Valtakunnan tason kriisiviestintä

Kriisiviestinnästä puhutaan useimmiten organisaatioiden näkökulmasta. Yritysten maine voi saada pahan kolauksen jonkin skandaalin tai onnettomuuden vuoksi. Siksi konsultit kurssittavat niiden johtoa varautumaan etukäteen tilanteisiin, joissa tarvitaan nopeaa ja tehokasta viestintää. Koronaikana olemme saaneet seurata kansakunnan ylimmän johdon kriisiviestintää. Se on ollut – ainakin monen silmissä – pääosin upeaa katseltavaa. Uskottavuutta ja päättäväisyyttä huokuvat ministerit ovat marssineet kerta toisensa jälkeen median eteen kertomaan, mikä on Suomen seuraava askel taistelussa koronavirusta vastaan. Koronapandemia on kuitenkin vasta pieni harjoittelukriisi, paljon pahempaa voi olla tulossa. Siksi tarvitaan huomattavasti järeämpiä keinoja, jotta kansalaisten tiedonsaanti olisi turvattu.

Kriiseissä kaikella toiminnalla on moninkertainen vaikutus tavallisiin aikoihin verrattuna. Päätettävien asioiden kokoluokka kymmenkertaistuu ja jopa satakertaistuu samalla kun päätöksiä joudutaan tekemään aivan toisella vauhdilla kuin mihin on totuttu. Normaaliolojen kuukausia tai vuosia pakertavat työryhmät erilaisine lausuntoineen ja kuulemisineen voidaan unohtaa, niiden asemasta tehdään pikapäätöksiä pienellä joukolla.

Päätöksistä ei ole kuitenkaan paljon apua, jos tieto niistä ei tavoita kansalaisia. Tämä on ensiarvoisen tärkeää, koska kriiseistä selviäminen on paljon kiinni siitä, toimivatko ihmiset ja yritykset niin kuin heidän toivotaan toimivan. Siksi kriisiaikana korostuu se, että tieto saavuttaa kaikki ne, joille se on suunnattu. Eikä riitä, että viestit menevät perille, ihmisten on myös ymmärrettävä ne oikein. Jos jakelun kattavuudessa on aukkoja tai jos viesti tulkitaan väärin, oikeatkaan ratkaisut eivät johda toivottuun tulokseen.

Koronakriisin aikana tärkein informaatio on annettu myös viittomakielellä, selkokielellä ja monilla maahanmuuttajaväestön kielillä. Tämä on oikeansuuntainen käytäntö, mutta tätä ajattelumallia on kehitettävä eteenpäin. Pitäisi myös tutkia, miten suuri enemmistö on tulkinnut saamansa viestit. Koronaviestinnässä oli moni kohtia, joissa ihmiset ymmärsivät suositusten ja määräykset eri tavalla kuin mitä päätäjät olivat tarkoittaneet. Alkuvaiheessa moneen kertaan toistettu suositus yli seitsemänkymppisten eristämiseksi ymmärrettiin monessa kodissa väärin. Ajateltiin, että se tarkoittaa tähän ryhmään määriteltyjen ihmisten ehdotonta pysyttelemistä neljän seinän sisällä. Toisaalta jotkut nuoret kokivat, että koko koronahössötys ei koske heitä ollenkaan. Lopputuloksen kannalta ei ole väliä, johtuuko väärä tulkinta ihmisten vaillinaisesta ymmärryskyvystä vai huonosta viestinnästä.

Viestin perillemenon varmistamiseksi on sallittua ja toivottavaakin käyttää kaikkia mahdollisia keinoja, mukaan lukien piirrokset ja animaatiot sekä muut visuaaliset esitystavat. Suomessa on perinteisesti luotettu sanalliseen viestintään, vaikka kuvituksen avulla voitaisiin saada viestit paljon paremmin perille. Saatetaan myös ajatella, että päätösten havainnollistamiselle kuvien avulla ei ole aikaa, koska tiedonjakamisella on aina kova kiire. On kuitenkin väärää kiirehtimistä, jos kello 17 annetaan huonosti perille menevää tietoa, kun vaihtoehtona on kello 20 jaettu selkeämpi ja paremmin esitetty tieto.

Viestintä on tehokasta, kun se on selkeää ja yksiselitteistä. Koronakriisi paljasti tässäkin nykyisen järjestelmän heikkouksia. Kriisin alussa paketti pysyi jonkin aikaa kasassa. Ministerit latelivat yhtenä kuorona sovittuja linjauksia. Oppositio tajusi, että nyt ei ole politikoinnin aika ja mediakin otti roolikseen asettua hallituksen päätösten taakse.

Mutta jo parin kolmen viikon kuluttua erilainen säheltäminen alkoi voittaa alaa. Sekaannusta saivat aikaan kaikki osapuolet. Oppositio alkoi painostaa hallitusta tekemään nopeampia päätöksiä. Päätösprosesseista alkoi tihkua mediaan väliaikatietoja jo etukäteen, mikä tietysti vain sotki tilannetta. Media unohti pääasian, kriisistä selviämisen, ja palasi lempiaiheisiinsa hallituksen sisäisiin ristiriitoihin ja ministereiden henkilökohtaisiin ominaisuuksiin. Hallituksen sisällä osa ministereistä katsoi tarpeelliseksi kerätä irtopisteitä ulostuloillaan. Hallituksen ja THL:n roolit menivät välillä sekaisin – tai ainakin siltä se näytti. Kaikesta tästä seurasi kansalaisten piirissä hämmennystä ja turhaa huolta.

Oman ongelmansa muodosti asiantuntijoin käytettyjen tutkijoiden toisistaan poikkeavat mielipiteet. Tämä oli sinänsä ymmärrettävää, koska monista keskeisistä kysymyksistä, kuten viruksen leviämisestä ja sen ehkäisemiestä, oli kriisin alkuvaiheessa ja on edelleenkin käytössä vasta hataraa ja epävarmaa tutkimustietoa.Tutkijat ovat tottuneet tutkimuksen asteittaiseen etenemiseen tiedeyhteisön kollektiivisten ponnistelujen seurauksena. Suuri yleisö sen sijaan odottaa tieteeltä ykselitteisiä vastauksia, joihin voi luottaa. Medialla on myös taipumusta lisätä mielipiteiden kirjoa hakemalla haastateltavaksi niitä, joiden käsitykset poikkeavat virallisesta linjasta. Pitäisikö tällaisesta päästä eroon siten, että tiedeyhteisö sopii keskuudesaan yhtenäisestä linjasta ja sen edustajat astuvat julkisuuteen vain yhden mielipiteen kanssa? Tämä on iso periaatteellinen kysymys. Olisiko se toivottavaa ja edes mahdollista kriisiaikana?

Jotta saisimme kokonaiskuva kansalaisten saamasta koronatietoudesta, ei voida unohtaa sosiaalista mediaa. Viime aikoina on paljon puhuttu ulkovaltojen harjoittamasta kybervaikuttamisesta ja trollauksesta, mutta meillä on ihan omastakin takaa ihmisiä, jotka katsovat aiheelliseksi levittää kauhujuttuja ja muuta väärää tietoa. Heillä on myös oma vakituinen lukijakuntansa.

Sosiaalisen median tärkeimpien alustojen ylläpitäjät ovat heränneet miettimään, mikä on niiden rooli, kun halutaan suitsia väärän tiedon levittämistä. Koko tilanne on samaan aikaan sekä hupaisa että traaginen: Zuckerberg ja hänen alaisensa määrittelevät koko maailman puolesta, mikä on totta ja mikä ei. Tämä ei voi olla ainoa keino, mikä länsimailla on käytössä ongelman ratkaisemiseksi. Sosiaalisen median kautta tulevan tiedon suitseminen ei muutenkaan riitä. Koronakriisinkin aikana väärää informaatiota on levitetty myös lentolehtisin.

Kansalaisille muodostunut kuva koronakriisistä on ollut kokonaisuudessaan lievästi ilmaistuna sekava. Tietämättömyydestä ja vääristä tulkinnoista on varmasti koitunut ihmishenkien menetyksiä ja suuria taloudellisia tappioita. Silloin kun kyseessä on vielä isomman kokoluokan kriisi, tällaiseen ei ole yksinkertaisesti varaa. Siksi valtakunnallinen kriisiviestintä tulee suunnitella etukäteen paljon nykyistä tehokkaammaksi ja aukottomammaksi. Nimenomaan etukäteen, koska kun tilanne on päällä, valmiiden suunnitelmien pitäisi olla otettavissa käyttöön ministeriöiden tietokoneilta.

Kriisiviestintästrategian laatiminen on todella vaativa tehtävä, koska siihen tarvitaan monenlaista asiantuntemusta. Tarvitaan myös lisää tutkimusta siitä, miten koronakriisin aikana kansalaiset ovat ymmärtäneet saamansa viestit. Tällaisten asioiden tutkiminen ei ole helppoa, koska ei riitä, että selvitetään, mitä 80 prosenttia ihmisistä on ymmärtänyt, vaan tarvitaan tietoa myös lopuista 20 prosentista.

Koska tulevissa kriiseissä joudutaan rikkomaan kansalaisten perusoikeuksia vielä tämänkertaista enemmän, tarvitaan myös oikeusfilosofista, sosiaalipoliittista ja politiikan tutkimuksen asiantuntemusta. Nyt jouduttiin puuttumaan kansalaisten perusoikeuksiin rajoittamalla heidän liikkumistaan ja estämällä heitä harrastamasta tiettyjä ammatteja. Lisäksi heiltä erikseen kysymättä kasvatettiin valtionvelkaa ennenäkemättömiin mittoihin. Tämä tehtiin, jotta ihmishenkiä säästyisi ja talous ei romahtaisi täysin. Kun kriisi on vielä astetta pahempi, joudutaan tekemään näitäkin kipeämpiä ratkaisuja ja puuttumaan sananvapauteen ja tiedonvälitykseen. Sota-aikana näitä toimia säädeltiin sotasensuurilailla.

Kattavan valtakunnallisen kriisiviestintästrategian laatimiseen tulisi osallistua ainakin seuraavien tahojen: eri alojen tutkijat, kaikki poliittiset puolueet, yhteiskunnan marginaaliryhmien parissa työskentetelvät organisaatiot, perinteisen median edustajat sekä merkittävät tubettajat ja muut mielipidevaikuttavat. Kaikkein heidän pitää sitoutua yhdessä laadittavaan suunnitelmaan – ja sitten kun kriisi on päällä, heidän on kiltisti sopeuduttava siihen.

Kun suunnitelma on saatu tehtyä, siitä ei voida enää perääntyä kriisitilanteessa vetoamalla siihen, että sovittua mielipiteen vapauden rajoittamista ei voida tehdä demokraattisessa maassa, jossa on totuttu arvostamaan sananvapautta ja lehdistönvapautta. Perääntymiselle ei riitä syyksi myöskään pelko siitä, että valtaapitävät voivat väärinkäyttää rajoituksia. Vapailla vaaleilla valittuihin johtajiin pitää voida luottaa.

3 thoughts on “Valtakunnan tason kriisiviestintä

  1. Tekstisi viimeinen kappale on ongelmallisin ja ongelma kiteytyy ihmisen pyrkimyksiin kokea hallittavuuden tunnetta elämässään. Tämän tunteen saavuttamiseksi käytetään karkeasti kahta perusmetodia: pyritään luomaan suunnittelun avulla strategia tulevaisuuden haasteita varten ja toisaalta ylläpitämään kykyä reaktiivisuuteen olosuhteiden muuttuessa. Kriisi on pahimmillaan silloin, kun uhka on tuntematon. Koronan kaltainen epidemia on osittain odotettu ja siihen on ollut mahdollista varautua strategisesti. Se on sisältänyt kuitenkin muuttuvan elementin, eli tiedon ja sen lisääntymisen kriisin aikana. Lisääntyvä tieto uhasta edellyttää hallinnan kannalta reaktiivisia valmiuksia. Tällöin jääräpäinen pitäytyminen strategiassa on uhka tilanteen hallinnalle. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että strategia on pyrittävä rakentamaan sillä tavoin dynaamiseksi, että se sallii paitsi nopean, myöskin hallitun reagoinnin. Ja ihan viime kädessä myös perääntymisen.

    • Olet aivan oikeassa. Pitäisi ensinnäkin varautua erilaisiin kriiseihin. Pandemia edellyttää erilaisia toimia kuin talouden täydellinen romahdus tai taivaan pimentävä meteoriitin putoaminen. Lisäksi tarvitaan joustavuutta, koska kaikkea ei voi suunnitella etukäteen. Ennalta tehtyä visestintästrategiaa kuitenkin tarvitaan, koska kun kriisi on päällä, sen laatiminen on jo myöhäistä.

  2. Lisäsin blogiin 28.9. aamulla kappaleen tutkijoiden erilaisista mielipiteistä.

Vastaa käyttäjälle Arto Mustajoki Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *