Päiväkotilapset ja koululaiset lähestyvät sairaalahoidossa olevia lapsia Ilon siltoja pitkin

Tiedekunnan Vimeo-tilille on avattu ensimmäinen kanava, joka esittelee Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksen Ilon sillat -taidekasvatusproduktiota. Produktion tavoitteena on luoda taiteen tekemisen silta ja viedä ilon viestejä animaation keinoin päiväkodeista ja kouluista sairaalassa oleville lapsille ja päinvastoin. Continue reading

Tiedekunnan Vimeo-kanava avattu

Minerva-torilla toteuttettavan opetuksen yhteydessä on syntymässä kasvavassa määrin erilaisia videosisältöjä. Niille kaivattiin laadukasta säilytyspaikka, jossa voidaan määrittää kattavasti, mille ryhmille videot näkyvät. Lisäksi halusimme varmistaa, ettei videoiden yhteydessä pyöri esim. Youtubelle ominaisia mainoksia, joiden sisältöön ei välttämättä kauheasti pysty vaikuttamaan. Kuvanlaadulla ja palvelun toimintavarmuudella oli valintaprosessissa myös paljon painoarvoa. Videosisältöjen laadukas skaalautuminen erilaisille mobiililaitteille on myös toiminnassamme välttämätöntä. Continue reading

Ikkuna Minerva-torille

Minerva-torin avajaiset pidettiin 23. elokuuta 2012. Tämän jälkeen Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisen tiedekunnan ajanmukaisessa oppimisympäristössä on ehtinyt tapahtumaan jo paljon. Tänä aikana Minerva-torin mukautuvat ja avoimemmat tilaratkaisut sekä uudenlainen opetusteknologia ovat asettaneet rakentavia haasteita opetuksen järjestäjille. Keskeinen kysymys on pysynyt jatkuvasti samana: miten tilaa voisi parhaiten hyödyntää ja miten pedagogisia käytänteitä voisi kehittää uusien mahdollisuuksien tukemana? Syksyn 2012 aikana ideat ja palautteet ovatkin lennelleet vilkkaasti Minerva-torilla. Meillä on ollut ilo seurata vierestä innovatiivisten ratkaisujen suunnittelua, toteuttamista sekä niiden innostavia vaikutuksia hyvinkin erityyppisiin opetustilanteisiin. Continue reading