Vuosi paketissa



Moodille on valittu uusi komea hallitus ja tätä myötä myös uudet opintovastaavat. Astun sivuun tietysti hieman haikeana, mutta kuitenkin hyvillä mielin, sillä olen äärettömän luottavainen uuden opintovastaavaparin, Tommi Mäklinin ja Pihla Oksasen, suhteen. Uskon, että he vievät asioita varmasti eteenpäin aktiivisesti ja oikeaan suuntaan ja toivotan heille onnea ja menestystä! Itse jättäydyn tätä myötä ensi vuonna taka-alalle järjestötoiminnasta. (Epäilemättä on kuitenkin todennäköistä, että en todellisuudessa pysty olemaan erossa Moodista kovinkaan pitkään!)

Oma vuoteni opintovastaavana on ollut hyvin antoisa ja vaiherikas. Alkuvuodesta asiat tapahtuivat hyvin nopeasti ja pääsin (jouduin) heti keskelle tutkintovaatimusten uudistuskierrosta. Ei ollut aivan helppoa tottua ottamaan kantaa merkityksellisiin päätöksiin tilastotieteen opiskelijoiden puolesta. Samaan aikaan oli myös tulostusgate valloillaan ja perioditauko uhattuna. Selvisin kuitenkin näistä mielestäni ihan kunnialla – pakollisten opintojen määrä tutkinnossa lisääntyi vain viidellä opintopisteellä :)

Tämän jälkeen pystyin ottamaan hieman rauhallisemmin ja keskittyä itseäni kiinnostaviin opintoasioihin. Oma motivaationi opintovastaavan pestiin on kummunnut hyvin pitkälti samoista lähtökohdista, kuin mitä toinen tulevan vuoden opintovastaavista, Tommi Mäklin, otti esille Moodin vaalikokouksessa; halusta puuttua havaitsemiinsa heikkouksiin ja parantaa opiskelumahdollisuuksia nykyisille ja tuleville tilastotieteen opiskelijoille.

On hauska huomata, että Kumpulassa asioihin voi vaikuttaa ja muutosta kyllä tapahtuu, kunhan opiskelijat ovat aktiivisia ja esittävät hyviä ideoita. Vuoden 2014 ehkäpä merkittävin asia, jota olin itse viemässä eteenpäin, oli laskuharjoitustilaisuuksien uudistaminen. Vanha ”kylmiltään taululle” –systeemi on monien opiskelijoiden mielestä epämiellyttävä ja tehoton. Sen luoma ahdistava ilmapiiri jopa sulkee osan opiskelijoista kokonaan pois laskuharjoitustilaisuuksista. Onneksi nyt asiaan on tulossa merkittäviä muutoksia, joista kuulette varmasi lisää heti alkuvuodesta.

Moodissa parasta on tietysti aktiivinen jäsenistö, jolta tulee loistavia ehdotuksia. Toteutimmekin yhdessä Moodin design-vastaavan, Heikki Ritaluoman kanssa kevään ja kesän aikana jäsenistön toiveen ja meillä on nyt oma varjo-opinto-opas, josta löytyy tietoa kursseista ja vanhoja tenttejä.

Myös ensi vuosi käynnistyy heti iloisella opintouutisella, sillä alkuvuodesta järjestetään opintopiiri. Pyysimme emeritusprofessori Elja Arjasta vetämään opintopiiriä hänen lempiaiheestaan: Bayes-päättelystä. Tälläinen on nyt alkamassa heti III periodissa
(12.1. tai 19.1.) ja tulee kokoontumaan koko kevään joka toinen viikko maanantaisin kello 14-16. Voit lukea Tyyppiarvon haastattelun Eljasta täältä.

Vuosi oli kokonaisuudessa Moodilta todella aktiivinen ja monia asioita kokeiltiin ja saatiin aikaiseksi ja liikkeelle. Ensi vuodeksi ovat myös isot pyörät pyörimässä erään todella merkittävän – ellei jopa historiallisen – Moodin jäsenistöä varmasti ilahduttavan asian suhteen. Asia on vasta valmisteluvaiheessa, joten en voi siitä kertoa sen enempää. Mutta odottakaa hyviä asioita ensi vuodelta!

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta tyypit!


[fbcomments url=”https://blogs.helsinki.fi/moodi-ry/2014/12/vuosi-paketissa/” width=”560″ count=”off” num=”10″ countmsg=”mahtavaa kommenttia!”]

Perjantai Lontoossa


”Perjantai on hyvä päivä.”

”Perjantaiaamu kirjotetaan v**** yhteen ilman väliviivaa!”

Perjantaiaamu alkoi sateen ropistessa ikkunaan. Uniset moodilaiset vaelsivat yksi kerrallaan keittiöön syömään aamupalaa. Oli oltava varhain liikkeellä, koska päivän ensimmäisessä vierailukohteessa University College of Londonissa olisi oltava jo puoli kymmeneltä. Saapuessamme Jaden ystävä Demis jo odotteli meitä yliopistokampuksen pihalla ja vastaili asiantuntevasti kaikkiin kysymyksiimme. Matkan varrella törmäsimme muun muassa Jeremy Benthamiin ja John Lockeen, paikallisiin opiskelijatiloihin, vanhanaikaisiin pylväisiin, hauskalla aksentilla englantia puhuviin ihmisiin ja ovista ja ikkunoista huokuvaan yliopistotunnelmaan.

Tilastotieteen laitokselle emme päässeet tutustumaan, koska meillä ei ollut ketään laitoksen henkilökunnasta meitä opastamassa. Höh.

UCL:ltä riensimme ripeässä tahdissa kohti London School of Economicsia, jota meille esittelisi Jouni Kuha, Metodologian laitoksen henkilökunnan jäsen. Ensimmäiseksi pääsimme seuraamaan sovelletun lineaarisen regression luentoa, jota piti kuulemma yksi parhaista LSE:n luennoitsijoista.

Moodilaiset seurasivat herkeämättä opettajan nokkelia sanankäänteitä ja havainnollistavia esimerkkejä ja syvä huokaus oli melkein käsin kosketeltavissa, kun piti jättää luentosalin lämpö ja siirtyä seuraavaan paikkaan.

Kuha kierrätti meitä pitkin yliopistoaluetta ja kertoi meille jännittäviä knoppitietoja, kuten sen, että jalkapallon säännöt oli laadittu saman kadun varrella, jossa kävimme seisoskelemassa kierroksen lomassa. Kierroksen päätteeksi pääsimme nauttimaan lounastarjoiluista (!!) ja kuulemaan LSE:ssä opiskelevien suomalaisten tarinoita. Oli hauska kuulla, minkälaisia eri reittejä pitkin suomalaiset olivat löytäneet tiensä LSE:hen.

Englannissa yliopistosysteemi on jokseenkin erilainen kuin Suomessa, kanditutkinnossa on vähemmän valinnanvaraa kurssien suorittamiseen ja maisterintutkinto kestää vain vuoden. Maisteritutkinnon suorittaminen on lisäksi aivan erillään kanditutkinnosta, eikä opiskeluoikeutta myönnetä molempiin tutkintoihin kerralla kuten Suomessa.

Välihuomautus: Yliopistoalueella pääsi käyttämään nettiä Helsingin yliopiston AD-tunnuksilla, whaaat (Marianne: ”Ketkä pääsi ketkä ei”)!

Päivän tilastopläjäyksen jälkeen hajaannuimme. Osa lähti nauttimaan bisseä pubiin ja toiset lähtivät sivistymään National Galleryyn. Yllätyimme kuinka helposti pääsimme jonottamatta suoraan sisään galleriaan. Galleriassa oli upeaa taidetta eri vuosisadoilta ja löysimmepä sieltä yhden Gallen-Kallelan teoksenkin (Keiteleen järvi). Myös Van Goghin auringonkukkateos on nyt bongattu. Hämmästystä aiheutti Michelangelon keskeneräiset teokset. National Galleryn ulkoportailta erotimme kaukaisuudessa häämöttävän Big Benin. Ehkä jonain päivänä näemme sen vielä lähempää.

Puoli kahdeksalta meillä oli pöytävaraus intialaiseen ravintola Palms of Goa’n. Kaikki olivat taas koolla ja nautimme herkullista ruokaa viinin ja oluen kera. Sähläsimme hieman, mutta ystävällinen tarjoilija oli ymmärtäväinen ja selvisimme ravintolasta ulos ilman pahempia kommelluksia.

Vatsat täynnä suuntasimme katsastamaan iltaelämää. Jaden ystävän Demisin ansiosta pääsimme paikallisiin opiskelijabileisiin! Olimme paikallisessa Kuppalassa, jossa meno oli huisin hauskaa! Biletystilat olivat hienot ja tunnelma oli kaikin puolin päheä. Halpaa olutta, hyvää musiikkia ja loistoseuraa!

Suomalaisten tilastotieteen alkujen kelpasi juhlia lontoolaisten opiskelijoiden kanssa. Skarpeimmat bilettäjät jatkoivat iltaa yökerho Fabricissa ja rantautuivat nukkumaan vasta yön pikkutunteina. Muutamalle väsyneelle kelpasi taksikyyti asunnon ovelle jo pari tuntia aikaisemmin. Sivistävän ja hauskan päivän päätteeksi saattoi mennä hyvillä mielin nukkumaan.

-Huonetoverit; PB (Paula) & Marianne


Ensikosketus Lontooseen


” Tänään aamulla tajusimme olevamme Lontoossa. Söin juuri jäätelöä ja join portviiniä. Mind the gab. Eiks se nyt riitä, että mä oon kattonu noi reitit. Hektisyydestä huolimatta rento meininki. Diskovalojen loisteessa oli parasta vetää fiiliskierros. Britanniassa ei ole duopolia päivittäistavarakaupan suhteen. Aloitimme päivän aikaisin aamulla Helsingissä ja jatkoimme sitä Lontoossa 14 hengen tiiviissä porukassa, joka kehittyisi päivän mittaan loistavaksi Moodi-yksiköksi. ”

14 moodilaista. Yksi Lontoo. Seitsemän oli tätä kirjoittaessa tarpeeksi tajuissaan jakaaksensa ajatuksiaan ensimmäisestä päivästä. Päivästä, joka suurimmalle osalle alkoi herätyksellä ennen seitsemää. Helpoilla laskuilla nähdään, että min{nukkumisaika[i]} (i = 1, … , 14) = 15min.

Opimme tärkeitä asioita Lontoosta, matkustamisesta ja elämästä. Olimme lentokentällä suositusten mukaisesti kaksi tuntia ennen koneen lähtöä, mikä osoittautui tottakai voittajan valinnaksi lentokentän tarjotessa stimuloivia ajanviettomahdollisuuksia.

Tilastotiede oli vahvasti mukana matkalla alusta saakka ja jo matkan alkuhetkillä todistettiin epäilemättä eräs vuoden korkeatasoisimmista opintopiireistä, kun tilastollisen päättelyn jatkokurssin laskuharjoituksia ratkottiin 10km korkeudessa.

Kone laskeutui onnellisesti Gatwickin lentokentälle, jossa kaikkien olettamuksien vastaisesti paistoi aurinko. Sää oli siis mitä suotuisin kannaltamme. Pienen matkustussählingin jälkeen selviydyimme London Bridgen metroasemalle, josta matkamme ensimmäinen varsinainen etappi; Royal Statistical Society, oli kohteena. Olimme sopineet tapaamisen paikallisen tilastoseuran kanssa klo 1:30 paikallista aikaa, mutta hyviin tapoihin kuuluvana olimme luonnollisesti etuajassa.

Royal Statistical Societyssa saimme mitä sydämellisimmän vastaanoton Sarah Bakerilta, joka perehdytti meidät seuran toimintaan. Saimme jopa ilmaiseksi keksikahvit ja seuran julkaiseman lehden. Samainen henkilö lupautui myös opastamaan meidät pastori Thomas Bayesin haudalle, joka sijaitsi aivan Royal Statistical Societyn naapurissa.


Hautavierailun jälkeen matkustimme metron ja junan  avulla majoituspaikkaamme, joka sijaitsi Albert Squarella.

Talo kattoi hulppeat neljä kerrosta, johon jokaiseen kerrokseen sijoittui moodilainen. Ilta oli mukava päättää yhteiseen ostosreissuun ja kokkailuun (pasta bolognese). Ruoan jälkeen kokosimme yhteisiä fiiliksiä matkasta. Näistä osan voi lukea alta:

”kannattaa” olla aikaisin lentokentällä
passintarkastuksessa saattaa joutua ottamaan pipon pois
lentokentän R-kioskilla ei ole hyvä limuvalue
lennon aikana oli korkean luokan opintopiiri
Englannissa ei satanut
Norwegian on langaton lentoyhtiö
matkalaisilla oli suuri luottamus toisiinsa käytännön asioiden suhteen
Jotkut olivat uhrautuneet matkan puolesta ja nukkuneet vain 15 minuuttia ”selvitellen asioita”
Majoituspaikka ”ei todellakaan ole mikään muumitalo”
Pastaa tehdessä kannattaa ostaa pastaa

– Moodin matkalaiset; Tuomo & Pauliina


Palauteryöppy



Viikolla 42 järjestettiin oppiaineen lukuvuoden ensimmäinen opettajakokous, jossa käytiin läpi ajankohtaisia opetukseen liittyviä asioita. Esittelin kokouksessa uudistunutta ohjaajatuutorointia ja Analyysin ohjausta sekä tilastotieteen opiskelijoiden palautetta opetuksesta ja opiskelusta. Kirjoituksen lopusta löydät palautteesta tiivistelmän ja omat valintani esiinnousseiksi top 4 opintoasioiksi.

Tällä kertaa opettajakokous järjestettiin Kumpulassa ja paikalla oli kiitettävä edustus molempien tiedekuntien opettajia. Opiskelijaedustajina toimivat allekirjoittanut sekä Henri Karttunen. Henri on itseni lisäksi toinen tilastotieteen ohjaajatuutoreista ja Analyysi I- kurssin ohjaajista.

Iloksemme pääsimme Henrin kanssa esittelemään uudistunutta ohjaajatuutorointia ja Analyysin ohjausta. Tilastotieteen pääaineopiskelijoille tarjotaan nyt ohjausta Analyysi I -kurssin yhteydessä laskuharjoitusten muodossa, joita siis ohjaavat tilastotieteen opiskelijat. Tämä tarjoaa mahdollisuuden tuoda kurssin asioihin tilastotieteen näkökulmaa ja tarjota opiskelijoille maistiaisia tulevista kursseista. Toisena uudistuksena ohjaajatuutoroinnissa – josta vastaa yliopistonlehtori Sirkka-Liisa Varvio – edetään nyt täysin uudistetun suunnitelman mukaan, johon kuuluu myös tilastotieteeseen liittyviä asioita, kuten esimerkiksi R-ohjelmistoon tutustumista.

Kokouksen viimeisenä kohtana käsiteltiin opiskelijoiden asioita. Opintovastaavana eräs tärkeä tehtäväni on välittää opetushenkilökunnalle opiskelijoiden ajatuksia ja saada heidät tietoisiksi opetukseen liittyvistä hyvistä ja huonoista asioista tuosta näkökulmasta. Tällä kertaa sain ajatuksen tarjota moodilaisille mahdollisuutta nimettömän palautteen antamiseen e-lomakkeen avulla. Odotin saavani muutaman lyhyen viestin tutuilta aktiiveilta. Toisin kävi.

Viestejä tuli 11 ja ne olivat keskimäärin noin 200-sanaisia.

Suurin osa oli pitkiä tekstejä sisältäen kehuja, perusteltua kritiikkiä ja parannusehdotuksia. Tilastotieteen kurssien lisäksi muutama uusi opiskelija kirjoitti matematiikan kursseista ja myös Moodi sai osansa palautteesta kehujen ja kehitysehdoituksien muodossa. Suuri kiitos kaikille kirjoittaneille!

Kävimme kokouksessa läpi tilastotieteen opetukseen yleisesti kohdistuvaa palautetta, josta löytyy kooste alta. Matematiikan kursseja koskevan palautteen toimitan laitoksen opetuksenkehitystyöryhmälle tai kurssien luennoitsijoille. Tilastotieteen yksittäisiä kursseja koskevan palautteen olen tiivistänyt ja toimittanut kurssien luennoitsijoille sähköpostitse. Moodia koskevaa palautetta käsittelimme Moodin hallituksen kokouksessa ja päätimme myös kehittää parempia mahdollisuuksia tarjota palautetta Moodin toiminnasta.

Alla on tiivistetty versio siitä osasta palautetta, joka koski tilastotieteen opetusta ja opiskelua yleisesti.

Kehuja

  • Tilaston henkilökunta on mahtavaa ja välittävää – vastaavat maileihin ja auttavat.
  • Opetushenkilökunta on todella osaavaa ja monet ovat hyviä opettamaan.
  • Opettajat ovat joustavia etenkin syventävässä opintovaiheessa.
  • Yhteiskuntatilastotieteen linjalla on hyvä käytännönläheinen ote.
  • Hienoa, että opettajilla on erilaisia opetustapoja.
  • Kiitos luennoitsijoille malliratkaisujen laittamisesta kurssisivuille.
  • Hienoa, että opiskelijoita rekrytoidaan assareiksi.

Kritiikkiä

  • Opinnot eivät valmista työelämään; puuttuu linkki teorian ja tulosten aikaansaamisen väliltä.
  • Matematiikan opinnot pitäisi sijoittaa toisin.
  • Ei-pakollisten kurssien aikataulutuksessa pitäisi huomioida opiskelijat paremmin.
  • Opetushenkilökunnalla ei ole riittävää koulutusta työvälineiden käytöstä.
  • Kurssien aikatauluista ja sisällöistä pitäisi tiedottaa aikaisemmin ja paremmin.
  • Tentteihin pitäisi aina olla uusintamahdollisuus.
  • Kurssimateriaalien pitäisi aina olla saatavilla sähköisesti.
  • Gradu- ja kandiseminaarin pitäisi motivoida ja rohkaista enemmän tutkielman tekoon.

Kehitysideoita

  • Tilastotieteen työkalujen haltuunottoon (esim ohjelmointi) pitäisi kannustaa ja / tai pakottaa enemmän.
  • Excel mukaan opetukseen.
  • Enemmän harjoitustöitä ja aineistojen kanssa harjoittelua syventäville kursseille.
  • Kurssien harjoitustehtävät saataville heti kurssin alussa.
  • Monipuolisempia harjoitustilaisuuksia kursseille myös fuksivuoden jälkeen.
  • Ratkomoon lisää tilaston ohjaajia.
  • ”Helposti” ja ”ilmiselvästi” –tyyliset ilmaisut pois luentomateriaaleista.
  • Kaikille opettajille vastaanottoajat.
  • Opintokokonaisuuksille oppimistavoitteet.
  • Kandikaljat tai –kahvit tai muu henkilökunnan ja opiskelijoiden kohtaamistapahtuma.
  • Parempia mahdollisuuksia palautteen antamiseen. Esim henkilökunnan ja opiskelijoiden yhteinen palautetilaisuus.

Seuraavia opettajia kehuttiin erikseen: Pekka Pere (hyvä opettaja), Kimmo Vehkalahti (energinen, kannustava), Jukka Corander (hyvä luennoitsija ja opettaja) , Risto Lehtonen (lähestyttävä, kannustava), Juha Alho (hyvä opettaja), Sirkka-Liisa Varvio (ihana muumimamma).

Haluan lopuksi nostaa esiin muutaman omasta mielestäni tärkeän esillenousseen seikan.

Palautteen top 4

  1. Työkalut ja käytäntö mukaan opetukseen.

Tähän suuntaan on kehitystä jo tapahtunutkin. R-ohjelmiston opettelu on nykyään pakollista tilastolaisille ja ohjelmoinnin kursseja suositellaan uusille opiskelijoille aktiivisesti. Kuitenkin ehkäpä käytännön ja teorian yhdistämistä samoille kursseille voitaisiin toteuttaa nykyistä enemmän.

  1. Yhteisöä tiedeyhteisöön

Selvästi tilastotieteen opiskelijoilla on halua kommunikoida opettajien kanssa. Ehkäpä oikeassa tilanteessa asioista voitaisiin keskustella nimellisenäkin. Olisi hyvä, jos opettajat ja opiskelijat voisivat kohdata toisensa tasavertaisina kurssien ulkopuolella ja vaihtaa ajatuksia oppiaineen ja tieteenalan asioista.

  1. Ohjauksen ja ohjaustilanteiden kehittäminen

Tässäkin seikassa on parannusta jo tapahtunut, mutta edelleen toivotaan enemmän tilastotieteen osaajia Kumpulan käytäville, sekä uudistumista harjoitustilaisuuksiin. Molemmissa tapauksissa toivotaan organisoitua toisilta opiskelijoilta oppimista. Vanhemmat opiskelijat ja saman vuosikurssin opiskelijat ovat helposti lähestyttäviä ja osaavat selittää asioita perusteellisesta näkökulmasta, tukien oppimista miellyttävällä tavalla.

  1. Tilastotieteessä on aidosti välittäviä, hyviä opettajia

Kokonaistilanne oppiaineen opetuksen suhteen on hyvä. Helsingin yliopiston tilastotieteen opiskelijat ovat onnekkaassa asemassa, sillä opettajat välittävät aidosti opiskelijoiden oppimisesta.

 

Mitä kohtia sinä olisit nostanut esiin palautteesta? Kommentoi alla!


[fbcomments url=”https://blogs.helsinki.fi/moodi-ry/2014/10/palauteryoppy/” width=”560″ count=”off” num=”10″ countmsg=”mahtavaa kommenttia!”]

Tilastotieteen varjo-opinto-opas ja muita kuumia opintoasioita



Opintoblogi on ollut muutaman viikon hiljainen, joten asiaa onkin ehtinyt kerääntyä paljon. Osallistuin viime viikolla kahteen merkittävään tapahtumaan; ML tiedekunnan opetuksenkehittämispäivään, sekä tilastotieteen opetushenkilökunnan kokoukseen, joiden antia nyt raportoin. Lisäksi olen Moodin web-vastaavan Heikki Ritaluoman kanssa työstänyt nyt julkaisuvalmista Moodin omaa kurssiwikiä, jonka kehittämiseen kaikki moodilaiset pääsevät osallistumaan!

Tässä tiivistettynä opintoasioiden Hot Top 6 :

  • Moodille oma varjo-opinto-opas !
  • Kumpulan kirjasto aukeaa syksyllä uudistettuna
  • Tenttiakvaario suunnitteilla myös Kumpulaan
  • ML:n valintakokeet ylioppilastodistuksen haltijoille poistuvat.
  • Valt. tiedekunnan tilastotieteen ja taloustieteen pääsykokeet yhdistyvät.
  • Molemmissa tiedekunnissa siirrytään uusiin tutkintovaatimuksiin.

Käydäänpä sitten Hot Top 6 läpi hieman tarkemmin.

Moodin varjo-opinto-opas

Te pyysitte, Moodi toteutti: Oma tenttiarkisto on nyt tosiasia. Emme edes tyytyneet pelkkään arkistoon, vaan kehitteillä on tilastotieteen opiskelijoiden oma wikisivu, johon moodilaiset voivat vanhojen tenttien lisäksi lisätä osuvia ja informatiivisia kurssikuvauksia. Idea on häikäilemättömästi varastettu taloustieteilijöiden varjo-opinto-oppaasta. Wikistä löytyy jo aimo kasa tenttejä, mutta se kuinka kattava ja hyödyllinen wikistä tulee, on teistä moodilaisista kiinni. Kaikki siis skannamaan tenttejä ja kirjoittamaan osuvia kurssikuvauksia! Tämä on helppoa ja hauskaa, ohjeet löytyvät wikin etusivulta. Tsekkaa Moodin kurssiwiki täältä.

Kumpulan kirjasto ja tenttiakvaario

Kirjaston remontin pitäisi valmistua syksyksi ja uudistuneen kirjaston alakerta tulee tarjoamaan runsaasti valoisaa työskentelytilaa. Lisäksi Kumpulaan on suunnitteilla tenttiakvaario. Tenttiakvaario on paikka, johon opiskelijat voivat mennä suorittamaan tenttejä sähköisesti milloin vain. Tenttiakvaario on ollut muutaman kuukauden testauksessa keskustakampuksella ja joustavasta suoritusmahdollisuudesta on tietysti suuresti iloa opiskelijoille. Myös tentin tarkastaja saa varmasti rakenteellisesti ja kielellisesti selkeämpiä vastauksia silloin, kun vastauksia ei tarvitse kirjoittaa käsin.

Toistaiseksi järjestelmä ei mahdollista kaavojen kirjoittamista, joten tilastotieteen kohdalla se ei sovellu kuin joihinkin erikoiskursseihin, mutta esim ”Tilastotieteen Juuret” – kurssin kohdalla pyritään tulevaisuudessa tarjoamaan mahdollisuus akvaariotenttimiseen. Käpistelijöillä on kuitenkin huhujen mukaan projektina kehittää akvaariota myös matemaattisten tenttien suorittamiseen. Loistavaa!

Valintaprosesseissa muutoksia

Valintakokeissa tapahtuu muutoksia molemmissa tiedekunnissa. Matematiikan laitoksen puolella valintakokeita ei enää järjestetä niille, joilla on ylioppilastodistus. Mielestäni tämä on ymmärrettävää, sillä matematiikan valintakoe on hyvin samanlainen, kuin ylioppilaskoe, joten voidaan kysyä onko järkevää järjestää samaa koetta kahdesti. Tietenkään kysymyksessä ei ole sinänsä positiivinen asia yliopistolle pyrkivien kannalta, mutta on ymmärrettävää, että matemaattisten aineiden valintakokeiden kustannukset eivät välttämättä vastaa niiden tuomaa hyötyä ja niistä halutaan luopua.

Valtiotieteellisesssä pyritään myöskin kustannustehokkaampaan ratkaisuun yhdistämällä aineiden pääsykokeita ja tilastotieteelle luonnollinen kumppani on tiedekunnan toinen matemaattinen aine taloustiede, jonka kanssa järjestetään tulevaisuudessa yhteinen pääsykoe. Hakukohteet pysyvät erillisinä, mutta koe tulee olemaan muutamaa tehtävää lukuunottamatta molempien aineiden hakijoille sama. Yksityiskohdat ovat vielä auki.

Uudet tutkintovaatimukset tulevat voimaan

Tutkintovaatimukset muuttuvat molemmissa tiedekunnissa, mutta nykyisillä opiskelijoilla on halutessaan oikeus suorittaa tutkintonsa vanhojen tutkintovaatimusten mukaisesti. Käytännössä varsinkin tilastotieteen kohdalla asia ei varsinaisesti aiheuta toimenpiteitä opiskelijoille. Muutoksen yksityiskohdat kuitenkin poikkeavat hieman tiedekuntien välillä ja asiasta tiedotetaan vielä.

Opintoblogi toivottaa kaikille lukijoilleen hyvää kesää!

Miltä Wiki näyttää? Odotatko jo uusia fukseja? Kommentoi alla! :)

 

edit 22.5.2014, syyt:

1) Tenttiakvaario ei ole varmasti tulossa Kumpulaan syksyllä, vaan on vasta suunnitteilla ja aikataulu on vielä epävarma.

2) Tutkintovaatimus-kohtaa selvennetty.

3) Kesätoivotus lisätty!


[fbcomments url=”https://blogs.helsinki.fi/moodi-ry/2014/05/varjo-opinto-opas-ja-muita-opintoasioita/” width=”560″ count=”off” num=”10″ countmsg=”mahtavaa kommenttia!”]