Helsinki Challenge huipentuu

Suomen hallitus patistaa ihmisiä ja organisaatioita kokeilukulttuuriin. Helsingin yliopiston juhlavuoden suurin hanke Helsinki Challenge, tiedepohjainen ratkaisuhakuinen ideakilpailu, on ollut todellinen riskiyritys. Formaatti on maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen. Nyt tiedämme, että se on ollut suurmenestys. Etukäteen kukaan ei voinut olla varma, miten se onnistuu. Tänään kisa huipentuu voittajan julkistamiseen. Blogini lopussa esitän oman vedonlyöntitoimistoni suosikin voittajaksi.

Kun kilpailu lähdettiin suunnittelemaan, eniten mietitytti se, miten yliopistoyhteisö ottaa haasteen vastaan. Tutkijoiden leipälaji on hakemusten tekeminen tiederahoittajille. Tutkimushankkeiden arviointikriteerit ovat vakiintuneita niin, että kokenut tutkija tietää, millaiset hakemukset voivat mennä läpi.

Challenge-kisa pakotti tutkijat kaivamaan esille uudenlaisen moodin. Tavoitteena ei ollutkaan saavuttaa tieteellisiä läpimurtoja, joista kerrotaan tiedeyhteisölle, vaan nyt etsittiin ratkaisuja yhteiskunnallisiin ongelmiin ja omista ideoista piti heti lähteä kertomaan kaikelle kansalle. Kun ongelmien ja ratkaisujen luonnetta ei mitenkään rajattu, vapausasteita oli lähes rajattomasti.

Kun otetaan huomioon kilpailun epätavallinen luonne, oli hämmästyttävää, kuinka paljon hienoja esityksiä yliopistoväeltä tuli. Lähes kaikissa niissä oli oivallettu uusi lähestymistapa. Siksi oli vaikea työ valita 20 semifinalistia yli sadasta hankkeesta.

Ainakin yksi selkeä moka valintaraadille tuli. Meistä Santtu Vekkelin hyönteisten kasvattamiseen ja syömiseen tähtäävä hanke-esitys oli liian utopistinen voidakseen toteutua. Kuitenkin juuri tämä hanke on jo edennyt yritysvaiheeseen. Challenge-raadin puolustukseksi täytyy sanoa, että idea ei saanut suomalaisia yritysrahoittajiakaan lämpenemään.

Mutta onneksi Santtu ajattelee globaalisti. Hän pystyi hankkimaan miljoonatuen Suomen ulkopuolelta. Aivan yksinkertaista rahoituksen saaminen ei kuitenkaan ollut. Singaporeen hänen piti matkustaa isänsä kanssa, sillä rahoittaja halusi varmistua nuoren miehen uskottavuudesta – ja sehän selviää tutustumalla hänen vanhempiinsa.

Semifinalistien joukossa suosikkini oli Happiness project, jossa etsitään onnellisuutta vuorovaikutuksen keinoin. Hanke on hurmaava, mutta vaatii vielä hiomista tullakseen timantiksi. Siksi kirjoitin semifinalistien ratkettua blogin toisesta sytyttävästä hankkeesta Sleep factorysta. Siinä tarjotaan konkreettinen ratkaisu tärkeään yhteiskunnalliseen ongelmaan.

Yksi kilpailun tavoite oli saattaa tutkijat yhteen ja etsimään rahoitusta muualtakin. Hyvä esimerkki tästä on Suomi24-sivustoa tutkiva Citizen mindscapes -hanke, joka sai juuri ison tutkimusrahoituksen Akatemian Digitaaliset ihmistieteet -tutkimusohjelmassa.

Kilpailun ideaan kuului, että tiimit kasvavat sen kuluessa sekä henkisesti että määrällisesti. Samalla he saivat sparrausta ideansa myymiseen. Eilen pidetyssä päätösshow’ssa saimme nauttia tämän työn upeista hedelmistä.

Mikä tiimi sitten tänään voittaa kisan? Mitään sisäpiiritietoa minulla ei ole, joten voin arvailla tätä siinä missä muutkin. Kovimmat aplodit taisi saada Michael Laakasuon vetämä Moralities of intelligent machines. Hankkeen yksi konkreettinen tulos olisi sertifikaatti, jonka robotinvalmistaja sas, jos tuote täyttää eettiset kriteerit. Laakasuolle siis Yleisön suosikki -palkinto.

Veikkaukseni voittajaksi on kuitenkin NEMO – Natural emotionality in digital interaction. Kaikki eiliset esiintyjät olivat huikean hyviä, mutta NEMOn vetäjä Katri Saarikivin esitys oli yksinkertaisesti täydellinen. Tämä ei kuitenkaan ollut ainoa syy valintaani. Aihe on erittäin tärkeä, takana on vahvaa tutkimusta ja ratkaisut ovat uskottavia. Kun näin kirjoitan, joudun jo epäilemään valintaani: samat kriteerit sopisivat muihinkin hankkeisiin…

Kun Helsingin yliopiston 375-juhlistusta lähdettiin suunnittelemaan, tavoitteena oli raikas ja moderni ilme. Helsinki Challenge on ollut tämän ajattelun lippulaiva. Kun 25 vuotta sitten juhlittiin yliopistoa, silloinkin haluttiin keksiä mediatempauksia, mutta keinot olivat siihen maailmanaikaan toisenlaiset. Silloin yliostoväki kiipesi Saanan huipulle, jossa Helsingin ja Tromssan yliopistojen rehtorit pitivät ylevät puheet tieteelle.

Nyt yliopisto rakensi itse vuoren ja pisti tutkijat kilvoittelemaan siitä, kuka yltää sen huipulle. Vaikka vain yksi (tai kaksi) pääsee sinne, kaikki mukana olevat ovat oppineet kurkottamaan kohti korkeuksia.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.