Otsikot kirkuvat Suomen urheilun surkeutta. Suomeen kieleen on tätä varten keksitty uusi sana murheilu. Bruttokansantuote laskee elokuussa, kun osa kansaa on masentunut huonosta olympiamenestyksestä. Miksi suomalaiset tekevät urheilusta niin ilotonta? Tarjolla on kaksi tietä toisenlaiseen urheiluilmeeseen.
Yksi mahdollisuus on tosiasioiden tunnustaminen. Suomen menestymättömyys on vääjäämätöntä seurausta maailman kehittymisestä. Kilpailu on armotonta, kun suurmaiden lisäksi nuoret valtiot panostavat urheiluun ikään kuin se olisi tärkeä ellei tärkein elinkeinonhaara – aivan kuten Suomessa aikoinaan. Voisimme ajatella, että olemme niin hyviä monessa muussa, että meidän ei tarvitse enää rakentaa kansallista identiteettiämme urheilun varaan. Kun olemme hyväksyneet sen tosiasian, että urheilussa emme enää pärjää niin kuin haluaisimme, voismme iloita olympialaisista muilla tavoin.
Jätetään suomalaisten ennakkohypetys. 90 % olympialaisten ennakkojutuista kertoi suomalaisten valmistautumisesta kisoihin. Näin rakennettiin epärealistisia odotuksia. Jos ennakkojutuista 90 % kertoisi suomalaisten vastustajista, tappio tuntuisi ymmärrettävältä, kun tajuaisimme, kuinka valtavasti muut haluavat kisamenestystä.
Urheilijoilta kysytään, miksi he ovat niin hyviä. Haastattelijoiden vakiokysymys olympialaisisa oli ”Mikä meni pieleen?”. Tätä kilpailija varmasti käy läpi valmentajansa kanssa. Mutta miksi lisätä kilpailijoiden ja penkkiurheilijoiden tuskaa vääntämällä veistä haavassa? Mira Potkoselta olisi pitänyt kysyä uudestaan ja uudestaan, mikä tekee hänestä yhden maailman parhaimmista naisnyrkkeiljoistä. Söderbergiltä oli pitänyt tivata selitystä sille, miksi hän saa moukarin lentämään pidemmälle kuin yksikään yhdysvaltalainen, britti tai saksalainen, vaikka nämä maat panostavat menestykseen tässä lajissa aivan varmasti enemmän kuin piskuinen Suomi. Lotta Lepistöltä olisi voinut kysyä, miksi hän pärjäsi aika-ajossa paremmin kuin yksikään muu pohjoismaalainen.
Nautitaan estetiikasta. Jos emme joka käänteessä ajattelisi menestystä, voisimme nauttia urheilun estetiikasta. Keihään kaari, silloinkin se lentää ”vain” 80 metriä, on huikea näky taivasta vasten. Heittäjät itse ovat todellisia adoniksia. Rytmisen voimistelun ja taitouinnin uskomattomat suoritukset pistävät ihailemaan, mihin kaikkeen ihminen pystyy. Boltin askel on yksinkertaisesti taivaallisen kaunis. Jopa rugbyn hyökkäyskuviot ovat silmiä hiveleviä.
Suomi ei vieläkään ole kovin huono urheilumaa asukasmäärän suhteutettuna jos mukaan otetaan myös talviolympialiset, kuten taannoin laskeskelin. Jos kuitenkin tämä taso ei kansalle riitä, voitaisiin tehdä kaksi selvitystä, joiden jälkeen tiedettäisiin mistä kiikastaa.
Nuoret pärjäävät paremmin? Mututuntuma kertoo, että suomalaiset nuoret pärjäävät paljon paremmin esimerkiksi yleisurheilussa kuin aikuiset. Jos mielikuva vastaa todellisuutta, olemme askeleen lähempänä ratkaisua. Voiko syynä olla huono valmennus, jos nuoret kuitenkin pärjäävät? Tuleeko esteeksi aikuisten maailman muut intressit, perhe, opiskelu ja työ, silloin kun pitäisi aloittaa päätoiminen harjoittelu? Jos tämä on syy, urheilun sisäiset ratkaisut eivät auta.
Epäonnistuminen kisoissa? Useimmat penkkiurheilijat ovat sitä mieltä, että suomalaiset epäonnistuvat kisoissa useammin kuin muut. Tältä voi tuntua vaikka se ei olisikaan totta. Asia olisi helppo selvittää vertaamalla kymmenen vuoden ajalta olympiatuloksia rankinglistoihin ja vuoden parhaisiin tuloksiin. Jos käy ilmi, että suomalaisten kunnossa ja taidossa ei ole vikaa, vaan kyvyssä saada itsestään paras tulos irti kilpailutilanteessa, harjoittelua ei kannata lisätä. Se voi jopa kasvattaa menestymispaineita: kun kerran on niin hirveästi harjoitellut niin on pakko menestyä. Pakko luo pelkotiloja, jotka alentavat suoritustasoa.
Jos analyysit ja niiden pohjalta tehdyt ratkaisut eivät auta, on jäljellä viimeinen konsti:
Tehdään norjat. Valjastetaan 50 lääkäriä ja tutkijaa kehittämään suoritusta parantava menetelmä, joka on normaaleja dopingaineita tehokkaampi mutta sallittu. Ensin pitää määritellä jokin kehollinen vajavuus, joka estää huippusuoritukset jossakin urheilulajissa. Esimerkiksi alle keskimittaisille voitaisiin antaa kasvua ja voimaa lisääviä preparaatteja. Vahvan kabinettiosaamisen ansiosta niiden käyttö sallittaisiin tasa-arvoisuuden nimissä. Miksi tällaisten ihmisten pitäisi sitten kilpailla urheilulajissa, johon heidän kehonsa ei anna hyviä edellytyksiä? Tähän kysymykseen norjalaiset osaisivat vastata. Näin olisimme muita askeleen edellä, koska suomalaisilla lääkäreillä olisi paras asiantuntemus preparaatin käytössä. Tarvittaessa he osaisivat myös yliannostella sitä ilman että siitä tulisi mitään seuraamuksia.
Ehdotan kuitenkin ensimmäisen keinon käyttöönottoa. Voisimme opetella iloitsemaan kisoista, joissa suomalaisia ei palkintopallilla näy kuin hyvin harvoin. Kisoihin osallistuvia urheilijoita on muutenkin epäloogista syyttää menestymättömyydestä, ovathan he Suomen parhaita. Menestymättömyyden varsinainen syy on siinä, että Suomesta ei löydy parempia.