Viikko 6: Parkkipaikkoja ja maanjäristyksiä

Kuudennen kurssikerran aluksi tuotimme itse paikkatietoaineiston gps-laitteiden avulla. Ryhmämme mietti ensin hetken aikaa, mistä ehtisi kerätä tietoa 45 minuutin aikana. Päädyimme merkitsemään Physicumin ympärillä olevat vapaat parkkipaikat, jotka tosin vähenivät työn edetessä. Pisteitä ehti kertyä lähes 30, ja gps-laite toimi luotettavasti: kun tarkastelimme pisteitä myöhemmin, vain yhden pisteen koordinaateissa oli selvä heitto. Kokeilimme myös reittitietojen siirtämistä gps-laitteelta tietokoneelle. Laite siis tallentaa tasaisin väliajoin sijaintitiedot, joten esimerkiksi kenttätöitä tehdessä kuljettu reitti tallentuu ja on myöhemmin tarkasteltavissa.

Sitten siirryimme Kumpulan infrasta toisiin aiheisiin. Kokeilimme geokoodausta: paikkatietokannan luomista kohteiden (tällä kertaa Helsingin rahapeliautomaattien) katuosoitteiden perusteella. Kyseessä oli taas eräänlainen tietokantojen yhdistys: tarvittiin kartta, jossa on tarkat osoitetiedot, ja tietokanta, jossa joka pisteellä on koordinaattien sijaan katuosoite. Hyvä tietää, että tällainenkin onnistuu!

Opimme myös muotoilemaan avointa taulukkomuotoista dataa helposti käytettävään muotoon Excelissä. Jenkkityylisten desimaalipisteiden korvaaminen pilkuilla päivämääräongelman välttämiseksi oli hyvä vinkki, samoin lähes-automaattisesti onnistuva rivien sarakkeisiin jako. Tuloksena oli hieno maanjäristysaiheinen tietokanta magnitudi- ja koordinaattitietoineen. Aikaa omille karttaprojekteille oli jäljellä vähän, joten tein muutaman kartan erisuuruisista maanjäristyksistä. Taustakarttana käytin ensimmäisellä kurssikerralla käytössä ollutta Natural Earth -karttaa, ja rajasin alueeksi selkeyden vuoksi Etelä-Amerikan. Ensimmäisessä kartassa yli 8 magnitudin (Richterin asteikolla) järistykset vuoden 2002 jälkeen, toisessa lisäksi yli 7 magnitudin, kolmannessa lisäksi vielä yli 6 magnitudin järistykset. Legendaahan näissä ei ole, mutta kuvasarjaa ja -tekstiä katsoessa on kai selvää, mitä eri väriset pallot symboloivat. Kuvan saa avattua isommaksi klikkaamalla.

Yli 8 magnitudin, yli 7 magnitudin ja yli 6 magnitudin maanjäristykset Etelä-Amerikassa vuoden 2002 jälkeen

Opetustarkoituksessä tätä voisi vilauttaa vaikka Etelä-Amerikkaa yleisesti käsiteltäessä. Tai sitten tällä voisi opettaa jotain mannerlaatoista tai luonnonkatastrofiriskeistä eri alueilla, koska kieltämättä mannerlaattojen reunojen sijainti tulee kuvasarjan edetessä tyylikkäästi esiin. Aiheen käsittelyä voisi jatkaa Paula Silfverbergin (2017) tekemällä kartalla, jossa näkyvät koko maapallon viimeaikaiset maanjäristykset (ja lisäksi tulivuoret).

 

Lähteet:

Silfverberg, P. (2017): Kuudes kurssikerta. <https://blogs.helsinki.fi/pasipasi/2017/02/22/kuudes-kurssikerta/> Luettu 2.3.2017.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *