Pacius-edition tutkija Jani Kyllönen
Suomalaisen oopperan historia on varsin lyhyt, mutta silti jo sen alkumetreillä syntyi teos, joka vieläkin nauttii arvostusta ja kiinnostusta. Suoritus on hämmästyttävä siihen nähden, että ennen sitä Suomessa ei ollut sävelletty yhtään varsinaista oopperaa ja että teos esitettiin ensikertaa amatöörivoimin. Puhun tietysti Fredrik Paciuksen (1809‒1891) oopperasta Kung Karls jakt eli Kaarle-kuninkaan metsästys, joka kantaesitettiin 24.3.1852. Libreton oopperaan kirjoitti Zacharias Topelius (1818‒1898).
Miksi sitten valitsin juuri tämän teoksen kirjoitukseni aiheeksi? Paciuksen oopperan käsikirjoitus, tai siis oikeasti kolme, kuuluu Kansalliskirjaston kokoelmaan, ja onhan teos myös todellinen kansallinen aarre. Käsikirjoitus on osa Fredrik Paciuksen arkistoa, jonka Paciuksen suku lahjoitti vuonna 1916. Kokoelma käsittää pääosan Paciuksen elämäntyöstä, joten se on Pacius-tutkijalle mitä suurin aarreaitta.
Viime vuodet olen yhdessä Mikko Nisulan kanssa tehnyt kriittistä editiota Kaarle-kuninkaan metsästyksestä, mutta oma suhteeni tuohon teokseen alkoi jo teini-iässä kun kuuntelin oopperan vastailmestynyttä levytystä (joht. Ulf Söderblom, Finlandia Records, 1991) pianopartituurin kanssa. Teos teki jostakin syystä syvän vaikutuksen minuun. Varmasti syynä oli juuri Paciuksen tarttuva musiikki.
Paciuksen oopperan juonesta sen verran, että ooppera käsittelee nuoren Kaarle XI:n (1655‒1697) vuonna 1671 tekemää metsästysmatkaa Ahvenanmaalle ja sen aikana yritettävää vallankaappausta. Neuvokas kalastajatyttö Leonora kuitenkin tekee tyhjäksi salaliittolaisten aikeet ja pelastaa sulhasensa Jonathanin vankilalta, sillä Jonathan on ampunut hirven, joita lain mukaan vain kuningas saa ampua. Paciuksen ooppera on siis perinteinen romanttinen pelastusooppera, Beethovenin Fidelion tapaan. Kaarle-kuninkaan metsästyksen juoni on sinänsä triviaali, mutta milloin romanttisten oopperoiden juonet ovatkaan olleet elämää suurempia? Jos musiikissa on imua, niin onko juonella suurta merkitystäkään?
Kriittisen edition laatijalle Paciuksen ooppera on varsinainen vyyhti. Pacius ei kirjoittanut vain yhtä versiota oopperasta, vaan korjasi sitä peräti kolme kertaa, tästä syystä oopperasta tunnetaan peräti neljä Paciuksen kirjoittamaa partituuria, joista kolme on Helsingissä, ja yksi Tukholmassa. On melkoinen onni että ensimmäinen, kolmas ja neljäs versio ovat juuri Kansalliskirjastossa. Tämä helpottaa suuresti eri versioiden välistä vertailua, joka on tärkeä ja keskeinen osa prosessi kun tehdään kriittistä editiota. Neljäs versio (vuodelta 1879) Kaarle-kuninkaasta on juuri se, jota nykyään esitettään ja sellainen millaiseksi Pacius oopperansa näyttää tarkoittaneen. Muut versiot ovat selvästi välivaiheita kohti päämäärää, kohti ideaalia mihin Pacius pyrki.
Magnus von Wrightin öljymaalaus: Loppukohtaus Kaarle-kuninkaan metsästys -oopperasta.
Oopperaa esitettiin useita kertoja Paciuksen eläessä ja jokaista produktiota varten Pacius teki uudistuksia teokseensa. Jokainen versio on edeltäjäänsä hiotumpi, musiikillisesti ja dramaturgisesti tiiviimpi. Sen huomaa varsinkin ensemble-kohtausten kontrapunktisuudesta: kun ensimmäisessä versiossa laulajien repliikit seuraavat toisensa perään, ikään kuin puheteatterin dialogina, niin viimeisessä versiossa yksittäiset repliikit ovat toistensa päällä, yhdeksi musiikilliseksi jatkumoksi sulautuneina.
Kaarle-kuninkaan metsästys on nauttinut jonkinlaista kansallisen ikonin asemaa, tosin minusta on usein tuntunut, että teos kuitenkin tunnetaan paremmin nimeltä kuin musiikkina. Se on kuitenkin ensimmäinen suomalainen ooppera, vaikka säveltäjä olikin saksalainen. Toisaalta, Pacius teki pääosan elämäntyöstään Suomessa, joten minusta säveltäjän kansallisuus on tässä mielessä täysin toissijainen asia. Kuulen kuitenkin Paciuksen musiikissa myös suomalaista tunnelmaa, minusta musiikki ei ole minusta niin ”saksalaista” kuin voisi olettaa. Hieno esimerkki on vaikkapa Leonoran balladi toisen näytöksen alussa (Och havets unga tärna, Finnen suomennoksena: Ja nuori meren neito), joka on hyvinkin kansanomainen. Ja myös kolmannessa näytöksessä on myös paljon suomalaisen kansanmusiikin vaikutetta.
Itselleni Kaarle-kuninkaan metsästys on läheinen ja rakas teos ja minusta on upeaa että tämä käsikirjoitus eri versioinen on Kansalliskirjastossa, ehkä ainoana paikkana missä se voisi olla. Paciuksen elämässä yliopisto oli keskeinen paikka ja monet Paciuksen konserteissa pidettiin Senaatintorin läheisyydessä, kuten kaupungintalon juhlasalissa. Kun kriittinen editio aikanaan valmistuu, niin toivon että se toisi Kaarle-kuninkaan metsästykselle monia uusia produktioita ja kiinnostusta myös Paciuksen synnyinmassa, Saksassa.
Linkki: Kung Karls jakt -oopperan sävellyskäsikirjoitus ja libretto (1. versio) Doria-julkaisuarkistossa