Case Suviranta 7/8

Exhibition group working in Suviranta. Image: Mariliis Rebane

Taking it online!

By: Mariliis Rebane and Joanna Veinio

For most of the year Suviranta is just a home for it’s current residents, but during summer season it is open for pre-booked tours 3 times a week. For those occasion a home becomes a museum – a home museum. These visits provide a unique experience of the original atmosphere. The exhibition group of the Case Suviranta has been thinking about how to extend the experience beyond this restricted audience. One option is to rely on the images that the visitors sheered on their social media platforms. With their help physical exhibitions gets duplicated online seamlessly.

Museums can also be more mindful about their presence on the internet. 3D models are a great choice for opening up the museum to a wider public and showing spaces that otherwise might be unachievable – like the second floor in Suviranta. These models do not only produce visual information, they are also functional. Interactive models can allow the visitor to engage with the space virtually and return to places over and over again. Amongst others Dimensa has been working with museums and art galleries to form such a 3D model. Gallen-Kallela Museum and Mannerheim Museum are some examples. Virtual tour in the Hallwylska Museet´s Picture Gallery is as also magical as the real visit.

Virtual 3D exhibition, that also produces other information besides a documentation of the space, requires much more resources and a bigger team. Besides 3D animation, it also becomes relevant to think of the knowledge that the exhibition can sheer. Does it have a specific topic like the traditional exhibitions? Developing a separate concept for an online exhibition is more rare in museums.

Planning and executing an exhibition in a museum might take 1-5 years. Online exhibitions are no different. Curators work closely with programmers and some cases even with artists to assure that the form fits the content. During this three month museology course the exhibition group has been researching different options for virtual tours. In addition to 3D exhibitions one possibility has be small scale web-site that provides in-depth knowledge about the key objects of the museum. The strength of the exhibition group of the Case Suviranta is the fact that many students in the group come from elsewhere – they are here as exchange students. The group can bring value by tell the history of Järnefelt from a perspective that is fresh and easily approachable also to the foreign audience.

Follow us in Twitter #MusStudiesHel, #Suviranta

Blogia syntyy. Kuva: Mariliis Rebane

Avoinna koko maailmalle!

Kirjoittajat: Mariliis Rebane ja Joanna Veinio

Valtaosan vuodesta Suviranta toimii yksityiskotina, kesäkaudella siihen on mahdollista tutustua ennakkovarauksella kolmena päivänä viikosta. Tuolloin tila muuntuu kodista museoksi – kotimuseoksi. Vierailun aikana kävijät voivat kokea autenttisen ateljeekodin tunnelman. Yksi museologian projektin ryhmistä on pohtinut, miten laajentaa mahdollisuutta kokemukseen myös heille jotka eivät pääse käymään Suvirannassa? Yksi vaihtoehto on kävijöiden kuvat ja niiden jakaminen sosiaalisen median kanavilla. Vierailijoiden avulla kokemus siirtyy paikasta verkkoon ja se on myös muiden käytettävissä.

Museoilla on monia mahdollisuuksia laajentaa näkyvyyttään verkossa. 3D mallit ovat toimiva tapa tuoda esille uusia näkökulmia ja laajentaa vierailu esim. tiloihin jotka ovat muuten kävijöiden saavuttamattomissa. Suvirannassa nämä tilat sijaitsevat rakennuksen toisessa kerroksessa.

Virtuaalinen museovierailu antaa mahdollisuuden tutustua museotilaan, museoesineisiin ja taiteeseen. Museokäynti voi tapahtua ajasta ja paikasta riippumatta. Yksityiskohtiin voi palata uudelleen. Yhtenä alan toimijoista Dimensa on luonut useiden eri museoiden ja gallerioiden kanssa virtuaalisia 3D museotiloja verkkoon. Nämä esittelyt toimivat sekä tietokoneella että mobiilina ja ovat katsottavissa myös VR laseilla.

Kolmiulotteista museokäyntiä voi halutessaan jalostaa normaalia museokäyntiä monipuolisemmaksi. Se voi toimia omana erillisenä näyttelynä kohteille, joita ei aina esitellä itse museossa. Osa virtuaalisen museonäyttelyn kehittelyä onkin miettiä mitä lisäarvoa uusi media voi tuoda kävijälle? Onko verkossa täysin vastaava näkymä vai jotain ihan muuta?

Monet kulttuuriperintökohteet ovatkin ottaneet käyttöön verkossa katsottavia esittelyitä, mutta erillisen verkkokonseptin kehittäminen on harvinaisempaa. Erityisen hieno on Tukholmassa sijaitsevan Hallwylska museetin tilojen ja kokoelmien esittelyt. Virtuaalinen käynti kuvagalleriassa on kuin olisi paikan päällä. Digitalisaatio antaakin museoille mahdollisuuden esitellä myös sellaisia kohteita, jotka eivät muuten kestäisi näyttelyolosuhteita.

Museonäyttelyn suunnittelu vie aikaa, jopa 1-5 vuotta. Verkkonäyttelyn suunnittelu ei eroa tästä. Onnistuneen näyttelyn tuottaminen edellyttää kuraattorin ja digitaalisen alustan tekijän jatkuvaa vuorovaikutusta. Välillä mukana on myös taitelija. Näin saadaan tuotettua näyttely, joka sopii saumattomasti museon fyysiseen tilaan ja virtuaalisessa näyttelyssä se sopii näyttelyn sisältöön.

Suunnittelua Suvirannassa. Kuva: Mariliis Rebane

Museologian projektimme kolmen kuukauden aikana yksi ryhmistämme on selvittänyt eri vaihtoehtoja joiden avulla Suviranta kokemusta voisi laajentaa verkkoon. 3D näyttelyn lisäksi yksi vaihtoehto on tuottaa verkkosivu, jossa on lisätietoa teoksista ja museosta. Näyttelyitä suunnitteleva ryhmän vahvuus on ulkopuolisen näkemys, heistä useat ovat vaihto-opiskelijoita. He voivat tuoda uuden ja erilaisen näkökulman Suvirantaan ja Eero Järnefeltin taiteeseen.

Seuraa meitä Twitterissä: #MusStudiesHel, #Suviranta

Case Suviranta 6/8

On our first visit to Suviranta, as the guests of Anna-Kaisa and Juhani Kolehmainen, my attention was first captured by the paintings that fill all walls. The impressive collection of artworks has been part of Suviranta’s identity already from the beginning. This is why the tapestry that presents these works becomes visible only once I learn that it is made out of fabric and not paper like most of the tapestry.

Compared to the wallpaper samples Museovirasto has gathered in the Tapettitietokanta, walls in Suviranta are very modest. Only the tapestry of the upstairs bedroom have graphic decorations on them. These motives were painted by Saimi Järnefelt, with the aid of the template made by their husband. The decorations have led art historians to believe that Marsh Marigolds in Eero Järnefelt’s paintings symbolise Suviranta. As the same time, other artist homes of that period did not have any tapestry at all. Instead they were happy to reveal the log walls in a manner that was also appropriate to their Karelian style buildings. Tapestry made out of fabric is not completely unique. In Takila – another villa designed by Usko Nyström around that time – a similar technique is used to cover the walls.

Marsh Marigolds on the wallpaper in the bedroom. Image: Iina Liljendahl

The thesis of conservaton student Iina Liljendahl from Metropolia focus on the Suviranta’s sackcloths tapestry that is still present in the hall, studio and in onebedroomof the building. Three generation have lived in this house since the tapestry was first installed between 1901 and 1910 and their lives have left marks also on the walls. We interviewed conservator Iina about the material studies that they made of the tapestry.

You first took a test sample of the tapestry in order to determine what material the tapestry was made out of. Could you describe the process and the findings?

The goal of the thesis was to determine the material of those tapestries, in order to define the appropriate conservation plan later. I figured that the tapestries could be burlap sackcloth, because the fabric looked rough and fibres seemed thickish when compared to linen for example. To assure that, I took a sample of the fabric from a place that is invisible, and made fibranalysis in the laboratory, in order to compare single fibres to reference samples. My guess was proven accurate and the fibres were burlap.

Fibre sample from the Suviranta hall. Image: Iina Liljendahl

What qualities make this for a resistance material in this kind of use?

Sackcloth was perhaps chosen for the tapestry in Suviranta because it is quite cheep when compared to other fabrics and probably it was easy to acquire when the building was decorated. As such, it has been a good choice because sackcloth is rigid and it does not stretch. When the fabric is too sensitive to stretching, it can cause sacking.

Canvases are sometimes made from burlap. However, the untreated fabric absorbs a lot of the oil and paint. This is why canvases are usually treated. Does the same apply for the tapestry?

It is true that you cannot apply paint straight onto the sackcloth, because the fabric absorbs it therefore the painting will become weak and can break easily. In order to make the fabric tighter and more resilient, it is treated with a thin layer of animal glue or starch glue.

How many different layers of paint are there and were the walls originally the same colour?

Two layers of paint, that are the same colour, can be found from the sackcloth tapestries. The original layer is glue paint and the latest layer is acrylic paint. It is known that the tapestries have been maintained at least once, and it was done precisely in the same colour as the original glue paint.

You also made conservation successions. What procedures would you consider most urgent?

Despite their age, the tapestries are still in a pretty good condition, but they are in the need of a light surface clean for example by removing dust with a hoover or a goat hair brush. The holes that are caused by nails holding the artworks, can be repaired with a painted Japanese paper, since these are so small that they do not have any effect on the structure of the fabric, rather they are an aesthetic issue.

Suvirannan salin säkkikangastapetin sävy. Kuva: Iina Liljendahl
100-kertainen mikroskooppikuva säkkikangastapetista. Kuva: Iina Liljendahl

Jo ensimmäisellä vierailulla Suvirannan ateljeehen jäin miettimään kuinka samanlainen ja erilainen se on verrattuna moniin muihin Tuusulanjärven taitelijakoteihin tai vaikkapa Akseli Gallen-Kallelan Tarvaspäähän.

Pekka Halonen, Ateljeen sisäkuva (yksityiskohta). Kuva: Tuusulan taidemuseo

himpänä on Pekka Halosen Halosenniemen ateljeekodin tunnelma. Molemmissa tiloissa on takka, parvi sekä puulattia – sekä tietysti ikkuna. Suvirannan seinät eivät kuitenkaan ole hirsipinnalla vaan ne ovat huomaamattoman vaaleat ja antavat tilaa seiniä täyttäville maalauksille. Vasta tarkemmalla tarkastelulla huomaan, että niitä peittää tapetti ja vasta sen jälkeen selviääkin, että itse tapetti on alkuperäinen ennen 1910-lukua asennettu säkkikangastapetti.

Tapettia on ateljeen lisäksi salissa ja yläkerran makuuhuoneessa. Tämä harvinainen tapetti on hyvin erilainen, kun perinteisesti Arts and Crafts rakennuksiin liitetyt värikkäät ja näyttävät tapetit. Eroa voi verrata vaikkapa Victoria ja Albert -museo verkkosivulta löytyviin William Morrisin tapetteihin. Sitä unohtaa usein kuinka näinkin arkisella asialla voi olla kiehtova historia. Kiinnostuneille suosittelenkin V&A verkkosivujen lisäksi Museoviraston rakennushistorian osaston Tapettitietokantaa. Sitä selaillessa voi upota menneiden vuosisatojen tunnelmiin!

Onneksi Suvirannan tapetit ovat varsin tuoreen opinnäytetyön aiheena ja niistä on saatavilla paljon mielenkiintoista lisätietoa. Iina Liljendal on tehnyt Metropolia Ammattikorkeakoulun tutkimuksen: Jäljet Suvirannan seinissä – Säkkikangastapettien materiaalitutkimus ja konservointiehdotus. Tutkimus sisältää alkuperäisten säkkikangastapettien materiaalitutkimuksen ja konservointiehdotuksen.  Olikin kiehtovaa kuulla häneltä itseltään vähän lisätietoa tästä huomaamattomasta kulttuuriaarteesta.

Iina- kerro vähän tarkemmin, miten tapetin tunnistaminen tapahtui?

Opinnäytteen tarkoituksena oli siis selvittää näiden säkkikangastapettien materiaali, jotta myöhemmin niille pystyttäisiin tarvittaessa määrittelemään sopivat konservointitavat. Alustavasti olin arvellut, että tapetit voisivat olla juutista valmistettua säkkikangasta, koska kangas vaikutti silmämääräisesti karkealta ja kuteet paksuhkoilta, verrattuna esimerkiksi pellavaan. Asian varmistamiseksi otin kangasnäytteen huomaamattomasta paikasta ja tein laboratoriossa kuituanalyysin, jossa vertasin kankaan yksittäisiä kuituja eri kasvikuitujen referenssinäytteisiin. Arvelut osoittautuivat oikeaksi ja kuidut juuteiksi.

Onko sinulla arvioita siitä, miksi säkkikangas-tapetti on valittu ateljeen seinämateriaaliksi?

Säkkikangas lienee valittu Suvirannan seinämateriaaliksi sen vuoksi että se on melko edullista verrattuna muihin kankaisiin ja varmaankin sitä on ollut helposti saatavilla siihen aikaan, kun rakennuksen sisustamista on alettu pohtimaan. Sinällään hyvä valinta, sillä säkkikankaan juuttikuitu on jäykkää eikä juurikaan veny.  Liiallinen venymisherkkyys tällaisilla seiniin kiinnitetyillä kankailla voi aiheuttaa kankaan ”pussiutumista”.

Säkki- eli juuttikangasta käytetään usein myös maalauspohjana. Ilman käsittelyä se imee runsaasti väriä. Näkyykö tämä sama ilmiö tapetissa?

Suoraan säkkikankaseen ei tosiaan maalia voi sivellä, sillä kangas imee maalin ja maalauksesta tulee heikko ja helposti murtuva. Jotta kankaasta saataisiin tiiviimpi ja läpipääsemättömämpi on perinteisesti kangas käsitelty ennen maalausta esimerkiksi ohuesti eläinliimalla tai tärkkelyspitoisella liisterillä.

Teit tutkimuksessasi maalipintojen poikkileikkauksen. Kuinka monta kerroksia oli ja olivatko seinä alun perin samanvärisiä?

Säkkikangastapeteista löytyi kaksi maalikerrosta, jotka olivat saman sävyisiä. Alkuperäinen maalikerros on liimamaalia ja  toinen, viimeiseksi maalattu, akrylaattimaalia. Tiedetään että tapeteille on ainakin kerran tehty huoltomaalaus ja se on tehty täsmälleen samaan sävyyn kuin alkuperäinen liimamaali.

Otit työssäsi kantaa myös konservointiin. Mitkä toimenpiteet olisi sinusta hyvä tehdä ensimmäisenä?

Säkkikankaat ovat iästään huolimatta melko hyvässä kunnossa mutta kaipaisivat kevyttä pintapuhdistusta esimerkiksi irtopölyn poistamista imurin ja vuohenkarvasiveltimen avulla.  Naulanreiät ja muut pienet vauriot voisi peittää värjätyllä japaninpaperilla, sillä nämä vauriot ovat niin pieniä ettei niillä ole juuri vaikutusta kankaan rakenteeseen, vaan ovat lähinnä esteettinen ongelma.

Case Suviranta 5/8

Taiteilijan työvälineitä Suvirannassa. Kuva: Mariliis Rebane

Inventointiryhmät

Kirjoittajat: Mariliis Rebane ja Joanna Veinio

Inventointi on Tieteen termipankin määritelmää mukaillen kohteiden paikantamista, tarkastamista, määrittelyä, arviointia ja luettelointia.

Kun astuu Suvirannan ateljeehen, tuntuu kuin siirtyisi menneeseen aikaan. Eräällä tapaa näin onkin, sillä Suvirannan käyttö ateljeekotina loppui vuonna 1985. Tila jäikin pitkälti Lauran taiteilijauran jälkeiseen asuun, silti sisältäen muistoja hänen isästään Eero Järnefeltistä.

Ateljee, olomuodoltaan vaatimaton maalaamattomineen lautalattioineen ja säkkikankaalla päällystettyine seinineen, pitää sisällään salaisuuksia. Nyt tässä aikakoneessa on säpinää kun kolme eri ryhmää inventoi ateljeetilassa.

Työn alla on Mööpelin eli iso maalaustarvikkeiden säilyttämiseen tarkoitettu lipaston hyllyt ja laatikot. Toinen ryhmä on keskittynyt ateljeen pöydälle nostettuihin vaatimattoman näköisiin kangaskantisia luonnosvihkoihin. Kolmannen ryhmän kohteena on patinoituneet seinät täyttävät maalaukset.

Mööpeli Suvirannassa. Kuva: Mariliis Rebane

Mööpelin salaisuudet selviävät pala palalta. Ilmeisesti Jean Sibeliuksen Ainolasta peräisin olevissa sikarilaatikoista paljastuu pastellivärejä, kyniä ja muuta taitelijan työtarvikkeita. Kaapin päällä on kulho täynnä siveltimiä. Näiden kaikkien esineiden tiedot –määrä, mitä, kuvaus sekä valokuva tallentuvat excel taulukkoon. Ryhmä muistelee naureskelle yhden laatikon ympärilleen pöllyttämää glitteri pilveä – miltähän vuosikymmeneltä se jauhe oli?  Tällainen inventointi edellyttää materiaalien ja esineiden tuntemusta, sillä mööpelin salaisuudet ovat arvoituksellisia. Onko tuossa rovasti Brofeltin muotokuvan piippu? Aina välillä pyydetään talon isäntä Juhani Kolehmainen kertomaan muistoja esineistä.

Samaan aikaan toinen ryhmä kääntelee valkoiset puuvilla hansikkaat kädessä varoivaisesti luonnoslehtiöiden sivuja. Niistä paljastuu piirroksia, joissa on kuvattu henkilöitä – naisia ja miehiä, selvästi tuttuja ja tuntemattomampia. Monella sivulla on tutkielmia hevosista – ehkä Suvirannassa omat hevoset – Riekki ja Pujo tai joku naapurin hevonen? Sivuja selaamalla käy selväksi, että piirtäjällä on ollut huumorintajua – pienet sarjakuvat sekä hauskat kuvat hymyilyttävät inventoijia ja muita ateljeessa olevia.

Samalla ateljeen seiniä peittävien lukuisten muotokuvien ja maalausten inventointi etenee välillä hitaastikin, sillä ajoittain tarvitaan Juhani Kolehmaista tunnistamaan kuvan henkilö. Osa pastellitöistä on luonnoksia lopullista työtä varten. Kun niitä vertaa valmiiseen öljymaalaukseen ei voi olla huomaamatta pieniä muutoksia luonnoksen ja valmiin työn välillä. Molemmat ovat uniikkeja teoksia, yhteistä niillä on vain teema. Pastellivärit sopivat hyvin muotokuvamaalarin repertuaariin, niitä on helppo käyttää luonnosta tehtäessä samalla kun tutustutaan kuvan kohteeseen –kuka hän on? millaisena taitelija näkee hänet? ja millainen muotokuva hänestä muodostuu?

Eero Järnefeltin pastellityöt ja Mööpelin värit tuovatkin konkreettisesti näkyväksi sen työprosessin. Pastelleja Eero käytti ei pelkästään luonnoksiin vaan myös esim. Kolin maiseman kuvaamiseen.

Inventointiryhmä työssään. Kuva: Mariliis Rebane

Tämä innostunut kuhina tuottaa konkreettista tulosta, joka ei suoraan näy museokävijälle. Pidemmän päälle jokainen kertynyt lisätieto antaa kuitenkin uusia näkökulmia ja ideoita museotyöhön.

Seuraa meitä Twitterissä: #MusStudiesHel, #Suviranta

 

Inventory Groups

By: Mariliis Rebane and Joanna Veinio

Oxford dictionary defines the word inventory as: “a complete list of items such as property, goods in stock, or the contents of a building”. Tieteen termipankki’s description specifies that additionally to listing items, inventorying also refers to locating, defining, inspecting and evaluating.

When entering the artist studio in Suviranta, it does not require a lot of imagination to picture how everything was back in the day. The studio is behind the times because it has not been used as a work space for artists since 1985. As a time capsule that is preserved in the same condition it was left by Laura, still encapsulating memories of Eero Järnefelt.

Now three groups of museology students are lifting the dust and inventorying the content of the artists studio. One group is working on a chest of drawers containing tools and other painting supplies. Next group is bent over the table inspecting sketchbooks while the final group is taking measurements from the artworks that fill all walls of the studio.

Taiteilijan työvälineitä Suvirannassa. Kuva: Mariliis Rebane
Inventory group at work in Suviranta. Photo: Mariliis Rebane

The odds and ends kept in the dresser are brought to the daylight one by one. Cigarette boxes contain pastel colours, pencils and various tools. On the top of the chest, a vase is filled with brushes. All of the characteristics – starting from the amounts to the measurements – are saved in excel file to be transferred to the collection management software Muusa later in the process. The group giggles over a dust of glitter that was revealed from one box. What decade is that from? Inventorying requires precise knowledge of the materials and other objects. Some secrets are harder to unseal. Every now and then the group asks Juhani Kolehmainen about their memories related to any specific object.

Documenting sketch books. Photo: Mariliis Rebane
Documenting sketch books. Photo: Mariliis Rebane

Next group has installed a camera on a tripod, and now they are turning the pages of a sketchbookwith white cotton cloves in order to record each page. Camera captures drawings of people – some more familiar than others. On the next page there are images of horses. Are these Suviranta’s horses Riekki and Pujo? Or are they neighbours’? When turning the pages, it becomes apparent that the drawer also had a sense of humour. The group smiles to each other when looking at the images.

Inventorying the numerous portraits and paintings on the walls is much slower at times because recognising the people on the images requires a lot of help from Juhani Kolehmainen. Some pastel images are sketches for bigger works. Still both of them are unique because often the sketch and the painting are very different in nature despite the same theme.

The enthusiastic swarmingof the students produces results that may not be visible to the museum visitor. However, each piece of information about an object may create new significances and bring relevant perspectives to the museum workers. Järvenpää Art Museum’s Collection Curator Tuomas Ravea says that if there is no information about the given object, then the value it has to the museum is very small. Without any knowledge it is harder to exhibit the objects or even use them for research.

During inventory each item is given an inventory number that defines which collection the object belongs to; weather it is an artwork, object or a sketch; and the sequence number. Most essential information also contains the owner of the item, condition, material, measurements and so on. The Finnish Heritage Agency instructions about inventorying are almost 200 pages, therefore a lot more information could be saved.

Follow us in Twitter #MusStudiesHel, #Suviranta