Homo ei ole sapiens

Tieteidenvälisyydestä puhutaan paljon. Kaikki tietävät, kuinka vaikeaa on luoda siltoja eri alojen tutkijoiden välille. Tällä kertaa yhteys syntyi sattumalta, kun lihavuutta ja syömistottumuksia tutkiva veljeni kertoi pingispelien lomassa alansa tutkimusten nykysuuntauksista. Hätkähdin, kun tajusin, että liikumme samoilla vesillä. Kummankin tutkimuksissa on paljastunut, että homo sapiensiksi itsensä nimennyt eläinlaji ei olekaan ajatteleva ja harkitseva olio, vaan automaatti, jonka toiminta on suurimmaksi osaksi tiedostamatonta.

Lue loppuun

Tutkimukseen perustuva päätöksenteko ja tapaus Ukraina

Ulkoministeri Erkki Tuomioja parahti joitakin aikoja sitten valitellen, että tutkijoilta on tullut niukalti apua Ukraina-kysymyksen ratkaisemiseen. Yleensä tutkijat ovat voivotelleet sitä, että poliitikot eivät halua kuunnella heitä. Viime aikoina on paljon puhuttu tutkimukseen perustuvasta päätöksenteosta (evidence based policy). Tapaus Ukraina on hyvä testi sille, mitä se voisi olla.

Lue loppuun