Tutkijan ikävin homma

Olen viime vuodet kampanjoinut yliopistolla ”tuunaa työsi” -ideologiaa. Meidän pitäisi seurata, mihin työaikamme oikein menee ja mistä alituinen kiireemme johtuu. Sen jälkeen olisi kriittisesti arvioitava, voisimmeko tehdä jotkin asiat toisin tai ehkä luopua jostakin. Tutkijan elämässä ylivoimaisesti turhimmalta tuntuva työvaihe on lähdeviitteiden ja kirjallisuusluetteloiden laatiminen ja niiden loputon tarkistaminen. Voisiko siitä vapauttaa aikaa luovaan työhön?

Tutkija haluaa tutkia ja saa siitä mielihyvää. Kun julkaisuja syntyy, työantajakin on tyytyväinen. Tutkimustulosten ja uusien ajatusten kokoaminen johdonmukaiseksi tekstiksi on vaativa prosessi, mutta kun siinä onnistuu edes jotenkuten, kokee positiivisia elämyksiä. Koska päässä liikkuu aina kasapäin hienolta vaikuttavia ajatuksia, olen asettanut tavoitteeksi, että on hyvä jos niistä saa siirrettyä tekstimuotoon edes 80 %.

Mutta sitten seuraa se ikävä vaihe: lähdeviitteet on muokattava vaadittavaan formaattiin. Kyse on todellisesta pilkunviilauksesta. Eli kirjoitetaanko viitteeksi (Chomsky 1965: 35), (Chomsky, 1965: 35) vai (Chomsky 1965, 35). Pilkut ovat kuitenkin vain pieni osa tätä tieteenteon tarkkuuspeliä.

Eikö kustantajilla ja lehdillä sitten ole mitään yhteistä standardia? On toki, mutta standardeja on useita ja kussakin vielä omat pienet kustantajakohtaiset nyanssinsa. Venäläisillä on tietysti heidän itsensä kehittämä ainutlaatuinen järjestelmänsä, mutta jokaisella länsimaisella kustantajallakin on omat vaatimuksensa.

Käytettyjä perusjärjestelmiä on kolme, kuten Markku Löytönen osuvasti kuvaa.  Omalla alallani on lähes yksinomaan käytössä ns. Harvard-järjestelmä, jossa lähdettä edustaa kirjoittajan nimi (kirjoittajien nimet) ja itse lähdeluettelo bibliografisine tietoineen sijoitetaan artikkelin tai kirjan loppuun.

Tämä ei kuitenkaan vielä takaa yhdenmukaisuutta, kuten edellä oleva Chomsky-esimerkki osoittaa. Monessa asiassa on variaatiota. Kaksi kirjoittajaa voidaan merkitä joko (Sorjonen and Peräkylä 2012) tai (Sorjonen & Peräkylä 2012), kumpikin versio tietysti pilkun kera tai ilman sitä vuosiluvun edessä. Jos lähteitä tulee samoihin sulkeisiin useita, kustantajalla on todennäköisesti sääntö sen suhteen, tulevatko ne aikajärjestykseen vai aakkosjärjestykseen.

Lähdeluettelossa on kymmeniä eri detaljeja, joissa voi olla eroja. Annetaanko etunimestä vain ensimmäinen kirjain eli onko Peräkylä Anssi vai A.? Onko julkaisuvuosi sulkeissa vai pisteiden välissä? Kirjoitetaanko englanninkielisten lähteiden kaikki sanat isoin kirjaimin? Pistetäänkö sivunumerot näkyviin lehti- ja kokoomateosartikkeleista? Jos pistetään, niin mihin ne sijoitetaan jne. jne.

En tässä käy narisemaan siitä, millaisen lisämausteen tarkkuustestiin tuo venäjänkielisten sanojen ja nimien translitterointi, josta siitäkin on erilaisia standardeja. Ilman tätäkin ongelmaa prosessi pistää miettimään, onko mielekästä käyttää senioritutkijoiden aikaa tällaiseen. Puhun tässä senioritutkijoista, koska heidän ei enää tarvitse opetella tekemään lähdeluetteloita koulutusmielessä.

Kuulen jo kysymyksen: eikö voisi käyttää jotakin tähän tarkoituksen laadittua ohjelmaa? Toki sellaisia on olemassa, mutta yhteenkään hyvään en ole vielä törmännyt. Onko sitten mitään muuta keinoa vapautua  tästä tehtävästä?

Jospa teetettäisiin nämä hommat opiskelijoilla joko työharjoitteluna tai opintopistepalkalla. Tai liitetään tällainen tehtävä osaksi tohtoriopiskelijoiden koulutusta. Kummassakin tapauksessa menettelyä voisi perustella myös sillä, että siinähän jotakin oppisikin. Jotenkin epäilen tämän toimivuutta. Pitäisikö sitten tiedekuntaan tai laitokselle palkata erityinen ”viittausteknikko”, joka tekee nämä työt tiedekunnan tutkijoiden puolesta? Periaatteessa voisimme rekrytoida tällaisen henkilön vaikka huomenna, mutta eihän meillä ole varaa tähän ellei vähennetä muita kuluja. Sitä paitsi ei ole soveliasta lisätä hallintohenkilökuntaa, jota kuulemma on muutenkin liikaa.

Joten lopetan valittamisen tähän ja rupean tsekkaamaan pilkkuja ja isoja kirjaimia omissa lähdeluetteloissani yrittäen pitää mielessä Routledgen, Ashgaten ja Linguistics-lehden toisistaan poikkeavat ohjeet.

1 thought on “Tutkijan ikävin homma

  1. Huomasin kyllä maininnan, että yhtään hyvää viitteidenhallintaohjelmaa ei ole löytynyt, mutta siitä huolimatta uskon, että viitteidenhallintaohjelmat tuovat apua viitteiden pilkunviilaukseen ja järjestelyyn. Täydellistä viitteidenhallintaohjelmaa ei ole eikä yliopistossa ole työntekijöitä viiteluetteloiden tarkistamiseen käsin. Sen sijaan kirjaston henkilökunta on yliopistossa se ammattiryhmä, jonka työtehtäviin kuuluu viitteidenhallintaohjelmien virittely ja niiden käytössä avustaminen. Ohjelman virittely omiin tarpeisiin vie oman aikansa, mutta se lienee nopeampaa kuin lähdeluettelon väsääminen käsin. Esimerkiksi RefWorks-viitteidenhallintaohjelmassa on melko helppo muokata itselleen oma tyyli, jossa pilkut ja pisteet juuri siinä muodossa kuin lehti vaatii. Muokattu tyyli voidaan laittaa yhteisesti jakoon niin, että se on Helsingin yliopistossa kaikkien muiden käytössä. Toki viitteidenhallintaohjelmissa on valmiina on pitkä lista eri lehtien tyylejä ja HY:ssä on muokattu yhteiseen käyttöön suomenkielisiä tyylejä. Myös kyrillisten aakkosten käytön pitäisi sujua.
    http://www.helsinki.fi/kirjasto/fi/avuksi/viitteidenhallinta/

    Ystävällisesti
    Päivi Helminen
    Helsingin yliopiston kirjasto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *