Vanhoina hyvinä aikoina kaikki oli elämässä selvää, sekin keiden kanssa sinuteltiin ja keiden kanssa teititeltiin. Tehtiin oikein sinunkauppoja, kun sellaisen tarve tuli. Nykyään erityisesti palvelutilanteissa tilanne on sekava, kun jotkut teitittelevät ja jotkut sinuttelevat. Kun vastapuolella voi olla toisenlainen käsitys tuttavallisuuden osoittamisesta, harmistus on välillä väistämätöntä. Erikoisinta tässä koko touhussa on suuri epäjohdonmukaisuus.

En muista tarkkaan milloin puherekisterien sotkeminen alkoi, ehkä parikolmekymmentä vuotta sitten. Ensioireena oli hei-sanan käyttö teitittelyn yhteydessä. Tämä oli tyypillistä puhelinmyyjille. ”Hei, Arto. Haluaisimme antaa teille lahjaksi bokserit. Varmaan tämä on teistäkin aivan erinomainen tarjous”.

Ennen tätä hei ja te kuuluivat eri kohteliaisuusrekistereihin. Hei sanottiin kavereille, joita sinuteltiin, ja päivää tai huomenta niille ihmisille, joita teititeltiin. Tästä normista luovuttiin asteittain. Kun uusi tapa levisi muutaman vuoden päästä siihen ei enää kiinnittänyt huomiota. Hei oli saanut arvonylennyksen, koska sitä tarvittiin tuttavallisen ilmapiirin luomiseen. Te sen sijaan säilyi, koska sen avulla osoitettiin arvostusta ostopäätökseen houkuteltavaa asiakasta kohtaan.

Teitittely on itsessään kokenut viimeisten vuosikymmenien aikana erilaisia aaltoja. Välillä sinuttelu yleistyi – Ruotsin mallin mukaisesti, kuten usein sanottiin. Olen kokenut tämän myös yliopistolla. Yhdessä vaiheessa kerroin venäläisille kollegoilleni, että opiskelijat sinuttelevat minua, minkä tiesin järkyttävän heitä suuresti. Nyt kaikki opiskelijat eivät enää sinuttele. Uskon, että syynä ei ole vain ikäni aiheuttama habituksen muutos, vaan uusi nuorison puhenormi, jossa teitittely on yleistynyt.

Elämä on kuitenkin muuttunut tässäkin asiassa sekavaksi. Erityisesti asiakaspalvelussa törmää yhä useammin siihen, että puhuja vaihtaa jatkuvasti sinuttelusta teitittelyyn ja päinvastoin. Uskon, että kaikki ovat havainneet tämän arjen pikku tilanteissa. Se on niin yleistä, että siihen alkaa jo tottua.

Mutta kun kirjoitetussa tekstissä esiintyy sama ilmiö, siihen kiinnittää vielä huomiota. Ostaessani junalippua Moskovaan sain mainion esimerkin rekisterien sulavasta vaihtelusta. Sähköpostiviesti alkoi tietysti sanalla Hei. Tekstin ensimmäisessä lauseessa oli kaksi kirjoitusvirhettä. Sitten seurasi kiintoisa jakso, jossa teitittely ja sinuttelu vaihtelevat joustavasti (lihavoinnit minun):

”Tarkoitatko mennessä 11.2 Tolstoi junaa joka lähtee 18.23 ja on aamulla Moskovassa kello 08.24. Haluatteko varata junaan [—]? Yritin jo soittaa teille sekä profiilissa olevaan gsm numeroon että Yliopiston keskuksen kautta mutta en saanut tietä kiinni. Soitatko meille niin varataan junaliput kiitos. Varausta vrten tarvitsemme myös passinnumeron .”

Sinuttelun ja teitittelyn vaihtelu ja kirjoitusvirheet ovat saman ilmiön ilmentymiä. Kielenkäyttäjät eivät kiinnitä huomiota siihen, miltä puhe tai teksti näyttää, olennaista on vain se, meneekö viesti perille. Tällainen asenne on tuttua tilanteista, joissa kieltä puhutaan kotioloissa tai tuttavien kesken. Tutkijat ovat havainneet samanlaista kielenkäyttöä myös, kun ei-äidinkieliset käyttävät kieltä keskenään.

Epänormatiivista kielenkäyttöä on paljon myös sosiaalisessa mediassa ja tekstiviesteissä. Niissä kirjoittaja kuitenkin pyrkii noudattamaan kyseiselle medialle ominaista sosiaalista normia. Edellä esitetty teksti heijastaa toisenlaista kirjoitustapaa, jonka piirteitä säätelee ennen kaikkea työpaineesta johtuva kiire ja ajatus siitä, että tietyissä kommunikaatiotilanteissa oikeakielisyydellä ei ole niin väliä.