Seulan kevätpiknikillä opeteltiin lukemaan

Teksti ja kuvat: Lasse Hämäläinen

Lukeminen on tutkijan perustyötä, mutta sen opettaminen jää usein turhan vähiin. Nuori tutkija saattaakin olla ymmällään lukemisen peruskysymysten äärellä. Kuinka löytää oikeat tekstit akateemisen kirjallisuuden valtavasta massasta? Kuinka lukea tehokkaasti? Kuinka muistaa jotain lukemastaan? Näiden aiheiden äärelle syvennyttiin 30.5. Seulan kevätpiknikillä.

 

Seulan eli suomen kielen, suomalais-ugrilaisten kielten ja kotimaisen kirjallisuuden jatko-opiskelijajärjestön kevätpiknik on muodostunut jo orastavaksi perinteeksi (ks. 2015, 2016). Tapahtuman miljööksi oli sovittu Topelian akateemista arvokkuutta uhkuva sisäpiha. Sää ei kuitenkaan suosinut tapahtumaamme, joten värjöteltyämme tunnin viileällä ja pilvisellä pihalla päätimme siirtyä sisätiloihin laitoksen kahvihuoneeseen.

Lukeminen on tärkeä osa tutkijan ammattia. Siihen kuitenkin kiinnitetään varsin vähän huomiota tutkijankoulutuksessa. Tämä on toki sinänsä ymmärrettävää, sillä kaikki tutkijat (toivon mukaan) osaavat lukea. Toisaalta se, että jonkin asian osaa, ei tarkoita sitä, etteikö siinä voisi oppia paremmaksi. Niinpä tämänvuotisen kevätpiknikin tavoitteena oli jakaa kokemuksia ja vinkkejä tutkimuskirjallisuuden lukemiseen liittyen.

Tiede kasvaa ja kehittyy vauhdilla. Julkaisuja ilmestyy jatkuvasti valtavia määriä, ja niitä kaikkia on mahdotonta lukea. Tapahtumamme osallistujilla vaikuttikin olevan yhteinen kokemus siitä, että emme lue riittävästi. Mitä tälle asialle voisi tehdä? Yksi mahdollinen ratkaisu lienee ajattelu- ja puhetavan muutos: lukemisen sijaan olisi kenties hyvä puhua tutkimuksiin tutustumisesta. Perustutkintoa suorittaessa olemme tottuneet siihen, että tenttikirjat on syytä lukea alusta loppuun. Sen sijaan lienee realistista olettaa, että tutkijat eivät lue kaikkia heidän lähdeluettelostaan löytyviä teoksia kokonaisuudessaan. Usein tutkimuksen sisältöön tutustumiseen riittää sen abstraktin, johdannon ja/tai päätännön lukeminen. Näin jää aikaa tutustua suurempaan määrään tutkimuksia. Kun on tietoinen mahdollisimman suuresta määrästä tutkimuksia, on helpompaa arvioida, mitkä niistä on syytä lukea läpi tarkemmin.

Toinen avainkysymys on, miten muistaa lukemansa. Jos lukee nopeasti suuria tekstimassoja, ei niistä välttämättä jää mieleen paljoa. Tulisiko muistamista edistää apukeinoilla vai luottaa siihen, että tärkeimmät asiat pystyy kaivamaan muistin perukoilta tarpeen tullen? Useimmat piknikin osallistujat kertoivat käyttävänsä ainakin joitain apukeinoja, etenkin lukupäiväkirjaa tai muistiinpanoja. Vaikka niiden kirjoittaminen aiheuttaa hieman ylimääräistä työtä, auttaa se jäsentämään omaksuttua tietoa ja samalla keventää muistin rasitusta. Sähköiseen muotoon kirjoitetuissa muistiinpanoissa hakutoiminnolla on helppo palata oikean tekstin, teeman tai yksittäisen ajatuksen pariin myöhemmin. Käytännön tasolla muistiinpanoja voi hallita monella tavalla: toiset pitävät yhtä yhtenäistä lukupäiväkirjatiedostoa, toiset taas käyttävät tähän tarkoitukseen kehitettyjä ohjelmia (esim. Evernote). Oikea tekninen ratkaisu löytynee parhaiten erilaisia vaihtoehtoja kokeilemalla.

Lukeminen on erilaista työtä kuin kirjoittaminen. Nämä kaksi työn osa-aluetta voivatkin muodostaa tasapainoisen rytmin tutkijan päivään. Kun luova energia ei riitä kirjoittamiseen, on mahdollista siirtyä lukemisen pariin. Toisaalta joillakin tutkijoilla työvaiheet saattavat vuorotella pidemmissäkin jaksoissa; useamman päivän lukumaratonia seuraa oman tekstin tuottamisen putki. Tässäkin asiassa paras ratkaisu riippuu henkilökohtaisista mieltymyksistä, joten sen löytämisessä täytyy kuunnella sisintään.

Viime vuosikymmenten teknologinen kehitys on muuttanut monia elämämme osa-alueita, myös lukemista. Perinteisten kirjojen ja lehtien ohella tietoa voi imeä itseensä sähköisten laitteiden näytöltä. Vaikka sisältö on kaikissa sama, on valinnalla merkitystä monestakin näkökulmasta. Monet tutkijat kertovat, että pitkäkestoinen tietokoneen näytöltä lukeminen on niin fyysisesti kuin henkisesti kuormittavaa. Muut vaihtoehdot mahdollistavat erilaiset fyysiset asennot ja voivat näin edesauttaa ergonomiaa ja työssä jaksamista. Toisaalta kokonaisten kirjojen jatkuva tulostaminen ja suurten kirjapinojen raahaaminen paikasta toiseen ei ole taloudellisesti, ekologisesti ja logistisesti järkevää. Monet ovatkin siirtyneet käyttämään tabletteja tai e-kirjojen lukulaitteita.

Piknikin osallistujat olivat tuoneet näytille omia suosikkejaan akateemisesta kirjallisuudesta.

 

Oli lukeminen ammatti tai harrastus, voi sitä tukea lukupiirin avulla. Akateemisissa lukupiireissä samasta aihepiiristä kiinnostuneet lukevat esimerkiksi tutkimusartikkeleita, kirjoja tai katkelmia sellaisista ja kokoontuvat sitten keskustelemaan niiden tiimoilta. Useimmilla järjestömme jäsenistä on kokemuksia lukupiireistä, ja kokemukset ovat pääsääntöisesti olleet erittäin positiivisia. Lukupiiritapaaminen on kuin moniääninen luento, joka tarjoaa tekstiin useita erilaisia näkökulmia ja aktivoi osallistujiaan tasapuolisesti. Lukupiiri voi myös toimia motivaationa perehtyä sellaisiin tutkimuksiin, jotka jäisivät muutoin lukematta tai pikaisen silmäilyn varaan. Se on myös yksinkertaisesti sosiaalisuuden muoto, terveellistä vastapainoa usein varsin yksinäiseen työskentelyyn tutkimuksen parissa.

Harvoin on kuultu, että joku lukisi liikaa. Näin lopuksi lienee kuitenkin syytä varoittaa, että näinkin voi tapahtua. Aiheesta tarkemmin kertoo Ismo Leikola:

Tohtorin työelämä – Seulan baariseminaari 15.2.2017

Teksti ja kuvat: Lasse Hämäläinen

Jatko-opiskelijan ensisijainen tavoite on saavuttaa tohtorin tutkinto. Elämä ei kuitenkaan pääty väitöskirjan valmistumiseen, vaan töitä on löydettävä myös sen jälkeen. Mitä töitä humanistitohtori voi tehdä, ja mistä sellaisia saa? Näitä aiheita pohdittiin Seulan baariseminaarissa 15.2.

Suomen ja suomalais-ugrilaisten kielten sekä kotimaisen kirjallisuuden jatko-opiskelijajärjestö Seulan jäsenet kokoontuivat keskustelemaan uraansa liittyvistä suurista kysymyksistä alkoholipitoisten juomien äärelle. Tapahtumapaikkana toimi Fabianinkadun viihtyisä ja akateemishenkinen Thirsty Scholar. Kyseessä oli Seulan historian toinen baariseminaari, ensimmäisestä voit lukea täältä.

Tämänkertaisen seminaarin aiheena oli tohtorin työelämä. Millaiset ovat kielen tai kirjallisuuden tohtorin uranäkymät? Millaisia suunnitelmia tulevaisuuden varalle kannattaa tehdä? Vieraileviksi asiantuntijoiksi tapahtumaan oli kutsuttu kaksi laitoksemme post doc -tutkijaa, Lauri Haapanen (suomen kieli) ja Elise Nykänen (kotimainen kirjallisuus).

Vuonna 2015 väitellyt Nykänen edustaa varsin perinteistä akateemista urapolkua. Hän on toiminut erilaisissa työtehtävissä yliopistolla jo 10 vuoden ajan, viimeiset kaksi vuotta tutkijana akatemiahankkeessa. Alle kuukauden kuluttua (11.3.) väittelevä Haapanen puolestaan on työskennellyt pitkään myös toimittajana. Hänen juuri aloittamansa post doc -työ on osa median digitalisaatioon liittyvää tutkimushanketta, joka yhdistää ihmisiä hyvin erilaisilta tieteenaloilta ja myös yliopistomaailman ulkopuolelta.

Moni väitöskirjantekijä haluaisi jatkaa tutkimustyötä myös myöhemmin, kenties jopa koko työuran ajan. Toive on sinänsä perusteltu, sillä juuri tähänhän tohtorikoulutus pätevöittää: tutkijana toimimiseen. Nykyisenlaisessa tiedemaailmassa ja yhteiskunnassa tutkijantyö kuitenkin vaatii analyyttisten valmiuksien lisäksi erinomaista epävarmuuden sietokykyä. Työpaikat ja apurahat ovat erittäin kilpailtuja ja lyhytkestoisia. Pian 37 vuotta täyttävälle Haapaselle nykyinen 16 kuukauden tutkimusjakso on tähänastisen uran pisin työsuhde. Myös palkka on muihin korkeakoulutettuihin ikätovereihin nähden hyvin pieni. Haapanen kuitenkin kokee, että palkkaero on kohtuullinen hinta vapaudesta tehdä työtä, joka on samalla harrastus ja intohimo.

Tutkijoilta vaaditaan yhä useammin kansainvälistä kokemusta. Vaikka Nykäsen tutkimus kohdistuu suomenkieliseen kirjallisuuteen, on hän viettänyt pitkiä aikoja Yhdysvalloissa. Kaikkiin elämäntilanteisiin jatkuva muuttaminen ja matkustaminen, pienestä palkasta sekä lyhyistä ja epävarmoista työsuhteista puhumattakaan, eivät kuitenkaan sovi. Monen akateemiselle uralle suuntautuvan pitkän aikavälin tähtäimessä siintävätkin yliopiston virat. Niitä ei kuitenkaan riitä kaikille, joten kilpailu on äärimmäisen kovaa. Ja kuten tiedetään, näissä tehtävissä opetus, opinnäytteiden ohjaaminen, hallinnolliset tehtävät ja ajantasaisen tutkimuksen seuraaminen vievät leijonanosan ajasta. Oman tutkimuksen tekeminen jää herkästi vapaa-ajalle.

Enemmistö tohtoreista joutuu etsimään pysyvän työpaikan yliopiston ulkopuolelta. Mutta mistä? Yleisesti ottaen ei ole syytä erityiseen hätään, sillä vaikka tohtorien työttömyys on ollut pitkään kasvussa, on se yhä selvästi vähäisempää kuin väestössä keskimäärin. Työnkuvat kuitenkin vaihtelevat suuresti eivätkä välttämättä eroa merkittävästi saman alan maisterien vastaavista. Usein on haettava laajalti erilaisia töitä ja otettava se mitä tarjotaan.

Työelämä on tulevalle tohtorille avoin kenttä. Yksityiskohtaisten urasuunnitelmien tekeminen ei ole välttämättä järkevää tai tarpeellista. Vaihtoehtojen moninaisuus on toisaalta innostavaa mutta ajoittain myös pelottavaa. Olutlasin pohjan läpi katsottuna maailma kuitenkin näyttää hivenen vähemmän ahdistavalta. Baariseminaarin annin voikin kiteyttää kahden suomalaisen postmodernin runonlaulajan ajatuksiin:

Mä voin suunnitella mun koko elämän,
vaimon ja viran ja talonkin
Mut kaikki menee toisin
joku suunnittelee mua paremmin

– Olavi Uusivirta

Hyvä juoma, parempi mieli.
– Petri Nygård

Kielitieteilijöiden graduesittelyä – menneisyyden tarkastelusta nykyajan ilmiöihin

Teksti ja kuvat: Kati Kiiskinen

Suomen kielen ja suomen kielen ja kulttuurin opiskelijoiden 30.1.2017 järjestämässä Ikkunat auki suomen kielen tutkimukseen -gradukonferenssissa tarjottiin mahdollisuus päästä näkemään ja kuulemaan, millaista tutkimusta alan opiskelijat tekevät lopputöinään. Nyt toisen kerran järjestetty konferenssi koostui neljästä suullisesta esityksestä sekä kuudesta posterista. Esitelmät sisälsivät laajan kirjon aiheita eri kielentutkimuksen alueilta aina nimenannon prosessin tutkimisesta morfosyntaktiseen sanojen tarkasteluun.

Uskonnonkirjat ja hylkäyskirjeet yhteiskuntaa selittämässä

Konferenssissa ensimmäisenä esiintynyt Henri Satokangas kertoi eri vuosikymmenien uskonnon oppikirjojen äänisyydestä sekä niihin kirjoittuvista osallistujarooleista. Henri kuvasi, kuinka uskonnon oppikirjojen kerronta on vaihtunut 1970-luvun yksiäänisyydestä 2010-luvun moniääniseen kertojaan.

– Aihe kiinnostaa sen yhteiskunnallisen merkittävyyden vuoksi. Oppikirjojen kieli sekä uskonto oppiaineena vaikuttavat kokonaisiin ikäluokkiin, ja näistä jälkimmäinen on alati julkisen keskustelun kohteena, Henri sanoo.

Henri tarkastelee gradussaan uskonnon oppikirjojen äänisyyttä diskurssintutkimusta ja suhtautumisen teoriaa hyödyntäen.

Henrin jälkeen puheenvuoron saanut Elina Keckman paneutui niin ikään yhteiskunnallisiin asioihin esitellessään työnhaussa saatuja hylkäyskirjeitä ja niiden rakenteita.

– Hylkäyskirjeet rakentuvat funktionaalisista jaksoista. Näistä pakollisin on kiitosjakso, joka esiintyy jopa 94 %:ssa aineiston hylkäyskirjeistä, Elina sanoo.

Elina kertoi kiitosjaksolla olevan kaksi funktiota. Ensinnäkin kiitosjakson tehtävänä hylkäyskirjeessä on kiittää työnhakijaa vaivannäöstä. Hylkäyskirje toimii viimeisenä vuorona työnantajan ja -hakijan välisessä keskustelussa siitä, haluaako työnantaja palkata työnhakijan. Toisaalta kiitosjaksolla on myös implisiittinen, kontekstisidonnainen funktio: kiitos alussa viestii hakijalle hylätyksi tulemista.

Posteriaiheita asutushistoriasta prosenttilaskuihin

Kahden ensimmäisen esityksen jälkeen huomio keskitettiin tauon ajaksi postereihin ja niiden esittelijöihin. Anni Kaunisto ja Saana Juntunen käsittelivät postereissaan identiteetin ja julkisuuskuvan rakentumista. Anni esitteli 1800-luvun itseoppineiden kirjoittajien kielellistä identiteettiä, kun taas Saana kuvasi posterissaan murteiden vaikutusta urheilijoiden julkisuuskuvaan. Esimerkkeinä Saana käytti tämän päivän varsin vahvoista murteistaankin tunnettuja huippu-urheilijoita Sami Jauhojärveä ja Antti Ruuskasta.

Tauko antoi aikaa vapaaseen keskusteluun ja postereihin tutustumiseen.

 

Agatha Dominowskan esitelmä käsitteli puolestaan suomea toisena kielenä puhuvien puhuttelukäytänteitä. Posterissaan hän esitteli erityisesti käyttämäänsä Python-ohjelmaa, joka toimii näppäränä työkaluna aineiston käsittelyssä. Ohjelma etsii litteraateista halutut puhuttelun muodot ja listaa ne esitykseksi, jota voi hyödyntää kätevästi esimerkiksi Excelillä tapahtuvassa jatkokäsittelyssä.

Suomi toisena kielenä -tutkimuksesta esitelmöi myös Noora Närvänen, jonka posteri käsitteli kielen opetukseen käytettävää toisto-metodia. Toisto-metodi on kehitetty erityisesti turvapaikanhakijoiden kotoutumista varten käytettäväksi kielenopetuksen metodiksi. Metodi perustuu suulliseen toistoon, jonka avulla asioita opitaan dialogin kautta ilman kirjoja.

Hylkäyskirjeen rakenteesta esitelmöinyt Elina Keckman (oik.) keskustelemassa posteria pitäneen Noora Närväsen (vas.) kanssa toisto-metodin hyödyntämisestä kielenopetuksessa.

Marika Luhtala esitteli posterissaan Helsingin Villingin asutushistoriaa, josta hän oli saanut tietoa Villingin paikannimistöä tutkimalla. Tutkimus paljastaa, että vaikka kaikki vanhimmat nimet ovat ruotsinkielisiä, esimerkiksi Kintaholmen-nimeen perustuva suomalaisperäinen aines viittaa hämäläisten eränkävijöiden liikkuneen alueella jo ennen ruotsalaisasutuksen saapumista.

Konferenssin kuudes posteri, Henna-Leena Turpeisen esitelmä, käsitteli puolestaan prosenttilaskuja. Mitä, oliko Henna-Leena eksynyt väärään konferenssiin? Ei suinkaan, sillä poikkitieteelliseksikin luokiteltavan tutkimuksen kohteena ovat nimenomaan matematiikan oppikirjojen sanallisia prosenttilaskuja käsittelevien tehtävien kielelliset ainekset.

Henna-Leena tutkii gradussaan, mikä vaikutus tehtävänannon kielellisillä valinnoilla on matemaattiseen ongelmanratkaisuun.

Prefiksiproblematiikkaa ja nimenannon haasteita

Vaikuttavien postereiden jälkeen konferenssi jatkui vielä kahden esityksen merkeissä. Ensimmäinen näistä käsitteli vierasperäisen prefiksin sisältämiä sanoja, kuten epifyyttisieni. Aihetta esitellyt Kati Kiiskinen kertoi saaneensa tutkimusaiheen törmättyään sanarajoja koskevaan ongelmaan kieliteknologiasovellusta kehittävän projektin yhteydessä.

– Vierasperäisen prefiksin sisältämät sanat ovat jo hurjan yleisiä suomen kielessä, mutta silti niistä ei juuri ole tehty aiempaa tutkimusta, joka kuvaisi niiden ominaisuuksia, Kati selittää.

Viimeisenä esiintyjänä Emma Perälä puhui nimenannon prosessista ja siihen liittyvistä haasteista. Tutkimuksessa on tullut esiin esimerkiksi, kuinka vanhemmilla on esikoisen kohdalla yleensä suuremmat paineet nimenannossa kuin tätä seuraavien lasten kohdalla. Emma kertoi myös, että lapselle annetaan usein raskauden aikana ”masunimi”, jolla lasta puhutellaan. Tästä nimestä ei yleensä kuitenkaan tule virallista nimeä lapsen synnyttyä.

Emma käyttää graduaineistonaan neljän perheen haastatteluista saamaansa materiaalia.

Gradukonferenssin järjestämisestä tukea graduntekoon

Konferenssin järjestäminen yhdessä muiden graduvaiheen opiskelijoiden sekä ohjaavien opettajien kanssa toimi koko graduprojektia tukevana prosessina.

– Esitelmän myötä hahmotan tutkielmani kokonaisuutena sekä sen keskeiset sisällöt paremmin. Pidän lisäksi esiintymisestä, etenkin kun saan puhua asiasta, josta tiedän jotakin, Henri kuvaa gradukonferenssista saatua myönteistä kokemusta.

Gradukonferenssin voidaan tänäkin vuonna sanoa siis olleen varsin onnistunut. Tilaisuuteen osallistui laaja joukko kielen ammattilaisia, opiskelijoita ja harrastajia. Postereiden ympärillä käytiin vilkasta keskustelua eri aiheista ja esitelmien pitäjiä pommitettiin haastavilla kysymyksillä läpi seminaarin. Mutta haastavat kysymyksethän ovat vain osoitus siitä, että aiheet ovat ajankohtaisia ja että kuulijoiden mielenkiinto on herännyt.

Nimistöntutkimuksen päivät 2016

Teksti Lasse Hämäläinen, kuvat Saila Salonen.

XIX Nimistöntutkimuksen päivät järjestettiin 17.–18.11.2016 Helsingin yliopistolla. Kahden päivän aikana kuultiin esitelmiä nimistöntutkimuksen osa-alueilta laidasta laitaan.

Suomalaisten nimistöntutkijoiden syksyyn on kuulunut vuodesta 1998 lähtien Nimistöseminaari. Tänä vuonna tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa kaksipäiväisenä, minkä johdosta sen nimi vaihdettiin Nimistöntutkimuksen päiviksi. Syy tapahtuman pitenemiseen on yksinkertainen: tieteenala on kasvanut niin suureksi, että kaikki halukkaat esitelmöijät eivät mahdu yhdelle päivälle. Kaikkiaan esitelmiä pidettiin 20 kappaletta.

Miljöönä toimi Helsingin yliopiston Psychologicum-rakennus Siltavuorenpenkereellä. Salin A132 arvokas, historiallinen tunnelma tarjosi tapahtumalle juhlavat puitteet.

Vaikka tapahtuman nimi on vaihtunut, moni asia on pysynyt samana. Avauspuheenvuorona kuultiin perinteiseen tapaan Helsingin yliopiston yliopistonlehtori Terhi Ainialan katsaus kuluneen vuoden nimistöopetukseen ja alalta valmistuneisiin pro gradu -tutkielmiin. Ohjelman rungon muodostivat ajankohtaiseen tutkimukseen liittyvät esitelmät. Ensimmäisen päivän teemoja olivat perinnäiset paikannimet, kotieläinten nimet ja saamelaisalueen paikannimet.

Ensimmäisen päivän kohokohtana oli kutsupuhujan, emeritusprofessori Eero Kiviniemen esitys Päijä-alkuisista paikannimistä. Vaikka Kiviniemi on ollut eläkkeellä yli 10 vuoden ajan eikä ole julkaissut tutkimuksia Suomalaisten etunimien (2006) jälkeen, on maineikkaan tiedemiehen mieli yhä terävä ja kirkas. Päijänne, Suomen toiseksi suurimman järven nimi, on kuulunut Suomen etymologisen paikannimitutkimuksen suurimpiin mysteereihin. Kiviniemen esitys ei pyrkinyt ratkaisemaan tätä ongelmaa lopullisesti, mutta sen esille nostama yhteys Päijä-nimien ja lähellä sijaitsevien mäkien, mahdollisten muinaisten uhripaikkojen, välillä on kuitenkin huomionarvoinen ja jatkotutkimusta ansaitseva.

kiviniemi
Päivän päätteeksi noin 20 hengen joukko jatkoi konferenssi-illalliselle Ravintola Sinneen. Virikkeitä tarjottiin paitsi makunystyröille, myös mielen pienille harmaille soluille: illallisen ohjelmaan kuului Nimivisa, jossa osallistujat 3–4 hengen joukkueissa testasivat nimiin liittyvää tietouttaan. Kysymykset ovat nähtävissä osoitteessa https://docs.google.com/document/d/1rPCXOFwaej70jFm5jyW0sumjVaht3Rhq1hXbWxs3dAg.

Toinen päivä alkoi katsauksella Langnetin uuden Nimistöntutkimus-teemaryhmän toimintaan. Tämän jälkeen kuultiin esitelmiä mm. suomalaisten almanakkojen nimiaineistoista, Tallinnan keskiaikaisista henkilönnimistä, suomen ja unkarin etunimiyhdyssanoista sekä Malmin lentokentän alueen vanhoista paikannimistä.

Nimipäivät päättyivät Toni Suutarin tilannekatsaukseen Kotuksen Nimiarkiston digitalisointihankkeesta. Yli 3 miljoonan nimilipun muuntaminen sähköiseksi tietokannaksi on valtava työ, mutta se näyttää edenneen hyvin. Onkin odotettavissa, että verkkopalvelu avautuu vuoden 2017 aikana juhlistamaan Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä. Samalla se tulee helpottamaan nimitutkijoiden arkea ja mahdollistamaan täysin uudenlaisia tutkimusasetelmia.

Ensi vuonna myös Nimistöntutkimuksen päivät juhlivat: vuonna 2017 päivät järjestetään 20. kerran. Odotettavissa on jälleen monipuolinen katsaus tuoreimpaan nimistöntutkimukseen, ja tiedossa saattaa olla jokunen yllätyskin juhlavuoden kunniaksi.

Nähdään jälleen Nimipäivillä 2017!

Työelämään ja yliopiston arkeen tutustumista – TET-harjoittelijana suomen kielen, suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitoksella

Teksti: Liina Huttunen, Pohjois-Tapiolan koulu

TET-harjoittelija Liina työssään.
TET-harjoittelija Liina työssään.

Työelämään tutustuminen eli TET on osa koulun opetussuunnitelmaa. Sen tehtävänä on antaa nuorelle esimakua työelämästä ja virikkeitä uravalintaa varten. Työelämään tutustuminen suoritetaan kouluajalla joko yhden tai kahden viikon jaksona oppilaan valitsemassa työpaikassa.

Löysin suomen kielen, suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitoksen nimen nettisivustolta, johon oli luetteloitu pääkaupunkiseudun TET-paikkoja. Olen kiinnostunut kielistä – etenkin suomen kielestä ja kirjallisuudesta, ja halusin päästä tutustumaan yliopistomaailmaan, joten ajattelin paikan sopivan minulle. Lähetin kesällä laitokselle sähköpostia, jossa esittelin itseni ja kerroin olevani kiinnostunut tulemaan TET-harjoittelijaksi tälle laitokselle. Sain vastauksen heti, ja tulin käymään laitoksella pari päivää myöhemmin. Tämän jälkeen olikin selvää, että tulisin suorittamaan TET-jaksoni tässä nimenomaisessa paikassa.

Kun aloitin harjoitteluni viikko sitten, odotin jännityksellä, millaista työskentely täällä olisi – tai millaista ylipäätään työskentely olisi. Jo ensimmäisen päivän aikana totesin, että jännittämiselle ei ollut aihetta, sillä ilmapiiri oli varsin leppoisa jo heti alkuun. Kaikki olivat minulle oikein mukavia, ja minulle esiteltiin ihmisiä ja paikkoja, joten laitos ja rakennus tulivat jo pian tutuksi. Pieniä vaikeuksia ja huvittuneisuutta aiheutti aluksi se, että jotkut luulivat minua vuoroin opiskelijaksi tai uudeksi työntekijäksi, mutta usein asia kuitenkin selkiytyi pienen selittelyn jälkeen.

Tässä reilun viikon aikana olen päässyt tutustumaan yliopistoon ja tekemään jo sitä sun tätä skannaamisesta ja excel-taulukon täyttämisestä Yliopistomuseossa vierailuun ja muuttolaatikoiden täyttämiseen. Täällä mukavinta on ollutkin juuri työtehtävien monipuolisuus ja rentous. Vaikka olen pitänyt oikeastaan kaikista saamistani työtehtävistä, ja skannaaminen ja excel-taulukonkin täyttäminen ovat olleet yllättävän hauskaa puuhaa, on ehkä kaikista mieluisinta ollut kuitenkin luennoilla käyminen. On ollut hauskaa huomata koulu- ja yliopisto-opetuksen eroja, ja vaikka yliopisto onkin aivan erilainen paikka kuin peruskoulu, löytyy niistä silti paljon samoja piirteitä eikä yliopisto vaikuta enää niin vaikealta ja kaukaiselta kuin joskus aikaisemmin.

Kiinnostukseni kieliin, kirjallisuuteen ja yliopistomaailmaan on TET-jakson aikana vain kasvanut, ja olen ollut hyvin tyytyväinen valintaani olla juuri täällä nämä kaksi viikkoa. Ehkä minullakin on mahdollisuuksia vielä jonakin päivänä opiskella täällä.

Kielen ulottuvuuksia – kielitieteen kurkotteluja

XLIII Kielitieteen päivät järjestettiin Oulussa hotelliravintola Lasaretin tiloissa 25.–27.5.2016. Kolme päivää kielitiedettä: työpajoja, plenaariesitelmiä, postereita ja esityksiä kielestä kaikista kulmista. Vanhoja tuttuja, uusia tuttavuuksia ja iloista meininkiä.

Kielitieteen päivien tapahtumapaikan Lasaretin ympäristö oli kaunis.
Kielitieteen päivien tapahtumapaikan Lasaretin ympäristö oli kaunista.

Väitöskirjatutkijalle Kielitieteen päivät on hyvä tilaisuus päästä esittelemään työtään ja saada arvokkaita kommentteja. Koska käsiteltäviä aiheita on paljon, paikalla on myös paljon eri kielitieteen alojen tutkijoita, joilta voi saada uutta näkökulmaa omaan työhön. Lisäksi Kielitieteen päivillä pääsee kurkistamaan oman tutkimusalueen ulkopuolelle ja innostumaan aivan uusista jutuista. Arjessa kun keskittyminen yleensä suuntautuu vain oman aiheen asioihin.

Nimien ja nimistöntutkimuksen kurkotteluja.
Nimien ja nimistöntutkimuksen kurkotteluja.

Laitoksemme tutkijoita oli paikalla runsaasti. Esitelmiä pitivät niin väitöskirjatutkijamme kuin muutkin tutkijat. Me nimistöntutkijat järjestimme myös oman työpajan ”Nimien ja nimistöntutkimuksen kurkotteluja”, johon saimmekin päivän verran oikein hyviä esitelmiä! Työpajassamme puhuttiin niin kioskiruoan nimistöstä, nimistöntutkimuksen annista luonnontieteille kuin kotieläinten nimistä Tverin ja Aunuksen Karjalassa. Nimet ja nimistöntutkimus siis todella kurkottelivat eri suuntiin! Esitelmän työpajassamme pitivät Terhi Ainiala, Mikko Heikkilä, Lasse Hämäläinen, Henna Massinen, Jaakko Raunamaa, Minna Saarelma-Paukkala, Saila Salonen, Maria Sarhemaa, Väinö Syrjälä ja Johanna Virkkula.

Kielitieteen päivien yhteydessä järjestettiin myös kielentutkimuksen tohtorikoulutusverkoston Langnetin teemaryhmäkeskustelu. Keskustelun tarkoituksena oli koota toiveiden mukaisia teemaryhmiä väitöskirjatutkijoiden työn tueksi. Kokouksessa oli paikalla runsaasti osallistujia, ja teemaryhmiä syntyi mukavasti. Langnetin sivuilta https://blogs.helsinki.fi/langnet-2016-2019/ voi käydä lukemassa lisätietoa – teemaryhmien tilanne pitäisi päivittyä sivuille kesäkuun aikana.

Seuraavat Kielitieteen päivät järjestetään ensi vuonna Jyväskylässä. Teemana on Suomi 100 vuotta. Tulossa on varmasti taas hieno tilaisuus meille kielitieteilijöille päästä ihmettelemään ja ihastelemaan toistemme työtä.

Kielitieteen päivät 2017 järjestetään Jyväskylässä.
Kielitieteen päivät 2017 järjestetään Jyväskylässä.

Kuvat Saila Salonen ja Terhi Ainiala.

Kolmen minuutin piknik

Teksti Lasse Hämäläinen, kuva Jutta Salminen.

Yhteiskunnallinen vaikuttaminen on yhä suurempi osa yliopistotutkijan elämää. Tieteellinen tieto tulisi tuoda kaiken kansan nähtäville kiinnostavassa ja helposti ymmärrettävässä muodossa. Mutta miten? Erilaisia virikkeitä pursuavassa maailmassamme ihmiset sitoutuvat yhden asiakokonaisuuden äärelle aina vain lyhyemmäksi ajaksi.

Kolmen_minuutin_piknik

Tähän haasteeseen vastaa three minute thesis. Sen ideana on, että väitöskirjantekijät eri tieteenaloilta esittelevät väitöskirjansa aiheen suullisesti kolmessa minuutissa. Australialaislähtöinen konsepti on noussut ulkomailla nopeasti suosioon. Varsinkin englanninkielisissä maissa useat yliopistot järjestävät opiskelijoilleen 3MT-kilpailuja. Videotallenteita esityksistä ladataan mm. Youtubeen.

3MT oli teemana, kun Seula eli suomen kielen, suomalais-ugrilaisten kielten ja kotimaisen kirjallisuuden jatko-opiskelijoiden yhdistys kokoontui kevätpiknikille Topelian sisäpihalle 12.5. Kevään kauneutta ja akateemista arvokkuutta henkivässä miljöössä kuultiin seitsemän esitystä laitoksellamme tekeillä olevien väitöstutkimusten aiheista. Nämä esitykset eivät olleet vielä yhtä viimeisteltyjä kuin Youtubesta löytyvät (kestotkin vaihtelivat kahdesta ja puolesta lähes viiteen minuuttiin), mutta se ei ollut tarkoituskaan. Ajatuksena oli tutustua uudenlaiseen konseptiin ja pohtia, voisiko sen omaksua osaksi yliopistoelämää myös Suomessa.

Alkuperäiseen 3MT-konseptiin kuuluu, että esiintyjä saa käyttää apuvälineenään yhtä PowerPoint-diaa. Sellaisen järjestäminen ulkotiloihin on kuitenkin hankalaa, joten olimme sopineet, että dian saa korvata vapaavalintaisella aihetta havainnollistavalla esineellä tai taiteellisella elementillä. Muutos oli onnistunut. Saamelaisnukke, kolikko (ja sen kääntöpuoli), haikuruno ja muut elementit elävöittivät esityksiä ja toivat abstrakteja tutkimusaiheita helpommin lähestyttävään konkreettiseen muotoon.

Kun satojen sivujen tekstistä muotoillaan kolmen minuutin puhe-esitys, paljon merkityksellisiä asioita joudutaan karsimaan pois. Moni voi ajatella, että tällainen yksinkertaistaminen karnevalisoi ja vääristää tieteen perusluonnetta. Toisaalta kolmekin minuuttia voi olla yleisölle pitkä aika keskittyä. On tuskin sattumaa, että se on esitysten enimmäispituus myös Euroviisuissa.

Kuilua tiedeyhteisön ja suuren yleisön välillä tulisi pyrkiä täyttämään molemmista päistä. 3MT voi olla tieteen tapa tulla yleisöä vastaan. On parempi sanoa edes yksi valistunut lause väkijoukon kuullen kuin saarnata tuntikausia kenenkään kuulematta.

Aiheesta lisää: http://threeminutethesis.org/