AJANKOHTAISTA/TOPICAL

Tutkijan ääni:
Pienten lasten katsomuskasvatuksessa puutteita

Katsomuskasvatus ei päiväkodeissa tätä nykyä toteudu sellaisena kuin sen opetussuunnitelmien mukaan tulisi toteutua. Pienet lapset tarvitsevat heille soveltuvaa pedagogiikkaa myös uskontoihin ja katsomuksiin liittyvässä kasvatuksessa. Tutkijan ääni -tekstit ovat Helsingin yliopiston tutkijoiden kannanottoja ja keskustelunavauksia tutkimukseen liittyvistä aiheista.
Lue Silja Lamminmäki-Vartian ja Saila Poulterin kirjoittama teksti aiheesta Helsingin yliopiston Tutkijan ääni uutisista / koulutus ja oppiminen

20.2.2023

VIDEOTALLENNE: JEESUS, ISLAM, MINDFULLNESS – MITÄ VARHAISKASVATUKSEN OPETTAJALTA ODOTETAAN?

Tieteiden yönä  12.1.23 pidetyn
Mitä olet aina halunnut tietää varhaiskasvatuksesta -tilaisuus
Lastentarhamuseolta on katsottavissa youtubesta. Tilaisuudessa Saila Poulter kertoi Monikatsomukselliset oppimisen tilat varhaiskasvatuksessa hankkeen keskeisistä tuloksista ja siitä mitä opettajalta vaaditaan.
Sailan esitys löytyy kohdasta 42min.

Tutkijoiden ja opettajankouluttajien julkinen kannanotto koskien varhaiskasvatuksen katsomuskasvatusta sekä yhdenvertaisuusvaltuutetun päätöstä päiväkodin ja seurakunnan järjestämästä pääsiäistapahtumasta ja siitä käydystä mediakeskustelusta

Tällä hetkellä varhaiskasvatuksen katsomuskasvatukseen liittyy resursseihin, asenteisiin ja ideologioihin liittyviä jännitteitä ja haasteita, mikä käy hyvin ilmi viimeaikaisesta mediakeskustelusta liittyen yhdenvertaisuusvaltuutetun päätökseen Pohjois-Pohjanmaalla. Yhdenvertaisuusvaltuutettu katsoo, että päiväkodin ja seurakunnan yhteistyössä toteuttama pääsiäispolku on ilmeisen uskonnollinen tilaisuus, josta puuttuu yleissivistävä näkökulma ja se syrjii uskonnottomien perheiden lapsia. Yhdenvertaisuusvaltuutettu myös määrittelee uskonnollisen tilaisuuden periaatteita uudelleen. Päätöksellä näytetään edistävän uskontojen ja uskonnottomuuden vastakkainasettelua sekä yhdenvertaisuuden rinnastamista uskonnottomuuteen. Yhdenvertaisuusvaltuutettu muun muassa katsoo, että uskonnollinen ja uskontoon liittyvä tietoaines ei ole yleissivistävää.

Toivomme tutkijoina ja opettajankouluttajina, että tämän tapauksen myötä katsomuskasvatukseen oppimisenalueena aletaan suhtautua päiväkodeissa vakavasti, ja myös kehittää sitä paikallistasolla osana muuta varhaiskasvatuksen sisällöllistä kehittämistä. Myös tuleville varhaiskasvatuksen opettajille tulee yliopistoissa antaa riittävät valmiudet katsomuskasvatuksen toteuttamiseen moninaisissa lapsiryhmissä. Katsomuskasvatus tulee jatkossakin nähdä osana kieli- ja kulttuuritietoista varhaiskasvatusta ja esiopetusta sekä varhaispedagogiikkaa.

Kannanoton ovat allekirjoittaneet useat henkilöt eri yliopistoista (ks. allekirjoittaneiden nimilista). Haluamme tässä kannanotossa tuoda esiin varhaiskasvatuksen ja katsomusten tutkimukseen perehtyneiden tutkijoiden ja opettajankouluttajien äänen liittyen yhdenvertaisuusvaltuutetun päätökseen ja siitä käytyyn mediakeskusteluun. Haluamme samalla kiinnittää huomiota katsomuskasvatuksen nykytilaan Suomessa.

22.11.2022

KUUNTELE PODCAST!
Kärrynpyöriä moskeijassa!
#avoimellaotteella #helsinkiuniversitylibrary

HY:n kirjasto julkaisee yliopiston tutkijoiden tekemiä kiinnostavia tutkimuksia ja oppimateriaaleja, jotka on julkaistu avoimesti jossakin palvelussa.
Porinaa liittyen varhaiskasvatuksen katsomuskasvatuksesta on viime aikana jälleen mediassa ollut! Ilolla kerrome, että viime keväänä äänitetty keskustelu liittyen ”Pyhiä tiloja tutkimassa – Vierailulle katsomusyhteisöihin” (julkaistu Avointen oppimateriaalien kirjastossa) on julkaistu podcast-jaksona.
11.11.2022

Voiko olla hyvä opettaja jos missaa tai dissaa uskonnon?
TERVETULOA SEMINAARIIN!

VAIKEAT AIHEET – KIISTANALAISTEN AIHEIDEN KÄSITTELY KOULUTUKSESSA 7.10.2022

Vaikeat ja kiistanalaiset aiheet sisältävät muun muassa erilaisiin ideologioihin, maailmankatsomuksiin, identiteetteihin, etnisiin taustoihin ja poliittisiin näkemyksiin liittyviä teemoja, jotka saattavat herättää voimakkaita emootioita. Ne voivat näkyä vihana, ahdistuksena tai vetäytymisenä, mutta myös kiihkomielisyytenä, tarpeena saada lisää tietoa sekä kommunikointihalukkuutena. Olennaista on se, miten erimielisyyttä käsitellään ja ketkä saavat osallistua keskusteluun.  

Vaikeat aiheet konkretisoituvat parlamentaarisen toiminnan ja juridiikan kaltaisissa toimintaympäristöissä, mutta myös sosiaalisen median osallistavassa ja periaatteessa kaikille vapaassa ilmaisukentässä. Myöskään koulutuksessa aina varhaiskasvatuksesta ja perusopetuksesta yliopistoon ei voida välttyä vaikeilta aiheilta. Esimerkiksi historialliset tapahtumat ja kaunokirjalliset sisällöt saattavat sisältää vaikeita ja emootioita herättäviä aiheita. Mielestämme yliopistojen ja koulujen tulisi olla paikkoja, joissa voi turvallisesti käsitellä vaikeita aiheita ja oppia keskustelemaan niistä rakentavasti erilaisia näkökulmia huomioiden opetusalan ammattilaisten ohjauksessa. 

Kutsumme kaikki aihepiiristä kiinnostuneet Tieteiden talolle perjantaina 7.10.2022 klo 10–15 järjestettävään Vaikeat aiheet – kiistanalaisten asioiden käsittely koulutuksessa -seminaariin. (katso ohjelma linkistä)

Uskonnosta kasvatuksen vaikeana aiheena eri koulutusasteilla alustavat : Saila Poulter HY, Raili Keränen-Pantsu UEF, Silja Lamminmäki-Vartia HY, Niina Putkonen HY, Essi Ikonen HY, ÅU, Marjaana Kavonius HY. Aiheena:
Voiko olla hyvä opettaja, jos missaa tai dissaa uskonnon?
(katso abstrakti linkin takaa)

Järjestäjä: Education, self-censorship, and the freedom to discuss difficult ideas -hanke
Yhteistyössä: Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seura

Monikatsomuksellisuus
Kasvatustieteen päivillä 2022!

Innostaisiko pohtia, mitä on moniäänisyys katsomuksiin liittyvässä kasvatuksessa ja opetuksessa?

Tervetuloa Kasvatustieteen päiville (Oulun yliopisto 24. – 25.11.2022) teemaryhmään ”Monikatsomuksellisuus kasvatuksen teoriassa ja käytännöissä”!

Toivomme teemaryhmään kasvatuksen, koulutuksen ja opetuksen suhdetta katsomukselliseen moninaisuuteen tarkastelevia esityksiä.
Tämän linkin takaa löydät tarkemman teemaryhmän kuvauksen ja linkin abstraktin jättämiseen  Monikatsomuksellisuus-teemaryhma_kasvatustieteenpaivat2022.pdf (DL 3.10.)

Kutsua saa mielellään levittää eri verkostoissa eteenpäin!

 

Tervetuloa kuulemaan dialogisarjaa emootioista!
Minne menet varhaiskasvatus?

Kyseessä on ReunamoEdun, Helsingin yliopiston ja Kirkkohallituksen yhteistyössä järjestämä dialogisarja, jonka tavoitteena on tarjota varhaiskasvatuksen kehittämisestä kiinnostuneille mahdollisuus kuulla asiantuntijoita, käydä rakentavaa keskustelua ja lisätä ymmärrystä siitä, miten voisimme vahvistaa lapsen yhdenvertaisuutta tahdonvapautta ja omannäköiseen elämään kasvamista.

Jokaisena keskipäivän hetkenä kurkistamme tunteiden taakse ja pohdimme miten katsomus- ja kulttuuritietoinen varhaiskasvatus edistää hyvinvointiyhteiskunnan rakentumista. Uskallammeko tuntea ja löytää jotakin ennalta arvaamatonta ja uutta?

Kohderyhmä: varhaiskasvatuksen kehittämisestä ja aiheesta kiinnostuneet: varhaiskasvatuksen henkilöstö ja johtajat sekä järjestöjen ja seurakuntien, kuntien ja valtion varhaiskasvatuksen toimijat

Keskusteluja on neljänä eri päivänä tammi-huhtikuussa 2022. Keskusteluja koordinoivat Reunamo Education Research, Helsingin yliopisto ja Kirkkohallitus yhteistyössä. Tarjoamme hetken pysähtyä tunnistamaan emootioiden rooli ja merkitys osana toisiaan arvostavan ja moninaisen varhaiskasvatusyhteisön muodostumisesta.

Ilmoittautuminen

Dialogisarjan aiheet ja puhujaesittelyt:
27.1.2022 KLO 12:30-13:30: ÄLLISTYS, UTELIAISUUS JA OPPIMINEN
VALTTERI WIKSTRÖM VÄITÖSKIRJATUTKIJA, TAM, DI, SILJA MARTIKAINEN TUTKIJATOHTORI, PST HELSINGIN YLIOPISTO

Valtteri käsittelee ällistystä, eli voimakasta tunnekokemusta, jota esimerkiksi luonto, taide ja myös teknologia voi saada aikaan. Silja puhuu uteliaisuuden kehityksellisestä taustasta ja siitä, miten varhainen vuorovaikutus tukee uteliaisuutta ja oppimista.

17.2.2022 KLO 12:30-13:30: VIHA JA TURHAUTUMINEN
ANNA MORING FT, JOHTAVA ASIANTUNTIJA, MONIMUOTOISET PERHEET -VERKOSTO

Meillä kaikilla on kokemus siitä, millaista on olla kuulumatta joukkoon. Mutta millaista on, kun joukkoon kuulumattomuus on osa identiteettiä, jokapäiväistä elämää ja kokemusta? Miten vaikuttaa ihmiseen se, että hänen jotakin ominaisuuttaan, piirrettään tai läheissuhdettaan jatkuvasti ihmetellään ja kyseenalaistetaan? Minkälaista on vuoropuhelu, jossa toinen osapuoli on vähemmistöasemassa? Näitä teemoja käsittelee Anna Moring, joka työssään kohtaa jatkuvasti erilaisia perheitä, vähemmistöasemassa olevia ihmisiä sekä ammattilaisia vuoropuhelun merkeissä.

31.3.2022 KLO 12:30-13:30: SURU JA HAIKEUS
LASSE LIPPONEN KASVATUSTIETEEN PROFESSORI JA ANNUKKA PURSI YLIOPISTOLEHTORI HELSINGIN YLIOPISTO

Vaikka suru on osa lasten elämää, se on vähän tutkittu ja teoreettisesti jäsentymätön ilmiö, jota on aikaisemmin katsottu ensisijaisesti psykologian ja lääketieteen näkökulmista. GIECE tutkimushankkeessa tutkimme surua uudenlaisista lähtökohdista käsin: tarkastelumme pohjautuu kulttuurihistorialliseen lähestymistapaan ja etnografisen tutkimusperinteen menetelmiin. Tarkoitamme surulla inhimillistä, menetyksen herättämää kokemusta, joka saa muotonsa vuorovaikutuksessa ja joka on monin tavoin sidoksissa kulttuurisiin, normatiivisiin suremisen käytäntöihin. Varhaiskasvatuksen arjessa lapsen suru voi liittyä esimerkiksi kaveripiiristä ja yhteisestä leikistä ulkopuolelle jäämiseen, vanhemmasta/huoltajasta erossa olemiseen tai institutionaalisen varhaiskasvatuksen aloittamiseen.

28.4.2022 KLO 12:30-13:30: ILO, RIEMU JA HUUMORI
TUULA STENIUS, OPETTAJA, KM, TOHTORIKOULUTETTAVA HELSINGIN YLIOPISTO

Huumori kukkii vastavuoroisuudessa. Tutkittua ja pohdittavaa tietoa pienten lasten huumorista päiväkodissa. Huumori on kokemus, jonka tuottaminen tai vastaanottaminen saa aikaan hymyä, naurua tai muita huumorin ilmiöitä.

19.5.2022 KLO 12:30-13:30: PÄÄTÖSOSA: EMOOTIOT JA MONINAISUUS
LEENA LAHTINEN, KK, MMM, VARHAISKASVATUKSEN ASIANTUNTIJA, REUNAMOEDU; ILKKA TAHVANAINEN, KM, VARHAISKASVATUKSEN ASIANTUNTIJA, KIRKKOHALLITUS; SILJA LAMMINMÄKI-VARTIA, KK, VO, TM, VÄITÖSKIRJATUTKIJA, HELSINGIN YLIOPISTO

Dialogisarjan päätöstilaisuudessa kootaan yhteen kevään webinaarien antia ja pohditaan, kuinka esille nostetut erilaiset emootiot kytkeytyvät moninaisuuteen varhaiskasvatuksessa. Näkökulmana ovat yhdenvertaisuus ja tasa-arvo.

Lämpimästi tervetulleeksi toivottavat,

Leena Lahtinen, Reunamo Education Research
Silja Lamminmäki-Vartia, Helsingin yliopisto
Ilkka Tahvanainen, Kirkkohallitus

 

HANKKEEN PÄÄTYTTYÄ TÄMÄ SIVUSTO JATKAA VARHAISKASVATUKSEN KATSOMUSKASVATUKSEN TIEDEVIESTINNÄN JA AJANKOHTAISTEN ASIOIDEN KANAVANA. TEHDÄÄN TILAA KATSOMUSKASVATUKSELLE TULEVAISUUDESSAKIN!

 

HANKE ON PÄÄTTYNYT 31.12.2021

 

TERVETULOA SEMINAARIIN 8.12.21!

https://blogs.helsinki.fi/monikatsomukselliset-tilat-varhaiskasvatuksessa/2021/11/02/tervetuloa-monikatsomukselliset-oppimisen-tilat-hankkeen-paatosseminaariin/

 

We are attending!
EARLI Sig 19 Pre-Conference Colloquium ’The Place of Religion in Early Childhood Education and Care’ on 26th October 2021. The Colloquium is based on a selection of contributions for the forthcoming The Routledge International Handbook for The Place of Religion in Early Childhood Education and Care (Routledge, 2022, ed. A Kuusisto) with 41 chapters by 56 expert contributors from around the globe. The Colloquium is virtual and everyone is welcome to attend (see the link from the program below).
*Subjectification as an Educational Goal in Religious and Worldview Education in Early Childhood Education and Care / Saila Poulter & Katja Castillo
ECEC Colloquium 2021_program

Ennakkotieto! Hankkeen päätösseminaari järjestetään ke 8.12.2021
kaikille avoimena Zoom tapahtumana (kutsuvieraat paikanpäällä)! Aamupäivällä keskitymme tutkimukseen ja opettajankoulutukseen ja iltapäivällä sukellamme katsomuskasvatuksen pedagogiikan kehittämiseen.
Ilmoittautuminen ja tarkemmat ohjelmatiedot tulossa myöhemmin. Seuraa nettisivujamme!

Osallistumme!
ReunamoEdun avoimeen seminaariin 22.9.2021.
Webinaarin aiheena on kulttuurinen moninaisuus, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus. Hankkeemme johtaja Saila Poulter pitää webinaarissa esitelmän aiheesta: Lapsen katsomuksellisen identiteetin tukeminen lapsen oikeuksien ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta.
Katso tiedot https://www.reunamoedu.fi/palvelut/webinaarit/

Lue kooste seminaaripäivästä
https://www.reunamoedu.fi/syksyn-seminaaripaivan-antia/

Katsomuskasvatus aiheena  Lasten Pöllö-akatemiassa 29.9.21
Pöllö-akatemia on Helsingin yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan oma lapsille ja nuorille tarkoitettu ihmettelyn, kysymisen ja uuden oppimisen koulu. Pöllö-akatemian toiminta käynnistyi helmikuussa 2021.
29.9.21 klo 10 on aiheena: Lasten suuret elämänkysymykset: Miksi maailmassa on kauneutta? Voiko ihminen olla saman aikaan hyvä ja paha? Mistä tietää että on olemassa? Miten jumalaa voi tutkia? Tervetuloa Pöllö akatemiatapahtumaan, jossa varhaiskasvatusikäisten lasten kanssa pohditaan elämän suuria kysymyksiä. Pienet lapset ovat taitavia haastamaan aikuiset filosofisilla kysymyksillään. Mutta miten tukea lasten syvällisten kysymysten esittämistä ja pohtimista?
Tuo lapsiryhmäsi vuorovaikutteiselle Pöllö-akatemian luennolle, jossa tutkijat keskustelevat lasten kanssa. Tilaisuuden runkona toimivat lasten itse esittämät kysymykset, joita pyydämme ryhmän aikuisia kirjaamaan ylös ennen tilaisuutta (ohjeet saat ilmoittautumisen yhteydessä).
Hankkeemme johtaja Dosentti Saila Poulter ja ja Oulun osahankkeemme tutkija Katja Castillo keskustelevat lasten kanssa heidän esittämistään kysymyksistä ja antavat heille tehtävän pohdintojen jatkamisen tiellä.
Kenelle: 4-6 -vuotiaat. Voit ilmoittaa oman varhaiskasvatusryhmäsi mukaan 20.9. mennessä. (ei 10.9 kuten joissakin tiedoissa oli virheellisesti)

Pöllö-akatemian syksyn ohjelma ja ilmoittautumistiedot löydät TÄSTÄ

Pöllö-akatemian nettisivut

Dialogitaitajat – Dialogitaitoja kulttuuri- ja katsomustietoisen kasvatuksen tueksi! Nettisivut ovat avautuneet. Kurkkaa sivuilta hyödyllistä materiaalia varhaiskasvatuksen katsomuskasvatukseen. Löydät sieltä maistiaisen meidän hankkeen myöhemmin syksyllä julkaistavasta pedagogisesta materiaalista Tutkimusmatkoja katsomusten maailmaan

We are attending!
Hanke osallistuu posterilla ja esitelmällä EECERA Online Festival 2021!
”EECERA Annual Conference is the largest and most significant early years’ research conference in Europe, regularly attracting more than 900 researcher delegates from all over the world. The EECERA Conference is hosted in a different European city each year by a local university or early years network and to encourage networking and cross-national collaborations, includes a full social programme. The local knowledge and the EECERA organisational structure mean that each conference is unique but of consistent quality.”
We are in poster session D and Symposium 5,which is about
Workforce development in diversity and inclusion
Read more about EECERA

Suuret elämän kysymykset kiinnostavat lapsia!
Jo varhaiskasvatusikäiset lapset esittävät kysymyksiä maailman synnystä, olemassaolosta ja elämän oikeasta ja väärästä. Saila Poulter Katja Castillo osallistuivat (31.7.21) Helsingin Sanomien mielipidesivuilla heinäkuun lopussa käytyyn keskusteluun filosofoinnin mahdollisuuksista peruskoulussa. He toteavat, että filosofointi kuuluu jo pienille lapsille varhaiskasvatuksessa ja liittyy luontevasti varhaiskasvatussuunnitelman katsomuskasvatuksen tavoitteisiin. Lue mielipidekirjoitus tästä linkistä

 

Mitä on lapsenkokoinen katsomuskasvatus?
Hankkeemme johtaja Saila Poulter kirjoitti blogitekstin Kasvua katsomuksesta-blogiin, jossa hän esittelee juuri julkaistua kirjaa LAPSENKOKOINEN KATSOMUSKASVATUS (Lasten Keskus). Kirja tarjoaa tutkittua ja pohdittua tietoa varhaiskasvatuksen katsomuskasvatuksen ajankohtaisista näkökulmista. Kirjan teema ja sen artikkelit liittyvät syksyllä 2020 Helsingin yliopistossa webinaarina järjestettyyn  Katsomuskasvatuksen symposiumiin.
Hankkeemme on hyvin edustuttana kyseisessä kirjassa. Siitä löytyvät niin  Saila Poulterin et. al. artikkeli  kuin Katja Castillon sekä Elisa Balcinin artikkelit. Kannattaa tutustua!

Teos: Poulter, S., Ubani, M., Laine, M. & Kallioniemi, A. 2021. Lapsenkokoinen katsomuskasvatus. Helsinki: Lasten Keskus

Tarvitaanko maallistuneessa yhteiskunnassa katsomuskasvatusta?
Hankkeemme johtaja Saila Poulter oli yhdessä Anuleena Kimasen kanssa Horisontti ohjelmassa  (yle radio 1) 6.6.2021 puhumassa aiheesta.
”Horisontissa pohditaan suomalaisen katsomuskasvatuksen luonnetta, yhteiskunnallista merkitystä ja yhteensopivuutta usein arvoneutraalina tulkitun kasvatuksen kanssa. Vieraina ovat kasvatustieteen dosentti, uskonnondidaktiikan yliopistonlehtori Saila Poulter ja uskonnonpedagogiikan dosentti, yliopistotutkija Anuleena Kimanen. Ohjelman toimittavat Mikko Kurenlahti ja Kristiina Hyppölä.”
Kuuntele Horisontti tästä linkistä.

Oulun yliopiston hankeväki ja Oulun kaupunki järjestävät
Moninainen katsomuskasvatus varhaiskasvatuksessa -koulutusiltapäivän varhaiskasvatuksen henkilöstölle, erityisesti Pohjois-Suomen alueella
29.3.2021 klo 12-15
Osallistua voi etäyhteyksien kautta omassa päiväkotiyksikössä. Etäkoulutusiltapäivä antaa hyvän tilaisuuden ottaa katsomuskasvatus puheeksi omassa varhaiskasvatusyksikössä. Mukaan kannattaakin tulla useamman työntekijän voimin, sillä koulutuksen aikana tehdään tilaa keskustelulle ja omien käytäntöjen kehittämiselle.

Koulutuksen sisältö:
Ajankohtaisia kysymyksiä sekä uutta tutkimustietoa Mitä tarkoittaa sitouttamaton katsomuskasvatus? Miten ottaa katsomukset puheeksi huoltajien kanssa? Kuinka vastata lapsen eettisiin pohdintoihin? Kuinka järjestää monikatsomuksellisia juhlia ja tapahtumia? Mitä yhteis-työtahoja voisi ottaa mukaan katsomuskasvatukseen asiantuntijoina?

Varhaiskasvatuksen henkilöstölle suunnatussa koulutusiltapäivässä etsitään vastauksia varhaiskasvatuksen katsomuskasvatuksen ajankohtaisiin kysymyksiin uuden tutkimustiedon sekä käytännön ideoiden kautta.

Ohjelma:
klo 12:00 Tervetulosanat & Monikatsomukselliset oppimisen tilat varhais-kasvatuksessa -hanke esittäytyy
klo 12:30 Yleiskatsaus katsomuskasvatuksen käsitteisiin sekä normistoon
klo 13:00 Katsomuskasvatuksen lähtökohdat: moninaistuva yhteiskunta, uskonnot, katsomukset ja uskonnottomuus
klo 13:30 Käytännön esimerkkejä – pienryhmätyöskentely
klo 14:30 Miten tästä eteenpäin?

Kouluttajina toimivat Monikatsomukselliset oppimisen tilat varhaiskasva-tuksessa -hankkeesta TT Juha Mikkonen, FL, TM Markku Kuorilehto, Dos. Outi Ylitapio-Mäntylä sekä projektisuunnittelija Katja Castillo.

Ilmoittautuminen:
(https://www.kuntapalvelut.fi/sikunkoulutuskalenteri/search.php?l=fi&search=katsomuskasvatus)

Lue Elisa Balčinin kirjoittama blogiteksti Varhaiskasvatuksen katsomuskasvatuksellista osaamista kehittämässä
Itä-Suomen yliopiston Parasta aikaa varhaiskasvatuksessa sivustolle.
”Itä-Suomen osahankkeessa tarkastellaan ja pyritään ymmärtämään katsomuskasvatukseen liittyvää opettajan ajattelun ja ammatillisuuden haasteita ja opettajan pedagogista toimintaympäristöä osana sitä. Tutkimuksessa huomioidaan Itä-Suomen alueelliset erityispiirteet: ortodoksit ovat seudulla yksi alueellisesti merkittävistä katsomuksellisista vähemmistöistä. Tutkimuksen yhtenä osa-alueena onkin katsomuksellisen moninaisuuden tarkastelu ortodoksisuuden näkökulmasta.” (Elisa Balčin 26.2.21)

Katsomusdialogi sisaruuden päivänä 4.2.2021
Katsomusdialogin esimerkit ja paikat

Tervetuloa 4.2.2021 klo 12-13 YK:n kansainvälisen sisaruuden päivän tilaisuuteen Helinä Rautavaaran museoon Espooseen. Tilaisuus tapahtuu ZOOM:ssa ja on kaikille avoin ja maksuton. Tilaisuus on osa YK:n uskontojen ja katsomusten välistä harmoniaviikkoa (UN world interfaith harmony week).
Hankkeemme Helsingin yliopiston projektityöntekijä, tohtorikoulutettava Silja Lamminmäki-Vartia on mukana kertomassa siitä, miten Helinä Rautavaaran museo toimii varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen katsomuskasvatuksen oppimisympäristönä. Helinä Rautavaaran museo ja hankkeemme on suunnitellut yhteistyössä museoon Katsomuskierros taikatyynyillä elämyksellisen opastuksen lapsille.  Tule kuulemaan lisää 4.2  tai kurkkaa museon nettisivut.
ks. tästä tilaisuuden ohjelma ja linkki ZOOM  tapaamiseen Katsomusdialogia_sisaruudenpäivänä_4.2.21

https://helsinginyliopisto.etapahtuma.fi/Kalenteri/Suomi?id=60474&fbclid=IwAR0AerNxC4bCa8T58cHOfjkXWr4-zvbmaQDZVt_PaPirTmfD4j4YjAtTeSQ#.YBOqo_0zZPa

Tule mukaan Katsomuskasvatuksen ajankohtaispäivään 5.3.2021!
Webinaari toteutetaan klo 10-14 Teamsissä. Hankkeemme Oulun yliopiston projektityöntekijä, tohtorikoulutettava Katja Castillo on mukana kertomassa hankkeen kuulumisia. ks. tästä ilmoittautuminen ja ohjelma

Hanke oli 15.12.2020 Kasvatustieteen päivillä:
Opettajankoulutusfoorum-teemaryhmässä esittelemässä osallistavaan ja toimintatutkimukselliseen metodologiaan perustuvaa lähestymistapaansa sekä varhaiskasvatuksen pedagogiikan kehittäminen -teemaryhmässä esittämässä tilallisuuden ja kokemuksellisuuden pedagogiikkaa!

 

Varhaiskasvatuksen katsomuskasvatuksen symposium 2020
järjestetään Helsingissä 22.10.2020.
Luvassa ajankohtainen & monipuolinen päivä katsomuskasvatuksen kysymysten parissa. Symposium rakentaa siltaa tieteen ja käytännön välillä. Katso tarkempi ohjelma linkistä Katsomuskasvatuksen symposium 2020 ja ilmoittaudu mukaan! Vinkkaa myös kollegalle!

Hanke osallistuu Teologian- ja uskonnontutkimuksen päiville 19.-20.3.2020
Tämä on teologian ja uskonnontutkimuksen alan ensimmäinen yhteinen tieteellinen konferenssi teemalla uskonto ja yhteiskunnan haasteet. Järjestäjinä ovat teologian ja uskonnontutkimuksen alan tieteelliset seurat yhdessä.
Poulter, Lamminmäki-Vartia, Hyvärinen & Castillo:
Varhaiskasvattajan katsomuskasvatuksellista osaamista kehittämässä.
Löydät päivien ohjelman täältä

Löydät meidät nyt myös Twitteristä tunnuksella @OppimisenTilat

Tervetuloa 24.-25.1.2020 Educa messuille messukeskukseen rakentamaan pyhää tilaa yhdessä messuvieraiden kanssa yhteisötaiteilija Greta Muurin opastuksella.
Kysymys kuuluu: Mitä koet pyhässä tilassa?
Osasto 6n 78
Educan ohjelman löydät täältä

Hanke oli mukana järjestämässä #tietoisetkäsitteet Käsitetyöpajaa Helsingin yliopistolla 21.8.2019. Työpajan teemaryhmissä kasvatus- ja opetusalan toimijat ja tutkijat pohtivat ajankohtaisia kulttuuriin, katsomukseen, kieleen ja ääri-ideologioihin liittyviä käsitteitä ja niiden käytettävyyttä. Lue lisää:
https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/koulutus-kasvatus-ja-oppiminen/tietoisetkasitteet-tyopajoissa-syvennyttiin-kulttuuri-katsomus-ja-kielitietoiseen-opetukseen-liittyvien-kasitteiden-moninaisuuteen-ja-maarittelyyn
Projektisuunnittelijamme Katja Castillon (Oulun yliopisto) blogiteksti samasta Käsitetyöpajasta zoomaa ajatuksia varhaiskasvatuksen katsomuskasvatukseen
https://toisinkasvatusta.wordpress.com/2019/08/26/tietoisetkasitteet/

Hanke osallistuu tutkimuskonferenssiin kesällä 2019: Nordic Conference on Religious Education  (NCRE): Trondheim, Norway, 11. – 14.2019 / Castillo, Poulter, Lamminmäki-Vartia & Mikkola: ”Worldview Education and Ethical Encounter of the Other: Philosophical Reflections on Finnish Early Childhood Education and Care”

Katsomuskasvatuksen yhteiskunnallinen tehtävä. Välineitä vai toisin ajattelua? Saila Poulter (2019)Teoksessa Autio, T., Hakala, L. & Kujala, T. (toim.) Siirtymiä ja ajan merkkejä koulutuksessa: Opetussuunnitelmatutkimuksen näkökulmia. Tampere: Tampere University Press. S. 319-347.

Kohti katsomuksellista yhdenvertaisuutta  Saila Poulterin haastattelu Lastentarhalehdessä 3/2019

Päiväkodissa katsomuskasvatus on kaikille lapsille yhteistä.
Teologia.fi -artikkelikirjoitus 14.5.2019 / Katsomuskasvatuksen teemanumero

Tehdään varhaiskasvatuksen katsomuskasvatukselle tilaa!
Katsomukset.fi  -blogikirjoitus 27.3.2019

Katsomuskasvatus on varhaiskasvatuksen opettajan tehtävä
Silja Lamminmäki-Vartian haastattelu Lastentarhalehdessä 5/2018

Toisinkasvatusta
Oulun projektisuunnitelijan Katja Castillon 27.11.2018 Helsingin yliopistossa pidetyssä hankkeen aloitusseminaarissa pitämä puheenvuoro ”Mitä kuulin?”

LINKKEJÄ

Kasvuakatsomuksesta.fi
Katsomuskasvatukseen liittyvä sivusto, jolta löydät materiaalia ja ideoita katsomuskasvatuksen toteuttamiseen.

Katsomukset.fi
Uskonnot ja katsomukset suomalaisessa yhteiskunnassa

Dialogikasvatus.fi
Materiaalia ja ajankohtaista tietoa kulttuuri- ja katsomustietoisen kasvatuksen tueksi

Animaatio kunnan ja seurakunnan (ev.lut) välisestä yhteistyöstä.
Katso video!