Otsikko on vähän harhaanjohtava, kuten otsikoilla on tapana olla. Tutkimus- ja innovaationeuvoston (TIN) roolin ei kuulu ottaa kantaa tällaisiin asioihin, vaan se linjaa suomalaista tiede- ja innovaatiopolitiikkaa. Kuitenkin hiljattain pidetyssä ideariihessä viisauskin tuli määritellyksi.

Ideariihtä, vai oliko se ideointipalaveri, veti kaksi fasilitaattoria, kuten keskustelun johdattelijoita on tapana nykyään kutsua. Heidän tehtävänään oli ohjata TIN:n jäseniä löytämään ja paljastamaan sisäinen viisautensa pohdittaessa tiedepolitiikan suuntaa. Lämmittelytehtävänä he pyysivät meitä pohtimaan lounaspöydässä, mitä viisaus on. Koska paikalla ei ollut yhtään filosofia, saimme kuulla kaksi selkeää määritelmää, jotka saivat laajaa kannatusta läsnäolijoilta.

Ensimmäisen määritelmän muiden arvioitavaksi heitti Tampereen yliopiston rehtori Kaija Holli. Hän vertasi viisautta älykkyyteen: älykäs ihminen osaa ratkaista esiin tulevat ongelmat, viisas ei joudu ongelmiin. Nokkelaa – ja totta.

Voisiko määritelmää soveltaa myös ihmisten muodostamiin yhteenliittymiin? Jos valtio tai yliopisto toimii älykkäästi, se osaa ratkaista vaikeitakin ongelmatilanteita, vaikkapa  budjettivajauksia, ihmisten pahoinvointia ja pieleen menneitä hankkeita. Viisaasti toimien ne pystyvät välttämään tällaiset ongelmat, näkemään ne ennakolta ja ennaltaehkäisemään ne. Jotenkin tulee sellainen kuva, että julkisen sektorin toimijat pystyvät parhaimmillaan älykkääseen toimintaan, viisaaseen tuskin koskaan.

Toisen vielä yllättävämmän määritelmän viisaudelle esitti Päivi Törmä, valovoimainen fyysikko Aalto-yliopistosta. Hän kertoi aloittavansa puheensa nuorille tutkijoille sanomalla, että he tekevät elämässään yhden valinnan, joka määrittelee heidän loppuelämänsä suunnan. Tässä vaiheessa Törmä pitää pienen tauon, jotta kuulijat ehtivät itse miettiä, mikä se voisi olla. Onkohan se puolison vai tutkimusaiheen valinta?

Sitten Törmä yllättää kuulijansa: ”Se ei ole kumpikaan näistä. Tärkein valinta ihmiselle on se, päättääkö hän tulla viisaaksi vai rupeaako hän katkeraksi.” Loistava oivallus. Jokainen ihminen löytää elämästään syyn olla katkera, jos itse niin haluaa. Viisautta on välttää katkeruus, joka myrkyttää oman ja muiden elämän.

Kilpailuhenkinen akateeminen maailma tarjoaa erityisen paljon katkeruuden aineksia. Jokainen meistä on jossakin vaiheessa tullut opettajan, asiantuntijan, esimiehen tai jonkun muun tahon kaltoin kohtelemaksi. Jotkut pääsevät näistä kokemuksista nopeasti yli ja jatkavat entistä suuremmalla tarmolla. Jotkut jäävät piehtaroimaan onnettoman kohtalonsa luomaan tuskaan ja tuhoavat siten oman luovuutensa.

Organisaatioista ei yleensä sanota, että ne ovat katkeria. Mutta samantapaista itsesäälin piirteitä niissäkin voi olla. Laitokset, tiedekunnat, yliopistot, järjestöt, kunnat ja kokonaiset kansakunnat voivat tarrautua historiassa koettuun epäoikeudenmukaisuuteen. Energia menee tämän asian voivotteluun ja valitteluun. Olisiko tällaisen puheen ja ajattelutavan minimoiminen viisauden alku ja menestyksen salaisuus?

P.S. TIN:ssä, kuten monessa muussakin organisaatiossa, on sääntö, että käydyistä keskustelusta ei kerrota ulospäin mainitsemalla mielipiteiden esittäjiä. Emme saa kertoa, että se sano siellä sitä ja sitä. Siksi olen pyytänyt luvan Hollilta ja Törmältä heidän viisauksiensa esittämiseen.