Blogini on herättänyt paljon keskustelua ja muuta toimintaa erilaisilla sosiaalisen median foorumeilla. Se kertoo asian tärkeydestä. Koska yhdessä blogissa ei voi asioita taustoittaa riittävästi, syntyy helposti vääriä mielikuvia. Sen vuoksi jatkan omalta osaltani keskustelua uudella blogilla.
Monet blogini lukijat ovat ymmärtäneet asian niin, että sysäämällä syytä päättäjien ja opiskelijoiden niskoille tiedekunta yrittää pestä kätensä koko asiasta. Tästä nimenomaan EI OLE kysymys. Päinvastoin olemme tarttumassa tähän asiaan entistä määrätietoisemmin. Katsotaan ensin, mitä on tapahtunut lähimenneisyydessä.
Noin 15 vuotta sitten teimme silloisella slavistiikan ja baltologian laitoksella yhdessä opiskelijoiden kanssa opiskelun ja opetuksen pelisäännöt. Niissä määriteltiin muun muassa opiskelijan ja opettajien vastuita pienissä mutta tärkeissä arjen kysymyksissä: miten paljon saa olla poissa oppitunneilta, kuinka nopeasti opettajan tulee vastata opiskelijoilta saatuun sähköpostiin jne. Useat muutkin laitokset ovat ottaneet käyttöön vastaavia sopimuksia.
Yliopisto on jo vuosikausia pitänyt yllä erityistä etappirekisteriä, joka haravoi hitaasta etenevät opiskelijat. Heille lähetetään henkilökohtainen kirje ja tarjotaan tukiohjausta. Opinto-ohjaukseen on muutenkin kehitetty kokonaan uudenlainen väline, kun nykyään ohjausta eivät anna vain hallinnossa työskentelevät vaan myös opettajat. Valtiovalta on asteittain kiristänyt opintorahan määräytymisperusteita.
Kaikesta tästä huolimatta elinkeinoelämä ja usein myös päättäjät moittivat yliopistoja tehottomuudesta. Moitteiden tueksi he esittävät kylmiä tosiasioita. Opintoajat ovat kymmenessä vuodessa jopa hieman kasvaneet. Vuosittaisten opintopistekertymien vähyys hämmästyttää tai suorastaan kauhistuttaa. Tästä syntyy mielikuva siitä, että yliopistot selviytyvät huonosti keskeisestä tehtävästään, korkeatasoisen koulutuksen antamisesta. Voimme tietysti ajatella, että autonomisten yliopistojen ei tarvitse välittää näistä marinoista tai että koko ajatus viidessä vuodessa tehtävästä tutkinnosta on typerä. Mutta koska nämä autonomiset yliopistot saavat kaikki koulutukseen kohdistetut määrärahansa valtiolta, ne eivät voi olla kuuroja sille, mitä maksaja haluaa vastineeksi rahoilleen.
Viimeisin väline tilanteen korjaamiseksi on ministeriön käyttämä rahanjakomalli, jossa uusina elementteinä ovat opiskelijoilta saatava palaute ja 55 opintopistettä vuodessa suorittaneiden opiskelijoiden määrä. Opiskelijapalaute on mielekäs laadun mittari, kunhan se saadaan järkevästi ja kattavasti kerättyä. Sen sijaan se, että opintopistekertymää joudutaan käyttämään laadun indikaattorina, osoittaa suomalaisen järjestelmän outouden. Sen, että opiskelija suorittaa opintojansa määrätahdissa eli tekee sen minkä hänen pitäisikin tehdä, pitäisi olla normisuoritus eikä merkki annettavan koulutuksen laadusta.
Helsingin yliopisto pyrkii määrätietoisesti kohentamaan asemaansa maailman parhaiden tiedeyliopistojen joukossa. Haluamme myös, että suomalainen yhteiskunta ja elinkeinoelämä voi luottaa siihen, että meiltä valmistuneet opiskelijat ovat saaneet parhaan mahdollisen koulutuksen, jolla pärjää nopeasti kehittyvässä maailmassa. Emme voi saavuttaa näitä tavoitteita, jos aikamme ja energiamme menee erilaisten perusasioiden kanssa näpertelyyn: miten saada opiskelijat vastaamaan palautteeseen, miten varmistua että opiskelijat suorittavat seminaarin loppuun. Näiden asioiden tulisi olla itsestäänselvyyksiä. Huomio pitäisi keskittää siihen, vastaako opetus yhteiskunnan ja opiskelijoiden tarpeita ja käytetäänkö opetuksessa sellaisia metodeja, että opiskelijat todella oppivat niitä asioita joita heidän tulisi oppia.
Uutena dekaanina olen käynnistänyt kehittämisprosessin, joka tarkoituksena on varmistaa antamamme koulutuksen ajantasaisuus. Ensimmäisessä vaiheessa tarkastelemme tiedekunnan tutkintojen ja opetuksen suhdetta yhteiskunnan ja opiskelijoiden odotuksiin. Resepti on yksinkertainen: jos havaitsemme puutteita, mietimme, miten tilannetta voisi parantaa. Kun saimme ensimmäiset tulokset kandipalautteesta, keskustelimme laitosjohtajien kanssa, miten ohjausta voitaisiin kehittää.
Emme ole tässä asiassa yksin. Yliopiston uusi hallitus on samalla asialla. Heti ensimmäisessä kokouksessaan se aloitti pohdinnat siitä, miten varmistaa opintojen sujuva eteneminen ja tutkintojen korkea laatu.
Etenemme määrätietoisesti mutta emme hosuen. Ensi kuussa asia on esillä tiedekuntaneuvostossa. Sitten pohdimme yhdessä, miltä asiat näyttävät laitosten, oppiaineiden ja oppiaineryhmien näkökulmasta. Toivotan kaikki mukaan yhteisiin talkoisiin. Pohdinnassa on erilaisia tasoja. Tavoitteiden ohella meidän tulee ratkaista myös käytännön kysymyksiä. Pari esimerkkiä. Opiskelijoiden kanssa haluaisimme pohtia, miten opiskelijat saisi tulemaan ajoissa opintojen ohjaukseen, pakolla vai pyytämällä ja miten saisimme ilman vippaskonsteja kaikki opiskelijat antamaan palautteen. Opettajien kanssa meidän tulisi yhdessä miettiä, tulisiko erilaisia aktivoivia opetusmenetelmiä käyttää entistä laajemmin. Laitosten kanssa on tarkasteltava, onko opintojen ohjaus hoidettu ammattimaisesti ja tuetaanko opiskelutaitojen kehittymistä riittävästi.