Categories
Uncategorised

6. Hasardit kartalla

Aloitin tunnilla eri hasardien tutkimisen ja pohdin, mistä haluan kartat tehdä. Tietojen tuonti eri lähteistä QGisiin onnistui ongelmitta, jonka vuoksi kokeilin erilaisia vaihtoehtoja harjoitukseksi. Tein kokeiluna muutaman erilaisen karta, jossa oli useampi muuttuja. Ensimmäinen kartta (kuva 1) sisältää Yhdysvaltojen tulivuorten sijainnit sekä vuoden 2010 jälkeen tapahtuneet yli 5 magnitudin maanjäristykset. Halusin kartan avulla tuoda esille yhtäläisyyttä tulivuorten ja maanjäristysten välillä. Sillä pieniä maanjäristyksiä on tapahtunut niin paljon, että niiden esittäminen kartalla olisi ollut mahdotonta, rajasin alueen Pohjois-Amerikkaan. Kartta havainnollistaa haluttua asiaa hyvin, mutta on hieman tylsä ja on enemmänkin esimerkki koko aiheesta. Mittakaavaa en saanut oikein kartalle, sillä sen mukaan Yhdysvallat olisi noin 300 kilometriä itä-länsisuunnassa. Tämä ongelma on aikaisemminkin tullut itselläni vastaan satunnaisesti, ja vihdoin löysin toisenkin ihmisen törmänneen samaan ongelmaan! Joonatan Reunanen oli useampaa reittiä pitkin yrittänyt löytää ongelmaan ratkaisun, tuloksetta. Hyväksyin siis karttani, vaikka mittakaava puuttuikin. Tätä karttaa tehdessäni mietin, että olisi mielenkiintoista esittää myös alueet, kuinka pitkälle esimerkiksi maanjäristysaallot ovat vaikuttaneet. Tässä olisi voinut käyttää bufferointia apuna, mutta tämä jäikin haasteellisuuden vuoksi vain ajatustasolle. Anyway, jos tuollaisen kartan olisin saanut tehtyä, mittakaava olisi siinä paljon oleellisempi kuin kartassani 1.

Kuva 1. Pohjois-Amerikassa sijaitsevat tulivuoret sekä yli 5 magnitudin maanjäristykset vuoden 2010 jälkeen.

Sillä jumituin maanjäristys- sekä tulivuoritietokantaan, halusin tuottaa kaikki kartat niistä. Kotona muiden blogeja selaillessa huomasin Vilma Koljosen löytäneen hyvän tietokannan litosfäärilaatoista, jota hyödynsin itsekin. Sillä NOAA:n tietokannassa tulivuoria pystyi etsimään niiden purkausajan perusteella, päätin rajata seuraavan karttani tämän mukaan; tuorein luokittelu D1 sisältää tulivuoret, joidenka viimeisen purkaus on tapahtunut vuoden 1964 tai sen jälkeen. Toinen kartta (kuva 2) sisältää D1-luokittelun mukaiset tulivuoret sekä samana aikana tapahtuneet yli 7 magnitudin maanjäristykset. Litosfäärilaattojen rajat kartassa tuovat erilaista ulottuvuutta ja tämän vuoksi kartta 2 on mielestäni hyvin onnistunut. Kartta havainnollistaa hyvin endogeenisia prosesseja ja toimisi hyvin opetuskäytössä.

Kuva 2. Vuoden 1964 jälkeen tapahtuneet yli 7 magnitudin maanjäristykset sekä purkautueet tulivuoret.

Tutkiessani toista karttaani pohdin, miten saisin esitettyä aihetta toisella tavalla. Halusin tuoda esille Tyynenmeren tulirenkaan alueen, mutta sillä karttapohja on keskittynyt Atlantille, tuli taustaa muuttaa. Olisin toki voinut etsiä toisen karttapohjan, mutta menin vähän helpomman kautta. QGIS:iin muiden karttojen tapaan toin ensin tiedot USGS-sivustolta excelin kautta ja tein sopivan pistekartan. Kartalle toin tiedot vuoden 1900 jälkeen tapahtuneista yli 8 magnitudin maanjäristyksistä, jonka jälkeen CorelDRAW-ohjelmalla leikkaa–liimaa-menetelmän avulla loin lopullisen kartan 3. Tämä kartta soveltuisi hyvin opetukseen, jossa käytäisiin läpi laattatektoniikkaa. Karttaa voisi vielä soveltaa esimerkiksi merkitsemällä litosfäärilaattojen liikesuunnat sekä eri väreillä merkitä erilaiset saumakohdat. Toin netistä vielä kuvan, jossa kuvataan litosfäärilaattoja.

Kuva 3. Vuoden 1900 jälkeen tapahtuneet yli 8 magnitudin maanjäristykset.
Kuva 5. Litosfäärilaatat (Geologia, 2018).

 

Lähteet

Geologia. (2018). Laattatektoniikka. Viitattu 27.2.2020. http://www.geologia.fi/index.php/2018/05/20/laattatektoniikka/

Koljonen, V. (2020). Raikasta ulkoilmaa! Viitattu 27.2.2020. https://blogs.helsinki.fi/vilmakol/

Reunanen, J. (2020). Mun päähän sattuu. Viitattu 27.2.2020. https://blogs.helsinki.fi/reunajoo/

World tectonic plates and boundaries. (2014). Viitattu 27.2.2020. https://github.com/fraxen/tectonicplates

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *