Ketä rehtorin pitäisi kuunnella?

Yliopistolla tapahtuu poikkeuksellisen paljon suuria asioita. Nyt jos koskaan tarvitaan johtajuutta. Usein, eilen viimeksi, käytävillä ja yhteisissä tilaisuuksissa kuului moitteita siitä, että rehtori, dekaanit ja laitosjohtajat eivät kuuntele riittävästi riviprofessorien ja muiden ruohonjuuritason toimijoiden mielipiteitä. Moite on varmasti oikeutettu. Mutta ketä viime kädessä pitäisi kuunnella, kun mielipiteitä on monenlaisia?

Monissa perustavaa laatua olevissa asioissa yliopistolaisten mielipiteet menevät ristiin. On niitä, jotka vannovat kansainvälistymisen nimiin: yliopisto on globaali toimija, jonka tulisi nähdä itsensä osana maailmanlaatuista huippututkijoiden ja huippuyliopistojen verkostoa. Mutta on myös niitä, jotka haluaisivat korostaa Helsingin yliopiston merkitystä pääkaupunkiseudulle ja Suomelle.

Yliopiston yhteiskunnallisesta maineesta ollaan kahta eri mieltä. Toiset haluaisivat noudattaa suurvaltojen omaksumaa arroganttia ideologiaa, jonka mukaan meidän ei tarvitse ajatella, mitä muut meistä ajattelevat, olemme riittävä vahvoja ilman muitakin. Toisten mielestä nimenomaan tämä ajattelutapa on johtanut siihen, että päättäjien joukossa liikaa niitä, jotka eivät ymmärrä yliopistojen merkitystä kansakunnan henkisen ja taloudellisen kehityksen kivijalkana – ja tästä joudumme nyt maksamaan

On niitä, jotka ovat riemuissaan, että yliopisto haluaa vihdoinkin panostaa määrätietoisemmin opetukseen ja oppimiseen. Mutta on myös niitä, jotka näkevät tässä vaaran, että yliopiston paras valtti, kansainväliset mitat täyttävä tutkimus, kärsii. Joku saattaa ajatella ja jopa sanoa, että ei opetuksesta tarvitse niin välittää, se tulee siinä sivussa.

Erimielisyyttä on myös siitä, mitä uusi johtajavaltaisempi päätöksentekomalli on tuonut yliopistoon. Monen mielestä se on tuonut lisää rohkeutta ja virtavaisuutta hallintoon ja suuremmalle joukolle opettajia aikaa tutkimukseen. Mutta on paljon myös niitä, jotka haluaisivat yliopiston peruuttavan takaisin vanhaan malliin, jossa demokraattisesti valitut päätöksentekoelimet ratkaisevat ison kysymykset.

Kun olemme suunnittelemassa laaja-alaisia kandiopintoja, samassa kokouksessa voi kuulla vastakkaiset kommentit. Yhden mukaan niistä tulee mössöä ja silppua, jossa opiskelija ei oikeasti opi mitään. Toisen mukaan kandiohjelmauudistuksen pitäisi olla paljon radikaalimpi niin, että vielä useammat oppiaineet pistetään mukaan samaan kokonaisuuteen.

Kun on erilaisia näkemyksiä, tarvitaan dialogia  Mutta keitä tulisi kuunnella? Niitä, jotka huutavat kovimmalla äänellä vai niitä, joita on eniten? Niitä, jotka yrittävät myös ymmärtää toisten näkemyksiä vai niitä, jotka uskovat vuorenvarmasti olevansa oikeassa?

Pitääkö arvostaa niiden mielipidettä, jotka yrittävät katsoa asioita laajasta perspektiivistä ja jättää vähemmälle huomiolle niiden mielipiteet, joista paistaa läpi ”oma lehmä ojassa” -ajattelu? Miten pitäisi suhtautua niihin, jotka tuntuvat olevan ihan pihalla yliopiston hallinnosta ja taloudenpidosta, mikä voi tulla esiin väitteestä, että yliopiston rahat ovat vähentyneet uuden yliopistolain vuoksi.

Onneksi näihin kysymyksiin ei ole vastauksia. Eräs kokenut johtaja sanoi: kuulla ja kuunnella pitää kaikkia, mutta päätöksiä pitää myös tehdä. Koska mielipiteitä on erilaisia, päätöksenteon jälkeen osalle työntekijöitä saattaa jäädä mielikuva siitä, että heitä ei ole kuunneltu. Mutta näinhän se menee.

4 thoughts on “Ketä rehtorin pitäisi kuunnella?

  1. Kyllä tällaisena aikana tarvittaisiin enemmän foorumeita, joissa keskustellaan. Riviprofessorien pitäisi kuulla toisiaan ja rehtoria, ja rehtorin pitäisi kuulla riviprofessoreja – samoin kuin kaikkia yliopiston ryhmiä. Ei liene tarpeen tai mahdollista päästä yhteisymmärrykseen, että keskustelun jälkeen salista tulisi ulos selkeä näkemys, joka viedään päätökseen. Mikä estäisi edes yrittämästä: kaksi kertaa keväässä ja syksyssä avoin keskustelu jossain suuressa salissa, pieni alustus ja hyvä keskustelu päälle. Joku yliopistopedagogi osaisi tekniikan avulla fasilitoida tällaisen tilaisuuden. Olisi ainakin tilaisuus kuulla ja sanoa, puolin ja toisin. Vaikka ei konsensusta tulisikaan, ajatukset jäsentyisivät. Yliopisto on argumentointiyhteisö.

  2. Lähetin pidemmän kommentin, mutta se katosi.

    Pääpointit;

    Mustajoen blogista puuttuu valta-analyysi, jota ei voi sivuuttaa, kun puhutaan mielipiteiden huomioon ottamisesta,.
    Tekstistä huokuu usko valistuneen etujoukon (1970-luku) tai johtajan kykyyn nähdä paremmin kuin hierarkiassa alempana olevien. Ajatus on täysin absurdi. Yliopistojen hallitusten ulkopuolisten jäsenten surkea panos on vain yksi osoitus tästä.
    On mielekästä pohtia, mitä 2010 jälkeinen yliopistopolitikka kokonaisuudessaan on tuottanut. Ainakin johtajille palkankorotuksia ja työhyvinvoinnin laskua. Voidaan myös kysyä liittyykö talousahdinko osin ideologisiin pyrkimyksiin supistaa julkista sektoria?
    Koskaan, en ole kuullut väitettä, että yliopistolaki olisi aiheuttanut talousahdingon. Mutta tuokin on nykyisen ideologian kannattajille tyypillistä: konstruoidaan ns. olkinukkeja, joita sitten kritisoidaan.

  3. Monta hyvää pointtia. Samalla pisti silmään tekstistä ainakin minulle tullut vaikutelma, että siinä esittiin kaksi näkemystä yliopiston demokratian tukahduttamisesta kannatukseltaan aika samanlaisina: ”Erimielisyyttä on myös siitä, mitä uusi johtajavaltaisempi päätöksentekomalli on tuonut yliopistoon. Monen mielestä se on tuonut lisää rohkeutta ja virtavaisuutta hallintoon ja suuremmalle joukolle opettajia aikaa tutkimukseen….”. Yliopistoyhteisön sisältä minun silmiin näitä ”monia” ei ole kamalasti osunut. Esimerkiksi kun yliopiston professorit olivat viimeksi suurimmassa mahdollisessa laajuudessaan koolla, yksikään läsnäolija ei ilmoittanut kannattavansa johtajavalintojen sittemmin toteutettua uudistusta. Ehkä jossain rajallisen näkökulmani ulkopuolella on kuitenkin suuri joukko yliopistoyhteisön jäseniä, jotka ovat kannattaneet demokratian tukahduttamista esimerkiksi dekaanivalintoja uudistettaessa. Osaisiko Arto tai joku valaista tätä vielä lisää?

  4. Kiitos kommentista. En puhunut johtajien valinnasta, vaan sitä että nykyisessä järjestelmässä johtajilla on enemmän valtaa kuin aikaisemmin. On niitä professoreita, jotka katsovat,että tämä on vapauttunut heidän aikaansa tutkimukseen ja opetukseen. Ehkä tällaista näkemystä on enemmän keskustakampuksen ulkopuolella kuin keskustakampuksella.

Vastaa käyttäjälle Arto Mustajoki Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.