Blogi

Hallitus 2021 on järjestäytynyt

NEFA-Helsinki ry:n 51. vuosi pyörähtää käyntiin uuden hallituksen merkeissä. Tämän kauden puheenjohtajaksi ja yhdenvertaisuus- ja ympäristövastaavaksi valittiin Saga Jacksen, varapuheenjohtajaksi, koulutuspoliittiseksi vastaavaksi ja blogivastaavaksi Peppi Kääpä, sihteeriksi Jonna Rantala, tapahtuma- ja fuksivastaavaksi ja some- ja tiedotusvastaavaksi Karoliina Edlund sekä rahastonhoitajaksi Sami Eerola.

Kaipaamme jatkossakin joukkoomme aktiivisia toimijoita, jotka osallistuvat yhteisen tekemisen ja tapahtumien suunnitteluun sekä järjestämiseen. Järjestötoiminnasta on hyötyä jos jonkinlaista: saat uusia kokemuksia, verkostoidut, omaksut tärkeitä taitoja, saat täytettä ansioluetteloon, vaikutat opiskelijoiden asioihin, saat kokemusta järjestölehden teosta sekä keräät opintopisteitä. Olethan rohkeasti yhteydessä hallituksen jäseniin, jos olet kiinnostunut järjestötoiminnasta pienessä matalan kynnyksen ainejärjestössä!

Joulukuun kuukausitiedote

English below ⬇️

Joutuisaa joulun odotusta kaikille! 🌟 Toivottavasti ehditte kohta unohtaa hetkeksi opiskelu- ja työkiireet ja pitää rentouttavan joululoman. Nefa auttaa pääsemään joulutunnelmaan järjestämällä etäpuurojuhlan ja sähköisen joulukalenterin Instagramissa.

Joulukuun ohjelma lyhyesti:

1) Nefan joulukalenteri 1.-24.12.

2) Puurojuhla 16.12.

 

1) Nefan joulukalenteri 1.-24.12.

Nefan Instagram-storyssa avataan päivittäin uusi luukku, jossa esitellään jotakin jouluperinnettä ja sen historiaa. Nefan tili löytyy Instagramista nimellä nefahelsinki.

2) Puurojuhla 16.12.

Puurojuhlaa vietetään 16.12. kello 17. Tapahtuma järjestetään tänä vuonna etäyhteydellä Zoomissa. Ohjelmaan kuuluu pääasiassa rentoa hengailua. Suosittelemme riisipuuron keittämistä (tai ostamista) puurojuhlaa varten! Kaikki nefalaiset ja Nefasta, kansatieteestä tai folkloristiikasta kiinnostuneet ovat tervetulleita puurojuhlaan.

Linkki Zoomiin julkaistaan myöhemmin.

Tapahtuma on osa Kulttuurien tutkimuksen joulua. Facebook-tapahtumasta voi käydä katsomassa, millaista ohjelmaa muilla kulttuurien tutkimuksen järjestöillä on tarjolla: https://www.facebook.com/events/2709924849220471

Kaikissa NEFA-Helsinki ry:n tapahtumissa noudatetaan turvallisen tilan periaatteita. Tapahtuman yhdenvertaisuus- ja häirintävastuuhenkilönä toimii Karoliina Edlund (karoliina.edlund(at)helsinki.fi).

MITÄ? Etäpuurojuhla (oma puuro mukaan)

MISSÄ? Zoomissa

MILLOIN? Keskiviikkona 16.12. klo 17

 

In English:

1) Advent calendar 1.-24.12.

A new Christmas themed Instagram story is posted every day on Nefa’s account (@nefahelsinki).

2) Pre-Christmas party 16.12.

Nefa’s pre-Christmas party is held on 16.12. at 17 on Zoom. Rice porridge is a traditional part of our pre-Christmas parties, so we recommend making some for the event! Everyone interested in Nefa, ethnology or folklore studies is welcome.

The Zoom link will be published later.

We are committed to the principles of a safe space. You may contact Karoliina Edlund (karoliina.edlund(at)helsinki.fi) about concerns over discrimination or harassment.

WHAT? Pre-Christmas party (bring your own porridge)

WHERE? On Zoom

WHEN? On Wednesday 16.12. at 17

Nefa-Helsinki ry:n uusi hallitus valittu!

Syyskokouksessa valittiin tänään hallitus vuodelle 2021. Uuden hallituksen puheenjohtaja on Saga Jacksen ja muut jäsenet Peppi Kääpä, Karoliina Edlund, Jonna Rantala ja Sami Eerola. Onnea valituille! ✨

Hallitusta voidaan täydentää myöhemmin kevätkokouksessa, joten jos järjestötoimijuus kiinnostaa, kannattaa vielä harkita hallitukseen liittymistä!

Kutsu Nefan syyskokoukseen & hallitustoiminnan esittely

NEFA-Helsingin sääntömääräinen syyskokous pidetään etänä Zoomissa 23.11.2020 klo 17–19. Kokouksessa valitaan puheenjohtaja ja uusi hallitus vuodelle 2021. Jos olet kiinnostunut järjestötoiminnasta pienessä matalan kynnyksen ainejärjestössä, saavu rohkeasti paikalle! Opintosuunnallasi ei ole hallitukseen pyrkiessäsi väliä.

Facebook-tapahtuma: https://www.facebook.com/events/2712706205647637
Zoom-kokouksen linkki: https://helsinki.zoom.us/j/66695232603…
Meeting ID: 666 9523 2603
Passcode: 892300

Kaipaamme joukkoomme aktiivisia toimijoita, jotka osallistuvat yhteiseen tekemiseen sekä tapahtumien suunnitteluun ja järjestämiseen. Järjestötoiminnasta on hyötyä jos jonkinlaista: saat uusia kavereita ja kokemuksia, verkostoidut, omaksut tärkeitä tietoja ja taitoja, saat täytettä ansioluetteloon, pääset vaikuttamaan opiskelijatoimintaan ja yliopiston asioihin, osallistut järjestölehden tekoon ja keräät opintopisteitä. 

Ainejärjestötoiminnassa joissain tilanteissa vastuualueiden rajat saattavat hämärtyä. Parhaimmillaan järjestötoiminta onkin yhteen hiileen puhaltamista ja vastavuoroista auttamista ja omista hommista joustamista.

Millaisia pestejä ainejärjestössämme on tarjolla? Nykyhallituksen jäsenet kertovat:

✔️Puheenjohtaja

Hei! Olen Roope, ja toimin Nefan puheenjohtajana kuluvalla kaudella. Nefan hallituksessa tämä on toinen vuoteni. Aiemmin olen toiminut Nefassa taloudenhoitajana.

Puheenjohtajana hommani on voittopuolisesti pysyä kartalla siitä, mitä järjestön kanssa ollaan tekemässä ja pyrkiä delegoimaan hommia muulle hallitukselle. Delegoidessa on tärkeää pitää korvat pystyssä myös hallituslaisten jaksamisen ja ehtimisen kanssa. Vaikka järjestötyö on tärkeää ja heittämällä valtaosan ajasta myös hauskaa, saattaa välillä lupautua tekemään liikaa, kun opiskelu haittaa järjestötoimintaa.

Virallisemmin valmistelen hallituksen kokoukset ja johdan puhetta niissä. Samalla yritän kuulostella hallituksen ja jäsenistön ajatuksia järjestön suunnasta, ja piirrellä isolla pensselillä jonkinlaisia suunnanvetoja. Lopputulos on kuitenkin yleensä jotain muuta, sillä puheenjohtaja ei kuitenkaan ole hallituksen autoritäärinen johtaja. Päinvastoin, tehtävä on enempi vastuuta kuin valtaa.

Puheenjohtajan tehtävässä olisi hyvä olla jonkinlainen käsitys ainejärjestötoiminnasta, eikä ainejärjestönkään tunteminen ole haitaksi. HYY tarjoaa koulutuksia kaikkiin tehtäviin, joten ensimmäistä vuottaan järjestötoiminnassa oleva puheenjohtajakaan ei ole mikään mahdottomuus, mutta puheenjohtajan toimiessa eräänlaisena asioiden hoitamisen viimeisenä varmistuksena, jonka perään ei katso kukaan (paitsi tietysti hyvä varapj), olisi vuoden kulku ainakin pakollisten toimien ja asiakirjojen osalta olla hallussa.

Jos vastuu ja isojen linjojen suunnittelu puhuttelee, saattaa hyvin olla, että puheenjohtajan toimi on juuri sinua varten!

🐻

✔️Varapuheenjohtaja

Moi, olen Saga. Opiskelen kansatiedettä neljättä vuotta. Nefassa toimin parhaillani varapuheenjohtajana.

Varapuheenjohtajan tehtäviin kuuluu avustaa puheenjohtajaa tarvittaessa.  Tänä vuonna omiin tehtäviini kuului myös vuosijuhlan järjestäminen. Varapuheenjohtajana on hyvä mahdollisuus perehtyä järjestötoiminnan periaatteisiin käytännön ja teorian tasolla. Suosittelen!

🐻

✔️Taloudenhoitaja

Moi, olen Jonna Rantala ja toiminut Nefan taloudenhoitajana hallituskaudella 2020.

Taloudenhoitajan tehtäviin kuuluu valvoa järjestön taloutta: mm. yhdistyksen kirjanpidon hoitamista, laskujen maksamista ja laskuttamista. Kauden päättyessä taloudenhoitaja laatii tilinpäätöksen.

Hallitustyöskentelyn parasta antia on kuitenkin mahtava porukka, jonka kanssa pääsee tekemään yhteistyötä ja suunnittelemaan ainejärjestön toimintaa – hallitustoiminnasta tulevat opintopisteet ovat vain extraa!

🐻

✔️Tapahtuma- ja fuksivastaava

Mä olen Karoliina ja oon toiminut Nefan hallituksessa tänä vuonna tapahtumavastaavana ja fuksivastaavana.

Fuksivastaavan ensisijaisena tehtävänä on pitää huolta, että fuksit saavat tietää meidän ainejärjestöstä,  aloista sekä tulevista tapahtumista. Fuksivastaavan tehtävät mulla tuli tehtyä tänä syksynä luontaisesti tuutoroinnin ohella.

Tapahtumavastaavan tehtäviin kuuluu yksinkertaisuudessaan tapahtumien suunnittelua, mainostamista ja järjestämistä. Kaikkeen saa aina tarvittaessa apua muilta hallituslaisilta ja Nefassa tapahtumat järkätäänkin usein yhteistyönä.

Tapahtumavastaavana mä olen päässyt tekemään yhteistyötä myös muiden ainejärjestöjen kanssa ja sitä kautta nähnyt heidän toimintaansa. Parasta ainejärjestötoiminnassa on juurikin yhteisöllisyys. Tapahtumavastaavan pestissä parasta on taas ollut mahdollisuus käyttää omaa luovuuttaan monipuolisten tapahtumien suunnittelussa.

Ainejärjestötoiminta antaa tosi paljon eikä sulla tarvitse olla kokemusta ennestään. Se on loistava tilaisuus tutustua opiskelijakollegoihin ja oppia myös työelämän kannalta tärkeitä taitoja!

🐻

✔️Koulutuspolittinen vastaava, tiedotus- ja somevastaava

Hei. Olen Sami Eerola, folkloristiikan kandidaatti. Toimin koulutuspolitiikan ja viestinnän vastaavana.

Koulutuspoliittisena vastaavana pääsee tutustumaan yliopiston rakenteisiin ja tutustumaan erilaisiin ihmisiin, samalla kun ajaa opiskelijoiden etua. Tiedotus- ja somevastaavana pääsee kehittämään kommunikaatiotaitojaan, järjestön visuaalista ilmettä sekä tuomaan opiskelijat yhteen eri tapahtumia varten.

🐻

✔️Sihteeri ja tilavastaava

Moi! Oon Peppi, toisen vuoden Nefan hallituslainen ja neljännen vuoden kansatieteen opiskelija. Tällä hallituskaudella olen toiminut sihteerinä ja tilavastaavana, aiemmin tiedottajana.

Sihteerin tärkein tehtävä on osallistua kokouksiin ja kirjoittaa niiden kulusta ja tehdyistä päätöksistä pöytäkirjaa. Sihteerin pestissä on hyvä olla herkällä korvalla ja huolellinen. Sihteeriys on mielestäni ollut yleishyödyllistä ja suhteellisen helppoa. Oon päässyt kokemaan aitiopaikalta, miten muodolliset kokoukset etenee ja pöytäkirjaa pidetään. Oon myös kivasti päässyt taustavaikuttamaan asioiden sujumiseen, kun on ollut perillä kokouksissa sovituista asioista.

Tilavastaavana huolehdin Humanistiklusterin tilojen asianmukaisesta käytöstä ja sääntöjen noudattamisesta järjestömme osalta. Tilavastaava edustaa kaksi kertaa vuodessa kattojärjestö Humanisticumin valtuuttaman tilakonklaavin kokouksissa, joissa jokaisella jäsenjärjestön edustajalla on puhe- ja päätösvalta. Tilavastaavan pesti on antanut selkeän vastuualueen, rohkeutta sekä mahdollisuuden vaikuttaa yhteisiä tiloja koskevaan päätöksentekoon.

Sihteerin ja tilavastaavan pestit sopivat oikein hyvin aloittelevillekin toimijoille. Ainejärjestötoiminta on ennen kaikkea antoisaa, sillä yhteisen tekemisen myötä pääsee niin verkostoitumaan, vaikuttamaan opiskelijoiden arkeen, ystävystymään hallituksen jäsenten kanssa kuin kartuttamaan työelämänkin kannalta hyödyllistä taitoja!

🐻

✔️Tiedotus- ja somevastaava

Moi! Oon Siru, toinen Nefan tiedotus- ja somevastaavista. Mun vastuulla on ollut erityisesti sähköpostilista ja Facebook. Oon muun muassa kirjoittanut tiedotteita, tehnyt Facebook-tapahtumia ja välittänyt sähköposteja Nefan listalle (ja poistanut paljon roskapostia).

On ollut kivaa päästä tekemään viestinnästä oman näköistä. Jos tekstin ja visuaalisen ilmeen muotoilu kiinnostaa, tiedotus- ja somevastaavan pesti voisi olla sopiva! Hallitustoiminnassa hyvää on myös se, että voi tehdä koko järjestön kannalta tärkeää työtä, joka hyödyttää monia.

🐻

Järjestölehti Napakairan toimitukseen haetaan toimihenkilöitä!

HYY:n Vuoden järjestölehtenä 2018 palkittu Nefan opiskelijalehti Napakaira hakee uutta päätoimittajaa sekä lehden teosta kiinnostuneita Nefan jäseniä toimitustiimiinsä opintosuunnasta riippumatta. (Liity Nefan jäseneksi https://blogs.helsinki.fi/nefa-helsinki/jasenyys/) Huom! Sinun ei tarvitse olla hallituksen jäsen osallistuaksesi Napakairan tekoon. Opiskelijalehden toimittaminen on erinomainen mahdollisuus saada matalan kynnyksen kokemusta kirjoittamisesta ja tekstien julkaisemisesta sekä lehtiprojektin saattamisesta ideasta kohti julkaisua.

Napakaira ilmestyy syksyisin ja lehteä työstetään yleensä kevään ja kesän ajan. Lehti toteutetaan vapaaehtoisvoimin, ja toimituksen jäsenille hommaa on tarjolla mm. sisällön suunnittelun ja toteutuksen, oikolukemisen, varainhankinnan sekä kuvituksen ja taiton suunnittelun ja toteutuksen parissa.

✔️Päätoimittaja
Päätoimittaja on lehden vastaava toimittaja, joka johtaa lehdentekoprojektia ja vastaa kaikkien osien toteutumisesta.

✔️Toimitustiimin jäsen
Toimittajat toimivat päätoimittajan kanssa tiiminä sponsoreiden hankinnassa, sisällön ideoinnissa, suunnittelussa ja tekstien oikolukemisessa. Toimittajat voivat ottaa osaa myös juttujen kirjoittamiseen, kuvittamiseen ja lehden taittamiseen.

Lue Napakairaa osoitteessa https://issuu.com/napakaira

Jos kiinnostuit, voit saapua syyskokoukseen kuulemaan aiheesta lisää tai ottaa yhteyttä nykyiseen päätoimittajaan veera.kujansuu@helsinki.fi. Ensisijaisesti pyrimme mahdollistamaan kaikkien halukkaiden osallistumisen lehdentekoon, mutta jos ilmoittautuneita tulee valtava määrä, joudumme mahdollisesti karsimaan.

Napakairan 50-vuotisjuhlanumero on ilmestynyt!

NEFA-Helsingin 50-vuotista taivalta juhlistava Napakaira-lehti on vihdoin ilmestynyt! Emme valitettavasti pääse yhdessä hypistelemään uunituoretta lehteä perinteiseen kokoontumispaikkaamme, tällä kertaa luvassa on rennot etäjulkkarit Zoomissa (lisäinfoa alla). Voit noutaa painetun lehden itsellesi keskustakampukselta oppimiskeskus Aleksandrian, Kielikeskusen ja Cafe Portaalin lehtitelineiltä tai Topelian CII-rapun 2. kerroksesta. (Tarvittaessa voit olla yhteydessä Nefaan somessa tai nefa-hallitus@helsinki.fi). Verkkoversioon voit tutustua issuussa.

Tänä vuonna Napakairassa julkaistut artikkelit linkittyvät isoihin teemoihin, kuten ihmisen ja luonnon vuorovaikutukseen, kuolemaan ja rakkauteen sekä päivänpolttaviin kysymyksiin aina salaliittoteorioista mielenkiintoa herättäneisiin sukupuolirepresentaatioihin ja isopyörän myllertämään yliopistoon. Vieraileva kirjoittaja, NEFA:n alumni ja Kalevalaisten Naisten Liiton toiminnanjohtaja Sirpa Huttunen tekee avauksen perinteen välittämisen ja järjestötoiminnan tärkeydestä, ja rohkaisee pohtimaan, miten kansanperinnettä voitaisiin hyödyntää nykyajan globaalien haasteiden ratkaisemisessa. Merkkivuoden kunniaksi Päivystävässä folkloristissa eritellään folkloristiikan antia elämälle neljän väitöstutkijan näkökulmasta.

Napakairan toimitus kiittää jälleen monitieteistä joukkoa kirjoittajia sekä lehden tekoa tukeneita Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestöä, Museoalan ammattiliittoa sekä Via Kareliaa 💛

Tapahtuma: Nefan etähengaus / Napakairan julkkarit ke 4.11. klo 18–20

Tapahtuman fb-event: https://www.facebook.com/events/365744154763792

Tule mukaan Nefan etähengaukseen a.k.a Napakairan julkkareihin ke 4.11. klo 18–20. Luvassa on vapaamuotoista hengailua ja jutustelua. Tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki folkloristiikasta, kansatieteestä tai Napakairasta kiinnostuneet opiskelijat!

MITÄ? Nefan etähengaus / Napakairan julkkarit
MISSÄ? Zoomissa: https://helsinki.zoom.us/j/64066701863?pwd=bUg0ZVBWcjFJTG5NVWdxYzhiL3d4Zz09
Meeting ID: 640 6670 1863
Passcode: 756703
MILLOIN? ke 4.11. klo 18–20

Kaikissa NEFA-Helsinki ry:n tapahtumissa noudatetaan turvallisen tilan periaatteita. Tapahtuman yhdenvertaisuus- ja häirintävastuuhenkilönä toimii Karoliina Edlund (karoliina.edlund@helsinki.fi).

Kurran näytösottelu

Kurranlyönti tekee paluun Seitsemän veljeksen juhlavuonna! Lauantaina 3.10. Seurasaaren juhlakentällä järjestetään näytösottelu, jota seuraamaan kutsumme jokaisen nefalaisen, folkloristiikan ja kansatieteen opiskelijan Aleksis Kiven Seuran aloitteesta järjestettävän näytösottelun. Yhteistyökumppaneina ovat NEFA-Helsinki ry, Seurasaarisäätiö sekä kotimaisen kirjallisuuden ainejärjestö Putkinotko ry.

Tapahtumasta ja kurranlyönnistä löydätte lisätietoa oheisen linkin takaa:

Nefa piknik

Kesä on loppumassa ja opiskelu on alkamassa. Juhliaksemme tätä siirtymäaikaa Nefa-Helsinki ry järjestää uusien ja vanhojen opiskelijoiden piknikin Topeliassa

07.09.2020 klo 16:00-

Topelian historiallisissa nurmikkomaisemissa pääsette verkostoitumaan eri opiskeluvaiheissa olevien folkloristiikan ja kansatieteen opiskelijoiden kanssa ulkoilmassa.
Meidät löytää Topelian terassin viereiseltä pikkunurmikolta.
Jos ilmasto on kosteampi siirrymme intiimeihin baariympäristöihin Thristy Scholariin tiivistämään akateemista vuorovaikutustamme.

Muuten olemme Topeliassa klo 17:45, jonka jälkeen siirrymme Varsapuistoon.

Koronaviruksen takia turvaväleistä ja käsihygeniasta on huolehdittava. Samasta syystä ruoka- ja juomatarjoilua ei ole, vaan kaikkien on tuotava omat ravitsemusvälineet.

Topelia on esteetön

Tapahtumassa noudatetaan turvallisen tilan periaatteita:

  1. Nefassa ja Nefan tapahtumissa ei ole tilaa väkivallalle, suvaitsemattomuudelle, eikä minkäänlaiselle syrjinnälle.
  2. Jos näet tai koet häirintää tai asiatonta käytöstä, ota välittömästi yhteys järjestäjiin tai turvallisuusvastaavaan, jotta häirintään voidaan puuttua välittömästi. Jos et ole varma, onko kyseessä häirintää tai muuta asiatonta käytöstä, suosittelemme kysymään tai menemään tueksi kaiken varalta.
  3. Pidetään huolta toisistamme! Ketään ei jätetä ulkopuolelle ja kaikista huolehditaan. Jos näet sekavassa tilassa olevan henkilön, älä jätä häntä yksin.
  4. Kuuntele ja kunnioita!

Tapahtuman tasa-arvo- ja turvallisuusvastaavana toimii Karoliina Edlund (karoliina.edlund@helsinki.fi).

MITÄ? Nefa-piknik

MISSÄ? Topelia, Unioninkatu 38
MILLOIN? Maanantaina 7.9. klo 16:00-

————————————————————————————

Nefa-Helsinki ry picnic for mingling with old and with new folklore and ethnology students.

Where? Topelia, Unioninkatu 38

When? Monday 7.9. at 16:00- Pm.

Because of the coronavirus the principles of safe distance and hand hygiene are in force- For the same reason everybody has to bring their own food, drinks and eating attires.

NEFA’s principles of a safe space:

  1. There is no room for violence, intolerance, or any kind of discrimination in Nefa or at the events of Nefa.
  2. If you see or experience harassment or inappropriate behavior, contact the organizer or the person responsible for the event’s security immediately, so that needed measures can be taken as soon as possible. If you are not sure whether a situation is harassment or otherwise inappropriate, we recommend that you ask or go help nonetheless.
  3. Let’s take care of each other! Make sure no one is left out and everyone is taken care of. If you see a person in a confused or troubled state, do not leave them alone.
  4. Listen and respect!

 

Nefan Maaliskuun kuukausitiedote

English version below ⬇️

Moi ja mukavaa maaliskuuta! 🌞 Tässä kuussa on jälleen luvassa perinteiset Nefa-kahvit. Niiden jälkeen kuukausittaisella museovierailulla päästään tällä kertaa ihailemaan kuvataidetta.

Maaliskuun tapahtumat lyhyesti:

1) Nefa-kahvit 9.3.

2) Ateneum-ekskursio 11.3.

1) Nefa-kahvit 9.3.

Tervetuloa viettämään aikaa, juomaan ja syömään kansatieteellis-folkloristisessa seurassa maanantaina 9.3. kello 13-16! Tarjolla on kahvia, teetä ja pientä purtavaa. Kahvit ovat tuttuun tapaan Topelian C-rapun toisen kerroksen kahvihuoneessa.

Jos tarvitset esteetöntä reittiä kahvihuoneelle, ota yhteyttä esimerkiksi sähköpostilla osoitteeseen nefa-hallitus@helsinki.fi.

Kahveilla noudatetaan turvallisen tilan periaatteita. Tapahtuman tasa-arvo- ja turvallisuusvastaavana toimii Saga Jacksen (saga.jacksen@helsinki.fi).

Facebook-tapahtuma: https://www.facebook.com/events/665013637372764/

MITÄ? Nefa-kahvit

MISSÄ? Topelian C-rapun toisen kerroksen kahvihuoneessa (Unioninkatu 38)

MILLOIN? Maanantaina 9.3. klo 13-16

2) Museoekskursio Ateneumiin 11.3.

Ateneum on maan tunnetuin taidemuseo ja Suomen taiteen koti. Siellä on kattavat maalaukset 1800-luvulta moderniin.

Ensimmäiseksi näemme Suomen rakastetuimmat klassikot uudessa valossa. Näyttely johdattaa kävijän läpi Suomen taiteen kehityskulun vuodesta 1809 aina 1970-luvulle asti. Näyttelyssä Suomen taiteen tarina kytketään taiteen kansainväliseen kehitykseen ja yhteiskunnallisiin tapahtumiin. Esillä ovat rinta rinnan kotimaiset ja kansainväliset mestariteokset kuten Le Corbusierin Kaksi naista (1939), Hugo Simbergin Haavoittunut enkeli (1903), Edvard Munchin Kylpeviä miehiä (1907–08) ja Vincent van Goghin Katu, Auvers-sur-Oise (1890).

Pääsemme tutustumaan Natalia Goncharovan (suom. Gontšarova) maalauksiin. Natalia Goncharova (1881–1962) tunnetaan Venäjän avantgarde-taiteen keskushahmona, joka inspiroi niin Venäjän kuin Länsi-Euroopan kokeellisia taiteilijoita. Esille saadaan laajasti taiteilijan teoksia 1900-luvun neljältä ensimmäiseltä vuosikymmeneltä

Rohkea ja innovatiivinen Gontšarovan tuotanto vaikutti aikalaisiinsa ja ylitti 1900-luvulle ominaiset taiteenväliset rajat. Näyttely keskittyy taiteilijan innovatiivisimpaan kauteen 1900-luvun alusta 1920-luvulle, jolloin hän inspiroi yhtä lailla Venäjän kuin Länsi-Euroopan kokeellisia taiteilijoita. Näyttelyssä nähdään yli sata teosta, joihin kuuluu paljon maalauksia, mutta myös kuvituksia, pukuja, lavastusluonnoksia ja balettitaltiointeja. Lähes kaikki näyttelyn teokset nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa

Mutta myöskin moderni identiteetti -pienoisnäyttelyyn, jossa on Ateneumin kokoelmaan vuosina 2016–2019 hankittuja teoksia. Näyttely sisältää teoksia 17 taiteilijalta vuosilta 1908–1966. Heitä ovat muun muassa Birger Carlstedt, Ragni Cawén, Eva Cederström, Magnus Enckell, Gunvor Grönvik, Ole Kandelin, Elga Sesemann ja Hugo Simberg.

Näyttelyn teoksia yhdistää 1900-luvulle ominainen minuuden etsintä, moderni identiteetti, johon liittyy häilyminen turvalliseksi koetun vanhan ja epävarmuutta tuovan uuden välissä. Sosiologi Zygmunt Bauman (1925–2017) on käsitellyt minuuden muutoksia puhumalla jäykästä ja notkeasta modernista.

MITÄ? Vierailu Ateneumin taidemuseossa

MISSÄ? Kaivokatu 2

MILLOIN? Keskiviikkona 11.3. klo 17-

 

In English:

1) Coffee time with Nefa 9.3.

You are welcome to spend time, drink and eat in ethnologic-folkloristic company on Monday 9.3. at 13-16! We offer coffee, tea and something small to eat. As usual, the event is held in the second floor coffee room of Topelia’s C-stairs.

If you need an accessible route to the coffee room, contact us at nefa-hallitus@helsinki.fi.

The event follows Nefa’s principles of a safe space. In the case of facing harassment or discrimination you may contact Saga Jacksen (saga.jacksen@helsinki.fi).

Facebook event: https://www.facebook.com/events/665013637372764/

WHAT? Coffee time with Nefa

WHERE? In the second floor coffee room of Topelia’s C-stairs (Unioninkatu 38)

WHEN? On Monday 9.3. at 13-16

2) Museum excursion to Ateneum 11.3.

We will visit the Ateneum art museum.

The Ateneum Art Museum has the country’s oldest and largest art collection. The collections exhibition presents well-loved classics alongside seldom-exhibited works of art. It draws new parallels and highlights works that have not been on show for a long time.

There will be different contemporary art exhibitions, from international and national stars, like Natalia Goncharova (1881–1962) who is known as a central figure in Russian avant-garde art, inspiring experimental artists in both Russia and Western Europe. The exhibition offers a comprehensive overview of the artist’s work from the first four decades of the 20th century. Before coming to the Ateneum, the exhibition is on display at Tate Modern in London and the Palazzo Strozzi in Florence.

The Modern Identity small-scale exhibition presents works acquired for the Ateneum collection between 2016 and 2019. The exhibition includes works by 17 artists, dating from the period between 1908 and 1966. The artists featured include Birger Carlstedt, Ragni Cawén, Eva Cederström, Magnus Enckell, Gunvor Grönvik, Ole Kandelin, Elga Sesemann and Hugo Simberg.

WHAT? An excursion to the Ateneum Art Museum

WHERE? At Kaivokatu 2

WHEN? On Wednesday 11.3. at 17-

 

Kulttuurintutkijoiden Kalevala-juhla / Kalevala celebration

(English below)

Tervetuloa Kalevalan päivänä 28.2. viettämään aikaa kanssaopiskelijoiden kanssa humanistiklusterille! Tarjolla hyvää seuraa ja yhteistä ohjelmaa leikkimielisen tietovisan merkeissä. Halutessa voit tuoda nyyttärituomisia pöytään. Suosittelemme myös pukeutumaan teeman mukaisesti, sillä juhlassa järjestetään pukukilpailu.

MITÄ? Kalevala-juhla
MISSÄ? Humanistiklusteri, Uusi ylioppilastalo (Mannerheimintie 5A, 5. krs.)
MLLOIN? 28.2.2020 klo 18.00
MIKSI? Kalevala ja kanssaopiskelijat

Tapahtumassa noudatetaan Humanistiklusterin turvallisen tilan periaatteita: http://www.humanisticum.fi/wordpress/wp-content/uploads/2016/08/Humanistiklusterin_turvallisen_tilan-periaatteet.pdf

Tapahtuman tasa-arvo ja turvallisuusvastaavana toimii Karoliina Edlund (karoliina.edlund@helsinki.fi).

Tila on valitettavasi esteellinen.

 

(English)
Welcome to celebrate with us on Kalevala Day at Humanistiklusteri on friday 28.2. at 6pm. We offer an opportunity to meet other students and a chance to take part in quiz! You can also bring snacks for everyone to share. We also recommend that you wear a Kalevala themed costume for there will be a small prize for the best dressed.

WHAT? Kalevala celebration
WHERE? Humanistiklusteri, Uusi ylioppilastalo (Mannerheimintie 5A, 5. krs.)
WHEN? 28.2.2020 18:00
WHY? Kalevala and friends

We follow the principles of safe space at Humanistiklusteri:
http://www.humanisticum.fi/wp-content/uploads/2018/12/The-Principles-of-Safe-Space-at-Humanistiklusteri.pdf

In the case of facing harassment or discrimination you may contact Karoliina Edlund (karoliina.edlund@helsinki.fi)

Unfortunately the venue is not accessible.