Fuksisyksy 2016


Päivitetty 1.7.2016

Hei sinä uusi tilastotieteen opiskelija!

Lämpimät onnittelut opiskelupaikasta! Olet aloittamassa uuden ja ehkä hieman jännittävänkin vaiheen elämässäsi, mutta ei hätää, sillä me tuutorit olemme tukenasi kaikessa, missä opintojen alussa apua tarvitset. Meihin ja tietysti myös muihin uusiin tilastotieteen opiskelijoihin pääset tutustumaan ensimmäistä kertaa lauantaina 20.8., jolloin otamme yhdessä varaslähdön Fuksisyksyyn. Nähdään silloin!

Varmistathan, että meillä on sähköpostiosoitteesi, sillä sen kautta tulet saamaan tietoa tulevista tapahtumista ja kaikesta opintojen alkuun liittyvästä ennen orientoivaa viikkoa. Samat tiedot saat myös liittymällä Facebookissa ryhmään Tilastotieteen fuksit 2016. Lisäksi löydät yhteistietomme alta, joten jos jokin asia askarruttaa mieltäsi, voit aina olla yhteydessä meihin.

Mikä ihmeen Moodi?

Helsingin yliopistossa tilastotiedettä voi opiskella sekä valtiotieteellisessä että matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa. Moodi on meidän kaikkien yhteinen ainejärjestö, joka järjestää niin opiskeluun kuin vapaa-aikaankin liittyvää toimintaa, kuten esimerkiksi työelämätapahtumia ja illanviettoja. Ainejärjestötoimintaan on helppo lähteä mukaan osallistumalla tapahtumiin tai niiden järjestämiseen ja sen kautta pääsee tutustumaan paremmin myös vanhempiin tilastotieteen opiskelijoihin. Kumpulan kampuksella Exactumin kellarikerroksessa sijaitsee opiskelijahuoneemmemoodi-logo-2016

Survomo, josta löytää muun muassa opiskelijahintaista kahvia sekä kenties myös apua kotitehtäviin. Lisäksi Moodin tehtävänä on valvoa tilastotieteilijöiden etuja sekä opintoihin että opiskelijatoimintaan liittyvissä asioissa.

Moodilla on myös oma menestyksekäs urheiluseura Moodin Palloseura, lyhyemmin MoPSi, jolla oli viime kaudella edustus yliopiston salibandy-, jalkapallo-, futsal– ja koripallosarjoissa. Ainejärjestömme virallinen äänenkannattaja on Suomen tilastollisesti merkitsevin julkaisu Tyyppiarvo, jonka tekemiä juttuja on päätynyt Iltalehteen ja Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulle asti. Sekä MoPSi että Tyyppiarvo ovat tietysti täysin avoimia kaikille toiminnasta kiinnostuneille.

Yhteystiedot

Daniel Kari
tuutorivastaava, ML-tiedekunta
Katja Laine
tuutorivastaava, VT-tiedekunta
Jenny Kumpula Santeri Mikkonen
Sofia Lahdensuo Joni Oksanen
Johanna Tuhkanen

Syksyn aikataulu

Kaikille tilastotieteen fukseille Matemaattis-luonnontieteellisen tilastofukseille Valtiotieteellisen tilastofukseille
Päivä Tapahtuma
Lauantai 20.8. Tilastofuksien ensitapaaminen
Moodin fuksit ja tuutorit kokoontuvat mukavalle piknikille Ruttopuistoon lauantaina 20.8. Yhteislähtö on Kolmen sepän patsaalta klo 16. Tilastotieteen tuutorit tunnistat punaisista haalareista ja vihreistä takataskuista sekä Moodin valko-vihreästä lipusta. Ilta jatkuu Uudella ylioppilastalolla, jonne siirrymme myös huonon sään yllättäessä.
Lauantai 27.8. Kannu Games
Valtiotieteellisen tiedekunnan ainejärjestöjen kattojärjestö Kannunvalajat ry järjestää fuksien tutustumistapahtuman Suomenlinnassa. Tilastotieteilijöiden yhteislähtö Suomenlinnaan lähtee Kolmen sepän patsaalta klo 13. Tervetulleita mukaan ovat kaikki fuksit molemmista tiedekunnista.
29.8.-2.9. Matemaattis-luonnontieteellisen tdk:n orientoiva viikko
30.8.-2.9. Valtiotieteellisen tiedekunnan orientoiva viikko
Tiistai 30.8. Rehtorin vastaanotto (Valtiotieteellinen tiedekunta)
Yliopiston rehtorin vastaanotto pidetään Päärakennuksen Juhlasalissa (Unioninkatu 34) klo 14.
Torstai
1.9.
Rehtorin vastaanotto (Matemaattis-luonnontieteellinen tdk)
Maanantai 5.9. Yliopiston avajaiset
Yliopiston avajaiset pidetään klo 12 yliopiston suuressa juhlasalissa (Aleksanterinkatu 5). Avajaispäivänä
yliopiston keskusta-kampuksella järjestetään karnevaalit, joissa esitellään yliopiston toimintaa.
Maanantai 5.9. Kannun kaatajaiset 
Avajaiskarnevaalien aikaan Valtsikan pihalla järjestetään perinteikäis tapahtuma lukuvuoden alkamisen kunniaksi.
Keskiviikko
7.9.
Tilastotieteen oppiaine-esittely
klo 12.00-14.00,
(tarkempi paikkatieto on tulossa)
Lauantai 10.9. Moodin fuksiaiset
Yksi Fuksisyksyn kohokohdista, jossa pääset suorittamaan erilaisia tehtäviä yhdessä muiden fuksien kanssa. Paras joukkue palkitaan!
Lauantai 17.9. Moodin fuksisitsit
Sitsit ovat akateeminen pöytäjuhla, jossa syödään, juodaan ja ennen kaikkea lauletaan. Pukukoodi on miehillä tumma puku ja naisilla cocktail. Fuksisitsit järjestetään yhdessä valtio-opin opiskelijajärjestö VOO:n kanssa, joten poikkitieteellinen tunnelma on taattu.
Perjantai
23.9.
tai
Lauantai
24.9.
Kannunvalajien fuksisitsit
Sitsaaminen ei lopu suinkaan fuksisitseihin, vaan Kannunvalajat järjestävät kaikille valtsikan fukseille myös omat sitsit. Kuitenkin sitsit ovat hajautettu kahdelle päivälle, ja sitsipäivät on jaettu pääaineiden mukaan. Moodi sitsaa joko perjantaina tai lauantaina (ilmoitetaan myöhemmin). Tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki tiedekuntaankatsomatta.

Linkkejä

Moodi Facebookissa
HYY:n Uuden opiskelijan sivut
– Uuden opiskelijan ensiaskeleet
Apua suunnistamiseen: Kampuskartat | Reittiopas

[fbcomments url=”https://blogs.helsinki.fi/moodi-ry/fuksit/” width=”560″ count=”off” num=”10″ countmsg=”mahtavaa kommenttia!”]