Tieteestä yleistajuisesti: tarinoita, rautalankaa ja letkeytystä?

Yleistajuistaminen on tutkijayhteisön kansalaisvelvollisuus. Ei niin, että jokaisen tutkijan tulisi sitä tehdä, mutta tavalla tai toisella tutkimustieto tulisi saattaa sitä tarvitsevien käyttöön. Tähän perinteiseen tutkijoiden tehtävään kohdistuu tällä hetkellä suuria paineita, kun humpuukitietoa ja valeuutisia heitetään eteemme kaikkia kanavia käyttäen. Lisäksi tieteestä kirjoittavat entistä enemmän verbaalisesti taitavat toimittajat. Jälkimmäinen ilmiö näkyy muun muassa Tiede-lehden kirjoittajakunnassa ja Tieto-Finlandia-palkinnon ehdokaslistassa. Pitäisikö tutkijoiden virittää  juttunsa uudella tavalla keventämällä tekstejä ja lisäämällä niihin tarinoita ja rautalankaa?

Mainitut kolme piirrettä erottavat yleistajuiset tieteelliset kirjoitukset tutkijayhteisölle tarkoitetuista teksteistä. Kaikkien niiden kohdalla voidaan määritellä skaala, kuinka paljon kyseistä ominaisuutta on jossakin tekstissä, oli se sitten blogi, kolumni, artikkeli alan ammattilehdessä tai niin sanotulle suurelle yleisölle tarkoitettu kirja. Näin määrittyvät tekstien tarinaindeksi, rautalankaindeksi ja letkeysindeksi.

Tarinaindeksi koostuu faktojen ja tarinoiden välisestä suhteesta. Tieteellisen tekstin tarinaindeksi on nolla tai lähes nolla. Yleistajuisissa teoksissa tarinoiden määrä vaihtelee. Kun kirjoitin kirjaa Kevyt kosketus venäjän kieleen, vähän arkailin liittää mukaan omakohtaisia tarinoita, koska naiiviuttani pelkäsin, että ne alentavat kirjan tieteellistä uskottavuutta. Huomasin jälkikäteen, että arkailu oli aivan turhaa. Monet lukijat kiittelivät juuri näitä ”eläviksi” kuvattuja aitoja esimerkkejä ja kirja sai kaiken lisäksi valtion tiedonjulkistamispalkinnon.

Mutta kuinka pitkälle tekstin tarinoittamisessä voidaan mennä? Tätä jouduin pohtimaan kun luin Erin Meyerin bestselleriä The Culture Map: Breaking Through the Invisible Boundaries of Global Business. Se kertoo nimensä mukaisesti kulttuurienvälisistä eroista, jotka haittaavat kansainvälistä bisneksen tekoa. Meyer ei kerro yhtään uutta faktaksi tulkittavaa tiedonmurusta, mutta kirjoittaa lennokkaasti ja mukaansa tempaavasti.

Yksi kirjan teemoista on luonnollisesti matalakontekstisten ja korkeakontekstisten kulttuurien ero, jonka voi kuvata yhdellä lauseella: matalakontekstisissa kulttuureissa (esim. Yhdysvallat) ei tarvitse arvata, mitä puhuja sanoo, koska hän ilmaisee asiat suoraan, kun taas korkeakontekstisissa kulttuureissa (kuten Kiina) kuulija joutuu päättelemään viestin sisällön kontekstin eli puhetilanteen perusteella. Toisin sanoen viesti pitää lukea ”rivien välistä” ottaen huomioon kuka puhuu ja mitä kyseinen asia merkitsee hänelle. Olen kirjoittamassa kirjaa väärinymmärtämisen syistä, ja otan edellä mainitun asian siinä luonnollisesti esille. Siihen menee ehkä sivu tai pari. Meyer tarinoittaa asian kuvauksen kertomuksilla bisnesmaailmasta ja käyttää siihen 31 sivua. Jos itselläni tarinaindeksi on parhaimmillaan (tai pahimmillaan) noin 20, Meyerillä se on yli 80.

Meyer sopii esimerkiksi myös rautalangan tehokäytöstä. Hän havainnollistaa kulttuurien eroja  Gaussin käyrällä, mikä on sinänsä hyvä idea. Eri kulttuureja edustavat ihmiset sijoittuvat minkä tahansa piirteen perusteella jonkinlaiselle Gaussin käyrälle, jossa erot ääripäiden välillä ovat lähes aina suuremmat kuin erot kulttuurien keskiarvojen välillä. Tämä on tärkeä asia ymmärtää, kun puhutaan kulttuurieroista. Merkille pantavaa on kuitenkin se, että Meyer käyttää kolme sivua selittääkseen, mitä Gaussin käyrä (Bell curve) tarkoittaa. Vaikuttaa rautalangan ylikäytöltä ja tällaisen pikkutarkan selittämisen voisi kuitata sillä, että kirja on tarkoitettu ensi sijaisesti amerikkalaisille, joille on pakko selittää asiat juurta jaksain. Mieleen hiipii kuitenkin ajatus, että ehkä tutkijat yliarvioivat meillä lukijakuntansa ja pihtailevat turhaan rautalangan käytössä.

Ylen Tieteen joulukalenteri nostaa tieteellisen tiedon levittämisen letkeytysindeksin uuteen huippuunsa. Esimerkki 16.12. luukusta: ”Unohtuiko glögi kiehumaan? Saako se enää Petterin nenää loistamaan? Jouluinen iloliemi alkaa laimentua alkoholin kiehumispisteen eli 78 °C jälkeen. [—] 90 asteessa maustesoppa raitistuu vasta puolen tunnin porinalla. Kattilan muoto ja hellan teho vaikuttavat myös katoamistempun ketteryyteen. Paras vakuutus promillien paikallaan pitämiselle on kattilan kansi.” Kerrassaan ketterään kirjoittamista, jossa faktojen ympärille on koottu runsaasti lukijaa ilahduttavaa sanailua. On tällainen tyyli soveliasta vain joulukalenterissa vai onko tämä uusi normi myös yleistajuisissa tiedekirjoissa?

3 thoughts on “Tieteestä yleistajuisesti: tarinoita, rautalankaa ja letkeytystä?

  1. Arto, yo-65,
    Lukiossa ongelmanasetteluasi emme havainneet, vai kuinka?
    Sen jälkeen vastaan tulivat Tiedekunnat. Niissä siis korostui heti ”tiede” ja sen arviointikriteerit, joissa popularisointi oli vaarallista arvosanojen kannalta ja ehkäpä opettajat kokivat sen heidän aliarvioimiseksi.
    Nyt n. 50 vuotta myöhemmin olen havainnut saman dilemman. Ehdottaisin toimittajakoulutuksen lisäämistä joka tiedekuntaan!
    Antti, yo-65

  2. Kiitos, Antti, kommentista. Lukiossa emme todellakaan osanneet ounastella, miten maailma muuttuu ja miten me muutamme sitä tai ainakin muutumme sen mukana. Onneksi tieteen yleistajuistamista ja median kohtaamista meillä on jo nykyisessä tutkijakoulutuksessa, ei vielä kauhalla pakolla tarjoten, mutta vapaaehtoisesti lusikalla niille, jotka ovat kiinnostuneet. Useat ovat.

    • Kiitos Arto tiedosta. Itse olen ”sattuneesta syystä” seurannut oikeustieteen osalta tarkemmin ko. Kehitystä.Parantamisen varaa todellakin on!!

Vastaa käyttäjälle Antti Iso-Koivisto Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *