Olemme todistamassa, kuinka koko Suomi keskittyy ulkopäin tulleen vihollisen torjumiseen. Maailmalla taistelua on käyty jo yhtä kauan kuin talvisota kesti ja menehtyneitäkin on tätä kirjoitettaessa saman verran kuin suomalaisia kuoli talvisodassa eli 26 000. Espanjassa ja Italiassa yhtenä päivänä kuolevien määrä on noin 700 eli sama määrä kuin kaatuneina oli talvisodan tuhoisimpana päivänä. Jokainen joutuu pohtimaan, mistä tässä koronataistelussa on kyse.
Kyse on kansallisesta projektista, jossa ulkonen uhka yhdistää muuten hyvin eripuraisen kansan. Kun käy vilkaisemassa Suomi24-keskutelupalstoja, huomaa, että soraääniäkin edelleen on mutta se mitä hallitus tekee, heijastaa suomalaisten valtaosan näkemystä. Oikeastaan on paljon enemmän niitä, jotka olisivat valmiita kiristämään entisestään poikkeustoimia kuin niitä. joiden mielestä ne ovat liiallisia.
Hallitus saa myös poikkeuksellisen hyvän arvosanan, vaikka normaalioloissa arviot noudattavat helposti puolue- ja sukupuolirajoja. Olen ajatellut mielessäni kauhulla, millaisessa tilanteessa olisimme, jos nyt olisi vallan kahvassa Kataisen, Sipilän tai Rinteen johtama hallitus.
Ajattelun totaalinen muutos on hämmästyttävä. Samat ihmiset, jotka nyt nielevät miljardeja maksavat toimet, olivat vielä kuukausi sitten sitä mieltä, että sosiaalimenoja ei saa kasvattaa yhdelläkään miljoonalla. Oppositiopuolueet moittivat vielä syksyllä hallitusta siitä, että se haluaa pistää muutaman miljoonan lisää vanhusten hoitoon eikä vähennä valtion velkaa. Nyt samat poliitikot ovat vaatimassa lisää velkamiljardeja katastrofin hoitoon.
Kansallisen projektin vallitessa raha menettää merkityksensä. On tärkeää, että jokaiselle tehohoitoa tarvitsevalle on varattuna hengityskone maksoi mitä maksoi. Rauhan aikana resursseja voidaan sumeilematta karsia huumenuorten auttamisesta, vaikka siinä muutamalla miljoonalla säästettäisiin sadan nuoren henki. Erona on se, että huumeiden vastainen taistelu ei ole kansallinen projekti, koronataistelu on.
Ilmeisesti tilanne ei ole kuitenkaan vielä riittävän paha, koska iltapäivälehdet eivät ole ymmärtäneet vastuutaan. Ne saattavat kehitellä lukijoiden toivossa perättömiä uutisia, joita päättäjät joutuvat sitten oikomaan aikana, jolloin kaikki tarmo pitäisi keskittää katastrofin haittojen minimoimiseen.
Kuten Tuomas Nevanlinna toteaa kolumnissaan, taistelusta koronaa vastaan on tullut maiden välinen ottelu. Uskon, että en ole ainoa, joka silmäilee useammin kuin kerran päivässä kansainvälisiä tilastoja koronan leviämisestä eri maissa. Kisa tuntuu makaaberilta mutta se kuuluu osaksi kansallista projektia, koska haluamme, että pärjäisimme tässä asiassa paremmin kuin muut tai ainakin paremmin kuin Ruotsi, mikä on ottanut taistelussaan hieman eri taktiikan.
Kun luen tilastoja, saan itseni kiinni stereotyyppisista ajatuksista. Kun Saksassa on paljon vähemmän kuolemantapauksia todettuihin tartuntoihin verrattuna kuin Ranskassa tai Italiassa, aivoni tuottavat tilanteelle välittömän selityksen. Tietysti näin on, koska Saksassa sekä ihmiset että järjestelmä toimii protestanttisella täsmällisyydellä. Taustatiedot kuitenkin palajstavat, että Saksassa testausten kattavuus on täysin eri tasolla kuin muissa maissa. Eli selitys on siinä. Aivoihini iskostuneet stereotypiat eivät jätä kuitenkaan rauhaan. Testattujen määrä ei selitä sitä, että myös kuolleita on kaikissa Keski-Euroopan maissa selvästi enemmän kuin Saksassa.
Teoria murtuu kun vertailen Hollannin ja Belgian lukuja. Olen tottunut pitämään Hollantia osana Pohjois-Eurooppaa, jossa toimitaan rationaalisesti ja tehokkasti. Belgia taas kuuluu ainakin puoliksi eteläiseen katoliseen Eurooppaan. Kuitenkin Hollannissa sekä tartuntojen että kuolleitten määrä on suurempi kuin Belgiassa.
Jokin aika sitten Slovenia, Portugali ja Suomi muodostivat tasapäisen kolmikon: tartuntoja suunnilleen sama määrä ja kuolleita vasta muutama. Sekä Slovenian että Portugalin naapurina on suuri koronamaa. Sloveniassa väliaikainen hallitus sulki varhaisessa vaiheessa Italian rajan ja se on säästynyt koronan nopealta leviämiseltä ja on suunnilleen Suomen vauhdissa, Portugalissa tilanne on paljon pahempi. Tähänkin luulen tietävänäni selityksen: slovenialaiset ovat aina osanneet tehdä fiksuja päätöksiä.
Tällä tavalla ihmisaivot yrittävät kehitellä selityksiä tapahtuneille, jotta maailman meno ei näyttäisi sattumanvaraiselta. On ymmärrettävää, että San Marinossa on Euroopassa ylivoimaisesti eniten kuolleita suhteutettuna asukasmäärään, onhan se keskellä pahinta epidemia-aluetta. Mutta aluksi oli vaikea ymmärtää, miksi tartunnan saaneita oli ja on selvästi enemmän myös muissa pienissä maissa, kuten Andorrassa, Islannissa, Färsaarilla, Liechtensteinissa ja Luxemburgissa. Onko syynä yksikertaisesti se, että pienessä maassa on helpompi järjestää systemaattinen testaus. Pikku hiljaa kertyvät kuolleisuusmäärät vahvistavat tämän oletuksen, koska niiden osalta luvut eivät ole mitenkään erityisen suuret verrattuna isompiin naapurimaihin. Samalla tulee todistetuksi se, että pelkästään testaamalla taudin etenemistä ei saada kuriin.
Mutta miten Suomi sitten pärjää: menehtyykö meillä enemmän vain vähemmän ihmisiä kuin muissa Euroopan maissa? Tämä on avainkysymys yhtenäisten rivien säilymisen kannalta, koska jos monet kokevat, että uhraukset ovat olleet turhia, siitä alkava jupina voi kaataa koko kansallisen projektin. Suomi pärjää toistaiseksi hyvin, jos sellaista ilmausta voidaan käyttää, kun kuolementapauksia tulle melkein joka päivä lisää. Vaikka löydettyjen tartuntojen määrä ei ole kovin luotettava mittari, koska se kertoo pikemminkin testausten laajuudesta, sen se kuitenkin kertoo, että uusien tartuntojen määrä ei ole merkittävästi kasvamassa. Koranaviruksen aiheuttamien kuolemien määrä Suomessa on ainakin vielä suhteellisen matala. Ruotsissa kuolleita on jo yli sata, jos se nyt jotakuta lohduttaa.