Kommarin siivousohjeet

Ihmettelin pitkään, miksi ihmiset puhuvat innokkaasti kommarin siivousohjeista, kunnes minulle selvisi, että kyseessä on KonMari -metodi, jonka on kehittänyt japanilainen Marie Kondo. Koska vaimoni on sitä mieltä, että siivoaminen ja tavaroiden järjestyksessä pitäminen ei ole vahvimpia puoliani, hän osti minulle synttärilahjaksi metodista kertovan suosikkikirjan KonMari: siivouksen elämänmullistava taika. Metodi tekee käyttäjästään uuden ihmisen, joka ei osta mitään turhaa. Niinpä helpotan lukijan elämää kertomalla, mitä kirjassa sanotaan. Näin kirjahyllysi ei täyty sellaisesta, jota et koskaan enää lue. Kirjan sanoma mahtuu hyvin yhteen blogiin.

Kyse on ennen kaikkea turhasta tavarasta eroon pääsemisestä. Tavaroiden järjestyksessä pitäminen tulee vasta sen jälkeen. Pääperiaate on yksinkertainen: säilytä vain sellaisia esineitä, jotka tuottavat sinulle iloa. Siis jos jokin asuste on tullut ostettua ja sitten jäänyt kaappiin käyttämättömänä, voin ihan hyvin luopua siitä, koska vaateparsi on antanut minulle jo kaiken, mitä se voi antaa. Se on tuottanut iloa ostohetkellä ja se on opettanut minua määrittelemään omat mieltymykseni kohteet.

Sama pätee lahjoihin. Ei tarvitse tuntea minkäänlaisia tunnontuskia siitä, että heittää saamansa lahjan pois, jos se on tarpeeton ja tuottaa vain harmia olemassaolollaan. Lahjan antaja on saanut siitä iloa, kun on saanut valita ja antaa sen. Silloin kun sain lahjan, koin itsekin iloa; en ehkä niinkään itse lahjasta kuin siitä, että ylipäätänsä minua muistettiin. Lahjaesine on siis tehnyt sen, mitä se voi tehdä, ja niin se joutaa pois heitettäväksi.

Esineillä on sielu. Siksi niille tulee puhua kauniisti. Vaatteita pitää kiittää päivän päätteeksi siitä, että ne ovat täyttäneet oman tehtävänsä ilolla. Seuraavalla kerralla vaate osoittaa kiitollisuutta käyttäjäänsä kohtaan ja hehkuu ryhdikkyyttä ja elämänmyönteisyyttä. Esineille tulee paha olo, jos ne ovat piilossa komeron nurkassa epämukavassa mytyssä. Ne – vai pitäisikö sanoa he – kokevat olevansa turhia. Siksi on niitä arvostavampaa antaa niille kunniakas loppu: kiittää tehdystä työstä ja antaa pois tai hävittää. Onko tämä jonkinlaista esineiden eutanasiaa?

Aivan näin yksinkertaista asia ei kuitenkaan ole, koska tavaroilla voi olla erilaisia arvoja: käyttöarvo, informaatioarvo, tunnearvo ja keräilyarvo. Tunnearvo on kaikkein ongelmallisin, koska koko kirja puhuu tunteista. Kirjoittajan oma persoona näkyy siinä, että hän puhuu paljon meikkituotteista, joita on hujan hajan ympäri huushollia. Hän ei mainitse sanallakaan nauloista, ruuveista, sahoista ja akkuporakoneista, jotka ovat minulle paljon suurempi ongelma. Niistä ei varmaankaan kannata luopua, vaikka jotkut työkaluista saattaa lojua nurkassa pitkäänkin saamatta minkäänlaista huomiota.

Monet kirjan ohjeista noudattavat tunne edellä -periaatetta. Mutta kyllä kirja tarjoaa myös välineitä asioiden loogiseen järjestämiseen. Tärkein järkeenkäyvä ohje on tavaroista eroon pääsemisen toteuttamismetodi: älä siivoa ja raivaa tilaa huone huoneelta, vaan esinetyyppi kerralla, koska vain sillä tavalla saat kokonaiskuvan tavaran määrästä. Ensin pitää koota kaikista nurkista vaatteet. Ne voi sitten vielä lajitella eri ryhmiin. Sitten seuraavat kirjat ja paperit. Yleisperiaatteen mukaisesti älä säilytä mitään papereita. Tähän on todellisuudessa on tietysti paljon poikkeuksia.

Yksi haastava esineryhmä on komono, erilainen pikkukrääsä, tilpehööri. Sitä on meillä kaikilla tavallisilla ihmisillä kymmenissä eri paikoissa, mutta kun ne kaikki kasataan yhteen paikkaan inventaariota varten, paljastuu, että kaikkia esineitä on viisin-kuusinkertainen määrä siihen nähden, mikä olisi tarpeellista. Ja kun ylimääräiset esineet on hävitetty, jäljelle jääneet pannaan yhteen paikkaan, jossa ne ovat elämänsä loppuun asti.

Marie kertoo omista saavutuksistaan kotien järjestäjänä poistettavien tavaroiden määränä. Mittayksikkönä käytetään ”jätesäkkiä”, joita voi kertyä 30 tai 70. Varmaan metodi auttaa pistämään pois valtavat määrät vaatteita ja muuta turhaa, mutta jotenkin mieleeni hiipi ajatus siitä, että Japanissa jätesäkit tuskin ovat 100 tai 150 litran kokoisia. Kirjan loppupuolella käykin ilmi, että niiden koko on 50 litraa. Suuria määriä joka tapauksessa.

Kirja on helppolukuinen ja sopii sellaisillekin, jotka eivät yleensä kirjoja lue. Kaikki asiat kerrotaan ainakin viiteen kertaa, joten ne menevät perille aivan varmasti, jos on vastaanottavainen mieli. Jos lukija haroo kaiken aikaa vastaan, hän kyllästyy jo muutaman sivun luettuaan. Mutta kummasti teksti omassa huvittavuudessaan kantaa loppuun asti.

Eri asia on sitten, miten pääsen eroon ”turhista” esineistä. Erityisen haastava esineryhmä itselleni ovat kirjat. Jo pari vuotta sitten aloitin suururakan. Neljästä tuhannesta olen saanut jaettua pois jo yli tuhat. Mutta kun kerron tästä, koen Marien syyttävän sormen pystyssä: siirränkö tällä tavalla hävittämisen ongelman muille?

Onko KonMari-metodilla sitten mitään tekemistä kommareiden kanssa? Ehkäpä onkin: kommunismin yksi periaate on ”kaikille tarpeiden mukaan”. Käänteisesti tämän voisi muuttaa opetukseksi: vältä sellaisen haalimista, mikä menee yli tarpeittesi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *