Alumnitilaisuus 27.4.2016 – Todellisuudesta ja tiedon rajoista

Suomen kielen alumnit kokoontuivat kevään alumnien iltaan keskiviikkona 27.4. Kaisa-taloon. Tilaisuus kulki nimellä ”Todellisuus ja tiedon rajat tietokirjoissa ja dokumenttifilmeissä”. Illan ohjelmassa oli kaksi esitystä sekä tutustumista tietokirjoihin ja vapaata seurustelua. Puhujiksi olivat lupautuneet elokuva- ja televisiotutkimuksen professori Henry Bacon ja tietokirjallisuuden professori Pirjo Hiidenmaa.

Henry Bacon: Jälki ja kuvitus television historiadokumenteissa.
Henry Bacon: Jälki ja kuvitus television historiadokumenteissa.

Tilaisuuden aloitti Henry Bacon esityksellään ”Jälki ja kuvitus television historiadokumenteissa”, jossa hän käsitteli historiadokumenteissa käytettyä materiaalia. Oli kiinnostavaa kuulla, kuinka eri tavoin dokumentteja koostetaan. Harvoin tulee kiinnittäneeksi huomiota esimerkiksi siihen, että dokumentin kerronnan kuvituksena voi itseasiassa olla katkelmia fiktiivisestä elokuvasta. Bacon nosti esiin myös musiikin: kuinka usein historiadokumentissa käytetty musiikki on todella sen kuvaamalta ajalta? Tai edes muuten sidoksissa aiheeseen?

Pirjo Hiidenmaa puhui tietokirjallisuuden tutkimuksesta ja opetuksesta sekä siitä, miksi kirjallisuus jaetaan kahtia kaunokirjallisuuteen ja tietokirjallisuuteen. Suomessa julkaistuista nimekkeistä tietokirjallisuutta on noin 80 % nimekkeistä ja kaunokirjallisuutta noin 20 %. Tietokirjallisuuteen kuuluu kuitenkin hyvin laaja valikoima erilaisia teoksia koulukirjoista lähes kaunokirjallisiin elämäkertateoksiin – unohtamatta värityskirjoja. Esityksen aikana nousikin keskustelua tietokirjojen käytöstä kouluissa: joissakin oppilaitoksissa oli todettu hyväksi keinoksi lukemaan innostamiseen tarjota luettavaksi myös tietokirjoja.

Pirjo Hiidenmaa: Tietokirjallisuus tutkimuksen ja opetuksen kohteena.
Pirjo Hiidenmaa: Tietokirjallisuus tutkimuksen ja opetuksen kohteena.

Esitysten jälkeen pääsi tutkimaan paikalle tuotuja tietokirjoja. Pienenä tehtävänä oli pohtia, mitkä niistä voisivat innostaa nuoria lukemaan. Valikoimasta löytyikin monenlaisia kiinnostavia teoksia, jotka herättivät myös keskustelua.

Tilaisuus oli oikein mukava ja rento. Keskustelun puhjettua aika vain jälleen oli loppua kesken – on niin kiva tavata vanhoja tuttuja ja uusia kasvoja. Mutta seuraavassa alumnitilaisuudessa sitten lisää!

Kielentutkijat Loviisassa jälleen

Syksyllä 2015 järjestetyllä Nimet ja kielet kentällä -kurssilla kävimme kenttäretkellä Loviisassa. Nyt maaliskuussa palasimme Loviisaan esittelemään kenttäretkellä toteutettujen tutkimusten tuloksia. Parituntiseen esitelmäiltaan Almintaloon 15.3. saapui aiheesta kiinnostuneita kaupunkilaisia sekä paikallislehtien toimittajat.

Loviisa_Terhi
Terhi Ainiala

Tilaisuuden aluksi kurssin opettaja Terhi Ainiala kertoi kurssista ja kenttäretkestä.

Loviisa_Hanna_ja_Kallas
Hanna Lappalainen ja Kallas Lukka

Kallas Lukka ja Hanna Lappalainen tutkivat loviisalaisten näkemyksiä puhuttelutavoista: teititellä vai sinutella? Tutkimuksen kohderyhminä olivat eläkeikäiset sekä palvelualan ammattilaiset, ja tutkimus toteutettiin yksilö- ja ryhmähaastatteluina.
Haastatellut mainitsivat puhuttelutapojen muuttuneen. Ennen oli tavallisempaa teititellä, mutta nykyisin sinuttelu on usein luontevampaa. Muutosta pidettiin yleisesti hyvänä, mutta osa haastatelluista kuitenkin toivoi teitittelyä ainakin aluksi. Sinuttelu koettiin tuttavallisena ja tasa-arvoa luovana, mutta myös mahdollisesti epäkunnioittavana. Teitittelyn taas ajateltiin osoittavan arvostusta ja kohteliaisuutta. Sen myös koettiin luovan etäisyyttä keskustelijoiden välille – niin hyvässä kuin pahassakin: teitittelyn mainittiin olevan myös jäykkää ja kankeaa ja jopa keino loukata.

Loviisa_Laura
Laura Anttola

Laura Anttola tutki lasten nimenantoa kaksikielisissä perheissä, joissa kotikielinä ovat sekä suomi että ruotsi. Moni haastateltu mainitsi tärkeänä nimenantoperusteena nimen käytännöllisyyden ja ongelmattomuuden. Nimen siis tulisi toimia sekä suomen- että ruotsin kielessä. Joissakin perheissä oli ajateltu myös nimen lausumista eri kielissä. Toiset halusivat, että nimi lausutaan samalla tavoin sekä suomen- että ruotsinkielisenä, mutta osa ajatteli, ettei eri tavoin lausuminen haittaa. Nimiä oli myös otettu vanhempien suvuista. Jotkin perheet olivat miettineet etunimien sopimista yhteen sukunimen kanssa, mutta missään perheessä ei ollut pyritty siihen, että nimikokonaisuus sisältäisi kummankin kielisiä nimiä.

Loviisa_Lasse
Lasse Heinonen

Lasse Heinonen tutki loviisalaisten nuorten suhtautumista sukunimen valintaan avioliitossa. Lasse haastatteli 15–20-vuotiaita nuoria ja kartoitti heidän mielipiteitään. Suurin osa haastatelluista voisi pitää oman sukunimensä, mutta noin puolet voisi myös kuvitella ottavansa puolison sukunimen. Haastatelluista nuorista pojat suhtautuivat tyttöjä suopeammin sukunimen vaihtamiseen: haastatelluista ne, jotka eivät missään tapauksessa ottaisi puolison sukunimeä, olivat kaikki tyttöjä.

Loviisa_Marjaana
Marjaana Lehto

Marjaana Lehto tutki peltojen nimeämistä Euroopan Unioniin liittymisen jälkeen. EU:hun liittymisen jälkeen pellot merkittiin rekisteriin ja nimettiin. Marjaana selvitti haastatteluin peltojen nimeämisen taustoja: millä perusteella nimi on annettu, kuka nimen on antanut, ja onko nimi suomen- vai ruotsinkielinen.

Loviisa_Janina_ja_Erja
Janina Öhman ja Erja Paajanen

Janina Öhman ja Erja Paajanen tutkivat Loviisan epävirallisia paikannimiä. Loviisasta on aiemmin kerätty paikannimiä vuosina 1917 ja 1968, joten tämä uusin keräys täydentää mukavasti sarjaa. Kenttäretkellä haastateltiin 30 informanttia ja kerättiin heidän käyttämiään ja tuntemiaan epävirallisia paikannimiä. Loviisa tunnetaan esimerkiksi nimillä Drottningstaden ja LOLvisa, ja kaupungin eri osat nimillä Ner i stan, Opp i Stan, Gamla stan ja Ny stan. Muita kaupungin paikannimiä ovat esimerkiksi Gräsis ja Åsen, ja paikallisia taloja tunnetaan esimerkiksi nimillä Pilastrarna ja Malmska huset. Suurin osa kerätyistä nimistä on ruotsinkielisiä.

Kurssi ja kenttäretki olivat oikein onnistuneita ja pidettyjä. Vaikka kenttätyöskentely ehkä jännitti aluksi, tulokset olivat todella hyviä ja aineistoa kertyi runsaasti! Ja seuraavaa retkeä suunnitellaan jo…

 

Loviisan paikallislehdet olivat mukavan kiinnostuneita tutkimuksestamme, ja lehdissä ilmestyikin useampi juttu sekä kenttäretken aikana että sen jälkeen. Oheisista linkeistä pääset lukemaan jutut.

Ortnamn och språk intresserar alla (Östnyland, pdf-tiedosto)
Kutkuttava nimitutkimus
(Pääkirjoitus, LS 25.9.2015)
Salttis, Röökärri ja mitä niitä onkaan (LS 29.9.2015)
Loviisan seudun nimistö hämäläisperäistä (LS 22.12.2015)
Lapselle halutaan helppo nimi (LS 29.12.2015, pdf-tiedosto)
Kielentutkijoilla onnistunut kenttäretki (LS 22.1.2016, pdf-tiedosto)
Teititellä vai sinutella? (LS 18.3.2016, pdf-tiedosto)

Kenttäretki järjestettiin Terhi Ainialan saaman Opettajien akatemian määräahan turvin. Opettajien akatemian blogista pääset lukemaan Terhin kirjoituksen kurssista ja kenttäretkestä.

 

 

”Etkös sä ookin kiinnostunut noista kielen rakenteista…” – jawohl!

Teksti ja kuvat: Jutta Salminen

Vaikka vähän hirvittäisikin, niin kannattaa vastata kyllä. Ainakin jos olet kielentutkija ja sinulle tarjotaan mahdollisuutta opettaa kurssi oman kielesi rakenteista ja niiden historiasta ulkomaisessa yliopistossa. Siispä pakkasin vuoden alussa matkalaukkuni ja suuntasin Ranskan ja Sveitsin rajojen tuntumassa sijaitsevaan Freiburgiin – Saksan aurinkoisimmaksi väitettyyn kaupunkiin.

"Die Wahrheit wird euch frei machen", muistuttaa Freiburgin yliopiston tunnuslause.
”Die Wahrheit wird euch frei machen”, muistuttaa Freiburgin yliopiston tunnuslause.

 

Freiburgin yliopiston vanha päärakennus ja uusi kirjasto.
Freiburgin yliopiston vanha päärakennus ja uusi kirjasto.

Täällä minua odotti sympaattinen yliopistokaupunki sekä pieni mutta sitäkin motivoituneempi European Linguistics -maisteriohjelman opiskelijajoukko. Heidän kanssaan neljä viikkoa on vierähtänyt niin, että on vaikea uskoa silmiään, kun kalenteri näyttää helmikuuta.

Olemme ihmetelleet suomen kielen rakenteita ja ilmiöitä vokaalisoinnusta astevaihteluun ja sijasysteemin moninaisuudesta sanajärjestyksen variaatioihin – unohtamatta tietenkään typologisesti kiintoisaa kieltoverbiä tai lokaalista omistusrakennetta ja possessiivisuffiksien orastavaa katoa. Morfotaksi (eli morfeemien esiintymisjärjestys) ja suomen agglutinoiva (eli yhteen sananmuotoon useita merkitysyksiköitä liittävä) rakenne ovat tulleet tutuiksi morfeemikorttien avulla. Sopivasti on siis opiskelijoiltani löytynyt leikkimielisyyttäkin.

Sanan "yliopisto" ovat opiskelijani ainakin oppineet.
Sanan ”yliopisto” ovat opiskelijani ainakin oppineet.
Morfeemikortit havainnollistivat myös, mitä tapahtuu, kun verbimuodon muuttaa myönteisestä kielteiseksi: persoonan tunnus hyppää leksikaalisesta verbistä kieltoverbiin!
Morfeemikortit havainnollistivat myös, mitä tapahtuu, kun verbimuodon muuttaa myönteisestä kielteiseksi: persoonan tunnus hyppää leksikaalisesta verbistä kieltoverbiin!

Kaiken kaikkiaan Freiburg miellyttää: vanhan kaupungin arkkitehtuuri ja maiseman taustalle piirtyvät vuoret hivelevät silmää. Myös kulttuuria löytyy minun makuuni. Viime viikonloppuna pääsin nauttimaan sekä Freiburger Barockorchesterin maailmanluokan osaamisesta että yliopiston Akademisches Orchesterin taidonnäytteistä – ja samalla näkemään sisältä konserttitalon, jonka ohi pyöräilen paikallista kätevää kulkutapaa noudattaen päivittäin töihin mennessäni. (Pyöräilyn kätevyys ja mukavuus lisääntyivät huomattavasti, kun pienen alkukankeuden jälkeen lainapyörän vaihteet saatiin toimimaan ja toinen poljin pysymään paikallaan yhden irtoamisen jälkeen.)

Työmatkaa nopeuttaa pyörä ja hidastaa pakottava tarve pysähtyä ikuistamaan henkeäsalpaavaa maisemaa.
Työmatkaa nopeuttaa pyörä ja hidastaa pakottava tarve pysähtyä ikuistamaan henkeäsalpaavaa maisemaa.

Niin, ja kun se kuuluisa aurinko pääsee paistamaan (on siis tullut vettä, räntää ja luntakin), niin voi saada jonkinmoisen aavistuksen siitä, kuinka ihastuttava paikka tämä olisi kesällä…

Jotta en sortuisi totuuden liialliseen kaunisteluun, on lopuksi myös syytä kertoa, mitä minulla ei tule täältä ikävä: julkisten vessojen jääkylmää käsienpesuvettä, kaupan kassahihnojen olemattoman kokoisia pakkausalueita, ja paikallisten ravitsemusliikkeiden kitsautta tarjoilla hanavettä (vaikka se olisi täysin juotavaa). On siis syitä palata kotiin. Bis bald, Helsinki!

Fastnacht eli paikallinen karnevaali täyttää kadut iloisella musiikilla, kaikenkirjavilla kostyymeillä ja juhlahumusta nauttivalla karnevaalikansalla.
Fastnacht eli paikallinen karnevaali täyttää kadut iloisella musiikilla, kaikenkirjavilla kostyymeillä ja juhlahumusta nauttivalla karnevaalikansalla.

 

Parasta just nyt – nimet, nimittäin. Ja nimistöntutkijat.

karttaHelsingin yliopiston nimistöihmiset ovat Terhi Ainialan johdolla aika iloinen ja aikaansaava porukka. Uusin tempaus oli nimistöntutkimusiltapäivä torstaina 4. helmikuuta, jolloin nimistöä tutkivat väitöskirjantekijät esittelivät vapaamuotoisesti omia tutkimuksiaan. Paikalla oli kutsuvieraina nimistöntutkijat, emeritusprofessori Eero Kiviniemi ja emeritaprofessori Ritva Liisa Pitkänen.

Väitöskirjantekijöillä on tutkittavana nimistöaiheita laidasta laitaan. Iltapäivässä esiteltiin etymologisen nimistötutkimuksen haasteita, paikannimien ja esihistorian tutkimuksen yhteyttä, kieli- ja nimimaisemaa, henkilönnimimuotteja, monikielisten perheiden lasten nimeämistä, kaksikielisten nimi-identiteettiä, henkilöviittauksia ja sitä, minkälainen on hyvä nimi.

Keskustelun aiheena oli tutkimusten lisäksi se, miten kukin oikeastaan on päätynyt tutkimaan nimiä ja juuri tiettyä nimistöaihetta. Oli hauska huomata, että monella päätyminen nimistöntutkijaksi oli ollut ainakin osin sattuman kauppaa. Toisaalta monet olivat olleet kiinnostuneita nimistä aina ja lukeneet jo pienenä Helsingin Sanomien kastetut-palstaa tarkasti.

Antoisaa oli myös keskustelu yliopistouran vaiheista aina opintojen alkutaipaleelta eläkeikään asti. Ja sen jälkeenkin – eihän tutkijan kiinnostus omaan tutkimusaiheeseen useinkaan lopu, kun palkka vaihtuu eläkkeeseen.

Tätä elämä yliopistolla parhaimmillaan on: tutkimusaiheistaan innostunut tutkijayhteisö, joka jaksaa innostua myös toistensa aiheista. Näillä yhteisillä hetkillä elää pitkään.

Muoto-opin arkistossa 4

Kirjoittaja on nimistöä tutkiva väitöskirjantekijä.

Nimet kertovat historiasta – suomalais-ugrilaisia henkilönnimisysteemejä tutkimassa

Logo_RiginaAjanki_UUSINTerhi Ainialan johtama hanke Suomalais-ugrilaiset henkilönnimisysteemit: esihistoriallisen nimenannon rekonstruointi sai Suomen Akatemian rahoituksen vuosille 2015–2019. Hankkeessa tutkitaan uralilaisten kielten henkilönnimisysteemejä, ja sen tavoitteena on ennen kaikkea rekonstruoida nimistön historiallisia kerrostumia ja nimien kuvaamia kulttuurisia kontakteja. Hankkeessa rekonstruoidaan vanha itämerensuomalainen ja marilainen henkilönimistö arkistoaineistojen ja kenttätyömateriaalien sekä nykyisten sukunimien ja paikannimien avulla.

Hankkeen tutkijat kehittävät suomalais-ugrilaisen henkilönnimien tietokannan, johon pystytään tallentamaan suomalais-ugrilaisten kielten henkilönnimiaineistoja. Pääpaino on uhanalaisissa uralilaisissa Venäjällä puhuttavissa kielissä. Tietokannan aineistojen avulla voidaan systemaattisesti tutkia henkilönnimistön rakenteita ja semantiikkaa. Hankkeen tutkijat selvittävät ja analysoivat nimistöä paitsi vanhojen arkisto- ja tutkimusaineistojen myös kenttätyön avulla. Vanhojen henkilönnimien jälkiä on säilyneenä sukunimissä, lisänimissä ja paikannimissä.

Hankkeessa ovat mukana tutkijat Evar Saar, Aleksandr Pustyakov, Denis Kuzmin, Olga Karlova ja Janne Saarikivi sekä tutkimusavustaja Petri-Tapio Heikkonen.
Hankkeella on omat kotisivut osoitteessa https://blogs.helsinki.fi/personal-name-systems/. Sivuille päivitetään ajankohtaista asiaa, ja sivuilla voi nyt tutustua esimerkiksi Vuosaaressa 11.–12.11.2015 järjestetyn seminaarin esitelmiin. Lisäksi sivuilta löytyy hankkeen tutkijoiden julkaisuja.

Hankkeen tutkijat.
Hankkeen tutkijat.

 

Hankkeen johtaja Terhi Ainiala kertoo, miksi henkilönnimisysteemejä pitää tutkia.

Miksi tällainen hanke?
Hankkeessa selvitetään sitä, millaisia esikristilliset henkilönnimet olivat. Kristinuskohan mullisti henkilönnimistömme liki tyystin. Aiempien tutkimusten perusteella tiedetään, että vanha itämerensuomalainen henkilönnimisysteemi koostui ainakin kaksiosaisista (Hyvätoivo, Ihamieli) ja suffiksillista (Hyväri, Mielikkä) nimistä. Yksilönniminä on voitu käyttää myös mm. luontoon viittaavia nimiä, kuten Hirvi, Susi ja Tammi. Kaikkiaan vanhasta itämerensuomalaisesta ja laajemmin suomalais-ugrilaisesta henkilönnimistöstä tiedetään hyvin vähän. Nyt päästään katsomaan, millaista tämä nimistö on ollut ja mitä jälkiä siitä nykyisessä nimistössä on.

Miksi hanke on tärkeä?RiginaAjanki_closeup4 - oik
Kun tutkimme sitä, millaisia vanhat henkilönnimet olivat, selvitämme samalla myös sitä, millainen näitä nimiä antaneiden ihmisten maailmankuva oli. Millaisia ominaisuuksia nimissä haluttiin tuoda esiin? Pääsemme tarkastelemaan myös sitä, millaisia erilaisia kulttuurisia kontakteja eri ryhmien ja kielten välillä on ollut ja miten ne näkyvät nimistössä. Miten nimistö on aikojen saatossa muuttunut, ja millaisia eroja eri kielten ja yhteisöjen välillä on ollut?

 

Piirroskuvitus Rigina Ajanki.

Laulua, gradupalkintoja ja rentoa yhdessäoloa laitoksen opiskelijoiden joulujuhlassa

Kuvat ja video Sasa Tkalcan.

Norsu-laitoksen opiskelijoiden joulujuhla järjestettiin maanantaina 14.12. 4. krs:n saleissa  ja Muoto-opin arkistossa. Varsinaisena ohjelmana oli vapaata seurustelua ja herkuttelua, mutta iloksemme juhlassa oli myös yllätysohjelmaa: laitoksen Elefantti Ensemble esitti joululauluja ja paikalla kävivät laulamassa myös Tiernapojat. Juhlassa jaettiin palkinnot lukuvuoden 2014–2015 parhaille graduille ja nostettiin malja 55 opistopistettä kokoon ahkeroineille opiskelijoille.

Palkitut gradut
(gradun nimi linkki E-Thesikseen tai pdf-tiedostoon)

Anna Hukka: ”Mitä olisinkaan tehnyt ilman kirjeitäsi, miten jaksanut elää täällä vieraalla maalla?” Valev Uibopuun kokemuksia pakolaisuudesta Tuuli Reijosen kanssa vuosina 1944–1991 käydyn kirjeenvaihdon valossa.
Viron kieli ja kulttuuri.

Anna Tomi: Tekijän paluu, tekijänoikeuksien loppu. Subjektius Leevi Lehdon runouskäsityksessä.
Kotimainen kirjallisuus

Jaakko Raunamaa: Kirkkonummen järvien ja lampien nimet.
Suomen kieli

Juhlijoita

AnnaTomi
Anna Tomi.
Nummi
Gradupalkinnosta Anna Tomia onnittelemassa Jyrki Nummi.
AnnaHollsten
Anna Tomin toinen ohjaaja Anna Hollsten.
Jaakko
Jaakko Raunamaa.
Terhi
Jaakko Raunamaan ohjaaja Terhi Ainiala.

 

Alumnitilaisuus 26.11.2015: Tapaus Enkeli-Elisa – miten voi arvioida tiedon luotettavuutta?

AnuSilfverberg_pieni

Anu Silfverberg.

UllaTiilila_luennoi
Ulla Tiililä.


Tekstejä tuotetaan aiempaa nopeammin, ja internetissä uutiset, lausunnot ja tarinat leviävät vauhdilla. Miten voi tietää, onko jokin Facebookissa jaettu juttu lainkaan totta? Entä miten arvioida sanomalehdessä julkaistun jutun todenperäisyyttä?

Suomen kielen oppiaineen alumnitilaisuudessa torstaina 26.11. käsiteltiin tiedon luotettavuutta. Paikalla olivat alustamassa toimittaja Anu Silfverberg ja erikoisasiantuntija Ulla Tiililä Kotuksesta. Tilaisuus oli suunnattu erityisesti opiskelijoille, ja tarkoituksena oli, että opiskelijoilla on mahdollisuus keskustella laitokseltamme valmistuneiden kanssa sekä heidän työstään että tilaisuuden aiheesta.

Tilaisuuden teemana oli Enkeli-Elisan tapaus muutaman vuoden takaa. Anu Silfverberg tutki tuolloin aihetta toimittaja Hanna Nikkasen kanssa, ja he kirjoittivat siitä artikkelin Helsingin Sanomien Kuukausiliitteeseen. Ulla Tiililä analysoi tapaukseen liittyneitä tekstejä. Enkeli-Elisan tapauksessa julkisuudessa esitettiin totena koulukiusaamisen takia itsemurhan tehneen nuoren tytön keksitty tarina. Tarinaa kerrottiin tytön vanhempien pitämän blogin kautta.

Anu Silfverberg kiinnostui Enkeli-Elisan tapauksesta törmättyään siihen sosiaalisessa mediassa. Aluksi Silfverberg oli ohittanut sen selvänä feikkijuttuna. Pian aiheeseen tarttuivat kuitenkin isot sanomalehdet ja mm. Yle. Silfverberg esitti tämän esimerkkinä siitä, kuinka uutisointi vaikuttaa uskomaamme totuuteen: Ylen kerrottua asiasta Silfverbergkin oli ajatellut, että ehkä Enkeli-Elisa sittenkin on totta.

Silfverberg kuitenkin kysyi asiasta juttuja tehneiltä toimittajilta, ja kävi ilmi, ettei kukaan heistä ollut ollut suoraan yhteydessä jutun tytön vanhempiin, vaan ainoastaan jutusta julkisen tehneeseen henkilöön. Tämä herätti Silfverbergin kiinnostuksen, ja hän lähti tutkimaan juttua tarkemmin toimittaja Hanna Nikkasen kanssa.

Juttuun liittyneiden tekstien analysointiin pyydettin avuksi Ulla Tiililä. Tiililä on Kotimaisten kielten keskuksen erityisasiantuntija, joka on tutkinut virkakieltä. Tiililä tekee forensista lingvistiikkaa: analysoi tekstejä ja päättelee, onko todennäköistä, että tekstit ovat saman henkilön tai eri henkilöiden kirjoittamia. Forensista lingvistiikkaa käytetään poliisitutkimuksissa, ja esimerkiksi FBI:lla on Yhdysvalloissa omia kielentutkijoita. Suomessa lingvistiikan hyödyntäminen rikostutkimuksessa on vielä vähäistä, mutta Tiililän mukaan toimeksiannot ovat viime aikoina lisääntyneet.

Enkeli-Elisan tapauksessa Tiililä sai analysoitavakseen tekstejä niin väitetyltä itsemurhan tehneeltä tytöltä, tämän vanhemmilta ja jutun julki tuoneelta henkilöltä. Tiililä lähti selvittämään, ovatko tekstit yhden vai useamman kirjoittajan kirjoittamia.

Tekstejä tutkiessaan Tiililä kiinnittää huomiota mm. teksteissä esiintyviin sanoihin ja lauserakenteisiin. Jokin yksittäinen samankaltaisuus ei vielä merkitse mitään, mutta jos käy ilmi, että teksteissä on kautta linjan samatyyppisiä lauserakenteita tai vaikkapa tiettyjä, toistuvia sanoja, niiden painoarvo lisääntyy. Enkeli-Elisan tapauksessa eri henkilöiden kirjoittamiksi väitetyissä teksteissä oli huomattavia samankaltaisuuksia, joiden perustella Tiililä päätyi esittämään, että todennäköisesti tekstit on kirjoittanut yksi ja sama henkilö. Silfverberg ja Nikkanen saivat Tiililän analyysista tuen epäilylleen tarinan todenperäisyydestä.

Enkeli-Elisan tapaus on yksi esimerkki siitä, miten julkisuuteen luikahtanut tarina muuttuu todeksi. Miten sitten voisi arvioida tiedon luotettavuutta? Vaikeaa se onkin, ellei toisinaan lähes mahdotonta. Silfverberg korostaakin journalistien vastuuta faktojen tarkistamisessa. Esimerkiksi juttuun haastatellun henkilön sanomisten paikkansapitävyys täytyy tarkistaa tai tuoda ilmi, ettei tietojen vahvistaminen onnistu. Internet on kuitenkin täynnä muiden kuin journalistien tuottamaa sisältöä, jolloin tulkinta jää lukijan vastuulle. Ainoita keinoja on oikeastaan etsiä tietoa monesta eri lähteestä ja vertailla löytynyttä informaatiota.

Tilaisuus keräsi paikalle mukavasti osallistujia kuuntelemaan alustuksia ja keskustelemaan aiheesta. Tiililä ja Silfverberg ovat molemmat taitavia ja innostavia puhujia, ja paikalle saapuneet olivat selvästi kiinnostuneita aiheesta. Tiedon luotettavuuden arviointi on entistä tärkeämpää saavutettavissa olevan tiedon määrän kasvaessa, ja monet suomen kielen opiskelijat tulevat valmistuttuaan työskentelemään tiedonvälitystehtävissä mm. opettajina, journalisteina ja viestinnän tehtävissä. Näin ollen he joutuvat pohtimaan omassa työssään juuri näitä tiedon luotettavuuteen liittyviä kysymyksiä.