Vihollisesta rakkauteen

Talvisota-elokuvassa esiintyvän Martti Hakalan rakkaus-ongelma jäi edellisessä blogissa ratkaisematta. Kun Hakalan pikkuveli kaatui, tämä ilmoitti, että hänen oli tästedes vaikea rakastaa vihollisiaan, siis täyttää Jeesuksen käsky (Matt. 5:44; Luuk. 6:27).

Periaatteessa Hakala ei nähnyt mitään estettä sekä rakastaa vihollisiaan että taistella näitä vastaan. Muotoillaanpa asenne brutaalisti: voit ampua sen, jota rakastat.

Edellisessä blogissa pohdin, voidaanko ongelma väistää ekhthros-sanan tarkalla tulkinnalla, kuten Carl Schmitt väitti. Sana viittaa henkilökohtaiseen viholliseen, mutta sitä käytetään jossain määrin myös vihollisesta sodassa. Sen puolesta Jeesuksen käsky voidaan soveltaa myös sotaan.

Miten on rakastamisen kanssa?

Monta rakkautta

Sanoilla ei useinkaan ole eksakteja vastineita eri kielissä. Siksi useita kreikan verbejä voidaan kääntää rakastamiseksi. Carl Schmitt näyttää olevan tästä tietoinen. Hän huomauttaa, että Jeesuksen käskyssä on agapaō, ei fileō.

Näiden lisäksi rakastamiseksi voidaan kääntää ainakin eraō ja stergō, mutta Hakalan tapausta ajatellen ne voidaan unohtaa. Edellinen viittaa eroottiseen rakkauteen ja jälkimmäinen perheenjäsenten keskinäiseen kiintymykseen.

Jäljelle jää siis Schmittin esille nostamat agapaō ja fileō. Näistä kahdesta Uudessa testamentissa dominoi agapaō, mutta antiikin kreikan kielessä yleisemmin fileō. Mikä siis on uusitestamentillisen rakkauden erityispainotus?

Homeros ja Hoosea

Otan vauhtia Homerokselta. Odysseus oli niin pitkään harharetkillään, ettei hänen vaimonsa Penelope ensin tunnistanut kotiin palannutta miestään. Kun Penelopelle selvisi, kuka mies hänen luokseen oli tullut, hän pahoitteli:

Mutt’ älä suutuksiss’ ole siit’, älä katkera, etten / kohta, kun näin sinut, rakkaammin sua tervehytellyt (Homeros, Odysseia 23.213–214).

Otto Mannisen hassussa suomennoksessa sana ”tervehytellä” kätkee taakseen kreikan verbin agapaō. Homeroksen kielessä agapaō tarkoittaa tervehdystä sellaiselle henkilölle, johon tervehtijällä on erityissuhde. Vaikka tervehtimismerkitys sittemmin katosi, verbiin jäi erityissuhteen sävy. Kyse ei ole mistä tahansa kiintymyksestä.

Otan esiin toisen avioparin: profeetta Hoosea, jonka Jumala käski naimisiin prostituoidun kanssa. Septuagintassa eli Vanhan testamentin kreikankielisessä käännöksessä Jumala käskee seuraavasti:

Mene ja rakasta vaimoa, joka rakastaa pahuutta ja joka on aviorikkoja. Rakasta niin kuin Jumala, joka rakastaa Israelin lapsia, vaikka nämä katsovat muiden jumalien puoleen ja rakastavat rypälekakkuja (Hoos 3:1).

Hoosea saa omalla kohtalollaan havainnollistaa, mihin asemaan Jumala on joutunut suhteessaan Israeliin. Olennaista on huomata, että avioliiton erityissuhde ilmaistaan verbillä agapaō. Samanlainen erityissuhde vallitsee Jumalan ja Israelin välillä – jälleen agapaō. Baalille tuotuihin uhrikakkuihin israelilaisilla ei kuitenkaan ole erityissuhdetta – siispä verbi fileō.

Valittu kansa

Jumalan ja Israelin erityissuhteessa verbi agapaō ilmentää tuttua vanhatestamentillista valitun kansan teemaa. Valittuna kansana israelilaisilla on keskenään erityissuhde, joka poikkeaa suhteesta muihin kansoihin. Tämä näkyy myös Mooseksen lain käskyssä rakastaa – agapaō – lähimmäistä:

Älä kosta omaan kansaasi kuuluvalle äläkä pidä yllä riitaa hänen kanssaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Minä olen Herra (3. Moos. 19:18).

Kuten näkyy, lähimmäinen samastuu oman kansan jäseneen. Jeesuksen vihollisrakkauden käskyyn tämä avaa kaksi mahdollisuutta: kansallisen ja universaalin.

Kansallisessa tulkinnassa kiinnitetään huomiota siihen, että verbi agapaō tarkoittaa valitun kansan keskinäistä rakkautta. Vihollinen on valitun kansan jäsen, siis oikeastaan lähimmäinen, jonka kanssa vain ollaan vihoissa.

Globaalissa tulkinnassa vihollinen ei samastu lähimmäiseen, siis valitun kansan jäseneen. Tällöin Jeesuksen korostus olisi radikaali: oman kansan ulkopuoliseen tulisi luoda sama erityissuhde kuin valitun kansan jäseniin.

Keskustelu palautuu siis sanan ekhthros, vihollinen, äärelle: onko kyseessä valittuun kansaan kuuluva vai ei? Sanasta tätä ei voi päätellä, sillä Septuagintassa on esimerkkejä molemmista.

Takaisin Hakalaan

Hakala seisoo siinä traditiossa, joka ymmärtää rakkauden universaalisti. Ei kuitenkaan rajatta.

Uudessa testamentissa valitun kansan keskinäinen rakkaus muuttuu tarkoittamaan kristittyjen keskinäistä rakkautta. Esimerkiksi Paavali tulkitsee lähimmäisenrakkauden käskyä niin, että kirjeen kristittyjen vastaanottajien tulee rakastaa toisiaan (Room. 13:8) – ei siis ketä tahansa.

Kansalliset rajat ovat tässä tulkintatraditiossa yhdentekeviä. Paavalin sanoja (Gal. 3:28) Hakalan tilanteeseen mukaillen: yhdentekevää, oletko suomalainen tai venäläinen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.

Voidaan siis päätellä, että Hakalan tulisi tietää, suuntaako hän aseensa kristittyä kohtaan. Vain silloin vihollisrakkauden käskyä tarvitsisi ylipäänsä miettiä. Tämä ei kuitenkaan ota huomioon sitä, että kristillinen tulkintatraditio on jatkunut parituhatta vuotta.

Hakala näyttääkin elävän jo siinä tulkintatradition vaiheessa, jossa lähimmäinen ja vihollinen voi tarkoittaa ketä tahansa ihmistä uskonnosta riippumatta. Hän ei kysele vihollisensa uskon perään.

Tämä on kuitenkin sivuseikka. Olipa rakkaus enemmän tai vähemmän universaalia, peruskysymys on edelleen avoin: voiko ampua sitä, jota rakastaa?

Verbin agapaō analyysilla ei siihen saada vastausta. Sitä paitsi olisi varmaankin valheellista sälyttää eettinen vastuu kielitieteelle.

Kuvalähde: http://www.elonet.fi/fi/elokuva/126330