Uusi Moodle-versio yliopistolle

Helsingin yliopistossa otetaan käyttöön nykyisen Moodle-version 1.6 rinnalle uusi Moodle-versio 1.9 keväällä 2009. Varsinaisesti uusi Moodle-versio tulee käyttöön syyslukukauden 2009 opetusta ja sen valmistelua varten. Uudessa Moodlessa on yliopiston ja tiedekuntien värien mukainen ulkoasu sekä uusia ominaisuuksia, kuten monipuolistuvat opiskelijoiden arviointimahdollisuudet.

Kevään 2009 jo käynnistynyttä opetusta ei kannata vaihtaa Moodle-versiosta toiseen, sillä opiskelijoiden tuottamaa sisältöä ei teknisistä syistä saa kopioitua. Uutta Moodlea kehitetään vielä aktiivisesti kevään aikana, ja sen ominaisuuksia ja asetuksia saatetaan vielä hienosäätää. Nykyinen ja uusi Moodle-versio ovat siirtymäajan eli koko lukuvuoden 2009-2010 käytössä rinnakkain.

Vaikutukset opetukseen

  • Käynnissä olevat kurssit, jotka päättyvät ennen 5.6.2009: muutos ei vaikuta mitenkään.
  • Käynnissä olevat kurssit, jotka päättyvät lukuvuoden 2009-2010 aikana: muutos ei vaikuta kurssialueen sisältöihin, verkko-osoite on 5.6.2009 alkaen http://oldmoodle.helsinki.fi
  • Lukuvuoden 2009-2010 opetus: kannattaa toteuttaa suoraan uudessa Moodle-versiossa. Olemassa olevat kurssialueet saa kätevästi kopioitua tilauksesta uudelle palvelimelle kurssipohjiksi 3.3.2009 alkaen. Toimenpide vaatii opettajalta kopiointilomakkeen täytön. Huom! Opiskelijat, opiskelijoiden luomat sisällöt, arvosanat ja opettajien antama palaute opiskelijoille eivät kopioidu versiosta toiseen.
  • Jatkuvassa käytössä olevien, esim. intranet-tyyppisten tai tietovarastoina toimivien kurssialueiden hallinnoijia pyydetään olemaan erikseen yhteydessä ylläpitoon (atk-oppimisymparistot@helsinki.fi).

Aikataulu Moodlen versiopäivitykselle

3.3.2009 ->

5.5.2009 ->

  • Uudet Moodle-kurssit tehdään uuteen versioon
  • Vanhaan Moodle-versioon ei voi enää tilata uusia kurssialueita

5.6.2009 ->

1.6.2010 ->

  • Nykyinen Moodle-versio vain rajoitetussa arkistokäytössä, ei opetuskäyttöä.

Laaja järjestelmien käyttökatko 14.12., myös Moodlessa!

Helsingin yliopisto, käyttökatkoilmoitus
14.12.2008 07:00 – 14.12.2008 23:00
____________________________

Katkon kesto noin: 16 h

Järjestelmät, joita katko koskee:
Alma, Autentikointipalvelu, FTP, HUPnet -palvelu, Hy-vpn palvelu, Käyttäjätunnistus (HY-PPP ja Mappi), Linux-palvelin, Mappi-palvelu, Matkalaskujärjestelmä, Metaframe -palvelu, Mikroverkko, Mikroverkkopalvelin, Notespalvelu, Oodi-palvelu, Posti, Tietokanta, Tietokanta – Kassi, Tietokanta – Rinkka, Tietoliikenneverkko, Tietovarasto, Tulostus, Unix, Unix-palvelin, Virustorjunta, Wiki-palvelu, WWW-palvelut

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Laaja käyttökatko yliopiston tietojärjestelmissä 14.12.

Keskitettyjä levyjärjestelmien päivitys aiheuttaa käyttökatkon kaikissa keskeisimmissä yliopiston tietojärjestelmissä sunnuntaina 14.12. Varaudumme häiriöihin vielä maanantaiaamuna 15.12.

Keskitettyjen levyjärjestelmien päivitys aiheuttaa laajan käyttökatkon sunnuntaina 14.12.2008. Käyttökatko koskee kaikkia keskeisiä yliopiston tietojärjestelmiä, kuten sähköpostia, mikroverkko- ja unix-järjestelmiä, Almaa, Oodia, Notes-palvelimia, oppimisympäristöjä sekä monia hallinnon tietojärjestelmiä. Atk-tilojen käyttö ei ole myöskään mahdollista.

Yliopiston keskitetty käyttäjätunnistus on myös pois käytöstä ja tämä estää laajemminkin eri tietojärjestelmien käyttöä, mm. suojatut VPN-yhteydet ja yliopiston tunnuksilla tapahtuva tunnistautuminen ulkopuolisiin järjestelmiin eivät ole mahdollisia.

Osa järjestelmistä suljetaan jo lauantai-iltana 13.12. Päivitys pyritään suorittamaan kokonaan sunnuntain aikana, mutta varaudumme mahdollisiin häiriöihin vielä maanantaiaamuna.

Lisätietoja: http://www.helsinki.fi/katko

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Stort avbrott i universitets datasystemen 14.12.

Uppdateringen av centraldisksystemet förorsakar ett vittgående avbrott i alla de viktigaste datasystemen på 14.12. Vi bereder oss på möjliga störningar på måndagsmorgonen 15.12.

Uppdateringen av centraldisksystemet förorsakar ett vittgående avbrott på söndagen 14.12.2008. Avbrottet berör alla de viktigaste datasystemen i Helsingfors universitet, liksom e-posten, mikrodator- och unix-systemen, Alma, Oodi, Notes-servrarna, läroplattformerna och många av administrationens datasystem. ADB-utrymmen är heller inte i bruk.

Universitets centrala autentiseringssystem är inte i bruk vilket förhindrar ytterligare användande av datasystemen, t.ex. skyddade VPN-förbindelserna och autentiseringen med universitets behörighet till utomstående datasystemen är inte möjliga.

En del av systemen stängs redan på lördagskvällen 13.12. Vi försöker slutföra uppdateringen under söndagen, men bereder oss på möjliga störningar på måndagsmorgonen.

Ytterlig information: http://www.helsinki.fi/katko

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Remarkable break in University computer systems 14 Dec

The update of the main disk storage systems will cause a large usage break on Sunday 14 Dec 2008. We are aware of possible problems still on Monday morning.

The update of the main disk storage systems will cause a large usage break on Sunday 14 Dec 2008. The break includes all the main information systems of the University, eg. email, LAN ja unix systems, Alma intranet, Oodi, Notes servers, e-learning systems and many administration information systems. Computer labs are not available.

Also the user authentication is off during the break and this will prevent the usage of many other computer systems, eg. protected VPN connections and the usage external information system using University user accounts are not possible.

Some of the computer systems will be closed already in the Saturday evening
13 Dec. We will try to finish the update during the Sunday, but we are aware of possible problems still on Monday morning.

Further information: http://www.helsinki.fi/katko

Moodle-käyttäjäringin tapaaminen 14.11.2008

Syykauden Moodle-käyttäjäringin tapaaminen järjestetään 14. marraskuuta klo 10.15-16.00. Tapaamiseen ovat tervetulleita aikaisemmin Moodle-käyttäringin tapaamisessa mukana olleet ja uudet Moodlen käytöstä kiinnostuneet.

Päivän teemoja ovat:
– Kokemukset Mooden 1.9. version käyttöönotosta ja käytöstä sekä jatkokehittämiseen liittyvät asiat
– Sosiaalisen median käyttö oppimisympäristössä
– Kielipakaketit ja käännöstyö
– Sloodle

Paikka on Helsingin yliopiston oppimiskeskus Aleksandria (luokka K132, Fabianinkatu 28) ja päivään on mahdollista osallistua myös videoneuvottelun kautta. Päivän ohjelma ja videoneuvotteluohjeet löytyvät moodleringin wikistä.

Ilmoittautuminen 7. marraskuuta mennessä sähköisellä lomakkeella.

Moodle-oppimisalustan käyttäjien verkoston tavoitteena on yhdistää voimavaroja ja siten edistää ja tukea oppimisympäristön käyttöä. Verkostossa on mukana tvt-tukipalveluja tarjoavia henkilöitä yliopistoista ja ammattikorkeakouluista.

Moodlen tukiposteissa katkos tänään ja huomenna!

Notes-palvelin Savotan päivityksestä johtuen Notes-palvelussa on käyttökatko, joka alkaa maanantaina 27.10. klo 17:45 ja päättyy tiistaina 28.10. arviolta n. klo 12:00.

Käyttökatkon aikana Savotta-palvelimella olevia tietokantoja ei voi käyttää.Tämä tarkoittaa Moodle-käyttäjille (opettajille ja suunittelijoille) katkosta ‘atk-oppimisymparistot@helsinki.fi’ listalle lähetetyissä posteissa. Emme valitettavasti pysty katkon aikana esimerkiksi käsittelemään uusia kurssialueiden tilauksia tai vastaamaan tukipyyntöihin, jotka on lähetetty ko. listalle.

Osoitteesta http://katko.helsinki.fi/tietos/yhteiset/katkot.nsf/ on saatavilla ajankohtaista tietoa atk-palveluiden käyttökatkoista.

Akuuteissa Moodlea koskevissa ongelmissa pyydämme kääntymään opetusteknologiakeskuksen henkilöstön puoleen: