Avainsana-arkisto: vihollinen

Vihollisrakkaus osa 2: voiko ampua sen, jota rakastaa?

|
2

Vihollisesta rakkauteen

Talvisota-elokuvassa esiintyvän Martti Hakalan rakkaus-ongelma jäi edellisessä blogissa ratkaisematta. Kun Hakalan pikkuveli kaatui, tämä ilmoitti, että hänen oli tästedes vaikea rakastaa vihollisiaan, siis täyttää Jeesuksen käsky (Matt. 5:44; Luuk. 6:27).

Periaatteessa Hakala ei nähnyt mitään estettä sekä rakastaa vihollisiaan että taistella näitä vastaan. Muotoillaanpa asenne brutaalisti: voit ampua sen, jota rakastat.

Edellisessä blogissa pohdin, voidaanko ongelma väistää ekhthros-sanan tarkalla tulkinnalla, kuten Carl Schmitt väitti. Sana viittaa henkilökohtaiseen viholliseen, mutta sitä käytetään jossain määrin myös vihollisesta sodassa. Sen puolesta Jeesuksen käsky voidaan soveltaa myös sotaan.

Miten on rakastamisen kanssa?

Monta rakkautta

Sanoilla ei useinkaan ole eksakteja vastineita eri kielissä. Siksi useita kreikan verbejä voidaan kääntää rakastamiseksi. Carl Schmitt näyttää olevan tästä tietoinen. Hän huomauttaa, että Jeesuksen käskyssä on agapaō, ei fileō.

Näiden lisäksi rakastamiseksi voidaan kääntää ainakin eraō ja stergō, mutta Hakalan tapausta ajatellen ne voidaan unohtaa. Edellinen viittaa eroottiseen rakkauteen ja jälkimmäinen perheenjäsenten keskinäiseen kiintymykseen.

Jäljelle jää siis Schmittin esille nostamat agapaō ja fileō. Näistä kahdesta Uudessa testamentissa dominoi agapaō, mutta antiikin kreikan kielessä yleisemmin fileō. Mikä siis on uusitestamentillisen rakkauden erityispainotus?

Homeros ja Hoosea

Otan vauhtia Homerokselta. Odysseus oli niin pitkään harharetkillään, ettei hänen vaimonsa Penelope ensin tunnistanut kotiin palannutta miestään. Kun Penelopelle selvisi, kuka mies hänen luokseen oli tullut, hän pahoitteli:

Mutt’ älä suutuksiss’ ole siit’, älä katkera, etten / kohta, kun näin sinut, rakkaammin sua tervehytellyt (Homeros, Odysseia 23.213–214).

Otto Mannisen hassussa suomennoksessa sana ”tervehytellä” kätkee taakseen kreikan verbin agapaō. Homeroksen kielessä agapaō tarkoittaa tervehdystä sellaiselle henkilölle, johon tervehtijällä on erityissuhde. Vaikka tervehtimismerkitys sittemmin katosi, verbiin jäi erityissuhteen sävy. Kyse ei ole mistä tahansa kiintymyksestä.

Otan esiin toisen avioparin: profeetta Hoosea, jonka Jumala käski naimisiin prostituoidun kanssa. Septuagintassa eli Vanhan testamentin kreikankielisessä käännöksessä Jumala käskee seuraavasti:

Mene ja rakasta vaimoa, joka rakastaa pahuutta ja joka on aviorikkoja. Rakasta niin kuin Jumala, joka rakastaa Israelin lapsia, vaikka nämä katsovat muiden jumalien puoleen ja rakastavat rypälekakkuja (Hoos 3:1).

Hoosea saa omalla kohtalollaan havainnollistaa, mihin asemaan Jumala on joutunut suhteessaan Israeliin. Olennaista on huomata, että avioliiton erityissuhde ilmaistaan verbillä agapaō. Samanlainen erityissuhde vallitsee Jumalan ja Israelin välillä – jälleen agapaō. Baalille tuotuihin uhrikakkuihin israelilaisilla ei kuitenkaan ole erityissuhdetta – siispä verbi fileō.

Valittu kansa

Jumalan ja Israelin erityissuhteessa verbi agapaō ilmentää tuttua vanhatestamentillista valitun kansan teemaa. Valittuna kansana israelilaisilla on keskenään erityissuhde, joka poikkeaa suhteesta muihin kansoihin. Tämä näkyy myös Mooseksen lain käskyssä rakastaa – agapaō – lähimmäistä:

Älä kosta omaan kansaasi kuuluvalle äläkä pidä yllä riitaa hänen kanssaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Minä olen Herra (3. Moos. 19:18).

Kuten näkyy, lähimmäinen samastuu oman kansan jäseneen. Jeesuksen vihollisrakkauden käskyyn tämä avaa kaksi mahdollisuutta: kansallisen ja universaalin.

Kansallisessa tulkinnassa kiinnitetään huomiota siihen, että verbi agapaō tarkoittaa valitun kansan keskinäistä rakkautta. Vihollinen on valitun kansan jäsen, siis oikeastaan lähimmäinen, jonka kanssa vain ollaan vihoissa.

Globaalissa tulkinnassa vihollinen ei samastu lähimmäiseen, siis valitun kansan jäseneen. Tällöin Jeesuksen korostus olisi radikaali: oman kansan ulkopuoliseen tulisi luoda sama erityissuhde kuin valitun kansan jäseniin.

Keskustelu palautuu siis sanan ekhthros, vihollinen, äärelle: onko kyseessä valittuun kansaan kuuluva vai ei? Sanasta tätä ei voi päätellä, sillä Septuagintassa on esimerkkejä molemmista.

Takaisin Hakalaan

Hakala seisoo siinä traditiossa, joka ymmärtää rakkauden universaalisti. Ei kuitenkaan rajatta.

Uudessa testamentissa valitun kansan keskinäinen rakkaus muuttuu tarkoittamaan kristittyjen keskinäistä rakkautta. Esimerkiksi Paavali tulkitsee lähimmäisenrakkauden käskyä niin, että kirjeen kristittyjen vastaanottajien tulee rakastaa toisiaan (Room. 13:8) – ei siis ketä tahansa.

Kansalliset rajat ovat tässä tulkintatraditiossa yhdentekeviä. Paavalin sanoja (Gal. 3:28) Hakalan tilanteeseen mukaillen: yhdentekevää, oletko suomalainen tai venäläinen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.

Voidaan siis päätellä, että Hakalan tulisi tietää, suuntaako hän aseensa kristittyä kohtaan. Vain silloin vihollisrakkauden käskyä tarvitsisi ylipäänsä miettiä. Tämä ei kuitenkaan ota huomioon sitä, että kristillinen tulkintatraditio on jatkunut parituhatta vuotta.

Hakala näyttääkin elävän jo siinä tulkintatradition vaiheessa, jossa lähimmäinen ja vihollinen voi tarkoittaa ketä tahansa ihmistä uskonnosta riippumatta. Hän ei kysele vihollisensa uskon perään.

Tämä on kuitenkin sivuseikka. Olipa rakkaus enemmän tai vähemmän universaalia, peruskysymys on edelleen avoin: voiko ampua sitä, jota rakastaa?

Verbin agapaō analyysilla ei siihen saada vastausta. Sitä paitsi olisi varmaankin valheellista sälyttää eettinen vastuu kielitieteelle.

Kuvalähde: http://www.elonet.fi/fi/elokuva/126330

Ketä rakastaa, kun rakastaa vihollista?

|
1

Martti Hakalan uskonnollinen ongelma

”Vaikee mun niitä oikein on rakastaakaan. Täst eres.” Näin totesi Martti Hakala Talvisota-elokuvassa sen jälkeen, kun hänen Paavo-veljensä oli kaatunut. Viittaus on Raamattuun, Jeesuksen vihollisrakkauden käskyyn (Matt. 5:44; Luuk. 6:27): ”Rakastakaa vihollisianne”, Uuden testamentin alkukielellä kreikaksi: ἀγαπᾶτε τοὺς ἐχθροὺς ὑμῶν.

Jeesuksen käskystä tuli Hakalalle vaikea kesken sodan. Ennen veljensä kaatumistakin hän oli ampunut vihollisiaan, mitä hän ei ilmeisesti pitänyt rakkauden käskyn rikkomisena. Onko tällainen tulkinta mahdollinen?

Jos olisin Hakalan pataljoonassa sotilaspappina, lähestyisin siellä asiaa jostain muusta kuin kielitieteellisestä näkökulmasta. Yliopiston blogissa kielitiede sen sijaan on paikallaan. Sitä paitsi ajattelen, että kielitiede olisi hyvää taustatietoa myös pataljoonan papille. Onhan nyt kuitenkin kyse siitä, miten Jeesuksen käsky suhtautuu sotaan.

Auttaisiko Carl Schmitt ymmärtämään Hakalaa?

Hakalan tulkinta muistuttaa Carl Schmittin, saksalaisen oikeusteoreetikon ja politiikan filosofin tulkintaa. Schmitt väittää, ettei ole yhdentekevää, mitä kreikan sanaa vihollisesta käytetään. Hän korostaa eroa sanojen ἐχθρός ja πολέμιος välillä. Sodassa vihollinen on πολέμιος. Jeesuksen kehotuksessa oleva ἐχθρός tarkoittaa Schmittin mukaan henkilökohtaista vihollista.

Schmitt päättelee, että Jeesuksen käsky ei estä sotimasta. Hän ruoskii pasifisteja: ”Monien muiden kielten tavoin saksassakaan ei tehdä eroa yksityisen ja poliittisen ’vihollisen’ välillä, mikä mahdollistaa lukuisat tahalliset ja tahattomat väärinymmärrykset” (Poliittisen käsite, suom. Arto Kuusterä & Jussi Palmusaari, Tutkijaliitto 2015).

Hakalalla oli vastaava jaottelu kuin Schmittillä. Jeesuksen käskyn rikkominen alkoi vasta siitä, kun vihollisesta tuli hänen henkilökohtainen vihollisensa. Hän ampui vihollista sodan alusta alkaen, mutta veljen kaatumisen jälkeen sisäinen asenne muuttui – ja se oli Hakalan raamatuntulkinnassa ratkaisevaa.

Schmittin analyysissa Hakalan muutos voidaan kuvata seuraavasti. Puna-armeija ei ollut Hakalalle enää vain πολέμιος. Siitä oli tullut myös ἐχθρός.

Mikä Schmittin tulkinnassa menee vikaan?

Schmitt vetoaa Platoniin, joka erottelee barbaarien kanssa käytävät sodat kreikkalaisten keskinäisistä kahnauksista. Tämän Schmitt esittää perusteeksi ἐχθρός-πολέμιος –jaolle, mutta tekee siinä virheen. Platon nimittäin kutsuu sekä sotia että kahnauksia vihollisuudeksi, ἔχθρα (Valtio 470c-d).

Raamatustakin löytyy esimerkkejä, jossa ἐχθρός on sotilaallinen vihollinen. Yksi esimerkki riittää: ”Vielä tulet näkemään ajan, jolloin viholliset (οἱ ἐχθροί) rakentavat ympärillesi vallin, saartavat sinut ja käyvät kimppuusi joka puolelta” (Luuk. 19:43).

Schmittin jaottelu ei kuitenkaan ole vailla pohjaa. Sanassa ἐχθρός on nimittäin persoonallinen sävy. Se johdetaan vihaa tarkoittavasta sanasta ἔχθος. Vuoden 1992 raamatunkäännös tuo henkilökohtaisuuden esiin puhumalla vihamiehestä.

Schmittin virhe ei ole siinä, että hän teki jaon sanojen ἐχθρός ja πολέμιος välille. Virhe on merkitysten liian kategorinen erottelu. Sana ἐχθρός tarkoittaa todennäköisemmin vihamiestä kuin vihollista, mutta jälkimmäinenkään merkitys ei ole poissuljettu. Merkitysten häilyvyys näkyy myös suomen kielessä: sana ”viha” on sekä ”vihollisen” että ”vihamiehen” taustalla.

Vihollinen ei ole Hakalalle ongelma

Hakala oli oikeassa: vihollisrakkauden vaatimus sopii myös sotaan. Sana ἐχθρός ei ensi sijassa tuo mieleen Taipaleessa päälle käynyttä puna-armeijaa, mutta tällaista tulkintaa ei voi sulkea pois.

Hakala muutos ei myöskään ollut se, että puna-armeija olisi ollut hänelle aluksi vain πολέμιος, mutta myöhemmin myös ἐχθρός. Sanoilla ei nimittäin voida kuvata Hakalan suhdetta puna-armeijaan vaan Hakalan käsitystä puna-armeijan suhteesta häneen.

Homeroksella ἐχθρός saattoi tarkoittaa vihan kohdetta, mutta jo pian sen jälkeen aktiivinen merkitys jäi ainoaksi: ἐχθρός on se, joka vihaa. Jeesuksen käsky siis edellyttää, että vastassa on henkilökohtainen vihamielinen asenne.

Sana πολέμιος tarkoittaa puna-armeijaan sovellettuna vain sitä, että se on Hakalan näkökulmasta sotakannalla häntä vastaan. Sana ἐχθρός puolestaan kuvaa Hakalan näkökulmasta sitä, miten puna-armeija suhtautuu häneen: se vihaa häntä.

Hakala oletti, että Jeesuksen käsky velvoitti häntä suhteessa puna-armeijalaisiin sekä ennen veljen kaatumista että sen jälkeen. Puna-armeija oli siis koko ajan hänelle ἐχθρός eikä kaatuminen aiheuttanut siihen muutosta. Jeesuksen käskyn noudattaminen oli vain muuttunut vaikeammaksi.

Hakalan kokema muutos liittyi rakastamiseen. Tähän ei vihollis-sanojen analyysilla saada valoa. Pitää ottaa esiin kreikan rakastaa-verbit, joita on useita. Mitä siis sisältyy Jeesuksen käyttämään ἀγαπάω-verbiin? Muotoilen hiukan poleemisemmin: voiko rakastaa sitä, jonka ampuu?

Rakkaus olisi jo toisen blogin aihe. Ehkä palaan siihen toisella kertaa.

Kuvalähde: http://www.elonet.fi/fi/elokuva/126330