Tutkijat ovat aina valitelleet sitä, että poliitikot eivät ota huomioon tutkimustuloksia tehdessään päätöksiä. Koronakriisi paljastaa kouriintuntuvasti, mistä tässä asiassa on oikeastaan kysymys. Päätöksiä pitää tehdä, vaikka tutkimukseen perustuvaa tietoa ei ole käytössä. Sen vuoksi perinteinen vaatimus tutkimukseen perustuvasta päätöksenteosta ei toimi. Sen sijaan itse tutkijat on nostettu asiantuntijoina korkeammalle jalustelle kuin koskaan. Hekin voivat kuitenkin erehtyä.

Tiede etenee siten, että tutkijat tekevät tutkimusta, jonka tulokset julkaistaan tiedeyhteisön pelisääntöjen mukaisesti alan lehdissä. Julkaisemisen portinvartijoina ovat muista tutkijoista koostuvat asiantuntijat. Prosessi on normaalioloissa hyvin tiukka eikä aivan lyhytkään. Yksittäisestä tutkimuksesta ei vielä tule tieteen viimeistä sanaa, vaan se vaatii tuekseen muiden tutkijoiden kritiikin ja kannatuksen ja muita tutkimuksia, jotka vahvistavat tehnyt johtopäätökset. Näin syntyy varmin käytettävissä oleva tieto, joka kuitenkaan ei ole ikuinen, koska myöhempi tutkimus voi sitä täydentää, joskus se voi tulla korvatuksi jopa kokonaan uudella tiedolla. Vaikka tiedettä tekevät yksittäiset tutkijat ja tutkijaryhmät, se etenee koko tiedeyhteisön kollektiivisen työn tuloksena.

Kun päättäjät tekevät ratkaisuja siitä, miten Suomen pitäisi toimia koronaviruksen aiheuttamien haittojen minimoimiseksi, heillä ei ole aikaa odottaa tutkimustuloksia, vaan he joutuvat turvautumaan siihen epävarmaan tietoon, jota on tarjolla. Jotakin on toki jo selvinnyt.  Tammikuun 9. päivä Kiinassa tunnistettiin sairastumisia aiheuttava virus uudeksi koronavirukseksi, joka sittemmin sai nimen SARS-CoV-2. Viruksen lajimääritelmää voidaan pitää varmana, vaikka sekin perustui aluksi vain yhden laboratorion tekemiin analyyseihin. Tähän tieteen varma anti sitten päättyykin.

Rokotetta ja lääkkeitä kehittävät tällä hetkellä sadat tutkijaryhmät ympäri maapalloa. Tutkimusta tehdään kilpailuhengessä: taistellaan virusta vastaan, mutta samalla tavoitellaan ykkössijaan myös tutkijoiden välisessä kilpajuoksussa. Tätä kisaa seuraavat tarkoin valtion päämiehet ja media. Tuloksilla on valtava terveydellinen ja taloudellinen merkitys, mutta niillä on myös psykologinen, osin vaarallinenkin vaikutus. Kun jokin ulkopuolinen pelastava tekijä ilmaantuu ihmisten tajuntaan, heidät valtaa suuri helpotus, koska se samalla vapauttaa heidät vastuusta tehdä itse asioita toisin.

Rokotteen ja/tai lääkkeen avulla tehtävää lääketieteellistä ratkaisua saamme vielä odotella, siksi virusta vastaan on taisteltava muilla keinoilla. Viruksen itämisajoista ja tarttumismekanismeista hankitaan ja saadaan tietoa vähitellen, mutta sitä ei voida pitää tieteellisenä, jos kriteerinä pidetään tutkitun tiedon määritelmää. Sitä ei ole ehditty julkaista tieteellisillä foorumeilla normaalien prosessien mukaisesti.

Tartuntamekanismeista tiedämme toki enemmän kuin mustan surman aikaan keskiajalla, mutta tiedot pisara- ja kosketustartunnan todennäköisyyksistä ja muodoista ovat vielä epävarmoja ja uusia tiedonmuruja saadaan melkein päivittäin. Välillä tuli alustavaa tutkimustietoa, jonka mukaan virukset elävät erilaisilla pinnoilla vuorokausitolkulla, sitten arveltiin, että näin on vain laboratorio-olosuhteissa, koska tartunnalle riittävää määrää viruksia ei säily elinvoimaisena kovin pitkään millään pinnalla. Pisaratartunnasta esitettiin WHO:n animaatio, jossa osoitettiin, että painavaksi osoittautunut viruspisara putoaa maahan jo metrin päästä. Kun tästä meni muutama viikko, näytettiin uusia animaatioita, joissa virukset levisivät metrien päähän ja leijuivat ilmassa useita sekunteja ikään kuin odottamassa seuraavaa uhria.

Mitä sitten voidaan tehdä, kun varmaa tietoa ei ole? Voidaan turvautua asiantuntijoihin, jotka ovat tutkijoita ja pystyvät haravoimaan, ymmärtämään ja jakamaan tarjolla olevaa tutkimusta. Se pohjalta he tekevät oman arvionsa tilanteesta. Ei ole merkitystä kutsutaanko sitä valistuneeksi arvaukseksi vai asiantuntijalausunnoksi, olennaista on, että se on paras käytettävissä oleva tieto. Vaikka koronaepidemia on seurausvaikutuksiltaan erityistapaus, tilanne ei ole poikkeuksellinen. Ei meillä ole tarkkaa tutkimustietoa erilaisten SOTE-ratkaisujen tai oppivelvollisuusiän muutosten vaikutuksistakaan, silti ratkaisuja pitäisi tehdä.

Koronaepidemialla on myös monia muita ulottuvuuksia kuin lääketieteellinen tai epidemiologinen. Niihin pätee kuitenkin sama säätö: tieteellistä näyttöä ei ole, mutta tarjolla on asiantuntijatietoa. Tärkeä ulottuvuus on erilaisten rajoitteiden taloudellinen ja sosiaalinen vaikutus. On varmaa, että tutkijat suorastaan himoitsevat päästä tutkimaan näitä asioita, mutta tällä hetkellä tällaista tietoa ei ole. Eli tässäkin on tyytyminen tutkijoiden käyttöön asiantuntijoina, jotka käytännössä määrittelevät hallituksen linjaukset.

Juridiikalla on ollut suuri merkitys erilaisten rajoittamistoimien puntaroinnissa. Tässäkään tutkimustietoa ei ole, enkä ihan ymmärrä, millaista se voisi ollakaan, kun pohditaan, mitä ihmisen perusoikeuksia poikkeuseloissa saa rikkoa, mitä taas ei. Lopputuloksena on ollut, että oikeus elinkeinon harjoittamiseen voidaan ottaa pois, mutta ihmisiä ei saa jäljittää seurantalaitteen avulla. Toinen hämmästyttävä seikka: joku oikeusoppinut on ilmeisesti myös määritellyt, miten tarkkaan voidaan kertoa koronaan menehtyneiden henkilötiedot. Tehtyjen linjausten mukaisesti viranomaiset eivät saa kertoa, että Keski-Suomessa kuoli koronaan 38-vuotias mies, vaikka media kertoo päivittäin, että auto-onnettomuudessa menehtyi 18-vuotias Tampereelta kotoisin oleva auton kuljettaja. Asiantuntijan tekemä laintulkinta säätelee tässäkin hallituksen ja THL:n toimia.

Hallituksen tekemien poliittisten päätösten vaikutukset ovat suuresti kiinni siitä, miten viestintä onnistuu. En tiedä kuinka iso asiantuntijaryhmä tätä on ollut pohtimassa sitä, miten ministerit viestittävät päätöksistään. Viestinnässä ei ole kyse siitä, mitä sanotaan, vaan siitä, miten potentiaalinen kuulija ymmärtää sanottavan. Alkuvaiheessa jokainen ministeri muisti sanoa, että ”meidän on erityisesti suojeltava riskiryhmiä, vanhuksia ja perussairaita”. Tämä viesti painui monen nuoren mieleen muodossa ”tämä ei koske minua”. Kerran perille mennyttä viestiä on myös vaikea muuttaa toiseksi. Aluksi painotettiin, että nyt ei pidä rasittaa terveydenhuoltoa turhilla lääkärissä käynneillä. Tämä meni hyvin perille ja monet jäivät kotiin kipuineen. Kun sitten tuli uusi viesti ”Älkää ihmeessä jääkö kotiin, jos on vakavia oireita”, ihmisten ajattelumallia oli vaikea enää muuksi muuttaa. Ihmisten käyttäytymistä eivät säätele johonkin lähteeseen perustuvat tosiasiat, vaan aivojen suodattamat mielikuvat siitä, mikä on paras tapa toimia.

Tutkimukseen perustuva päätöksenteko on siis illuusio, joka ei juuri koskaan toteudu. Sen sijaan tieteellisen koulutuksen saaneet asiantuntijat ovat hyvä tietolähde, kun kriisejä ratkotaan. Heidän mielipiteensä muistuttaa tieteellisesti todistettua tietoa siinä, että se on luotettavin käytössä oleva tieto. Asiantuntijatkin voivat toki erehtyä. Netissä riehuva kotiepidemiologi voi olla jossakin asiassa oikeassa ja THL:n tutkimusjohtaja väärässä. Kyse on kuitenkin uskottavuudesta, tiedon oikeellisuuden todennäköisyydestä. Paraskin meteorologi voi erehtyä ennustaessaan tämän päivän säätä, jonka kansanmies Hiltunen ”tiesi” tasan tarkkaan.

Asiantuntijan osaaminen on korkeimman luokan ammattitaitoa, joka on hankittu vuosia kestäneen hikisen uurastuksen tuloksena. Se ei tuota absoluuttista viisautta, mutta se takaa kyseisessä asiassa ylivertaisuuden muihin kanssaihmisiin verrattuna. Ylivertaisuus ei kuitenkaan tarkoita erehtymättömyyttä, vaan suurempaa mahdollisuutta olla oikeassa. Samaan tapaan Ronaldon ja Messin erinomaisuus maalinteossa ei tarkoita, että he eivät voisi erehtyä hyvässä maalipaikassa – he oikeastaan erehtyvät melko usein – vaan sitä, että he onnistuvat siinä vähän useammin kuin muut pelaajat. Tästä taidosta heille maksetaan muutama kymmenen miljoonaa enemmän kuin muille. Vaikka asiantuntijat eivät saa kuin murto-osan huippujalkapalloilijoiden palkasta, heidän mielipiteensä vaikuttavat siihen, miten miljoonat ihmiset elävät ja mihin valtio suuntaa lainamiljardinsa.