiethnicity and racism as phenomena that did not really touch them.

 

Tuija Koivunen & Tiina Saari: Suorittavaa työtä tekevien miesten ammattiylpeys

Ammattiylpeys on omaan työhön ja ammattiin liittyvä myönteinen tunne tai asenne, jonka taustalla voivat vaikuttaa oma osaaminen ja onnistuminen työssä. Ylpeyttä voivat aiheuttaa myös työryhmän onnistuminen ja kuuluminen osaavaan työyhteisöön.  Ylpeyttä voidaan kokea myös koko toimenkuvan hallitsemisesta tai jonkin hetkellisenkin työsuorituksen onnistumisesta. Ammattiylpeyttä on tutkittu Suomessa melko vähän. Kansainvälisellä tutkimuskentälläkin tutkimus kohdistuu pääasiassa ylpeyteen, jota koetaan tiettyyn organisaatioon kuulumisesta ja organisaation menestyksestä.

Tämä tutkimus kohdistuu ajoneuvoteollisuudessa työskenteleville miehille kohdistettuun kyselyyn. Esittelemme miesten alustavia tuloksia (N=85). Kyselyn avovastauksissa ylpeyden kerrottiin kumpuavan erityisesti omasta ammattitaidosta, hyvin tehdystä työstä ja siitä saadusta kiitoksesta. Ylpeyttä koettiin myös kyvystä pysyä aikataulussa ja ennaltaehkäistä sekä ratkaista ongelmia. Lisäksi valmiin tuotteen näkeminen herätti vastaajissa ylpeyttä.

 

Toni Kosonen & Miikka Vuorinen: Näkökulmia miesten kanssa tehtävään uraohjaukselliseen ja sosiaalipedagogiseen vuorovaikutustyöhön

Esittelemme meneillään olevaa tutkimushanketta, jonka kohteena on miesten kanssa tehtävä uraohjauksellinen ja sosiaalipedagoginen työ koulutus- ja urakysymyksiin linkittyvän miestyön konteksteissa. Miehiin ja maskuliinisuuksiin spesifisti kohdistuva ohjaustutkimus on ollut Suomessa ja kansainvälisestikin vähäistä, vaikka keskustelua miesten koulutus- ja urakysymyksistä on käyty tasaisesti eri foorumeilla, muun muassa sukupuolisegregaation purkuun ja vähän koulutettujen työikäisten miesten kysymyksiin liittyen. Järjestösektorilla on viime vuosina ollut useita hankkeita, joiden lähtökohdat liittyvät erityisesti miesten kohtaamiin haasteisiin muuttuvassa työelämässä. Tässä tutkimushankkeessa tapaustutkimuksen kohteena on pääkaupunkiseudulla toimiva hanke (Feeniks-hanke, Sosped-säätiö), jossa koulutetaan vertais- ja oppimismentoreita työttömille ja työttömyysuhan alaisille miehille sekä miesvaltaisille työpaikoille. Kiinnostuksen kohteena ovat uraohjauksen laajenevan kentän uudet toimijat, jotka toimivat perinteisten institutionaalisten ohjauskontekstien, kuten koulutuksen ja työhallinnon, ulkopuolella. Uraohjauksen uusimmat mallit painottavat ohjaustyön viemistä institutionaalisten kontekstien ulkopuolelle asiakkaiden yhteisöihin ja koulutus- ja työuriin liittyvän ohjauksen linkittymistä laajempiin hyvinvoinnin ja osallisuuden tukemisen kysymyksiin. Tässä suhteessa vertaismentorius on kiinnostava ohjaustyön rooli.

Tutkimuksen tarkempana kiinnostuksen kohteena on miesten kanssa miestyön kentällä tehtävä työ ohjauksellisena vuorovaikutustyönä. Tarkastelu kohdistuu erityisesti miesten kanssa tehtävän ohjaustyön ja ohjausvuorovaikutuksen jäsennyksiin ja tulkintoihin sekä siihen, miten kulttuuriset käsitykset sukupuolesta, mieheydestä ja maskuliinisuudesta ovat läsnä tulkinnoissa. Tutkimuskokonaisuuteen sisältyy sekä teoreettista työtä, jonka puitteissa toteutetaan kirjallisuuskatsaus vuorovaikutustyön jäsennyksistä ohjausalan tutkimuskirjallisuudessa, että empiirinen tapaustutkimus. Esityksessä keskitytään miesten vuorovaikutustyön jäsennyksiin tutkimuskirjallisuudessa ja esitellään, millaisia näkökulmia vuorovaikutustyön mieserityisiin piirteisiin ja kytköksiin sukupuolen ja maskuliinisuuden kulttuurisiin jäsennyksiin kirjallisuudessa rakennetaan. Linkitämme näitä näkökulmia tapaustutkimuksen kohteena olevan miestyöhankkeen lähtökohtiin ja pohdimme, millaisia mahdollisuuksia se tarjoaa osallistujien tukemiselle ja ohjaukselle heidän jäsentäessään mieheyden ja maskuliinisuuden merkityksiä omassa elämässään. Esityksemme muotona on dialogi tutkijan ja hanketoimijan välillä toimintatutkimuksellisessa hengessä. Haluamme myös kutsua kuulijat dialogiin miesten kanssa tehtävän ohjaustyön mahdollisuuksista ja rajoituksista.

 

Kai Lehikoinen: Miehet ja heteronormatiivisuus tanssin taiteen perusopetuksessa

Viimeaikaiset tutkimukset osoittavat, että poikien tanssinopetukseen liittyy sukupuoleen ja seksuaalisuuteen kietoutuvia jännitteitä (ks. esim. Turpeinen & Buck 2016; Turpeinen 2015; Risner 2017; Lehikoinen 2005; Keyworth 2001). Poikien osallistamista taidetanssiin on edistetty lukuisilla toimenpiteillä Suomessa vuodesta 1959 lähtien ja erityisen voimakkaasti 1980-luvulta nykypäivään. Niistä huolimatta poikien ja nuorten miesten osuus tanssin taiteen perusopetuksessa on edelleen marginaalinen (n. 5 %).

Isto Turpeisen kanssa äskettäin tekemässämme tutkimuksessa olemme laajentaneet aikaisempia tanssi- ja maskuliinisuustutkimuksiamme (Turpeinen 2015; Lehikoinen 2005) syksyllä 2019 tuotetuilla syvähaastattelu- ja fokusryhmä. Haastatteluihin ja fokusryhmiin osallistui 20 Etelä-Suomessa asuvaa miestä (ikä 25-35), joilla on aikaisempaa kokemusta osallistumisesta tanssin perusopetukseen. Tarkastelemme sukupuolen ja seksuaalisuuden näyttäytymistä kerätyssä tutkimusaineistossa performatiivisen sukupuoliteorian valossa (Butler 1997) ja suhteessa valtaan (Foucault 1990). Kuuntelemalla tanssiin osallistuneiden miesten ääniä, tavoitteenamme on ollut ymmärtää maskuliinisuuden problematiikkaa taiteen perusopetuksessa ja sitä, kuinka tämä voi vaikeuttaa miesten osallistumista tanssitaiteeseen.

Esittelen tässä tutkimuspaperissa haastateltujen kertomuksia nostaakseni näkyviin jännitteitä ja pelkoja, jotka liittyvät miesten tanssimiseen, sukupuoleen, seksuaalisuuteen, sosiaalisiin odotuksiin ja ennakkoluuloihin. Tarkastelen erityisesti heteronormatiivisuutta valtadiskurssina tanssin perusopetuksessa: miten se tuottaa tanssia harrastaville nuorille miehille epävarmuutta sukupuolen esittämiseen, tarvetta itsesuojeluun ja selviytymismekanismien käyttöä. Nämä mekanismit, esimerkiksi homoseksuaalisuutta leimaavan radikaalin huumorin hyväksyminen, auttavat miehiä välttämään sosiaalista leimaa ja rangaistuksi tulemista, mutta samalla ne ylläpitävät heteronormatiivista statushierarkiaa, maskuliinisuuden esittämiseen koskevia pelkoja ja epävarmuuksia tanssiyhteisössä.

Osia tästä paperista julkaistaan englanninkielisenä kirja-artikkelina Lehikoinen, K. & Turpeinen, I. “Extended Dancing Family: Intersectional Masculinities and Dancing Men” teoksessa D. Risner & B. Watson (toim.). (tulossa). Why Boys (Don’t) Dance? Palgrave Macmillan.

 

Isto Turpeinen: Miesten tanssi maailman kanssa

Tässä esitelmässä käsittelen tanssivien miesten kokemuksia. Pitkään jatkuneen tanssiharrastuksen ohella käsitellään kasvamista, mieheyttä, merkityksiä sekä voittoja ja menetyksiä. Miehillä on pitkä tanssihistoria, ensin tanssin perusopetuksen oppilaana ja sittemmin tanssin harrastajana. Osalla tanssi on jäljellä ei-kadonneena tuntemuksena, fyysisenä toiminnan taitona. Toisaalta osa miehistä on näyttämötaiteen ammattilaisia. Kaikille yhteistä on ns. extended dancing family eli tuntemus tanssivasta yhteisöllisyydestä, jossa tunnistettavana tekijänä on 1990-luvulla alkanut tanssijuus, ”opistolaisuus”.

Pohdintani perustassa ovat ihmisenä olemisen tavat elää ja toimia (Varto 2012). Yksittäisen ontologia on sitä, että ”tanssimme maailman kanssa” (Varto 2008). Olemme sitä lihaa, joka väkevästi tietää olemisesta nyt-hetkisesti. Tähän lihaan ja siihen liittyvään tietämiseen liittyy välimatka, jonka kautta katsomme olemistamme ja kokemistamme eri kohdista. Miesten pitkän aikavälin kokemuksissa on eri ikävaiheisiin liittyviä havaintoja, joissa kuvataan tanssijaan suhtautumisen kompleksisuutta.

Esitelmässäni on aikaisemman miehiä käsitelleen tanssitutkimuksen (mm. Risner 2017; Turpeisen 2015; Varto 2008; Lehikoinen 2005) lisäksi laadullinen analyysi syksyllä 2019 toteutuneista haastattelu- ja fokusryhmämateriaaleista. Syksyllä 2019 Kai Lehikoisen kanssa toteutimme XDF -haastattelututkimukseen (Extended Dancing Family), johon osallistui 20 Etelä-Suomessa asuvaa miestä (ikä 25-35). Kaikilla lähtökohtaisesti on kokemus osallistumisesta samaan tanssin perusopetuksen oppilaitokseen. Tutkimuksen ilmiöiden pohdintaan tuo syvyyttä pitkällinen taiteellispedagoginen tutkimustyöni, joka on kestänyt koko 2000-luvun. Aloitin omaa työtäni tutkivana tanssipedagogina (Tanssiopiston lukkari ja seitsemän poikaa 2005). Sen jälkeen monimenetelmäisen tutkimustyön praktiikkana ovat olleet työpajat, joista Isät-pojat -työpaja 5 vuoden ajan sekä extended family 10 vuoden ajan. Taiteellisia tuotantoja on 10, alkaen 2010 väitöstutkimuksen osasta Kadonneet pojat, päättyen Konfliktit -videoprojektiin 2019. Tutkimushankkeinani ovat olleet väitöstutkimus Raakalautaa ja rakkautta. Kolme sommitelmaa oman elämän tanssista (2015), Suomen Akatemian rahoittama Taideyliopiston ArstEqual-hanke ja viimeisimpänä päättymäisillään oleva Tanssin hyvä -tutkimushanke.

Viimeisimpinä asiaa käsittelevinä kirja-artikkeleina ovat Turpeinen, I. & Buck, R. 2019. ”Fathers and Sons. Discussing Encounters and Dance” ja julkaistava kirja-artikkeli Lehikoinen, K. & Turpeinen, I. “Extended Dancing Family: Intersectional Masculinities and Dancing Men”.