Viikko 1: Hiljaa hyvä tulee

Kurssin alkaessa paikkatieto-osaamiseni on hyvin pintapuolista. QGIS-ohjelmistoa en ole käyttänyt juuri yhtään, mutta onneksi ensimmäinen oppitunti lähti liikkeelle yksinkertaisista perusjutuista. Opetus eteni melko rauhalliseen tahtiin, jonka ansiosta pysyin hyvin mukana opetuksessa. QGIS ja yleisemminkin paikkatiedon hyödyntäminen vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta rehellisesti sanottuna myös hyvin haastavalta.

Itämeren typpipäästöt 

Ensimmäisellä kurssikerralla tehtävänä oli tehdä kartta Itämeren typpipäästöistä. Tätä tehtävää tehtiin opettajan ohjauksessa yksityiskohtaisesti lähiopetuksessa.  Tehtävää helpotti se, että aineistot olivat jo pitkälti valmiita. Typpipäästökartan tekeminen olikin enemmän kartan visuaalisen ilmeen säätämistä ja datan visualisointia. Tätä tehtävää tehdessäni ymmärsin, että paikkatietoaineiston sisältämä data on todella olennainen osa QGIS:ia ja kartta on lähinnä vain sen datan visualisointia selkeäksi ja informatiiviseksi kokonaisuudeksi. Haasteellisinta oli eri luokkien säätäminen oikeille kohdille niin, että eri maiden typpipäästöt erottuvat selkeäksi. Myös värit ovat olennainen osa datan visualisointia. Järvien väri ei ole ihan kohdallaan ja ne jotenkin hallitsevat koko karttaa. En välttämättä saanut karttaa niiltä osin aivan täydelliseksi, mutta eihän sitä ensimmäisillä kerroilla tarvitse vielä ihan huippuammattilainen olla.

Kuntakartta

Seuraava karttatehtävä tehtiin itsenäisesti. Päätin tehdä kartan korkeakoulutettujen osuudesta väestä eri Suomen kunnissa. Tässäkin vaiheessa olennaista oli valmiina olevan datan visualisoiminen kartalle. Tämän kartan tekeminen ei ollut kovin vaikeaa, koska data oli jo selkeästi olemassa taulukossa. Tässäkin vaiheessa haasteellisinta oli oikeiden luokkajakojen ja värien löytäminen. Niitä piti etsiä melko pitkään, mutta lopulta sain kuntien erot selkeästi näkyville.

Kartassa yliopistokaupungit erottuvat selkeästi edukseen korkeakoulutettujen määrässä. Näihin kaupunkeihin on keskittynyt paitsi yliopistot ja korkeakoulut, myös suurin osa valtion virastoista ja korkean osaamisen yritykset. Etelä- ja Länsi-Suomessa on myös selkeästi enemmän korkeakoulutettuja kuin Itä- ja Pohjois-Suomessa. Esimerkiksi Joensuu, Kuopio ja Rovaniemi yliopistokaupunkeina erottuvat niitä ympäröivistä maaseutupainotteisista kunnista.  Kuten Vili Rauhala blogissaan huomioi, tämä kartta ei informatiivisuudestaan huolimatta kerro korkeakoulutettujen jakautumisesta kuntien sisällä. Erityisesti suurissa kaupungeissa korkeakoulutus on jakautunut eri alueille epätasaisesti.

Yhteenvetona ensimmäisestä kurssikerrasta jäi positiivinen tunne siitä, että myös minä kykenen oppimaan QGIS-ohjelman salat. Luennoitsijasta huokuu kokemus ja osaaminen, mukavan rentoa opetustyyliä unohtamatta!

 

Lähteet

Rauhala, Vili (2022). Viikko 1: Takaisin QGIS:n pariin. Lainattu 30.1.2022, saatavilla: https://blogs.helsinki.fi/radvili/2022/01/27/viikko-1-takaisin-qgisn-pariin/ 

 

One Reply to “Viikko 1: Hiljaa hyvä tulee”

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *