Yksi tarina lisää – mitä papukaijat ja ihmisapinat kertovat meistä

Teksti ja kuvat: Zsuzsánna Fehér

Monien mielestä ihmisen ja eläimen välinen ero on kielessä. Ei tietenkään sen olemassaolossa, sillä sen jo kaikki ymmärtää, että eläimetkin puhuvat. Mitä tekee ihmiskielestä niin erikoisen? 

Yuval Noah Hararin Sapiens. Ihmisen lyhyt historia kirja kertoo vallankumouksista, jotka vaikuttivat historiaamme. Kirjaan perustuva teatteriesitys alkaa lempeä-äänisen kertojan kertomuksella siitä, että seuraavaksi esitetään tarina tarinoita kertovasta ihmislajista. Kertojan mukaan ihminen on ainutlaatuinen siinä, että pohtii omaa olemassaoloaan. Sitä pohtii tämä teatteriesityskin, sitä pohtii täpötäysi Kansallisteatteri. 

Kirjallisuuden opiskelijana olen aina uskonut, että kieli on paljon enemmän kuin partitiivisäännöt. Sen valta on kertomuksen luomisessa (kliseisin mahdollinen esimerkki: kansallisromantiikan kielikäsitys). Sapiens on samaa mieltä: kielellä rakennetaan kertomuksia, sellaisia kuin nationalismi, rasismi ja muut ismit, jotka luonnehtivat itseään ideologioiksi. Mutta ne ovat vain tarinoita. 

Yksi parhaimmin onnistuneista tarinoista on luomiskertomus. Se kertoo ihmisen halusta löytää juuriaan. Sen menestys taas kertoo tarinan voimasta, monien ihmiskäsitys ja identiteetti perustuu luomiskertomukselle. Kiasman Yhteiseloa näyttelyssä löytyy luomiskertomuksen paras mahdollinen esitystapa: Sergio Vegan Genesis papukaijojen mukaan teoksessa papukaijat kertovat luomiskertomuksen: papukaijakertojalla, papukaijanäyttelijöiden avulla, todennäköisesti kuitenkin ihmisille. Tekstityksenä – sillä me ihmiset emme ymmärrä papukaijaa – on Raamatun sanat. Tuijottaessani näyttöä rupesin nauramaan. Mikä voi olla absurdimpi kuin minä – ihmislajin edustaja – katsomassa telkkaria, jossa papukaija saarnaa ihmisten keksimää tarinaa ihmislajin synnystä. No, onhan yhtä absurdi istua Kansallisteatterissa ja tuijottaa lavaa, jossa ihmisapinat juuri keksivät miten kielellä voi luoda yhteisöä ja heiluttavat Suomen vaakunalla koristettua jääkiekkopaitaa. Molemmat – siis papukaijat ja ihmisapinat – kertovat siitä, että me ihmiset olemme luontokappaleita, jotka rakastamme tarinoita. (Muitakin tarinoita kuin kahden kannen välisiä.) 

Meitä ihmisiä tarinat kiehtovat, etenkin meitä käsittelevät tarinat. Historiastamme kertova Sapiens kirja on päässyt kustantajien bestseller listaan, siitä on myyty vuonna 2017 lähes 17 000 kappaletta. Mietin, miksi joitakuita loukkaa ajatus, että olemme kehittyneet ihmisapinoista (onkohan luomiskertomuksen tai muiden tarinoiden vaikutus)? Minusta on fantastista, että ollaan osa luontoa, vaikkakin niin, että istutaan pehmeissä punaisissa penkeissä ja katsotaan tarinaa omasta tarinastamme.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.