Puheita pakanoille

Yliopiston avajaisten yhteydessä on muutaman vuoden ajan järjestetty jumalanpalveluksen ohella tunnukseton tilaisuus niille, jotka eivät halua aloittaa lukuvuottaan käymällä kirkossa. Tänä vuonna tilaisuuden järjestelyvastuu oli humanistisella tiedekunnalla, minkä vuoksi minä, papin poika, jouduin isännöimään ”pakanoitten juhlaa”: Tällä nimellä jotkut sitä kutsuvat. Paikalla kuului myös puhuttavan syntisten tilaisuudesta, mutta se nimitys osoittaa huonoa uskonnon tuntemusta: luterilaisen opin mukaan nimenomaan kirkkoon kutsutaan kaikki syntyset. Tilaisuuteen liittyy tietty salaperäisyyden verho, jota lähden tässä hieman raottamaan.

Lue loppuun

Korruptioaamiainen

Aleksanteri-instituutti järjestää erilaisia tilaisuuksia myös akateemisen yhteisön ulkopuolisille. Yksi formaatti on temaattiset aamiaiset. Tämän viikon aamiaistapahtuman aiheena oli korruptio Venäjän korkeakouluissa. Kaikki Venäjän tutkijat, niin länsimaiset kuin venäläisetkin, ovat tästä ilmiöstä tietoisia, mutta tällä kertaa mentiin pintaa syvemmälle.

Lue loppuun