Case Suviranta 8/8

Suviranta in audio!

By: Mariliis Rebane and Joanna Veinio

To celebrate our last blog post: we decided to experiment with recording a podcast.

Feel free to listen! We discuss Suviranta’s garden, women of the Lake Tuusula artist community and end with some thoughts on the future for Suviranta.

First part of the recording is in Finnish and the second part is in English.

There are also other recordings (in Finnish) in Yle Areena about Suviranta:

Suviranta – Järnefeltien rakkaudesta suomalaisuuteen 

Eero Järnefeltin taiteilijakoti Suviranta puutarhoineen nyt kaiken kansan nähtävillä

Many other topics would have deserved their own post. Hopefully some of you are able to learn about these subjects when visiting Suviranta later this year.

Follow us in Twitter #MusStudiesHel, #Suviranta

Case Suviranta 7/8

Exhibition group working in Suviranta. Image: Mariliis Rebane

Taking it online!

By: Mariliis Rebane and Joanna Veinio

For most of the year Suviranta is just a home for it’s current residents, but during summer season it is open for pre-booked tours 3 times a week. For those occasion a home becomes a museum – a home museum. These visits provide a unique experience of the original atmosphere. The exhibition group of the Case Suviranta has been thinking about how to extend the experience beyond this restricted audience. One option is to rely on the images that the visitors sheered on their social media platforms. With their help physical exhibitions gets duplicated online seamlessly.

Museums can also be more mindful about their presence on the internet. 3D models are a great choice for opening up the museum to a wider public and showing spaces that otherwise might be unachievable – like the second floor in Suviranta. These models do not only produce visual information, they are also functional. Interactive models can allow the visitor to engage with the space virtually and return to places over and over again. Amongst others Dimensa has been working with museums and art galleries to form such a 3D model. Gallen-Kallela Museum and Mannerheim Museum are some examples. Virtual tour in the Hallwylska Museet´s Picture Gallery is as also magical as the real visit.

Virtual 3D exhibition, that also produces other information besides a documentation of the space, requires much more resources and a bigger team. Besides 3D animation, it also becomes relevant to think of the knowledge that the exhibition can sheer. Does it have a specific topic like the traditional exhibitions? Developing a separate concept for an online exhibition is more rare in museums.

Planning and executing an exhibition in a museum might take 1-5 years. Online exhibitions are no different. Curators work closely with programmers and some cases even with artists to assure that the form fits the content. During this three month museology course the exhibition group has been researching different options for virtual tours. In addition to 3D exhibitions one possibility has be small scale web-site that provides in-depth knowledge about the key objects of the museum. The strength of the exhibition group of the Case Suviranta is the fact that many students in the group come from elsewhere – they are here as exchange students. The group can bring value by tell the history of Järnefelt from a perspective that is fresh and easily approachable also to the foreign audience.

Follow us in Twitter #MusStudiesHel, #Suviranta

Blogia syntyy. Kuva: Mariliis Rebane

Avoinna koko maailmalle!

Kirjoittajat: Mariliis Rebane ja Joanna Veinio

Valtaosan vuodesta Suviranta toimii yksityiskotina, kesäkaudella siihen on mahdollista tutustua ennakkovarauksella kolmena päivänä viikosta. Tuolloin tila muuntuu kodista museoksi – kotimuseoksi. Vierailun aikana kävijät voivat kokea autenttisen ateljeekodin tunnelman. Yksi museologian projektin ryhmistä on pohtinut, miten laajentaa mahdollisuutta kokemukseen myös heille jotka eivät pääse käymään Suvirannassa? Yksi vaihtoehto on kävijöiden kuvat ja niiden jakaminen sosiaalisen median kanavilla. Vierailijoiden avulla kokemus siirtyy paikasta verkkoon ja se on myös muiden käytettävissä.

Museoilla on monia mahdollisuuksia laajentaa näkyvyyttään verkossa. 3D mallit ovat toimiva tapa tuoda esille uusia näkökulmia ja laajentaa vierailu esim. tiloihin jotka ovat muuten kävijöiden saavuttamattomissa. Suvirannassa nämä tilat sijaitsevat rakennuksen toisessa kerroksessa.

Virtuaalinen museovierailu antaa mahdollisuuden tutustua museotilaan, museoesineisiin ja taiteeseen. Museokäynti voi tapahtua ajasta ja paikasta riippumatta. Yksityiskohtiin voi palata uudelleen. Yhtenä alan toimijoista Dimensa on luonut useiden eri museoiden ja gallerioiden kanssa virtuaalisia 3D museotiloja verkkoon. Nämä esittelyt toimivat sekä tietokoneella että mobiilina ja ovat katsottavissa myös VR laseilla.

Kolmiulotteista museokäyntiä voi halutessaan jalostaa normaalia museokäyntiä monipuolisemmaksi. Se voi toimia omana erillisenä näyttelynä kohteille, joita ei aina esitellä itse museossa. Osa virtuaalisen museonäyttelyn kehittelyä onkin miettiä mitä lisäarvoa uusi media voi tuoda kävijälle? Onko verkossa täysin vastaava näkymä vai jotain ihan muuta?

Monet kulttuuriperintökohteet ovatkin ottaneet käyttöön verkossa katsottavia esittelyitä, mutta erillisen verkkokonseptin kehittäminen on harvinaisempaa. Erityisen hieno on Tukholmassa sijaitsevan Hallwylska museetin tilojen ja kokoelmien esittelyt. Virtuaalinen käynti kuvagalleriassa on kuin olisi paikan päällä. Digitalisaatio antaakin museoille mahdollisuuden esitellä myös sellaisia kohteita, jotka eivät muuten kestäisi näyttelyolosuhteita.

Museonäyttelyn suunnittelu vie aikaa, jopa 1-5 vuotta. Verkkonäyttelyn suunnittelu ei eroa tästä. Onnistuneen näyttelyn tuottaminen edellyttää kuraattorin ja digitaalisen alustan tekijän jatkuvaa vuorovaikutusta. Välillä mukana on myös taitelija. Näin saadaan tuotettua näyttely, joka sopii saumattomasti museon fyysiseen tilaan ja virtuaalisessa näyttelyssä se sopii näyttelyn sisältöön.

Suunnittelua Suvirannassa. Kuva: Mariliis Rebane

Museologian projektimme kolmen kuukauden aikana yksi ryhmistämme on selvittänyt eri vaihtoehtoja joiden avulla Suviranta kokemusta voisi laajentaa verkkoon. 3D näyttelyn lisäksi yksi vaihtoehto on tuottaa verkkosivu, jossa on lisätietoa teoksista ja museosta. Näyttelyitä suunnitteleva ryhmän vahvuus on ulkopuolisen näkemys, heistä useat ovat vaihto-opiskelijoita. He voivat tuoda uuden ja erilaisen näkökulman Suvirantaan ja Eero Järnefeltin taiteeseen.

Seuraa meitä Twitterissä: #MusStudiesHel, #Suviranta

Case Suviranta 6/8

On our first visit to Suviranta, as the guests of Anna-Kaisa and Juhani Kolehmainen, my attention was first captured by the paintings that fill all walls. The impressive collection of artworks has been part of Suviranta’s identity already from the beginning. This is why the tapestry that presents these works becomes visible only once I learn that it is made out of fabric and not paper like most of the tapestry.

Compared to the wallpaper samples Museovirasto has gathered in the Tapettitietokanta, walls in Suviranta are very modest. Only the tapestry of the upstairs bedroom have graphic decorations on them. These motives were painted by Saimi Järnefelt, with the aid of the template made by their husband. The decorations have led art historians to believe that Marsh Marigolds in Eero Järnefelt’s paintings symbolise Suviranta. As the same time, other artist homes of that period did not have any tapestry at all. Instead they were happy to reveal the log walls in a manner that was also appropriate to their Karelian style buildings. Tapestry made out of fabric is not completely unique. In Takila – another villa designed by Usko Nyström around that time – a similar technique is used to cover the walls.

Marsh Marigolds on the wallpaper in the bedroom. Image: Iina Liljendahl

The thesis of conservaton student Iina Liljendahl from Metropolia focus on the Suviranta’s sackcloths tapestry that is still present in the hall, studio and in onebedroomof the building. Three generation have lived in this house since the tapestry was first installed between 1901 and 1910 and their lives have left marks also on the walls. We interviewed conservator Iina about the material studies that they made of the tapestry.

You first took a test sample of the tapestry in order to determine what material the tapestry was made out of. Could you describe the process and the findings?

The goal of the thesis was to determine the material of those tapestries, in order to define the appropriate conservation plan later. I figured that the tapestries could be burlap sackcloth, because the fabric looked rough and fibres seemed thickish when compared to linen for example. To assure that, I took a sample of the fabric from a place that is invisible, and made fibranalysis in the laboratory, in order to compare single fibres to reference samples. My guess was proven accurate and the fibres were burlap.

Fibre sample from the Suviranta hall. Image: Iina Liljendahl

What qualities make this for a resistance material in this kind of use?

Sackcloth was perhaps chosen for the tapestry in Suviranta because it is quite cheep when compared to other fabrics and probably it was easy to acquire when the building was decorated. As such, it has been a good choice because sackcloth is rigid and it does not stretch. When the fabric is too sensitive to stretching, it can cause sacking.

Canvases are sometimes made from burlap. However, the untreated fabric absorbs a lot of the oil and paint. This is why canvases are usually treated. Does the same apply for the tapestry?

It is true that you cannot apply paint straight onto the sackcloth, because the fabric absorbs it therefore the painting will become weak and can break easily. In order to make the fabric tighter and more resilient, it is treated with a thin layer of animal glue or starch glue.

How many different layers of paint are there and were the walls originally the same colour?

Two layers of paint, that are the same colour, can be found from the sackcloth tapestries. The original layer is glue paint and the latest layer is acrylic paint. It is known that the tapestries have been maintained at least once, and it was done precisely in the same colour as the original glue paint.

You also made conservation successions. What procedures would you consider most urgent?

Despite their age, the tapestries are still in a pretty good condition, but they are in the need of a light surface clean for example by removing dust with a hoover or a goat hair brush. The holes that are caused by nails holding the artworks, can be repaired with a painted Japanese paper, since these are so small that they do not have any effect on the structure of the fabric, rather they are an aesthetic issue.

Suvirannan salin säkkikangastapetin sävy. Kuva: Iina Liljendahl
100-kertainen mikroskooppikuva säkkikangastapetista. Kuva: Iina Liljendahl

Jo ensimmäisellä vierailulla Suvirannan ateljeehen jäin miettimään kuinka samanlainen ja erilainen se on verrattuna moniin muihin Tuusulanjärven taitelijakoteihin tai vaikkapa Akseli Gallen-Kallelan Tarvaspäähän.

Pekka Halonen, Ateljeen sisäkuva (yksityiskohta). Kuva: Tuusulan taidemuseo

himpänä on Pekka Halosen Halosenniemen ateljeekodin tunnelma. Molemmissa tiloissa on takka, parvi sekä puulattia – sekä tietysti ikkuna. Suvirannan seinät eivät kuitenkaan ole hirsipinnalla vaan ne ovat huomaamattoman vaaleat ja antavat tilaa seiniä täyttäville maalauksille. Vasta tarkemmalla tarkastelulla huomaan, että niitä peittää tapetti ja vasta sen jälkeen selviääkin, että itse tapetti on alkuperäinen ennen 1910-lukua asennettu säkkikangastapetti.

Tapettia on ateljeen lisäksi salissa ja yläkerran makuuhuoneessa. Tämä harvinainen tapetti on hyvin erilainen, kun perinteisesti Arts and Crafts rakennuksiin liitetyt värikkäät ja näyttävät tapetit. Eroa voi verrata vaikkapa Victoria ja Albert -museo verkkosivulta löytyviin William Morrisin tapetteihin. Sitä unohtaa usein kuinka näinkin arkisella asialla voi olla kiehtova historia. Kiinnostuneille suosittelenkin V&A verkkosivujen lisäksi Museoviraston rakennushistorian osaston Tapettitietokantaa. Sitä selaillessa voi upota menneiden vuosisatojen tunnelmiin!

Onneksi Suvirannan tapetit ovat varsin tuoreen opinnäytetyön aiheena ja niistä on saatavilla paljon mielenkiintoista lisätietoa. Iina Liljendal on tehnyt Metropolia Ammattikorkeakoulun tutkimuksen: Jäljet Suvirannan seinissä – Säkkikangastapettien materiaalitutkimus ja konservointiehdotus. Tutkimus sisältää alkuperäisten säkkikangastapettien materiaalitutkimuksen ja konservointiehdotuksen.  Olikin kiehtovaa kuulla häneltä itseltään vähän lisätietoa tästä huomaamattomasta kulttuuriaarteesta.

Iina- kerro vähän tarkemmin, miten tapetin tunnistaminen tapahtui?

Opinnäytteen tarkoituksena oli siis selvittää näiden säkkikangastapettien materiaali, jotta myöhemmin niille pystyttäisiin tarvittaessa määrittelemään sopivat konservointitavat. Alustavasti olin arvellut, että tapetit voisivat olla juutista valmistettua säkkikangasta, koska kangas vaikutti silmämääräisesti karkealta ja kuteet paksuhkoilta, verrattuna esimerkiksi pellavaan. Asian varmistamiseksi otin kangasnäytteen huomaamattomasta paikasta ja tein laboratoriossa kuituanalyysin, jossa vertasin kankaan yksittäisiä kuituja eri kasvikuitujen referenssinäytteisiin. Arvelut osoittautuivat oikeaksi ja kuidut juuteiksi.

Onko sinulla arvioita siitä, miksi säkkikangas-tapetti on valittu ateljeen seinämateriaaliksi?

Säkkikangas lienee valittu Suvirannan seinämateriaaliksi sen vuoksi että se on melko edullista verrattuna muihin kankaisiin ja varmaankin sitä on ollut helposti saatavilla siihen aikaan, kun rakennuksen sisustamista on alettu pohtimaan. Sinällään hyvä valinta, sillä säkkikankaan juuttikuitu on jäykkää eikä juurikaan veny.  Liiallinen venymisherkkyys tällaisilla seiniin kiinnitetyillä kankailla voi aiheuttaa kankaan ”pussiutumista”.

Säkki- eli juuttikangasta käytetään usein myös maalauspohjana. Ilman käsittelyä se imee runsaasti väriä. Näkyykö tämä sama ilmiö tapetissa?

Suoraan säkkikankaseen ei tosiaan maalia voi sivellä, sillä kangas imee maalin ja maalauksesta tulee heikko ja helposti murtuva. Jotta kankaasta saataisiin tiiviimpi ja läpipääsemättömämpi on perinteisesti kangas käsitelty ennen maalausta esimerkiksi ohuesti eläinliimalla tai tärkkelyspitoisella liisterillä.

Teit tutkimuksessasi maalipintojen poikkileikkauksen. Kuinka monta kerroksia oli ja olivatko seinä alun perin samanvärisiä?

Säkkikangastapeteista löytyi kaksi maalikerrosta, jotka olivat saman sävyisiä. Alkuperäinen maalikerros on liimamaalia ja  toinen, viimeiseksi maalattu, akrylaattimaalia. Tiedetään että tapeteille on ainakin kerran tehty huoltomaalaus ja se on tehty täsmälleen samaan sävyyn kuin alkuperäinen liimamaali.

Otit työssäsi kantaa myös konservointiin. Mitkä toimenpiteet olisi sinusta hyvä tehdä ensimmäisenä?

Säkkikankaat ovat iästään huolimatta melko hyvässä kunnossa mutta kaipaisivat kevyttä pintapuhdistusta esimerkiksi irtopölyn poistamista imurin ja vuohenkarvasiveltimen avulla.  Naulanreiät ja muut pienet vauriot voisi peittää värjätyllä japaninpaperilla, sillä nämä vauriot ovat niin pieniä ettei niillä ole juuri vaikutusta kankaan rakenteeseen, vaan ovat lähinnä esteettinen ongelma.

Case Suviranta 5/8

Taiteilijan työvälineitä Suvirannassa. Kuva: Mariliis Rebane

Inventointiryhmät

Kirjoittajat: Mariliis Rebane ja Joanna Veinio

Inventointi on Tieteen termipankin määritelmää mukaillen kohteiden paikantamista, tarkastamista, määrittelyä, arviointia ja luettelointia.

Kun astuu Suvirannan ateljeehen, tuntuu kuin siirtyisi menneeseen aikaan. Eräällä tapaa näin onkin, sillä Suvirannan käyttö ateljeekotina loppui vuonna 1985. Tila jäikin pitkälti Lauran taiteilijauran jälkeiseen asuun, silti sisältäen muistoja hänen isästään Eero Järnefeltistä.

Ateljee, olomuodoltaan vaatimaton maalaamattomineen lautalattioineen ja säkkikankaalla päällystettyine seinineen, pitää sisällään salaisuuksia. Nyt tässä aikakoneessa on säpinää kun kolme eri ryhmää inventoi ateljeetilassa.

Työn alla on Mööpelin eli iso maalaustarvikkeiden säilyttämiseen tarkoitettu lipaston hyllyt ja laatikot. Toinen ryhmä on keskittynyt ateljeen pöydälle nostettuihin vaatimattoman näköisiin kangaskantisia luonnosvihkoihin. Kolmannen ryhmän kohteena on patinoituneet seinät täyttävät maalaukset.

Mööpeli Suvirannassa. Kuva: Mariliis Rebane

Mööpelin salaisuudet selviävät pala palalta. Ilmeisesti Jean Sibeliuksen Ainolasta peräisin olevissa sikarilaatikoista paljastuu pastellivärejä, kyniä ja muuta taitelijan työtarvikkeita. Kaapin päällä on kulho täynnä siveltimiä. Näiden kaikkien esineiden tiedot –määrä, mitä, kuvaus sekä valokuva tallentuvat excel taulukkoon. Ryhmä muistelee naureskelle yhden laatikon ympärilleen pöllyttämää glitteri pilveä – miltähän vuosikymmeneltä se jauhe oli?  Tällainen inventointi edellyttää materiaalien ja esineiden tuntemusta, sillä mööpelin salaisuudet ovat arvoituksellisia. Onko tuossa rovasti Brofeltin muotokuvan piippu? Aina välillä pyydetään talon isäntä Juhani Kolehmainen kertomaan muistoja esineistä.

Samaan aikaan toinen ryhmä kääntelee valkoiset puuvilla hansikkaat kädessä varoivaisesti luonnoslehtiöiden sivuja. Niistä paljastuu piirroksia, joissa on kuvattu henkilöitä – naisia ja miehiä, selvästi tuttuja ja tuntemattomampia. Monella sivulla on tutkielmia hevosista – ehkä Suvirannassa omat hevoset – Riekki ja Pujo tai joku naapurin hevonen? Sivuja selaamalla käy selväksi, että piirtäjällä on ollut huumorintajua – pienet sarjakuvat sekä hauskat kuvat hymyilyttävät inventoijia ja muita ateljeessa olevia.

Samalla ateljeen seiniä peittävien lukuisten muotokuvien ja maalausten inventointi etenee välillä hitaastikin, sillä ajoittain tarvitaan Juhani Kolehmaista tunnistamaan kuvan henkilö. Osa pastellitöistä on luonnoksia lopullista työtä varten. Kun niitä vertaa valmiiseen öljymaalaukseen ei voi olla huomaamatta pieniä muutoksia luonnoksen ja valmiin työn välillä. Molemmat ovat uniikkeja teoksia, yhteistä niillä on vain teema. Pastellivärit sopivat hyvin muotokuvamaalarin repertuaariin, niitä on helppo käyttää luonnosta tehtäessä samalla kun tutustutaan kuvan kohteeseen –kuka hän on? millaisena taitelija näkee hänet? ja millainen muotokuva hänestä muodostuu?

Eero Järnefeltin pastellityöt ja Mööpelin värit tuovatkin konkreettisesti näkyväksi sen työprosessin. Pastelleja Eero käytti ei pelkästään luonnoksiin vaan myös esim. Kolin maiseman kuvaamiseen.

Inventointiryhmä työssään. Kuva: Mariliis Rebane

Tämä innostunut kuhina tuottaa konkreettista tulosta, joka ei suoraan näy museokävijälle. Pidemmän päälle jokainen kertynyt lisätieto antaa kuitenkin uusia näkökulmia ja ideoita museotyöhön.

Seuraa meitä Twitterissä: #MusStudiesHel, #Suviranta

 

Inventory Groups

By: Mariliis Rebane and Joanna Veinio

Oxford dictionary defines the word inventory as: “a complete list of items such as property, goods in stock, or the contents of a building”. Tieteen termipankki’s description specifies that additionally to listing items, inventorying also refers to locating, defining, inspecting and evaluating.

When entering the artist studio in Suviranta, it does not require a lot of imagination to picture how everything was back in the day. The studio is behind the times because it has not been used as a work space for artists since 1985. As a time capsule that is preserved in the same condition it was left by Laura, still encapsulating memories of Eero Järnefelt.

Now three groups of museology students are lifting the dust and inventorying the content of the artists studio. One group is working on a chest of drawers containing tools and other painting supplies. Next group is bent over the table inspecting sketchbooks while the final group is taking measurements from the artworks that fill all walls of the studio.

Taiteilijan työvälineitä Suvirannassa. Kuva: Mariliis Rebane
Inventory group at work in Suviranta. Photo: Mariliis Rebane

The odds and ends kept in the dresser are brought to the daylight one by one. Cigarette boxes contain pastel colours, pencils and various tools. On the top of the chest, a vase is filled with brushes. All of the characteristics – starting from the amounts to the measurements – are saved in excel file to be transferred to the collection management software Muusa later in the process. The group giggles over a dust of glitter that was revealed from one box. What decade is that from? Inventorying requires precise knowledge of the materials and other objects. Some secrets are harder to unseal. Every now and then the group asks Juhani Kolehmainen about their memories related to any specific object.

Documenting sketch books. Photo: Mariliis Rebane
Documenting sketch books. Photo: Mariliis Rebane

Next group has installed a camera on a tripod, and now they are turning the pages of a sketchbookwith white cotton cloves in order to record each page. Camera captures drawings of people – some more familiar than others. On the next page there are images of horses. Are these Suviranta’s horses Riekki and Pujo? Or are they neighbours’? When turning the pages, it becomes apparent that the drawer also had a sense of humour. The group smiles to each other when looking at the images.

Inventorying the numerous portraits and paintings on the walls is much slower at times because recognising the people on the images requires a lot of help from Juhani Kolehmainen. Some pastel images are sketches for bigger works. Still both of them are unique because often the sketch and the painting are very different in nature despite the same theme.

The enthusiastic swarmingof the students produces results that may not be visible to the museum visitor. However, each piece of information about an object may create new significances and bring relevant perspectives to the museum workers. Järvenpää Art Museum’s Collection Curator Tuomas Ravea says that if there is no information about the given object, then the value it has to the museum is very small. Without any knowledge it is harder to exhibit the objects or even use them for research.

During inventory each item is given an inventory number that defines which collection the object belongs to; weather it is an artwork, object or a sketch; and the sequence number. Most essential information also contains the owner of the item, condition, material, measurements and so on. The Finnish Heritage Agency instructions about inventorying are almost 200 pages, therefore a lot more information could be saved.

Follow us in Twitter #MusStudiesHel, #Suviranta

Case Suviranta 4/8

 

Welcome to Järvenpää Art Museum. Photo: Mariliis Rebane

Rain streaks and rainbows

By Mariliis Rebane and Joanna Veinio

This Friday on 1st of March Järvenpää Art Museum opens an exhibition of skies, weather conditions and meteorology in the artworks of the so called Golden Age of Finnish Art. Among others the exhibition showcases works by Albert Edelfelt, Fanny Churberg, Pekka Halonen, Eero Järnefelt and Venny Soldan-Brofeldt.

The landscape paintings of this time period are often observed through the lens of nationalism. For example during his trips to Koli over the period of 40 years Eero Järnefelt painted more than 100 paintings of this location. These works are often situated at the top of the mountain. With a pine trunk on the foreground and the rest of the Finland depicted with almost cartographic precision on the background, the paintings reveal that this is “our” land. That way the artworks gave concrete manifestation to the abstract idea of the nation.

Järnefelt was very experienced in painting the skies. Eero’s uncle Mikhail Clodtvon Jürgensburg, who is a well known Russian painter and a professor at the St. Petrsburg Academy of Arts was specialised in this genre. Järnefelt learned the skill from him when studying in St Petrsburg.

Eero Järnefelt, Clouds, late 19th century, oil on canvas, 20 x 35 cm, Järvenpää Art Museum

Even though the paintings of Järnefelt belong to the epoch of realism, he’s landscapes were not completely true to the nature. His skies were filled with metaphoric meanings and they became the scenery for the soul. Cloudy day as a symbol of the mood tells about the tradition of symbolism. Studying nature became a study of the inner atmosphere. Järnefelt has said that: “landscapes can depict humanistic thoughts, moods, truths, joy, desperation and anger”. These paintings can express feelings that otherwise are difficult to verbalise. That way the paintings also became a comparison of the characteristics that the nation and its people possessed.

How do we look at these paintings during the age, when climate change might tinge our interpretations of nature? Ville Lukkarinen writes that the attitude towards landscapes depends on the leading ideology of the moment. Do then paintings of skies, snow or lakes bring to mind a time when the nature was still untouched by the human activity?

It is true that at the turn of the century the painters were traveling to remote destinations in order to find untouched nature. At the time Finland was considered one of the rare locations in Europe were such wonder could still exist. However, the artists desire to depict natural settings was motivated by their concerns over the forest industry and aggressive saw-milling that had become the leading source of economic profit in Finland. A closer study of the paintings reveals that many of the works were actually located close to civilisation. The paintings just created the romantic illusion of the wild nature. “Harmonious and untouched nature” has been a problematic concept already then. In fact the nature has always been affected by human activity. Therefore nature and civilisation cannot be opposed to one another.

The exhibition “Sadejuovia ja pilvisäteitä”  in Järvenpää Art Museum brings new angles to the way we can interpret landscape paintings. The meteorologist Seija Paasonen is focused on what type of clouds are on the sky, the time of the day, where does the wind blow, and the temperature. All of these details give an even richer reading that can become a starting point for the story that the paintings tell. When we listen, can the paintings make us more sensitive to the extreme weather conditions of today? Can these works make us think about preserving the nature not as a separate entity but as part of our own living conditions?

Sources: Ville Lukkarinen, Annika Waenerberg: Suomi-kuvasta mielenmaisemaan, 2004, SKS.

https://annelinkirjoissa.wordpress.com/2018/06/22/seija-paasonen-taiteilijoiden-taivaat-meteorologin-silmin/

Näyttelyä rakennetaan Järvenpään taidemuseossa

Sadejuovia ja pilvisäteitä

Kirjoittajat Mariliis Rebane and Joanna Veinio

Perjantaina Maaliskuun 1 päivänä avautuu Järvenpään taidemuseossa näyttely, jonka kuvissa näkyvät taivas, sääilmiöt sekä meteorologia. Mukana on monia kultakauden taitelijoita: Albert Edelfelt, Fanny Churberg, Pekka Halonen, Eero Järnefelt ja Venny Soldan-Brofeldt.

Maisemamaalauksia pidetään usein helpoimmin lähestyttävimpänä taiteenlajina. Teema muuttuu haastavaksi, kun siihen liittää merkityksiä kuvan pintatason rinnalle. Yhtäkkiä tuulessa taipuvat puut ja pelto ovatkin symboli jollekin muulle. Kultakauden taide yhdistetään usein kansalliseen heräämiseen. Teoksia onkin mahdollista tarkastella kansallisen kuvan synnyttämisen silmälasien läpi. Ville Lukkarinen kirjoittaakin, että ”maisemakuvasto osoittautui yhdeksi tehokkaimmista suomalaisuuden rakentajista”.

Suvirannan isäntä Eero Järnefelt maalasi Kolin maisemaa yli 40 vuoden ajan, teoksia syntyi noiden vuosien aikana jopa sata. Hänen Koli -aiheiset teoksensa on usein sijoitettu siten, että maisemaa katsotaan ylhäältä. Maisemassa etualalla on usein mänty ja taustalla aukeaa näkymä koskemattomaan luontoon. Ne kuvaavat ”meidän” maatamme.  Samalla erämaa ja etäinen horisontti saavat myös metaforisia merkityksiä: äärettömyys, vapaus ja utopia. Järnefeltin maisemat eivät siis ole todellisen luonnon maiseman realistisia kuvauksia.

Eero Järnefeltiä pidetäänkin yhtenä taitavimmista ”pilvimaalareista”. Erilaisia pilvimaalauksia onkin runsaasti. Ehkä kiinnostus teemaan selittyy myös tunnetun venäläisen taitelijan, Eeron enon Mikhail Clodtvon Jürgensburg, vaikutuksella? Hän toimi myös Eeron opettajana Pietarin Keisarillisessa taideakatemiassa ja oli tunnettu realistisena maisemamaalarina. Myös pilvikuvasto on symbolisessa merkityksessä. Maiseman tutkiminen ja maalaaminen ovatkin todellisen maiseman kuvaamisen sijaan kuvaksia sielun maisemaan.  Ne kuvaavat tunteita joita on muuten vaikea kuvata.

Miten nämä kuvat on katsottavissa nykyajassa, jota leimaa huoli muuttuvat ilmastosta? Ville Lukkarisen mukaan maisemamaalauksen tulkintamme on sidoksissa vallalla oleviin ideologioihin. Mitä ajatuksia kultakauden maisemat tuovat mieleemme? Mitä tulkintoja liitämme lumipeitteinen maisemaan ja pilviseen taivaaseen? Näemmekö me niissä ”viattomuuden” ajan, ennen ympäristöongelmia? Kansallisromanttinen näkökulma muutti suhdettamme luontoon ja sen arvoihin. Luonto sopi osaksi kansamme tarinaa ja sen merkitytä korosti 1880 esille noussut ajatus luonnonsuojelusta.  Kultakauden taideteokset esittävät maiseman autiona ja vapaana ihmisen toiminnasta, mutta todellisuudessa useat niistä on maalattu kaikkea muuta kuin ”erämaassa”. 

Järvenpään taidemuseon näyttelyssä maiseman katsomiseen avautuu uusi näkökulma. Niitä voi tarkastella sään ilmiöiden kautta. Näyttely pohjaa meteorologi Seija Paasosen keväällä 2018 julkaistuun kirjaan Taitelijoiden taivaat meteorologin silmin

Lähteenä: Ville Lukkarinen, Annika Waenerberg: Suomi-kuvasta mielenmaisemaan, 2004, SKS.

Näyttelyä rakennetaan Järvenpään taidemuseossa

Seuraa meitä Twitterissä: @MusStudiesHel ja #Suviranta

Case Suviranta 3/8

Who is related to whom?

Text by: Mariliis Rebane ja Joanna Veinio

A recent article in Helsinki Sanomat culture section (published on 13.2.2019) about the discovery of a new piano composition by Armas Järnefelt, reminds how difficult it is sometimes to connect people with the same name to each other. Are they related and how? Does Armas have anything to do with Suviranta? How about Tuusulajärvi artist community?

Piano in Suviranta. Photo: Mariliis Rebane

Alexander and Elisabeth (maiden name: Clodt von Jürgensburg) Järnefelt had nine children – Armas, Eero and Aino amongst them. Two of them are connected to Suviranta and Ainola: houses that are situated close to one another. Aino is Ainola’s Aino. The wife of Jean Sibelius.

And what is the role of Ahola? It is known as a home of Venny Soldan-Brofelt ja Juhani Aho. The writer Juhani Aho had a sociable personality that gathered others around him also after coming to Tuusulajärvi. Juhani and Venny moved here in 1897. Suviranta was ready in 1901 and Ainola in 1904. But what is the connection between the photographer I.K. Inha and Suviranta? He is the brother of Usko Nyström, who designed the building. This breathtaking amount of names can still be expanded with Swan’s, since the wife of Eero Järnefelt was Saimi Swan, the sister of Anni.

More than hundred years ago this network of friends and relatives gave birth to a unique artist community that was inspired by the national romanticism and played a significant role in creating the “the story of Finnishness”. The expressions of these artists, writers and composers still characterises what most of us consider unique to Finland.

Behind a group of men, there were also strong women. Amongst them, Venny was the only one who continued to earn living as an artist, while also Aino, Saimi and Maija (Halonen) were trained in arts before marrying and committing to family life. Were these women together with their children in-fact the real soul of the artist community? Even newspapers were writing about the dance parties held in the studio of Eero Järnefelt, where mostly women and children played the musical instruments. The same piano that the daughter of Jean Sibelius once played is still in the studio today.

Students with Benjamin Filene in Suviranta drawing room. Photo: Mariliis Rebane

Some of the children and grand-children that were brought up in this surrounding also continued the profession of an artist themselves. In addition to being the home of Eero Järnefelt, Suviranta has also been a studio-home for his daughter Laura Järnefelt. During our museology course also her works are inventoried next to the works of her father Eero.

Inventory students at work in Suviranta atelier. Photo: Mariliis Rebane

Kuka on kuka –sukulaisuuden sekamelska

Kirjoittajat: Mariliis Rebane ja Joanna Veinio

Lukiessani Helsingin Sanoman kulttuuriosaston 13.2.2019 juttua Armas Järnefeltin unohtuneen pianoteoksen löytymisestä, mieleeni tuli, kuinka vaikea joskus on hahmottaa kuinka saman nimiset henkilöt liittyvät toisiinsa. Ovatko he sukua ja mitä kautta? Miten Armas liittyy Suvirantaan? ja Tuusulanjärven taitelijayhteisöön?

Alexander ja Elisabeth (synt. Clodt von Jürgensburg) Järnefeltin yhdeksän lapsen joukosta löytyvät Armas sekä Eero sekä Aino. Heistä kaksi jälkimmäistä liittyvät Suvirantaa sekä Ainolaan, lähellä tosiaan sijaitsevaan taloon. Aino on siis Ainolan Aino! Jean Sibeliuksen vaimo.

Entä mikä on Aholan rooli? Se tunnetaan Venny Soldan-Brofeltin ja Juhani Ahon kotina. Juhani Aho saattaa olla syypää tähän kulttuurikeskittymään, sillä hän tuntui kokoavan ja houkuttelevan ympärilleen muita.

Aholaan (silloin Vårbacka) Juhani ja Venny muuttivat vuonna 1897. Suviranta valmistui vuonna 1901 ja Ainola 1904. Mutta miten liittyy valokuvaaja I.K. Inha Suvirantaan? Hän on talon suunnitelleen arkkitehdin Usko Nyströmin veli. Tähän jo hengästyttävään nimien rykelmään liittyvät myös Swanit, sillä Eero Järnefeltin vaimo on Saimi Swan, Annin sisar.

Runsas satavuotta sitten tämä sukulaisuuden ja ystävyyden verkosto synnytti aivan omanlaisensa kansallisromanttisen taitelijayhteisön, joka oli merkittävässä roolissa luotaessa ”suomalaisuuden tarinaa”. Nämä kuvataiteilijat, kirjailijat ja säveltäjät loivat sen mitä useat meistä pitävät suomalaisuutena. HS Artikkelissa mainitaankin juhlat joita järjestettiin Suvirannassakin ilmeisesti useitakin.

Miesten taustalla on myös joukko naisia. Riitta Konttinen kirjoittaakin, että ”yhteisön naiset olivat sen syntymisen, sen kodeissaan kehittyneen elämäntavan […] harjoitetun taiteen kannalta keskeisiä”. Näistä naisista ainoastaan Vennylle taide oli ansiotyötä ja muuta muut –Aino, Saimi ja Maija (Halonen) olivat kukin taideammattilaisia ennen naimisiin menoaan. Loivatko itseasiassa nämä naiset yhteisön yhdessä lasten kanssa? Heidän lapsensa ja lapsenlapsensa kasvoivat taitelijayhteisössä ja osasta heistä tuli myös taitelijoita.

Suviranta onkin Eero Järnefeltin rinnalla myös Laura Järnfeltin ateljeekoti. Museologian projektin aikana myös hänen teoksiaan inventoidaan ja ne saavat sijansa isä Eeron teosten rinnalla.

Tekstin lähteenä käytetty myös Riitta Konttisen teosta Onnellista asua maalla – Tuusulanjärven taitelijayhteisö. 2013. Siltala-kustannus.

PS. Huomasithan Helsingin Sanomien jutun 24.2.2019 Suvirannasta.

Seuraa meitä Twitterissä: @MusStudiesHel ja #Suviranta

 

 

 

Case Suviranta 2/8

 

Inventaarioryhmä työssään 11.2.2019. Kuva: Mariliis Rebane

Suviranta ei uinu talviunessa

Kirjoittajat: Mariliis Rebane ja Joanna Veinio

Suvirannan taitelijahuvila, Eero ja Saimi Järnefeltin ateljeekoti on jälleen avoinna ennakkovarauksella kesäkaudella 2019.  Mutta mitä taitelijakodissa tapahtuu talvella? Päinvastoin kun voisi olettaa ei siellä uinuta talviunessa vaan kevättalven 2019 aikana Helsingin yliopiston museologian opiskelijat valmistelevat erilaisia projekteja kevättä ja kesää varten. Tulevina viikkoina esittelemme blogissa eri näkökulmista Museum Project Management jakson opiskelijoiden projekteja – kerromme mitä tapahtuu talvisessa Suvirannassa.

Kaukana on vielä kesä ja lumi peittää rakennuksen katon ja sitä ympäröivän englantilastyyliseen puutarhaan. Taustalla voi kuvitella siintävän Tuusulanjärven. Sisällä kuitenkin tapahtuu, kun eri teemoihin painottuvat opiskelijaryhmät ovat talossa Anna-Kaisa ja Juhani Kolehmainen vieraina. Opiskelijat ovat siirtyneet luentosalista Järvenpään Ainolaan autenttiseen kohteeseen.

Luonnoskansioissa on vielä paljon tutkimatonta tietoa. Kuva: Mariliis Rebane

Noin parinkymmenen opiskelijan ryhmä tekee kevään 2019 aikana useita erillisiä projekteja Järvenpään taidemuseolle. Osa näistä jää kävijöiltä huomaamatta, sillä tekeillä on peruskartoitusta näkyvien projektien rinnalla.

Kävijältä jää näkymättömiin kolmen inventaarioryhmän työ. He keskittyvät inventoimaan ateljeessa, sillä kaupunki osti irtaimistoa itse rakennuksen ja puutarhan lisäksi. Tekeillä on myös rakennuksen merkitysanalyysi.

Tulevaisuuden museokävijälle näkyviä projekteja ovat kahden ryhmän suunnittelussa olevat tulevat näyttelyt mm. Pop-Up näyttelyä. Yksi ryhmä miettii tapoja yleisötyöhön. Myös Suvirannan brändiä kehitetään yhteistyössä kaupungin ja museon kanssa.

Tulevina viikkoina tiedossa on siis paljon mielenkiintoisia näkökulmia Suvirantaan sekä museotyöhön.

Museum Project Management jakso on osa museologian opintoja ja tänä kevään kurssilla tehdään yhteistyöprojekti rvenpään taidemuseon kanssa. Opiskelijoilla on uniikki mahdollisuus päästä mukaan, kun vuosi sitten ostettu Suviranta vähitellen muuntuu ja sen merkitys Tuusulan taiteiljayhteisölle muuttuu näkyväksi.

Chess table in Suviranta made by Eero. Photo: Mariliis Rebane

Suviranta Doesn’t Sleep in Winter

Kirjoittajat: Mariliis Rebane ja Joanna Veinio

Artist villa Suviranta, a former home of Eero and Saimi Järnefelt, is open for pre-booked tours also during the summer-season of 2019. But what happens in the home when it is covered by thick snow during the winter? Contrary to what one might expect, Suviranta does not sleep. Instead Helsinki University’s museology students are visiting Anna-Kaisa and Juhani Kolehmainen and preparing different projects for the upcoming seasons. During the next weeks we will present the Museum Project Management course from various perspectives – and let you know what happens in Suviranta during the winter months.

A group of few dozen students are working on different projects: Some are inventorying the artist studio, because Järvenpää city also obtained some of the belongings in addition to the house and the garden. Others are doing the significance analyses of the building itself. Two groups are planning future exhibitions. One is thinking about audience engagement. Yet another group is concerned with the future branding of the Suviranta. In the following weeks, we will take a closer look at each project.

Museum Project Management course is part of museology studies and it is organised in collaboration with Järvenpää Art Museum. Students have a unique possibility to take action, when Suviranta is gradually shifting it’s form and becoming an even more significant part of Tuusula artist community.

Follow us in Twitter: @MusStudiesHel and #Suviranta

Case Suviranta 1/8

Kuva: Järvenpään kaupunki

Case Suviranta alkaa – Taiteilija Eero Järnefeltin ateljeekoti museologian kurssikohteena

Kirjoittajat: Mariliis Rebane ja Joanna Veinio

Suviranta on osa Tuusulanjärven taitelijayhteisöä, jota voi pitää Suomessa täysin uniikkina ilmentymänä 1800-luvun lopun nationalismin vaikutuksesta taiteessa. Nykypäivänä Tuusulan järven rannalla on useita kotimuseoita, joiden joukkoon nyt Suvirantakin liittyy yhä tiiviimmin.

Suvirannan on suunnitellut arkkitehti Usko Nyström, mutta taiteilija Eero Järnefelt osallistui myös itse rakennuksen suunnitteluun. Ajan hengen mukaisesti Eero Järnefelt oli monitaitaja. Taitelija teki kotiinsa itse useita huonekaluja kuten esim. ateljeessa olevan shakkipöydän.

Kaksikerroksinen, hirsirakenteinen Suviranta on rakennettu järvenrantatontille. Kelta-vihreä julkisivu, jossa näkyy vaikutteita englantilaisesta maaseutukartanoista sekä Arts and Crafts –liikkeestä leimaavat tätä puujugend rakennusta. Kyse on taitelijahuvilasta, jonka rehevää englantilaistyylistä puutarhaa peittää näin talvella lumi. Rakennus, sen interiööri ja myös puutarha esiintyykin useissa taitelijan teoksissa, se on selvästi ollut hänelle rakas. Tämä 1900-luvun alkupuolen tunnelman voi nykyäänkin tuntea talon sisällä.

Rakennusta alettiin rakentaa vuonna 1900 ja perhe pääsi muuttamaan keskinäiseen taloon kesällä 1901. Eero ja Saimi Järnefeltin ateljeekoti on ollut suvun kotina jo yli sata vuotta. Tänä päinäkin se vielä jatkaa kotina Eero Järnefeltin tyttärenpojan Juhani Kolehmaisen ja hänen vaimonsa Anna-Kaisan käytössä. He ovat jo vuosien ajan mahdollistaneet ryhmien vierailut Suvirantaan, mutta nyt kaupungin taidemuseo on ottamassa pieniä uusia askelia kohti sitä, että rakennus muuntuu vähitellen museoksi.

Tämän yli 100-vuotiaan rakennuksen historiassa on alkamassa uusi aikakausi sillä vuosi sitten tammikuussa 2018 rvenpään kaupunki osti Suvirannan rakennuksen sekä osan irtaimistosta. Kuten jo aiempinakin vuosina myös viime kesänä rakennus ja sen puutarha olivat avoinna ryhmille. Tulevan kesän toimintaan haetaan uusia aluevaltauksia ja ideoita yhdessä Helsingin yliopiston museologianMuseum Project Management jakson opiskelijoiden kanssa.

Lähteenä tekstissä myös julkaisut:

Suviranta – Eero ja Saimi Järnefeltin ateljeekoti. Leena Lindqvist, Iina Koskinen, Julia Donner, Juhani Kolehmainen 2017. (toim. Liisa Steffa).

Tarinoita Tuusulanjärven rannalta – Suvirannan isännän Juhani Kolehmaisen kertomuksia ja esitelmiä Taiteilijayhteisöstä /  Kirjoittaja Juhani Kolehmainen 2015. (toim. Tarja Vuokkovaara).

First Visit to Suviranta. Photo: NR

Case Suviranta – Artist Eero Järnefelt’s former atelier home as a scene for a museology course

By Mariliis Rebane and Joanna Veinio

Suviranta is a former home of Finnish artist Eero Järnefelt and it is situated on the shore of lake Tuusulanjärvi, about 35 km north from Helsinki. Built in 1901 the house has been a significant part of the artist community that settled in the region at the end of the 19th century. With inhabitants such as Juhani Aho, Venny Soldan-Brofeldt, Jean Sibelius, Pekka Halonen as well as many others, Tuusulanjärvi become a central location within the process of building the national identity of Finland. Today the area is known for it’s many house museums and Suviranta is in the process of becoming one of them.

The building of Suviranta is designed by the architect Usko Nyström, but the artist that lived here – Eero Järnefelt – was involved in planning of the house. In the spirit of the Arts and Crafts movement, he also built furniture for their new home. These interior details continue keeping alive the atmosphere of the early 20th century.

During this winter the building, that takes after the example of the English country estate, as well as the large garden, are covered by thick snow. The house, garden and the family, that has been living here, is recognisable to those that know the works of Järnefelt. These paintings become the testament to how dear this place was for the artist.

Suviranta has been in the hands of the family for over 100 years now. Today it continues being a home for Eero Järnefelt’s grandson Juhani Kolehmainen and his wife Anna-Kaisa.

Now the building embarks on a new chapter since in January 2018 the city of Järvenpää became the new owner of the house. As previously, the building and it’s garden continues to welcome visitors also during the upcoming summer. Järvenpää Art Museum, that Suviranta is now part of, is working together with Helsinki University museology students in the frames of the course Museum Project Management to set the building onto it’s new path of becoming an island in the archipelago of Tuusulanjärvi house museums.

Follow us in Twitter: @MusStudiesHel and #Suviranta

Guest lecturers at Helsinki Museum Studies in November – All are warmly welcome!

 

 

Dr Sjoerd van der Linde (Studio Louter)

Tailored storytelling: how to emotionally engage visitors to museums and archaeological sites 

Venue: Wednesday 21 November at 10:15 am, at “Arla Pro” (Unioninkatu 38, F115)

 

Dr Damien Huffer (University of Stockholm)

Ethical Collecting

Venue: Wednesday 21 November at 2:15 pm, university main building, (Fabianinkatu 33, XIII)

 

Museum Studies in Helsinki is welcoming two lecturers to join us for an interdisciplinary discourse. It is one of our goals to increase co-operation with different faculties and institutions, teaching museology through the implementation of multiple perspectives. Both academic, research-based knowledge and purely practical know-how are needed. We are glad to offer our students lectures by visitors from other universities. This will undoubtedly widen their scope and bring our universities closer to one another, potentially creating exchange partnerships. Thank you, lecturers for finding time to visit us.

Teaching exchange in Amsterdam 7.–12.10.2018

Port of Amsterdam, 1538. Photo: NR

By Nina Robbins

Heritage Studies in Amsterdam is a vibrant study program, both at the University of Amsterdam and at Reinwardt Academy. In class, students engage themselves in conversation and ask relevant questions. My week as an Erasmus exchange teacher involved lectures concerning value discussions in museums. I had a chance to talk about values on a more theoretical level, and to conduct a hands-on value workshop with different master’s level heritage studies students. Both of the classes showed me that students concern themselves with very much the same issues as those here in Helsinki. The importance of learning to give a voice to heritologically significant issues will be a skill that is more and more needed in the heritage and museum sectors. It was inspiring to realize that Finnish students going to Amsterdam to study, and Dutch students coming here are able to join the mutual value discourse without any great difficulties, and I believe this will be so with all of our courses. One could say that our values are aligned.

In addition to my teaching I found some time to visit several museums and other museological locations, seeing a lot of different options for displaying art works and cultural historical objects, from plexiglass handbags to archaeological findings. Often you will find the most interesting objects in the oddest of places.

Archaeological findings in the Rokin metro station escalator in Amsterdam. Photo: NR

All in all, it seems that all of us working in the heritage field have a common concern, i.e. how to provide the best possible methods for passing on knowledge to our students and eventually to the general public. It is very much about being a mediator and passing on networks of values. In my teaching I talked about history and hands-on experiences that have been shared among museum professionals since the 18thcentury, discussing how to balance that legacy and knowhow with contemporary realities. For example, looking at Leonardo da Vinci’s drawings in a contemporary exhibition organized in the oldest museum in the Netherlands was a time-stopping moment. We are the professionals who get to choose and assign value to such items, and we are the professionals who get to be mediators, passing on the importance of these items to future generations.

Wybrand Hendriks, Teylers museum of art and science, 1810, Haarlem. Photo: Teylers Museum
Teylers museum of art and science, 2018, Haarlem. Photo: NR

It is empowering to acknowledge that we are not alone in our endeavors. There are museum professionals who find it their life’s work to protect and safeguard the idea of museums and collections. I would like to thank the students in Amsterdam for making my teaching week a memorable and fulfilling one; it was a good start for future co-operation between our heritage institutions.

As a discipline with relatively few practitioners, we certainly benefit from collaboration beyond our own borders.