Valikoituja professoreita

Suomen Akatemian pääjohtaja Heikki Mannila muisteli Suomen tieteen tila -raportin julkistustilaisuudessa lääketieteellisen kemian professorin Johan Järnefeltin sanoneen, että yliopiston menestys riippuu kahdesta seikasta: keitä se ottaa opettajiksi ja keitä opiskelijoiksi. Professorivalinnat ovatkin olleet kehittämiskohteina yliopistoissa viimeisten kolmen vuoden aikana.

Lue loppuun

Myrsky viskilasissa

Ihmiset haluavat kauhistella. Nykyään naapureita ei tunneta, joten heidän outoja toimiaan on vaikea ihmetellä ja paheksua. Onneksi nykymedia on täyttänyt tämän tyhjiön ja antaa kauhistelun aiheita tavan takaa, yleensä useampia joka viikko. ”Viskisensuurikeissi” on vain yksi satojen johdosta. Mutta koska se on niin tyypillinen, sen olemusta kannattaa analysoida.

Lue loppuun

Tutkija on yrittäjä

Kun maanmainio aivojenpuolustaja Kiti Müller esiintyi hiljattain tiedekunnan tutkijaseminaarissa, hän lanseerasi ajatuksen tutkijasta yrittäjänä. Hän tarkoitti tällä ennen kaikkea tutkijan uraa yliopistomaailman ulkopuolella, jossa hänen on osattava markkinoida itseään siten, että työnantaja tajuaa hänen ainutlaatuiset kykynsä. Kun esiinnyin eilen bibliometriikkaseminaarissa, yritin soveltaa yrittäjä-metaforaa tutkijan toimintaan tiedeyhteisön sisällä. Tältä se näyttää:

Lue loppuun