Nimistöseminaari 2.10.2015

Mitä saadaan, kun kutsutaan paikalle nimistöstä kiinnostuneita ihmisiä, päästetään ääneen intohimoisia nimistöntutkijoita ja herätetään keskustelua hyvillä kommenteilla ja kysymyksillä? Tietysti Nimistöseminaari, joka on kerännyt nimistä kiinnostuneita yhteen jo vuodesta 1998, ensin Kotukseen ja vuodesta 2012 alkaen Helsingin yliopistoon.

Elisa
Elisa Lampinen

Seminaari keskittyi tänä vuonna henkilön- ja paikannimiin. Lasse Hämäläinen puhui virtuaalipeliyhteisön lempinimistä, Antti Leino esitteli 1900-luvun suomalaisen henkilönnimistön alueellista jakaumaa ja Minna Nurminen esitelmöi lasten etunimien valinnasta Suomessa asuvissa kaksi- ja monikielisissä perheissä. Elisa Lampinen käsitteli harvinaisten etunimien sukupuoleen liittyviä käsityksiä.

Paikannimien tutkijoista Tiina Aalto puhui Ukko- ja Ukon -alkuisista paikannimistä, Aleksi Jokinen esitteli Lappeenrannan epävirallista kaupunkinimistöä ja Jaakko Raunamaa tarkasteli Kirkkonummen järvien ja lampien nimiä. Lisäksi Helinä Uusitalo ja Toni Suutari Kotimaisten kielten keskuksesta kertoivat 100-vuotiaan Nimiarkiston kuulumisia ja esittelivät arkiston digitointihanketta ja Terhi Ainiala esitteli nimistöntutkimuksen ajankohtaisia kuulumisia.

yleisö

Yksi Nimistöseminaarin parhaita puolia ovat esitelmien jälkeiset keskustelut. Seminaariin saapuu pitkän uran nimistön parissa tehneitä tutkijoita, joiden mielipiteiden ja kommenttien kuuleminen on arvokasta. Seminaarissa saa myös hyvän kuvan nimistötutkimuksen eri suuntauksista ja uusimmista tuulista, kun esitelmiä pitävät nimistöntutkijat opiskelijoista professoreihin. Esillä on joka vuosi ihan uusia tutkimusaiheita sekä perinteisempää tutkimusta.

Nimistöseminaarin jälkeen on ollut mahdollisuus jatkaa keskustelua vapaamuotoisemmin yhteisellä illallisella. Tänä vuonna nimistöillallinen tarjoiltiin Café Köketissä, jonne seminaarista jatkoi pieni mutta iloinen ryhmä. Ruokaa, juomaa, hyvää seuraa ja keskustelua nimistä riitti ravintolan sulkemiseen saakka.

Jos tänä syksynä Nimistöseminaari jäi väliin, ei hätää. Ensi vuonna kokoonnutaan jälleen!

Illallisella

Kuvatunnelmia Nimistöseminaarista löytyy myös seminaarin Facebook-sivulta:
Nimistöseminaari 2015

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *