Etsi Xpertti -palvelu on Suomen Akatemian ja muiden tieteen alalla toimivien organisaatioiden verkosto, jonka kautta media ja muut tiedonvälittäjät saavat kontakteja maamme parhaisiin tutkijoihin. Yhteistyöverkoston laajuutta kuvastaa vuosittaisen yhteisseminaarin osanottajamäärä. Tälläkin kertaa paikalla oli yli 60 toimittajaa ja tiedottajaa. Palvelua ei pidä sekoittaa escortti-palveluun, vaikka ihmisten yhteen saattamisesta tässäkin on kyse.

Nykyään tutkijoita patistetaan näkymään ja kuulumaan. Tutkijankammiossa ja laboratorioissa nyhrääminen ei riitä, vaan tieto ja osaaminen pitää antaa yhteiskunnan käyttöön. Suhtautuminen julkisuuteen yleensä ja mediaan eritoten on viime vuosina muuttunut. Tutkijoiden piirissä asiasta on edelleen erilaisia käsityksiä, mutta yleisesti ottaen asenteet medianäkyvyyttä kohtaan ovat nyt selvästi positiivisempia kuin 15 vuotta sitten.

Edelleenkin on ymmärrettäviä epäilyjä ja pelkoja. Yksi hämmentävä tekijä on tiedonintressin ja aikajanan erilaisuus. Tiede ja media haluavat kummatkin kertoa asioista totuuden, mutta niiden toimintatavat ovat täysin erilaiset. Tieteen maailmassa tutkimusta tehdään kuukausia tai vuosia ja lopuksi julkaistaan saadut tulokset. Media haluaa vastauksia päivänpolttaviin kysymyksiin tunnin päästä tai ainakin iltaan mennessä riippumatta siitä, onko asiasta jo riittävästi tutkimustietoa.

Tutkijan on myös vaikea ymmärtää rooliaan median edessä. Tieteen maailmassa hänen tehtävänään on kertoa, mitä uutta nimenomaan hän on pystynyt tutkimuksillaan osoittamaan. Jos kyse ei ole varsinaisesta tiedeuutisesta, vaan tutkijalla toimii  asiantuntijanai, mediaa ei kiinnosta, kuka tiedon on tuottanut. Tutkijan tehtävänä on välittää toimittajalle kaikki se tieto, mikä on tämän alan tiedeyhteisön hallussa.

Kun tutkijaa miettii suostumistaan haastateltavaksi, hänen mielessään pyörii monia asioita: Mitä jos ”ne” (= toimittajat) vääristelee sanomisiani. Vaikka saankin nähtäväksi minua koskevan tekstin etukäteeni, ne pistää mun mielipiteeni vierekkäin Katri-Helenan mielipiteen kanssa, eivätkä lukijat osaa tehdä eroa niiden välille. Siihen tulee kuitenkin jokin oudosti valittu kuva tai otsikko, joka vie kaiken huomion. Mitä kollegat ajattelee? Ne voi luulla, että kuvittelen olevani tämän alan paras tutkija Suomessa.

Eniten varmaan pelottaa tiivistämisen ja yksinkertaistamisen vaatimus. Kun monimutkaiseen asiaan joutuu antamaan kolmen lauseen mittaisen vastauksen, paukkuvat helposti myös tutkimuseettisten periaatteiden rajat. Tutkijan kun pitäisi levittää vain oikeaa ja perusteltua tietoa tai ainakin tehdä selväksi, milloin on kyse tiedosta, josta tiedeyhteisö ei ole yksimielinen, tai asiasta, jota vielä ei ole riittävästi tutkittu.

Toisaalta jonkinasteinen julkisuus saattaa kiehtoakin. Tutkija voi myös kokea, että osallistuminen julkiseen keskusteluun ja tutkimustiedon kaikenlaiseen levittämiseen on hänen velvollisuutensa, kun kerran tekee tutkimusta veronmaksajien varoilla.

Tutkijoilla kuten kaikilla ihmisillä on erilaisia vahvuuksia ja heikkouksia. Jotkut ovat hyviä esiintymään, toiset osaavat tehdä yleistajuisia kirjoituksia. On myös tutkijoita, joilta nämä asiat eivät kovin hyvin luonnistu, vaikka he osaavat kirjoittaa briljantteja tieteellisiä artikkeleita. Silloin kun samoja asioita tutkii suurempi tutkijoiden joukko, voidaan ajatella työnjakoa siten, että kukin tekee sitä, mitä parhaiten osaa.

Joka tapauksessa kaikille tohtoriopiskelijoille tulisi antaa perustiedot median kanssa toimimisesta ja tieteellisen tiedon yleistajuistamisesta. Tällaista kurssitusta on jo monien tutkijakoulujen ohjelmassa.

Jossakin menee kuitenkin raja sille, mihin tutkijan tarvitsee suostua. Pari omakohtaista esimerkkiä. Himas-jutussa sovimme Akatemiassa, että otan päävastuun, jos media kysyy Akatemian roolista prosessissa. Ja kysyihän se. Päätin olla mahdollisimman avoin ja suostuin moniin haastatteluihin. Katsoin kuitenkin, että minun ei ole tarvetta mennä kertomaan kameroiden eteen siitä, mitä pääministeri sanoi, kun hän tapasi kolmen organisaation pääjohtajat. Tiesin melko tarkkaan, mitä tässä tapaamisessa oli tapahtunut, mutta en katsonut velvollisuudekseni kertoa siitä, koska en ollut itse paikalla.

Venäjän Ukraina-politiikka on työllistänyt Suomen Venäjä-tutkijoita. Kun Ajankohtaisesta kakkosesta otettiin yhteyttä ja pyydettiin kommentoimaan Putinin puhetta saman päivän iltana, mietin viisi minuuttia ja päätökseni oli: why not. Kun minua sen jälkeen pyydettiin Kakkosen suureen Venäjä-iltaan, mietin pitempään, mutta sitten vastasin ”kiitos ei”. Jotenkin koin, että ohjelman formaatti ei mahdollista kunnon keskustelua. En ole varma, oliko ratkaisuni oikea.