Katoava ranta

Lisää tunnelmia Jejun reissulta! 8,5 tunnin patikan jälkeisenä päivänä, me luonnollisesti halusimme kiivetä lisää portaita. Joten hyppäsimme bussiin ja kiipesimme Sunrisepeakille.

Saaren itäreunassa sijaitsevalle kielekkeelle onneksi käveli vain noin 20 minuuttia. Kielekkeen portaat eivät tuntuneet Halla-saniin verrattuna enään miltään. Auringon nousua emme kielekkeeltä nähneet, sillä se olisi ollut turhan aikainen herätys, mutta ehkä vielä jonain päivänä istun kielekkeen portailla ja katselen horisontista nousevaa aurinkoa!

Viimeisen päivän makoilimme rannalla, nauttien lämpimästä ja kirkkaasta merivedestä sekä hyvin ansaitusta laiskottelusta. Löysimme upean rannan Hamdeok-nimisestä kylästä, noin 45 minuutin bussimatkan päästä Jeju-si:sta.

Sileästä vaaleasta hiekasta koostunut ranta oli hiljainen ja olimme sen ainoat länsimaalaiset turistit. Pakollisilta selfieltä, päästä varpaisiin märkäpukutyylisiin uima-asuihin pukeutuneiden korealaisten kanssa, ei siis voinut välttyä. Aurinkorasvaa sai kuitenkin levittää kilo kaupalla ihan rauhassa. Ranta oli hiljainen ja suurin osa sen korealaisista kävijöistä tyytyi vain tuijottamaan

Ranta suurimmaksi osaksi katosi iltaan mennessä nousuveden peittäessä sitä alleen pikkuhiljaa. Korkeammat saarekkeet, joille pystyimme helposti kahlaamaan tullessamme, jäivät kaikki lopulta veden varaan. Tavaroita piti siis siirtää tasaisin väliajoin sisemmäksi. Matalasta vedestä nousi hiekkadyynejä, joilla otimme aurinkoa.

Lopulta palasimme maihin. Kun kahlasimme jäljellä olevilta saarekkeita, vettä oli jo yli vyötärön. Jäimme katsomaan auringon laskua rannan peittyessä lopullisesti veden alle.

 

 

 

 

 

 

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *