Sopiva nimi yritykselle? Apuna lukiolaisten rastilla

Teksti: Terhi Särmäntö, Rebecca Rinneaho ja Lotta Broms

Pääsimme kolmen suomen kielen opiskelijan voimin pitämään yritysnimirastia Etu-Töölön lukion oppilaille, jotka osallistuivat NY 24H -leirille. Oppilaille oli ympäri koulua järjestetty tapahtumapisteitä, rasteja, joilla he kehittivät leirin aikana oman yrityksen alusta loppuun, liikeideasta käytäntöön asti. Meidän rastimme tarkoituksena oli lukiolaisten kanssa yhdessä pohtia, millainen on ylipäätään hyvä yritysnimi ja millainen nimi sopisi kunkin ryhmän ideoimalle yritykselle.

Rastillamme vieraili neljä noin kuuden hengen ryhmää, joista jokaisella oli keksittynä jo liikeidea. Liikeideat olivat innovatiivisia ja toteuttamiskelpoisia, edullinen ja ekologinen polkupyörätaksi, maailman helpoin kuntokeskus, rekassa liikkuva ravintola ja maailmanlaajuinen kahvilaketju, jonka työntekijät voisivat vaihto-opiskelutyyliin vaihdella maata ja kaupunkia. Kahdella ryhmällä nimikin oli melko hyvin jo muotoutunut, kahdella ryhmällä taas nimen keksiminen tuotti hieman päänvaivaa.

Nuorten yrittäjäleirin tunnelma oli leppoisan viikonloppuhenkinen, mutta kuitenkin innostunut. Jokainen pienryhmä innostui alkukankeuden jälkeen pohtimaan kaupallisten nimien mahdollisuuksia ja heikkouksia oman liikeideansa puitteissa. Etu-Töölön yhteiskoulu on muutaman vuoden ajan mahdollistanut lukio-opiskelijoilleen yrittäjyyspainotuksen ja tämän houkuttelemana osa oppilaista saattaa matkata kouluun pitkiäkin matkoja joka päivä. Yrittäjäleiri on osa yrittäjyysopetusta ja kuulemma vuodesta toiseen suosittu. Aiemmin leiriläiset ovat myös yöpyneet koululla kahden leiripäivän välisen yön, mutta siitä on nyttemmin paloturvallisuusmääräysten tiukentumisen myötä luovuttu.

Nuorten yrittäjien kanssa työskenteleminen oli vauhdikasta ja mukavaa. Valmiita nimi-ideoita hiottiin huippuunsa ja nimettömät yritykset alkoivat rastillamme kuumeisesti miettiä vaihtoehtojaan. Mielenkiintoisin huomio omalta kannaltamme oli havaita, kuinka kaikki nuorten omat ideat olivat englanninkielisiä, selvästi kansainvälisille markkinoille suunnattuja ratkaisuja. Toisaalta liikeideoistakin periaatteessa kaikki olivat melko universaaleja.

Kaikki ryhmät suuntasivat nimistö-rastiltamme ilmeisesti yritysnimeä rikkaampana kohti koulun tarjoamaa päivällistä. Oma osuutemme vei siis vain leirin ensimmäisestä päivästä yhden tunnin, kun taas oppilaat jatkoivat vielä koko saman illan ja seuraavan päivän kohti jälkimmäisen leiripäivän loppukaronkkaa.

Tutkimusta ja kenttätöitä tieteidenvälisesti

Humanistisessa tiedekunnassa kannustetaan yhteistyöhön laitosten ja oppiaineiden välillä. Konkreettisesti yhteistyötä auttaa tiedekunnan tulevaisuusrahasto, josta jaetaan vuosittain määrärahoja tutkijoiden hankkeille. Vuodeksi 2014 onnistuimme saamaan tällaisen rahoituksen suomen kielen ja arkeologian tutkijoiden väliseen hankkeeseen ”Merellisen Helsingin historiaa paikannimistön ja arkeologian näkökulmasta”.

Mistä asukkaat Helsingin saaristoon tulivat? Ja milloin? Puhuttiinko alueella ensin suomea ja sitten ruotsia? Millaisia elinkeinoja harjoitettiin? Esimerkiksi näihin kysymyksiin hankkeessa on haettu vastauksia. Lähteinä ja metodeina ovat sekä arkelogian että kielen- ja ennen kaikkea nimistöntutkimuksen aineistot ja lähtökohdat. Hankkeen vetäjinä ovat arkeologian professori Mika Lavento ja minä, suomen kielen yliopistonlehtori Terhi Ainiala.

Ensimmäinen vuosi kului lähinnä peruskartoitusta tehdessä. Tästä työstä vastasivat lähinnä hankkeen harjoittelijat, suomen kielen ja suomalais-ugrilaisten kielten opiskelija Marika Luhtala ja arkeologian opiskelija Annukka Debenjak. He hankkivat käsiinsä vanhat ja nykyiset alueen kartat, aiemmat tutkimukset ja asiakirjat. Loppuraporteista tuli komeita tietopaketteja.

Konkreettisesti kentällekin päästiin, kun hankkeen väki tutustui Vallisaareen ja Vartiosaareen ja etsi varhaisen asutuksen jälkiä. Kenttätöitä jatketaan tänä keväänä, kun Marika, Annukka ja hankkeen tutkija, arkeologi Paula Kouki, lähtevät Villinkiin. Kenttätöitä voit seurata hankkeen blogissa.

Hankkeen harjoittelijat ovat tehneet töitä yhdessä. He ovat istuneet yhdessä arkistoissa ja kirjastoissa ja samonneet saarissa. He ovat tarkastelleet samoja aineistoja oman tieteenalansa näkökulmista ja tehneet sellaisia löytöjä, joihin kumpikaan ei olisi yksin päässyt. He ovat myös oppineet esitelmän ja luentojen rakentamista ja artikkelin kirjoittamista yhdessä, monitieteisesti.

Tänä vuonna yhteistyötä jatketaan osin Opettajien akatemian rahan turvin. Tieteidenvälisyyttä, tieteellisiä konferensseja ja toisaalta kaikille avoimen näyttelyn rakentamista, kenttätöitä ja oma blogi – kaikkea tätä tehdään. Yhdessä ja toisiltamme oppien.

Terhi Ainiala