Graduntekijä tutuksi: Rasmus Bäckgren, kotimainen kirjallisuus

Jokainen yliopistosta maisteriksi valmistuva tekee pro gradu -tutkielman. Mutta minkälaista gradunteko oikeastaan on? Mitä se tarkoittaa käytännössä? Annetaan oikean graduntekijän kertoa.

RasmusRasmus Bäckgren opiskelee kotimaista kirjallisuutta ja tekee gradua lukion kirjallisuudenopetuksen suosituimmista kirjoista. Rasmuksella on menossa opiskelussa kahdestoista vuosi, tosin näistä vuosista osa on mennyt kokopäivätöissä. Nyt puuttuu enää gradun viimeiset sivut.

Miksi valitsit juuri tämän graduaiheen?
Graduni otsikko on tällä hetkellä ”Kaanonit kohtaavat – Lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen suosituimpien kirjojen tarkastelua empiirisen kaanonteorian näkökulmasta”. Tutkin siis lukion kirjallisuudenopetuksen suosituimpia kirjoja ja vertailen niitä esimerkiksi myydyimpiin ja tutkituimpiin teoksiin nähdäkseni, miten eri tavalla määrittyvät kaanonit suhteutuvat toisiinsa.

Aluksi halusin tutkia, mitä koulujen kirjallisuudenopetuksessa voitaisiin luetuttaa, jotta oppilaat saataisiin motivoitumaan nykyistä paremmin. Halusin ratkaista paljon puhututtaneen lukemattomuusongelman lähtökohtanani kuluneista klassikoista luopuminen paremmin nykynuorille suunnattujen teosten tieltä. No, nopeasti kävi ilmi, ettei tämän kokoluokan ongelmia ratkaista yhdessä gradussa. En edes tiennyt pitikö lähtökohtani paikkaansa eli luetutetaanko kouluissa edelleen lähinnä satavuotiaita klassikoita. Niinpä lähdin tutkimaan aluksi sitä. Teoriataustaksi valikoitui kaanontutkimus, jonka suuntaan minua ohjasi ennen kaikkea graduohjaajani Jyrki Nummi. Lopputuloksena on eri tavoin määrittyviä kaanoneita toisiinsa vertaava tutkimus, jossa pyrin selvittämään erityisesti lukion kirjallisuudenopetuksen suosikkikirjojen valikoitumista ja yhteyttä muihin kaanoneihin.

Empiirinen kaanonteoria tutkii kaanonia empiirisen mitattavuuden kautta. Se ei pyri kertomaan, mikä on hienoa ja hyvää kirjallisuutta, vaan havainnoimaan erilaisten mitattavien esiintymien avulla, mitä teoksia tai kirjailijoita arvostetaan eniten. Samalla se jakaa kaanonin kolmeen eri ”ulottuvuuteen”: markkinoiden kaanoniin (mitattavissa myyntilukujen kautta), akateemiseen kaanoniin (mitattavissa tutkimusten ja kritiikkien määrän kautta) ja kirjailijoiden kaanoniin (mitattavissa kirjallisten viittaussuhteiden kautta).

Miten keräsit aineiston graduusi? Paljonko sitä on, ja minkälaista se on?
Aineiston osalta olen paljon velkaa hiljattain edesmenneelle Juha Rikamalle, joka tutki lukion kirjallisuudenopetusta vuosikymmenten ajan. Käytän tutkimuksessani Rikaman tuloksia, joista käy ilmi, mitä teoksia opettajat ovat luetuttaneet koko luokalle vuosina 1980, 1990 ja 2001. Analysoin hänen aineistoaan oman tutkimukseni näkökulmasta. Rikaman aineistoa vertaan mm. Juhani Niemen tutkimukseen eniten painetuista suomalaisista kirjoista, jolloin voin tarkastella rinnakkain lukion kirjallisuudenopetuksen kaanonia markkinoiden kaanoniin eli lukioissa eniten luettuja kirjoja myydyimpiin suomalaisiin teoksiin. Aineistoni koostuu siis aiemmista tutkimuksista, joiden tuloksia tarkastelen oman tutkimuskysymykseni valossa.

Mitä teet juuri tällä hetkellä? Analysoitko aineistoa vai kirjoitatko jo ”oikeaa” gradutekstiä?
Olen jo varsinaisen gradutekstini kimpussa, mutta jonkin verran analysoitavaakin on vielä tehtävä. Parhaillaan laajennan teoriaosuuksia poliittisen kaanontutkimuksen osalta.

Minkälaista gradunteko on ollut? Mikä on ollut parasta? Entä pahinta?
Olen oikeastaan pitänyt gradun tekemisestä. Kaanon on mielenkiintoinen aihe, jossa on monta puolta. Sen teorioihin ja tutkimuksiin on mukava uppoutua, kun löytää hyvän lähteen. Joskus tuskastuttaa, kun tuntee viimeinkin tajunneensa jonkin merkittävän kokonaisuuden, mutta ote ymmärryksestä on niin heikko, ettei sitä meinaa saada paperille asti ennen kuin se on karannut. Pahinta gradunteossa ovat liian pitkät tauot. Vie usein päiviä päästä takaisin jyvälle omista aiemmista ajatuksista, jos on keskittynyt välissä muihin asioihin. Aloittamisen kynnyksen joutuu ylittämään joka kerta uudestaan. Toisaalta uudelleenaloitukset antavat hyvän mahdollisuuden tarkastella omaa työtä kriittisesti ja saattavat jopa parantaa lopputuloksen laatua.

Paras vinkkisi graduntekijäkollegalle?
Älä stressaa. Gradu on vähän kuin ylioppilaskirjoitukset: maailman isoin asia etukäteen, mutta jälkeenpäin vain kasa paperia. Kukaan ei myöhemmin elämässäsi tule arvioimaan sinua gradusi pohjalta, vaan saat näyttää kykysi jokaisen vastaantulevan mahdollisuuden kohdalla erikseen. Tällä en kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö graduun kannattaisi satsata, päinvastoin: kun asetat gradun sellaiseen perspektiiviin, ettei se pelota sinua, voit rentoutua ja ottaa käyttöön stressin sitomat voimavarasi ja työskennellä täydellä teholla. Eli rennosti, mutta tosissaan. Tätä vinkkiä kannattaa kuitenkin tarkastella sen tosiasian valossa, ettei oma graduni ole vielä valmis. Ja se varmasti olisi, jos en ottaisi niin rennosti.

Väitöskirjantekijän DOs & DON’Ts – Seulan baariseminaari 29.10.2015

Baariseminaari

Jokainen väitöskirja ja jokainen väitöskirjantekijä on erilainen. Silti kaikille tulee vastaan samoja kysymyksiä: Miten rajaan aiheeni? Kuinka muotoilen järkevät tutkimuskysymykset? Minkälaisella hakemuksella saa apurahaa tai tohtorikoulutettavan paikan? Miten väitöstutkimus etenee? Mitä teen, jos työ ei etene? Onko tässä mitään järkeä? Onko missään mitään järkeä? Tarjotakseen tukea näiden kysymysten pohdintaan suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden jatko-opiskelijoiden yhdistys Seula järjesti Thirsty Scholarissa baariseminaarin, jossa jo väitelleet tutkijat Hanna Karhu (kotimainen kirjallisuus) ja Jarkko Niemi (suomen kieli) kertoivat väitöskirjatyöstään, tutkimisen ihanuudesta ja kamaluudesta ja itse väitöstilaisuudesta. Paikalla keskustelemassa oli 11 väitöskirjantekijää.

Väitöskirjanteko on jokaisella hieman erilainen projekti. Jo aiheet ja lähtökohdat vaihtelevat, mutta työn etenemiseen vaikuttavat myös tutkimuksen ulkopuoliset tekijät, joista suurin on rahoitus. Osa väitöskirjoista tehdään työsuhteessa yliopistoon, osa tehdään apurahalla ja jotkin pääosin sivutoimisena. Luonnollisesti työ etenee eri tahdissa sen mukaan, kuinka paljon väitöstyön tekijä pystyy keskittymään itse tutkimukseen. Parhaassa tapauksessa väitöstyöntekijä saa kokopäiväisen rahoituksen joko apurahana tai palkkana ja pystyy tekemään tutkimusta täysipäiväisesti.

Toisinaan työn etenemiseen voi tulla katkoja esimerkiksi, jos apuraha jää saamatta tai jää vanhempainvapaalle. Hanna Karhu korosti, että taukoja väitöstyöstä ei kannata pelätä. Työhön voi aina palata, ja tauko voi antaa etäisyyttä ja uutta näkökulmaa työhön. Tutkimus voi myös viedä mennessään niin, että tutkimuksen suunta muuttuu alkuperäisestä paljonkin. Jarkko Niemi kuvasi omaa polkuaan ja painotti, että työn edetessä näkökulma todennäköisesti muuttuu ainakin jonkin verran. Tutkimus voi edetessään johdattaa uusien kysymysten pariin, eikä pidättäytyminen alkuperäisessä suunnitelmassa väkisin kannata. Jos tutkimusasetelma muuttuu paljonkin, väitöstyön ohjaajien kanssa voi keskustella, kannattaisiko mukaan ottaa vielä yksi ohjaaja auttamaan uusien kysymysten kanssa.

Iso kysymys on myös väitöskirjan muoto: artikkeliväitöskirja vai monografia? Hanna Karhu on tehnyt monografiaväitöskirjan ja Jarkko Niemi artikkeliväitöskirjan. Kummassakin on puolensa. Artikkeliväitöskirjaa tehdessä julkaisuluetteloon alkaa kertyä sisältöä samalla vaivalla. Lisäksi työhön saa kommentteja heti alusta lähtien. Toisaalta monografiaa voi hioa kokonaisuutena loppuun saakka, kun artikkeli sen sijaan on julkaisun jälkeen se, mikä on. Myös itselle sopivinta työtapaa kannattaa pohtia. Moni artikkeliväitöskirjaa tekevä mainitsikin työn projektiluonteisuuden sopivan parhaiten itselleen. Kuitenkin myös monografiaa voi työstää projektimaisesti osina.

Artikkeli vai monografia -kyselykierroksella kävi ilmi, että kaikki paikalla olleet suomen kielen jatko-opiskelijat tekivät artikkeliväitöskirjaa ja kotimaisen kirjallisuuden jatko-opiskelijat monografiaa. Artikkeliväitöskirja on aivan viime vuosina noussut suosioon suomen kielen oppiaineessa, mutta kotimaisessa kirjallisuudessa tehdään edelleen pääosin monografioita. Pohtiessamme syytä tähän selkeimpänä esiin nousi artikkelien julkaisukanavien vähyys. Suomessa kotimaista kirjallisuutta käsitteleviä väitösartikkeleita julkaisee pääasiassa yksi julkaisu. Tämä ei luo kovin paljoa mahdollisuuksia saada väitösartikkeleita julki, varsinkaan kohtuuajassa. Myös suomen kielen väitöskirjantekijöillä artikkelien julki saaminen on tarjonnan lisääntyessä yhä hankalampaa. Tässä myös tuli esiin artikkeliväitöskirjan huono puoli: toisinaan artikkelien julkaisuun saattaa mennä hyvinkin pitkä aika, mikä voi vaikuttaa koko väitöstyön loppuun saattamiseen.

Tutkimusyhteisö on myös eräs esiin nousseista tärkeistä seikoista. Hanna Karhu ja Jarkko Niemi korostivat kumpikin oman yhteisön löytämisen tärkeyttä. Yhteisön ei tarvitse olla omalta yliopistolta tai laitokselta, vaan työyhteisön voi löytää kauempaakin. Erityisesti, jos oma tutkimusaihe tai -metodi ei ole juuri nyt pinnalla, samantyyppistä tutkimusta tekeviä voi löytää esimerkiksi toisista yliopistoista ulkomailta saakka tai muista tutkijayhteisöistä.

Erityisesti apurahalla tutkimusta tekevien kohdalla yhteisön löytäminen on suuri kysymys. Tohtorikoulutettavilla on usein työpiste yliopistolla, ja tähän saakka monilla apurahalla väitöstyötä tekevillä on ollut myös, mutta ensi vuonna tilanne on muuttumassa. Yliopisto alkaa ottaa apurahatutkijoilta työpisteistä maksun, jonka summaksi on nyt arvioitu 1 600 euroa vuodessa. Summa on apurahoihin nähden suuri, ja monet joutuvat todennäköisesti miettimään tarkasti, missä työskentely on taloudellisesti järkevintä. Tämä aiheuttaa sen, että arvokkaat tieteelliset yhteisöt saattavat murentua tutkijoiden hajaantuessa kuka minnekin. Myös yhteydenpito oman laitoksen väkeen vaikeutuu, ja oman alan ajankohtaisessa tutkimuksessa mukana pysyminen tulee vaatimaan entistä enemmän paneutumista. Samalla oppiaine menettää tiiviin yhteyden oman alansa nuoriin tutkijoihin, joiden tutkimuksissa luodaan alan tulevaisuuden suuntaa.

Rahoituksen tiukentuessa väitöskirjantekijät ja muut tutkijat joutuvat tulevaisuudessa pohtimaan yhä tarkemmin oman työnsä taloudellisia edellytyksiä. Tilanteen vaikeutuminen voi johtaa siihen, että aiempaa useampi lahjakas nuori tutkija suuntaa töihin yliopiston ulkopuolelle ihan vain mahdollistaakseen oman elämisensä.

Baariseminaarin osallistujat tulevaisuuden pohdinta veti toisinaan hiljaiseksi. Silti omaan tutkimukseen suhtaudutaan intohimoisesti. Pöydän ääressä kerrottiin hyvin erilaisista tutkimusaiheista, joita yhdistää lähinnä tutkimuksen tekijän innostus. Väitöskirjantekijää ymmärtää parhaiten toinen väitöskirjantekijä, ja juuri siksi tällaiset yhteiset tapaamiset ovat arvokkaita.

Hanna Karhu ja Jarkko Niemi painottivatkin sitä, että jokainen väitöskirja on tärkeä ja jo sinänsä kulttuuriteko. Omaa työtä täytyy arvostaa ja uskoa siihen. Väitöskirjan tekeminen on myös oikeaa työtä, eikä työ ole aina mukavaa. Tutkimusta tehdessä toisinaan tulee vastoinkäymisiä kuten muussakin työelämässä (ja elämässä yleensä), eikä muissakaan töissä voi heti lyödä hanskoja tiskiin ja lopettaa. Tutkijalle tärkeintä on oma usko tutkimukseen ja innostus aiheeseen.

Ja lopulta: paras väitöskirja on valmis väitöskirja. Jossain vaiheessa työ on tehty ja on aika päästää irti. Edessä on väitöstilaisuus, juhlat, ja sen jälkeen – mitä?

Ajankohtaiset kirjavinkit syksyyn

Illat pimenevät ja sohvan nurkkaan (ja itseensä) käpertyminen houkuttaa. Kirja, kuppi teetä tai lasi viiniä ja villasukat. Valitsemalla luettavaksi tarkkanäköisesti kirjoitetun tietokirjan voi rentoutumisen lisäksi haastaa itseään ja piristää hämärän puuduttamia aivoja pohtimaan. Henna-Riikka Eronen vinkkaa muutaman ajankohtaisen ja terävän kirjan luettavaksi. Valitse omasi, lue ja ajattele.

Huono-osaisetJuho Saari: Huono-osaiset: elämän edellytykset yhteiskunnan pohjalla (Gaudeamus 2015, 299 s.)

Juho Saaren Huono-osaiset on ajankohtaistakin ajankohtaisempi tietokirja, jonka taustalla on laaja tutkimus suomalaisesta hyvin- ja pahoinvoinnista. Teoksessa hyvinvointisosiologian professori Saari vie lukijansa tapaamaan kaikkein heikoimmassa yhteiskunnallisessa asemassa olevia, kuten päihdeongelmaisia, mielenterveyskuntoutujia ja asunnottomia – heitä, joiden kokemusmaailma ja jokapäiväinen elämä ovat harvalle meistä tuttuja. Saari sekä valaisee huono-osaisuuden laajuutta ja moninaisia syitä että esittää kipeästi kaivattuja ratkaisuehdotuksia ilmiön vähentämiseksi ja ehkäisemiseksi. Lisäksi Huono-osaiset sisältää koskettavia lyhyitä kertomuksia, joissa ääneen pääsevät asunnottomat ja heidän läheisensä. Jos siis tahdot tietää, keitä ovat ihmiset leipäjonoissa, yömajoissa ja asuntoloissa, miksi he ovat sinne joutuneet sekä miten heitä voitaisiin auttaa, kannattaa ehdottomasti tutustua tähän teokseen.

tappavat-laakkeet-ja-jarjestaytynyt-rikollisuusPeter C. Gøtzsche: Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus: näin lääketeollisuus on turmellut terveydenhoidon (Sitruuna Kustannus 2014, 422 s.)

Tiesitkö, että reseptilääkkeet ovat kolmanneksi yleisin kuolinsyy länsimaissa heti sydänsairauksien ja syövän jälkeen? Miksi näin on, se selviää lukemalla Peter C. Gøtzschen kirjoittama Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus, jossa kuvatut katalat juonittelut ja häikäilemättömät rikokset saavat melkein luulemaan, että kyse olisi tietokirjan sijaan dekkarista. Teoksessa paljastetaan järkyttäviä totuuksia lääkeyhtiöiden tekemien kliinisten kokeiden epäluotettavuudesta, lääkevalvonnan tehottomuudesta sekä lääkealalla vallitsevasta laaja-mittaisesta korruptiosta. Päivänvaloon pääsevät myös lääkkeiden aiheuttamat karmeat sivuvaikutukset ja lukemattomat kuolemantapaukset. Tätä silmiä avaavaa, ällistyttävän vetävästi kirjoitettua ja yhteiskunnallisesti erittäin tärkeää puheenvuoroa lääketeollisuuden synkästä ja vaietusta puolesta on pakko suositella ihan jokaiselle.

ElaimetYhteiskunnassa_coverElisa Aaltola & Sami Keto (toim.): Eläimet yhteiskunnassa (Into Kustannus 2015, 364 s.)

Miten yhteiskunnan tulisi kohdata toislajiset eläimet? Tähän haastavaan kysymykseen hahmotellaan vastauksia Elisa Aaltolan ja Sami Kedon toimittamassa teoksessa Eläimet yhteiskunnassa, jonka tekijäkaarti koostuu monipuolisesta kattauksesta eturivin ajattelijoita, tieteentekijöitä ja taiteilijoita. Teoksessa lähestytään eläimiä, niiden arvoa, oikeuksia ja merkityksiä sekä suhdetta ihmiseen lukuisista kiinnostavista ja keskenään hyvinkin erilaisista näkökulmista, joita ovat muun muassa media, markkinointi, oikeusjärjestelmä, kestävä kehitys, taide, uskonto, kulttuurinen mytologia, tiede, eläinoikeusaktivismi ja filosofia. Tästä näkökulmien kavalkadista huolimatta kaikilla kirjan teksteillä on yhteinen tavoite: ottaa toislajiset eläimet vakavasti ja nostaa niiden perspektiivi osaksi yhteiskunnallista keskustelua. Eläimet yhteiskunnassa onkin merkittävä teos ja antoisa lukukokemus juuri siksi, että se haastaa vakiintuneita ajattelutapoja ja näkemyksiä.

Teksti: Henna-Riikka Eronen.

Yhdeksän henkeä ja aika monta nimeä

Ihastuttava kissarouva, joka ei valitettavasti antanut nimeään tutkimuskäyttöön.
Ihastuttava kissarouva, joka ei valitettavasti antanut nimeään tutkimuskäyttöön.

Kotikissa, rotukissa, sylikissa. Hiirikissa, tallikissa, navettakissa. Kissalla on yhdeksän henkeä ja monta tehtävää, ja varmasti jokainen, joka on ollut tekemisissä kissojen tai kissaihmisten kanssa, tietää, että rakkaalla kissalla on monta nimeä.

Kissojen nimeämisperusteet vaihtelevat paljonkin. Jostakin kissasta tulee Pekka, koska kissalla pitää olla nimi ja Pekka on nimi. Toiselle nimeä suunnitellaan enemmän, ja se saa kasvattajanimen lisäksi tietyllä kirjaimella alkavan nimen ja vielä kutsumanimen erikseen. Ja tietysti kummallakin on hellittelynimet.

Tänä syksynä kartoitettiin pienenä kenttäretken sivujuonteena loviisalaisten kissojen nimiä ja nimeämisperusteita. Mukana tutkimuksessa oli sekä yksikielisten perheiden että kaksikielisten perheiden kissojen nimiä. Hanke oli pieni mutta sitäkin antoisampi. Kaupunkilais- ja maalaiskissojen nimet eivät välttämättä niinkään eroa toisistaan, mutta maalla eri tilojen kissojen nimet sen sijaan eroavat. Yhdellä tilalla kissat näyttävät saaneen järjestelmällisesti henkilönnimen, toisella tilalla taas tilan nuoren isäntäparin ja vanhanemännän kissoilla on hyvinkin erilaiset nimet. Kolmannella tilalla kissan nimen on perinyt koira.

Kerättyjä kaupunkilaiskissojen nimiä ovat Emmi, Kittalainen, Roosa-Kukka, Amalia ja Anselmi. Pienessä otoksessa näyttää olevan pääasiassa henkilönnimiä ja vain yksi, Kittalainen, on selkeästi joukosta poikkeava nimi.

Maatilojen kissojen nimiä ovat Seppo, Heikki, Leksa, Simba ja Pumba, Turrikka, Laaban, Genoveva, Kiki, Niki, Täplä ja Töppis sekä Vinku, joka mainitaan kissan nimenä, mutta joka on nyt koiralla, koska kissasta oli jouduttu luopumaan. Seuraavassa maalaiskissojen nimet esiteltyinä kotitiloittain. Nimeämisperusteen on kertonut kissan perhe.

Tilan 1 kissat:

Seppo
”Ensimmäinen kissa oli Seppo. Se jäi auton alle kahden kuukauden ikäisenä. Seuraavalle kissalle ei annettu samaa nimeä, koska se kissa oli ollut epäonninen.”

Heikki
”Seuraava kissa oli Heikki, koska naapurissa oli sen niminen isäntä, joka vietti railakasta elämää ja eikä kuollut siitä huolimatta, niin vaimo ajatteli, ettei sen niminen niin äkkiä kuole.”

Leksa
”Kolmas kissa oli sitten Leksa, koska oli sellainen televisiosarja kuin Heikki ja Leksa.”

Tilan 2 kissat:

Simba ja Pumba
”Melkein 20 vuotta sitten tuli meille kaksi kissaa. Niiden nimet oli Simba ja Pumba. Ne nimet tuli Leijonakuninkaasta. Simba eli muutaman vuoden ja teki kahdet pennut ja sitten se kuoli. Pumba on ollut siitä lähtien. Se on leikattu kolli ja hyvä hiirikissa. Pumba osaa temppuja. Se osaa hypätä aidantolpalta toiselle aina kun napsauttaa sormia ja sitten sitä silitetään joka tolpan kohdalla.”

Turrikka tai Turri
”Turrikka on pitkäkarvainen kissa. Yhtenä kesänä se ilmestyi ja kuljeskeli sen kesän pihalla. Laitoin sille maitokipon navetanylisille. Se oli arka kissa. Syksyllä kävin sitä houkuttelemaan ja se asettui taloksi ulkorakennukseen. Se kesyyntyi. Yhtenä iltana se juoksi sisälle ja asettui taloksi. Nyt se on ollut noin kymmenen vuotta.”

Laaban
”Vanhanemännän kissa.”

Genoveva
”Vanhanemännän kissa.”

Tilan 3 kissat:

Kiki ja Niki

Täplä
”Täplä on kirjava kissa. Mainoksesta tuli mieleen.”

Töppis
”Töppiksellä ei ole häntää – vain töpö.”

Vinku
”Nyt on koiran nimenä. Lapsenlapsella oli sen niminen kissa, josta joutui luopumaan ja sen vuoksi koiralle annettiin kissan nimi.”

Kissoilla on siis nimiä ja nimillä nimeämisperusteita. Äskettäin uutisoitiin myös Hiskistä ja Luukkosesta, turkulaisista 1500-luvulla eläneistä kissoista, joiden luurangot löytyivät samasta keskiaikaisesta kellarista vuosina 1994 ja 2014. Hiskin ja Luukkosen nimistä voi lukea pienen jutun Hesarin sivuilta:

http://www.hs.fi/kulttuuri/a1444105151860

Lisää kissojen nimistä löytyy esimerkiksi Minna Keinäsen pro gradu -tutkielmasta, joka löytyy täältä.

Äitini isällä oli kuulemma tapana sanoa: ”On niin väsynyt, ettei jaksa kissaakaan kutsua kuin pitkähäntäluikuriksi.” Yleisesti ottaen näyttää kuitenkin siltä, että kissoja jaksetaan kutsua mitä moninaisimmilla nimillä. Yhdeksän henkeä, yhdeksän nimeä?

Nimistöseminaari 2.10.2015

Mitä saadaan, kun kutsutaan paikalle nimistöstä kiinnostuneita ihmisiä, päästetään ääneen intohimoisia nimistöntutkijoita ja herätetään keskustelua hyvillä kommenteilla ja kysymyksillä? Tietysti Nimistöseminaari, joka on kerännyt nimistä kiinnostuneita yhteen jo vuodesta 1998, ensin Kotukseen ja vuodesta 2012 alkaen Helsingin yliopistoon.

Elisa
Elisa Lampinen

Seminaari keskittyi tänä vuonna henkilön- ja paikannimiin. Lasse Hämäläinen puhui virtuaalipeliyhteisön lempinimistä, Antti Leino esitteli 1900-luvun suomalaisen henkilönnimistön alueellista jakaumaa ja Minna Nurminen esitelmöi lasten etunimien valinnasta Suomessa asuvissa kaksi- ja monikielisissä perheissä. Elisa Lampinen käsitteli harvinaisten etunimien sukupuoleen liittyviä käsityksiä.

Paikannimien tutkijoista Tiina Aalto puhui Ukko- ja Ukon -alkuisista paikannimistä, Aleksi Jokinen esitteli Lappeenrannan epävirallista kaupunkinimistöä ja Jaakko Raunamaa tarkasteli Kirkkonummen järvien ja lampien nimiä. Lisäksi Helinä Uusitalo ja Toni Suutari Kotimaisten kielten keskuksesta kertoivat 100-vuotiaan Nimiarkiston kuulumisia ja esittelivät arkiston digitointihanketta ja Terhi Ainiala esitteli nimistöntutkimuksen ajankohtaisia kuulumisia.

yleisö

Yksi Nimistöseminaarin parhaita puolia ovat esitelmien jälkeiset keskustelut. Seminaariin saapuu pitkän uran nimistön parissa tehneitä tutkijoita, joiden mielipiteiden ja kommenttien kuuleminen on arvokasta. Seminaarissa saa myös hyvän kuvan nimistötutkimuksen eri suuntauksista ja uusimmista tuulista, kun esitelmiä pitävät nimistöntutkijat opiskelijoista professoreihin. Esillä on joka vuosi ihan uusia tutkimusaiheita sekä perinteisempää tutkimusta.

Nimistöseminaarin jälkeen on ollut mahdollisuus jatkaa keskustelua vapaamuotoisemmin yhteisellä illallisella. Tänä vuonna nimistöillallinen tarjoiltiin Café Köketissä, jonne seminaarista jatkoi pieni mutta iloinen ryhmä. Ruokaa, juomaa, hyvää seuraa ja keskustelua nimistä riitti ravintolan sulkemiseen saakka.

Jos tänä syksynä Nimistöseminaari jäi väliin, ei hätää. Ensi vuonna kokoonnutaan jälleen!

Illallisella

Kuvatunnelmia Nimistöseminaarista löytyy myös seminaarin Facebook-sivulta:
Nimistöseminaari 2015

Graduntekijä tutuksi: Petra Tella, suomen kieli

Jokainen yliopistosta maisteriksi valmistuva tekee pro gradu -tutkielman. Mutta minkälaista gradunteko oikeastaan on? Mitä se tarkoittaa käytännössä? Annetaan oikean graduntekijän kertoa.

Petra TellaPetra Tella on viidennen vuoden suomen kielen opiskelija. Petra tutkii gradussaan Imatran paikannimien kansanetymologioita, eli selvittää sitä, mistä maallikot arvelevat paikannimien johtuvan.

Miksi valitsit juuri tämän aiheen?
Olin jo opiskelemaan hakiessani päättänyt suuntautua nimistöntutkimukseen. Tuolloin tosin olin enemmän kiinnostunut henkilönnimistä. Kandidaatintutkielmani päädyin kuitenkin tekemään Imatran paikannimien tuntemisesta ja käytöstä. Imatralaiset olivat tutkielmasta kovasti kiinnostuneita, joten päätin jatkaa Imatran nimien tutkimista.

Miten keräsit aineiston graduusi? Paljonko sitä on, ja minkälaista se on?
Tein kuusi ryhmähaastattelua ja verkkokyselyn. Äänitin haastattelut, ja ne kestävät 40 minuutista kolmeen tuntiin. Verkkokyselyyn tuli kolmisenkymmentä vastausta.

Mitä teet juuri tällä hetkellä? Analysoitko aineistoa vai kirjoitatko jo ”oikeaa” gradutekstiä?
Sain juuri aineistoluvun kirjoitettua. Seuraavaksi jatkan analyysilukujen parissa.

Minkälaista gradunteko on ollut? Mikä on ollut parasta? Entä pahinta?
Yleensä ihan kivaa, tosin viime aikoina oma aihe on vähän alkanut kyllästyttää. Parasta on ollut tutkiminen ja analysointi. Jostain syystä kirjoittaminen tuntuu nyt hankalimmalta vaiheelta, vaikka yleensä pidän siitä.

Paras vinkkisi graduntekijäkollegalle?
Jos mahdollista, valitse sellainen aihe, mistä olet itse kiinnostunut.

Haluaisitko kertoa gradunteostasi tässä juttusarjassa?
Ota yhteyttä saila.salonen (a) helsinki.fi tai norsu-viestinta (a) helsinki.fi

Enemmän kuin tuhat sanaa Loviisasta

Kuvat Terhi Ainiala ja Saila Salonen.

Nimet ja kielet kentällä -kurssin kenttäretki Loviisaan on nyt takana, ja käsillä on runsaan  aineiston läpikäynti. Loviisalaiset ottivat meidät tutkijat todella ystävällisesti vastaan, ja haastatteluaineistoa kertyi vaikka muille jakaa. Ja sitä jaetaankin – kerätty aineisto talletetaan tutkimuskäyttöön Svenska litteratursällskapetin arkistoon ja soveltuvilta osin myös meidän Keskusteluntutkimuksen arkistoomme.

Retki oli oikein onnistunut, ja aineistonkeruun lisäksi ehdimme myös tutustua lähemmin ihanaan kaupunkiin ja syödä hyvin. Tässä vielä enemmän kuin tuhat sanaa kauniista Loviisasta.

Loviisa_venelaituriLoviisa_porukkaLoviisa_opastusLoviisa_TuhannentuskanLoviisa_ponit

Loviisan kirjaston salin upea kattomaalaus.
Loviisan kirjaston salin upea kattomaalaus.

Loviisa_kaupungin_paloLoviisa_katunäkymäLoviisa_katuaLoviisa_LyhytkujaLoviisa_Nothing_happenedLoviisa_Gillen_kyltti

Tunnelmallinen Degerby Gille.
Tunnelmallinen Degerby Gille.
Kuningatar Lovisa Ulrika, jonka mukaan kaupunki sai nimensä.
Kuningatar Lovisa Ulrika, jonka mukaan kaupunki sai nimensä.
Aineistonkeruumme kissojen nimistä oli antoisa. Tuloksia: Emmi, Kittalainen, Roosa-Kukka, Amalia, Anselmi, Heikki ja Leksa.
Aineistonkeruumme kissojen nimistä oli antoisa. Tuloksia: Emmi, Kittalainen, Roosa-Kukka, Amalia, Anselmi, Heikki ja Leksa.
Tutkimuksemme sai julkisuutta lehdissä. Tässä Loviisan Sanomat.
Tutkimuksemme sai julkisuutta lehdissä. Tässä Loviisan Sanomat.
Ihastuttava kissarouva, joka ei valitettavasti antanut nimeään tutkimuskäyttöön.
Ihastuttava kissarouva, joka ei valitettavasti antanut nimeään tutkimuskäyttöön.

Loviisa_kärrytLoviisa_SaltbodanLoviisa_pihaLoviisa_talo_näkyyLoviisa_vanha_karttaLoviisa_kukkakatosLoviisa_kukkukiveltäLoviisa_ikkunamaalaus

Syömässä Bistro Cantorissa.
Syömässä Bistro Cantorissa.
Seuraava tutkimuskohde: koirien nimet. Mahdollinen informantti ikkunassa.
Seuraava tutkimuskohde: koirien nimet. Mahdollinen informantti ikkunassa.